Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Kathrine Windfeld (DK) & UMO Helsinki Jazz Orchestra,Mikael Agricolan kirkko, helsinki7.4. Klo 18:00

UMO Helsinki Jazz Orchestran pääsiäistraditiot jatkuvat kiirastorstain päiväkonsertilla Musiikkitalossa ja pitkäperjantain iltakonsertilla Mikael Agricolan kirkossa. Orkesteri on konsertoinut Silent Music -teemalla jo yli 20 vuoden ajan, ja konserteista on muodostunut myös kuulijoille yksi hiljaisen viikon uusista traditioista.

Tänä pääsiäisenä UMO marssittaa orkesterin eteen uuden eurooppalaisen jazzsukupolven edustajan, tanskalaisen pianistin, säveltäjän ja yhtyeenjohtajan Kathrine Windfeldin (s. 1984). Windfeldia pidetään yhtenä tämän hetken jännittävimmistä ja virkistävimmistä uusista skandinaavisista jazzsäveltäjistä, jonka teoksissa kuuluu paitsi lahjakkuus, myös intohimo musiikkiin. Konserteissa kuullaan Windfeldin sävellyksiä ja sovituksia sekä uusi tilaussävellys UMOlle. Windfeld itse johtaa orkesteria pianon takaa.

Windfeldin sävellykset ovat usein tarinallisia, sillä hän haluaa musiikkinsa olevan helposti lähestyttävää myös niille, jotka eivät ole aiemmin kuunnelleet jazzia tai innostuneet siitä. The Guardian kuvailee Windfeldin tuotantoa harvinaiseksi yhdistelmäksi herkkyyttä ja voimaa, runollisia balladeja ja räjähtäviä sovituksia.

Rising Stars Jazz Awardilla vuonna 2020 palkittu Windfeld on kysytty säveltäjä- ja kapellimestarivieras. Hän on saanut big band -sävellyksillään ja levytyksillään lukemattomia palkintoja ja ylistäviä arvioita kansainvälisissä julkaisuissa, kuten Downbeat, Le Monde ja Jazzthing. Omaa nimeään kantavan big bandin lisäksi Windfeld on levyttänyt ja tehnyt yhteistyötä nimekkäiden eurooppalaisten isojen orkesterien kanssa, kuten hr-Bigband, Bohuslän Big Band ja Danish Radio Big Band sekä jakanut lavan mm. Mike Sternin ja Seamus Blaken kanssa. www.windfeldmusic.dk

Ticketmaster.fi
Peruslippu 25 €
Eläkeläinen 20 €
Opiskelija, työtön, varushenkilö, lapsi 15 €
Hinnat sis. palvelumaksun

Kesto n. 75 min, ei väliaikaa. Ovet avataan klo 17:30.

”Undoubtedly one of the rising stars of the European jazz scene.” Soul & Jazz & Funk

”In addition to being full of energy, this project is carried by a faultless writing and the outcome is
excellent. What Kathrine Windfeld offers is of very high quality.” Citizen Jazz

“Kathrine Windfeld is a rising star on the European jazz scene, not least for her bold writing for her adventurous big band.” Jazzwise Magazine

Musiikkitalon konsertti kuuluu Avantin, UMO Helsinki Jazz Orchestran ja Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) yhteiseen AUF-sarjaan jota tuotetaan yhteistyössä Musiikkitalon kanssa. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin.

Kuva: Stephen Freiheit

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ei muita keikkoja.