Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Tiistai 1.3.

helsinki

Mikko Innanen & Innkvisitio / Tiistai Jazz,Bar Favela, helsinki1.3. Klo 19:00

keikka

RETROFUTURISTISEN VAIHTOEHTOJAZZIN SUURLÄHETTILÄÄT SUOMEN KIERTUEELLA

Saksofonisti Mikko Innasen luotsaama Innkvisitio-yhtye kiertää helmi-maaliskuussa Suomessa ja Saksassa. Vuodesta 2004 yhtäjaksoisesti toiminut ryhmä on esiintynyt jazzklubeilla ja -festivaaleilla Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi Unkarissa, Slovakiassa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Portugalissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä, TUM Recordsin julkaisemat ”Paa-da-pap” (2007) ja ”Clustrophy” (2010) toivat Innaselle ja kumppaneille paljon huomiota alan kansainvälisten toimijoiden keskuudessa. Tänä vuonna ilmestyvä Mikko Innanen & Innkvisition kolmas levy tulee epäilemättä jatkamaan samalla linjalla, jos yhtyeen tämänhetkisestä tiukasta ja räjähtävästä live-energiasta pystyy jotain päättelemään.

Mikko Innanen saksofonit ja sävellykset
Liudas Mockūnas saksofoni ja klarinetti
Seppo Kantonen syntetisaattorit
Joonas Riippa rummut

Mechelininkatu 13, Helsinki (8 tram.) / vapaa pääsy

Tel. +358 10 292 8090

Vapaat äänet: The Arsonists ARFI Brass Trio,Digelius Music-levykauppa, helsinki1.3. Klo 18:00

The Arsonists (www)

Guillaume Grenard (www)

Olivier Bost (www)

Eric Vagnon (www)

keikka

The Arsonists -puhallintrion levyjulkaisukonsertti

Suomessa levynjulkaisuaan juhlistava The Arsonists on pasunisti Olivier Bostin, trumpetisti Guillaume Grenardin ja saksofonisti Eric Vagnonin muodostama puhallintrio. Kolmikon musiikki on svengaavaa, energistä ja yhtyeen nimeen sopivasti kipinöivää. Hyvin omillaan toimiva sekä Espoossa nähtävään elokuvaspektaakkeliin taipuva kokoonpano yhdistelee luontevasti elementtejä brass band -perinteestä, modernista jazzista ja vapaasta improvisaatiosta.

The Arsonists nousee lavalle interaktiivisessa elokuvakonsertissa Espoon Sellosalissa lauantaina 5.3. Sellosalin Lasten lauantaissa koetaan Mister Méliès & Geo Smile -niminen videokonsertti, jossa yhdistyvät The Arsonists -trion räiskyvä puhallinmusiikki ja ranskalaisen elokuvan pioneerin Georges Méliès‘n runollisen barokkivaikutteinen visuaalinen maailma. Sellosalin koko perheen konserttia suositellaan yli 10-vuotiaille lapsille ja aikuisille.

Digelius Music-levykauppa
Laivurinrinne 2, Helsinki | vapaa pääsy

Susanna Aleksandra & Karri Luhtala,Glo Hotel Art, helsinki1.3. Klo 19:00

keikka

Duo esittää jazzklassikoita Glo Hotel Artissa.

Susanna Aleksandra - laulu
Karri Luhtala - piano

Tiistai Arabia: The Classy Swingers,Pop & Jazz Konservatorio, Galleria-sali, helsinki1.3. Klo 18:00

The Classy Swingers

keikka

My Funny Valentine, The Lady is a Tramp, I´ve Got You Under My Skin... The Classy Swingers tarjoaa kattauksen tunnettuja herkullisia jazzklassikoita käärittynä uudenlaisiin
papereihin ja pussitettuna tuoreisiin harmonioihin.

Sampsa Hamarila, laulu
Ville-Veikko Airaniemi, kitara
Oskari Siirtola, basso
Tuomas Ruokonen, rummut

Vapaa pääsy

Keskiviikko 2.3.

helsinki

Rytmihäiriöklubi: Kari Antila Quintet (FIN/BEL),Ravintola Juttutupa, helsinki2.3. Klo 21:00

Kari Antila – kitara
Alexi Tuomarila – piano
Jussi Kannaste – saksofoni
Sal La Rocca – basso
Mimi Verderame – rummut

pori

Vapaat äänet: The Arsonists ARFI Brass trio,Porin pääkirjasto, pori2.3. Klo 19:00

The Arsonists (www)

keikka

THE ARSONISTS -PUHALLINTRION LEVYN JULKAISUKONSERTTI

Suomessa levynjulkaisuaan juhlistava The Arsonists on pasunisti Olivier Bostin, trumpetisti Guillaume Grenardin ja saksofonisti Eric Vagnonin muodostama puhallintrio. Kolmikon musiikki on svengaavaa, energistä ja yhtyeen nimeen sopivasti kipinöivää. Hyvin omillaan toimiva sekä Espoossa nähtävään elokuvaspektaakkeliin taipuva kokoonpano yhdistelee luontevasti elementtejä brass band -perinteestä, modernista jazzista ja vapaasta improvisaatiosta.

The Arsonists nousee lavalle interaktiivisessa elokuvakonsertissa Espoon Sellosalissa lauantaina 5.3. Sellosalin Lasten lauantaissa koetaan Mister Méliès & Geo Smile -niminen videokonsertti, jossa yhdistyvät The Arsonists -trion räiskyvä puhallinmusiikki ja ranskalaisen elokuvan pioneerin Georges Méliès‘n runollisen barokkivaikutteinen visuaalinen maailma.

Liput 10 eur
Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12 / ovet klo 18:30

Torstai 3.3.

helsinki

jaZZanti-konsertti: Trio Hämeenniemi – Pietilä – Kallio,ravintola Laulumiehet, helsinki3.3. Klo 19:00

Trio Hämeenniemi - Pietilä - Kallio

keikka

Eero Hämeenniemi: flyygeli
Esa Pietilä: saksofoni
Mika Kallio: rummut

Saksofonisti Esa Pietilä, lyömäsoittaja Mika Kallio ja pianisti Eero Hämeenniemi ovat kukin omalla tavallaan työskennelleet improvisaation parissa vuosikausia: Eero on johtanut NADA-yhtyettään vuodesta 1994. Sen solisteina on soittanut monia Intian johtavia muusikoita. Eero on myös impronnut tanssijoiden kanssa.

Esa Pietilä tunnetaan väkevistä soolokonserteistaan. Hänen johtamansa Liberty Ship -yhtye tekee komeaa kansainvälistä uraa.

Mika Kallio on työskennellyt monien omien projektiensa lisäksi lähes kaikkien keskeisten suomalaisten improvisoivien muusikoiden kanssa, ja vieraillut myös monissa kansainvälisissä kokoonpanoissa.

Esa ja Eero ovat soittaneet duona mm. Palermon Curva Minore-konserttisarjassa ja Mantovan Eterotopie-festivaalilla. Yhdessä Mikan kanssa he ovat soittaneet parin vuoden ajan. Ryhmä harrastaa täysin vapaata improvisaatiota: mitään ei suunnitella, mitään ei sovita, kaikki tapahtuu ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Jokainen konsertti on ainutkertainen tapahtuma.

esapietila.com

www.mikakallio.net

Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

Liput: 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Hel­sinki Jazz ry:n jäsenet 10 €, pariskunnat 10+10€, opiskelijat 8€. Ennakkoliput: Digelius Music (www.digelius.com) tai Liveto.fi, jolloin lippujen hinnat: 16,5/11/8,8 €.

uusikaupunki

Kari Antila New Quintet (FIN/BEL),Crusell-sali, uusikaupunki3.3. Klo 19:30

Kari Antila New Quintet

keikka

Pitkään kansainvälistä uraa luonut laitilalaislähtöinen jazzkitaristi Kari Antila saapuu uuden kvintettinsä kanssa kiertueelle Suomeen maaliskuun alussa. Yksi kiertueen konserteista esitetään Uudessakaupungissa.

Antila on säveltänyt uutta musiikkia Suomessa ja ulkomailla menestyneen 2013 julkaistun "The North Wind" CD:nsä jatkoksi. Kiertueella tullaan kuulemaan näitä uusia sävellyksiä, jotka Kari on säveltänyt ja sovittanut uuden kansainvälisen kvintettinsä esitettäväksi. Kvintetin kokoonpanon muodostavat Belgian ja Suomen ykkösrivin kokeneet jazzmuusikot. Kvintetissä pianoa soittaa Suomen kansainvälisesti menestynein pianisti Alexi Tuomarila. Saksofonissa kuullaan arvostetun Yrjö-palkinnon 2011 vastaanottanutta niinikään suomen ykkösriviin kuuluvaa tenorisaksofonisti
Manuel Dunkelia. Yhtyeen rytmisektio tulee Belgiasta ja Bassossa kuullaan Sal La Roccaa, joka on julkaissut kaksi CD:tä omalla nimellään ja soittanut mm. Steve Grossmanin, Lee Konitzin ja Toots Thielemansin yhtyeissä. Rummuissa kuullaan Mimi Verderamea, joka on niinikään julkaissut useita levyjä omalla nimellään. Mimi on pitkän uransa aikana soittanut mm. Jacques Pelzerin, Philip Catherinen ja Eric Legninin kanssa.

Kari Antila, kitara
Alexi Tuomarila, piano
Manuel Dunkel, saksofoni
Sal La Rocca (BEL), Basso
Mimi Verderame (BEL), rummut

Liput ennakkoon 20€ (Laitilan kirjakauppa ja Uudenkaupungin yhteispalvelupiste Passari) ja ovelta 25€
Lippuvaraukset: mimmi@jazzkukko.fi, 050 569 8779

Perjantai 4.3.

espoo

April Jazz Club: Mikko Pettinen & Happy People Combo,Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo4.3. Klo 18:00

Mikko Pettinen & Happy People Combo

keikka

April Jazz Club

18:00: Ebeli Show
19:00: Mikko Pettinen & Happy People Combo

Liput 10 € | Tapahtuma on ikärajaton

Trumpetisti-laulaja-kosketinsoittaja-säveltäjä Mikko Pettisen yhtye Happy People Combo on soulia, funkkia, jazzia, poppia ja gospelia yhdistelevä energinen huippukokoonpano, joka soittaa pääasiassa Mikon sävellyksiä. Combossa on runsaasti soolotilaa ja vapauksia sovituksissa. Hengästyttävä energia, positiivinen asenne ja virtuoottinen ammattitaito ovat tämän yhtyeen leipälajeja.

Mikko Pettinen organisoi loppusyksyllä 2015 Happy People –bändinsä kanssa studiolive –session, jonka aikana äänitettiin ja videokuvattiin samanaikaisesti 8 uutta kappaletta studioyleisön edessä. Sessioiden ensimmäinen video Happy People Theme (Everybody Get Up) julkaistiin joulukuussa 2015 ja siitä tuli some–hitti: videolla on valtavasti jakajia ja sitä on katsottu yli 3000 kertaa.

April Jazz Club järjestetään ensimmäisenä toimintavuotena 20 kertaa, aina perjantaisin. Klubi-illat alkavat jo klo 18 Espoon musiikkiopiston pop-jazzlinja Ebelin opiskelijoiden yhtyeiden esityksillä. Pääesiintyjinä nähdään kotimaisen jazzin kärkinimiä. Loppuillan lava on vapaa spontaaneille jamisessioille. Lippuja myydään ovelta ja klubilla voi myös nauttia illallisen varaamalla pöydän etukäteen suoraan Grill it Tapiola Garden, Espoo -ravintolasta.

helsinki

Panurama-klubi vieraanaan Aki Rissanen,Lavaklubi, helsinki4.3. Klo 21:00

keikka

Panurama-klubit marssittavat jälleen Lavaklubille suomalaisia musiikkielämän huippunimiä. Klubia isännöivä vibrafonisti Panu Savolainen loihtii vaihtuvien vieraiden kanssa monipuolisia konsertteja, joissa tullaan kuulemaan mm. kansanmusiikkia, klassista musiikkia sekä tietenkin jazzia. Panumaisella tavalla sekoitettuna ja tarjoiltuna, rennolla meiningillä.

Maaliskuun vieraana nähdään mm. ylistetyn Verneri Pohjolan yhtyeestä tuttu kosketinsoittaja Aki Rissanen. Illan aikana sukelletaan Rissasen vastikään julkaistun Sturm soololevyn minimalistisiin tunnelmiin, runsaalla improvisaatiolla höystettynä. Istahda Lavaklubin pehmeälle sohvalle ja hyppää täysin ennalta-arvaamattomalle musiikkimatkalle!

Aki Rissanen – kosketinsoittimet
Panu Savolainen – vibrafoni

salo

Ilpo Murtojärvi Quartet,Hometown, salo4.3. Klo 21:00

keikka

Ilpo Murtojärvi Quartet esittää keikoillaan matkan varrella hyväksi koettuja kappaleita. Ohjelmistossa on omaa uutta ja vanhempaa materiaalia sekä kaikuja 1960-70 -lukujen jazzista. Ilpo Murtojärvi valittiin Turku Jazz 2015 vuoden artistiksi. Tämä innoitti Ilpon säveltämään uutta materiaalia ja quartet sai uuden rumpalin. Turkulaisen quartetin muut jäsenet ovat soittaneet yhdessä jo useiden vuosien ajan ja yhteistyö on ”hiostunut” saumattomaksi.

Ilpo Murtojärvi - kitara
Jusu Heinonen - saksofoni
Vesku Saloranta - basso
Oskar Suksi - rummut

Liput 10€ (sis. eteispalvelu)
Keikan jälkeen jamit!

turku

Teppo Mäkynen – rummut
Pope Puolitaival – alttosaksofoni ja klarinetti
Ville Vannemaa – baritonisaksofoni
Jukka Eskola – trumpetti ja flyygelitorvi
Mikko Karjalainen – trumpetti ja flyygelitorvi
Kasperi Sarikoski – pasuuna
Miika Jämsä – tuuba
Antti Lötjönen – basso

Teppo Mäkysen uusi superyhtye esittää uutta kotimaista jazzia Amerikan länsirannikon tyyliin. Kansainvälisesti arvostettu jazzvisionääri Mäkynen on koonnut ympärilleen upean kahdeksanhenkisen yhtyeen tulkitsemaan musiikkiaan. Suomijazzin isot nimet kuten Jukka Perko, Jukka Eskola ja Antti Lötjönen toimivat laadun takeena. Luvassa on kepeää ja hyväntuulista jazztaituruutta Café Tiljanin miellyttävässä akustiikassa.

Kari Antila New Quintet (FIN/BEL),Linnateatteri, turku4.3. Klo 20:00

Kari Antila New Quintet

keikka

Pitkään kansainvälistä uraa luonut laitilalaislähtöinen jazzkitaristi Kari Antila saapuu uuden kvintettinsä kanssa kiertueelle Suomeen maaliskuun alussa. Yksi kiertueen konserteista esitetään Karin vanhassa kotikaupungissa Turussa.

Antila on säveltänyt uutta musiikkia Suomessa ja ulkomailla menestyneen 2013 julkaistun "The North Wind" CD:nsä jatkoksi. Kiertueella tullaan kuulemaan näitä uusia sävellyksiä, jotka Kari on säveltänyt ja sovittanut uuden kansainvälisen kvintettinsä esitettäväksi. Kvintetin kokoonpanon muodostavat Belgian ja Suomen ykkösrivin kokeneet jazzmuusikot. Kvintetissä pianoa soittaa Suomen kansainvälisesti menestynein pianisti Alexi Tuomarila. Saksofonissa kuullaan arvostetun Yrjö-palkinnon 2011 vastaanottanutta niinikään suomen ykkösriviin kuuluvaa tenorisaksofonisti
Manuel Dunkelia. Yhtyeen rytmisektio tulee Belgiasta ja Bassossa kuullaan Sal La Roccaa, joka on julkaissut kaksi CD:tä omalla nimellään ja soittanut mm. Steve Grossmanin, Lee Konitzin ja Toots Thielemansin yhtyeissä. Rummuissa kuullaan Mimi Verderamea, joka on niinikään julkaissut useita levyjä omalla nimellään. Mimi on pitkän uransa aikana soittanut mm. Jacques Pelzerin, Philip Catherinen ja Eric Legninin kanssa.

Kari Antila, kitara
Alexi Tuomarila, piano
Manuel Dunkel, saksofoni
Sal La Rocca (BEL), Basso
Mimi Verderame (BEL), rummut

Liput 22 / 17 €

Lauantai 5.3.

espoo

Vapaat äänet: videokonsertti Mister Méliès & Geo Smile,Sellosali, espoo5.3. Klo 15:00

Mister Méliès & Geo Smile (www)

keikka

Maaliskuun Vapaat äänet -kiertue yhdistää värikkään puhallinmusiikin ja runollisen elokuvamaailman

Ranskalainen Georges Méliès oli elokuvan uranuurtaja, joka mm. kehitti mielikuvituksellisia varhaisia erikoistehosteita. Mister Méliès & Geo Smile on videokonsertti, joka yhdistää luovasti värikkään puhallinmusiikin ja Mélièsin runollisen ja barokkivaikutteisen elokuvamaailman. Interaktiivisessa esityksessä vallitsee sirkusmaailman henki, leikkimielisyys ja kekseliäisyys, jotka leimaavat Mélièsin maailmaa. Kahden kankaan projisointi vie katsojan kuvien sydämeen. Lavalla näyttelijä Geo Smile on kuin itse Méliès, joka toimi omien elokuvanäytöstensä koneenkäyttäjänä.

Olivier Bost, pasuuna, esineitä
Eric Vagnon, saksofonit, esineitä
Guillaume Grenard, trumpetti, esineitä
Damien Grange, näyttelijä, valot
Jérôme Lopez, livevideointi

Suositellaan yli 10-vuotiaille
Kesto 50 min
Liput alkaen 10 €, Lippupiste. Perhelippu alkaen 30 € (sis. 2 aikuista ja 2 lasta)

Esityksen tuotanto: ARFI (Lyon)
Yhteistyökumppani: Lobster Films
Kiertueen tuki: Institut Francais, Ville de Lyon, CNV, Spedidam

pori

Kari Antila New Quintet (FIN/BEL),JazzGalleria, pori5.3. Klo 21:00

Kari Antila New Quintet

keikka

Pitkään kansainvälistä uraa luonut laitilalaislähtöinen jazzkitaristi Kari Antila saapuu uuden kvintettinsä kanssa kiertueelle Suomeen maaliskuun alussa. Yksi kiertueen konserteista esitetään Porin JazzGalleriassa.

Antila on säveltänyt uutta musiikkia Suomessa ja ulkomailla menestyneen 2013 julkaistun "The North Wind" CD:nsä jatkoksi. Kiertueella tullaan kuulemaan näitä uusia sävellyksiä, jotka Kari on säveltänyt ja sovittanut uuden kansainvälisen kvintettinsä esitettäväksi. Kvintetin kokoonpanon muodostavat Belgian ja Suomen ykkösrivin kokeneet jazzmuusikot. Kvintetissä pianoa soittaa Suomen kansainvälisesti menestynein pianisti Alexi Tuomarila. Saksofonissa kuullaan arvostetun Yrjö-palkinnon 2011 vastaanottanutta niinikään suomen ykkösriviin kuuluvaa tenorisaksofonisti
Manuel Dunkelia. Yhtyeen rytmisektio tulee Belgiasta ja Bassossa kuullaan Sal La Roccaa, joka on julkaissut kaksi CD:tä omalla nimellään ja soittanut mm. Steve Grossmanin, Lee Konitzin ja Toots Thielemansin yhtyeissä. Rummuissa kuullaan Mimi Verderamea, joka on niinikään julkaissut useita levyjä omalla nimellään. Mimi on pitkän uransa aikana soittanut mm. Jacques Pelzerin, Philip Catherinen ja Eric Legninin kanssa. Kari on esiintynyt useaan otteeseen mm. Pori Jazzeilla. Viimeksi vuonna 2014.

Kari Antila, kitara
Alexi Tuomarila, piano
Manuel Dunkel, saksofoni
Sal La Rocca (BEL), Basso
Mimi Verderame (BEL), rummut

Liput ovelta 15€ 
Lippuvaraukset: Anne Sjögren (sjogren.anne@gmail.com, 044 572 5342)

Maanantai 7.3.

helsinki

UMO menee itään: Duke Ellingtonin ’The Far East Suite’ ja suomalaisia arabeskeja,Koko Jazz Club, helsinki7.3. Klo 19:00

keikka

Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin yhteistyönä syntynyt The Far East Suite levytettiin joulukuussa 1966. Yhdeksänosainen sarja sai innoituksensa Ellingtonin orkesterin laajoilta Lähi- ja Kaukoidän kiertueilta, ja sen tunnelmat heijastavat muusikoiden kokemuksia eksoottisissa maisemissa. Ellington ja Strayhorn pitäytyivät standardi-big band -kokoonpanossa, mutta he onnistuivat aasialaisia teemoja ja motiiveja hienovaraisesti yhdistämällä luomaan täysin omaperäisen, kauniin ja kiteytyneen itäisen väripaletin afroamerikkalaisen ilmaisunsa sävyttäjäksi. The Far East Suitea pidetään yhtenä oivaltavimmista Ellingtonin ja Strayhornin yhteistyön hedelmistä.

UMOn tulkitsemaa konserttikokonaisuutta täydentävät suomalaisten säveltäjien, mm. Mikko Hassisen, Jarmo Savolaisen ja Kari Ikosen teokset. Mukaan valituissa sävellyksissä on kuultavissa idän melodiikkaa, arabeskimaista kuviointia ja koristeellisuutta, ja niistä syntyy kiintoisaa kontrapunktia Ellingtonin ja Strayhornin idänaistimuksille. Orkesteria johtaa Jouni Järvelä.

Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa Jouni Järvelä kertoo esityksen taustoista.

Liput Koko Jazz Clubille Tiketistä 20 € / 16 €, sis. toimituskulut. Lipunmyynti Koko Jazz Clubille alkaa tammikuussa.

Tiistai 8.3.

helsinki

UMO menee itään: Duke Ellingtonin ’The Far East Suite’ ja suomalaisia arabeskeja,Malmitalo, helsinki8.3. Klo 15:00

keikka

Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin yhteistyönä syntynyt The Far East Suite levytettiin joulukuussa 1966. Yhdeksänosainen sarja sai innoituksensa Ellingtonin orkesterin laajoilta Lähi- ja Kaukoidän kiertueilta, ja sen tunnelmat heijastavat muusikoiden kokemuksia eksoottisissa maisemissa. Ellington ja Strayhorn pitäytyivät standardi-big band -kokoonpanossa, mutta he onnistuivat aasialaisia teemoja ja motiiveja hienovaraisesti yhdistämällä luomaan täysin omaperäisen, kauniin ja kiteytyneen itäisen väripaletin afroamerikkalaisen ilmaisunsa sävyttäjäksi. The Far East Suitea pidetään yhtenä oivaltavimmista Ellingtonin ja Strayhornin yhteistyön hedelmistä.

UMOn tulkitsemaa konserttikokonaisuutta täydentävät suomalaisten säveltäjien, mm. Mikko Hassisen, Jarmo Savolaisen ja Kari Ikosen teokset. Mukaan valituissa sävellyksissä on kuultavissa idän melodiikkaa, arabeskimaista kuviointia ja koristeellisuutta, ja niistä syntyy kiintoisaa kontrapunktia Ellingtonin ja Strayhornin idänaistimuksille. Orkesteria johtaa Jouni Järvelä.

Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa Jouni Järvelä kertoo esityksen taustoista.

Liput Ticketmasterista 14,50 € / 7,50 € 

Keskiviikko 9.3.

helsinki

Rytmihäiriöklubi: Husband,Ravintola Juttutupa, helsinki9.3. Klo 21:00

Varre Vartiainen – kitara
Marzi Nyman – kitara
Harri Rantanen – basso
Anssi Nykänen – rummut

kajaani

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Kaukametsän kongressikeskus, Kouta-sali, kajaani9.3. Klo 19:00

keikka

Liput 15/10€, Kajaani Infosta tai tuntia ennen ovelta. Järjestäjät: Kaukametsän kongressikeskus ja Kainuun ammattiopisto.

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Monk
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

Torstai 10.3.

helsinki

UMO menee itään: Duke Ellingtonin ’The Far East Suite’ ja suomalaisia arabeskeja,Malmitalo, helsinki10.3. Klo 19:00

keikka

Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin yhteistyönä syntynyt The Far East Suite levytettiin joulukuussa 1966. Yhdeksänosainen sarja sai innoituksensa Ellingtonin orkesterin laajoilta Lähi- ja Kaukoidän kiertueilta, ja sen tunnelmat heijastavat muusikoiden kokemuksia eksoottisissa maisemissa. Ellington ja Strayhorn pitäytyivät standardi-big band -kokoonpanossa, mutta he onnistuivat aasialaisia teemoja ja motiiveja hienovaraisesti yhdistämällä luomaan täysin omaperäisen, kauniin ja kiteytyneen itäisen väripaletin afroamerikkalaisen ilmaisunsa sävyttäjäksi. The Far East Suitea pidetään yhtenä oivaltavimmista Ellingtonin ja Strayhornin yhteistyön hedelmistä.

UMOn tulkitsemaa konserttikokonaisuutta täydentävät suomalaisten säveltäjien, mm. Mikko Hassisen, Jarmo Savolaisen ja Kari Ikosen teokset. Mukaan valituissa sävellyksissä on kuultavissa idän melodiikkaa, arabeskimaista kuviointia ja koristeellisuutta, ja niistä syntyy kiintoisaa kontrapunktia Ellingtonin ja Strayhornin idänaistimuksille. Orkesteria johtaa Jouni Järvelä.

Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa Jouni Järvelä kertoo esityksen taustoista.

Liput Ticketmasterista 16 / 20 € 

Sibis Jazz Ensembles with Robert Hurst (USA),Musiikkitalo, Black Box, helsinki10.3. Klo 19:00

keikka

Amerikkalainen huippubasisti Robert Hurst vierailee Sibelius-Akatemiassa.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmän korkeatasoiset konserttivierailut jatkuvat, kun huippubasisti Robert Hurst tulee esiintymään yhdessä jazzin aineryhmän opiskelijoiden kanssa. Hurst on työskennellyt mm. Wynton Marsalisin, Tony Williamsin, Charles Lloydin, Stingin ja Paul McCartneyn kanssa. Hänen ansioihinsa kuuluvat lisäksi puolentusinaa Grammy-palkittua levytystä ja usean vuoden televisioura Jay Lenon The Tonight Show'ssa. Kohtaaminen suomalaisen jazzin tulevaisuuden nimien kanssa on varmasti yksi kevään mielenkiintoisimmista jazzkonserteista.

raahe

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Raahen teatteri, raahe10.3. Klo 19:00

keikka

Liput 10 € / 8 € / 5 €. Järjestäjänä: Rajatsi ry.

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Monk
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

Perjantai 11.3.

helsinki

Quietly into the Night,Malmitalo, helsinki11.3. Klo 19:00

keikka

Mielenkiintoisesti poikkitaiteellinen esitys yhdistelee mykkäfilmiä, kerrottua tarinaa ja pianomusiikkia perustuen suomalaistuneen brittitaiteilija Leighton Richard Phoenixin viidennen studioalbumin kappaleisiin. Kun mykkäfilmit pyörivät taustalla, Phoenix soittaa pianoa ja kertoo englanniksi tarinaa miehestä, joka tutkailee menneisyyttään viimeisinä hetkinään maan päällä. Jotkin tarinoista ja lyhytelokuvista ovat melko rujoja, joten esitystä ei suositella alle 13-vuotiaille.

Kesto 1 h 20 min, ei väliaikaa

Liput 12/10 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupalvelu

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1

www.malmitalo.fi

oulu

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana (K18),Areena Oulu, Terminaali, oulu11.3. Klo 21:00

keikka

Vuonna 2013 kiitellyn Burnaa-albumin julkaissut ja sen jälkeen tukun hurmoksellisia livekeikkoja niin loppuunmyydyillä klubeilla kuin isoilla festarilavoilla tehnyt Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana palaa kehiin toisen levyn myötä. Suomen kovimmista nuorista jazzmuusikoista sekä kolmesta pitkän linjan räppäristä koostuva Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana kokoaa yhteen kotimaisen jazzin ja räpin huippunimet yli 20-henkisen kokoonpanon esittämäksi spektaakkeliksi. ”Korottaa panoksii” -levy julkaistiin lokakuussa 2015 kahden konsertin voimin Kulttuuritalolla Helsingissä.

We Jazz DJ Matti Nives johdattaa yleisön tunnelmaan klo 20 alkaen.

liput 32/27 €, ovelta 36 €

turku

Soul & Jazz Night: Turku Jazz Orchestra feat. Timo Lassy,Börs Night Club, turku11.3. Klo 22:00

keikka

Turku Jazz Orchestra tarjoilee perjantai-illan klubitunnelmissa Suomen ykköskaartiin lukeutuvan saksofonisti Timo Lassyn kanssa kokonaisvaltaisen soul- & jazzelämyksen.

Luvassa on vastustamatonta energiaa sekä kerrassaan tyylikästä soittoa. Ilta sisältää Lassyn omaa tuotantoa sekä klassikoita mm. Stanley Turrentinen ja King Curtisin ohjelmistoista.

Illan kesto noin 1,5 h. Ovet avataan klo 21. 

Lauantai 12.3.

helsinki

Antila-Luhtala-Luongo Trio,Kaisla, helsinki12.3. Klo 20:00

Antila-Luhtala-Luongo Trio

keikka

Jazzmuusikot kohtaavat Helsingin Kaislassa, kun lavalle nousevat kitaristi Kari Antila, kosketinsoittaja Karri Luhtala (hammond B3) ja italialainen rumpali Armando Luongo. Luvassa svengaava ilta!

Kari Antila, kitara
Karri Luhtala, Hammond B3 organ
Armando Luongo, rummut

Vapaa pääsy

oulu

Dalindèo,Uusi Seurahuone, oulu12.3. Klo 19:00

keikka

Dalindèo julkaisee huhtikuussa neljännen albuminsa Slavic Souls. Albumi jatkaa musiikillisesti Emma-palkitun Kallio-levyn viitoittamalla tiellä. Helsinkiläiselle kaupunginosalle omistettu albumi tavoitti mm. Radio Suomen soittolistojen ja kymmenien festivaaliesiintymisten kautta jazzlevylle harvinaisen suuren määrän kuulijoita. Rautalanka-kitaroita, swingiä ja iskelmällisiä sävyjä yhdistänyt Kallio on myös viime vuosien myydyimpiä kotimaisia jazzjulkaisuja. Ajankohtaisin kuvaus Dalindèon musiikista on ”SURF-JAZZ-TANGO-EXTRAVAGANZA”͟ ja tuleva Slavic Souls-albumi edustaa väkevästi tätä helsinkiläissekstetin luomaa ajatonta ja ainutlaatuista musiikkityyliä.

Muotinäytös 26 € (sis. cocktailpalat)
Muotinäytös ja Dalindèo 32 € (sis. cocktailpalat)
Dalindèo 22 €

Yhteistyössä PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry

salo

Jazzastrofi-klubi,Salon teatteri, salo12.3. Klo 19:00

Konsta Mäenpää Group

keikka

Salon teatterin suositut Katastrofi–improvisaatioklubit muuntautuvat jazzin suuntaan JaZZastrofi –klubin muodossa. Ensimmäisen klubin kokoonpanona on salolaislähtöisen kitaristin luotsaama Konsta Mäenpää Group, joka soittaa musiikkia jazzista fuusion kautta bluesiin.

Keikan jälkeen improvisaation juhla jatkuu jamien muodossa.

Yhteistyössä Salon teatteri, Salon kaupungin kulttuuriasian yksikkö, Jazz
Finland LIVE

Konsta Mäenpää - kitara
Johanna Rauma - koskettimet
Otso Helasvuo - basso
Oskar Suksi - Rummut

Liput 7€

tampere

TTT-klubi: Jussi Fredriksson Trio,TTT-klubi, Tampereen Työväen Teatteri, tampere12.3. Klo 22:00

keikka

Luvassa on tunnelmallinen ja musiikillisesti antoisa ilta, kun Suomi-jazzin aktiivisimpiin nimiin lukeutuva Jussi Fredriksson tulee ensimmäiselle vierailulleen TTT-Klubille. Kokoonpanona hänellä on jazzin ytimeen osuva pianotrio yhdessä Jori Huhtalan ja Mika Kallion kanssa.

Helsingissä asuva Fredriksson on kotoisin Turusta, ja hän toimii molempien kaupunkien jazz-elämässä muun muassa Flame Jazz -tapahtumien taiteellisena johtajana. Vuonna 2014 Fredriksson sai Suomen Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnon.

Levollisesti, ilmavasti ja modernisti soiva Jussi Fredriksson Trion albumi ? julkaistiin noin vuosi sitten. Tekijöidensä mukaan se käsittelee epävarmuuden positiivisia sävyjä ja panostaa lämpimään olohuonesoundiin. Fredriksson kertoo saaneensa inspiraation tähän levyyn sekä konserttiohjelmaan Tove Janssonin lausahduksesta Taikatalvi-teoksessa: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”.

Jussi Fredriksson Trio on nyt mahdollista nähdä tavallista intiimimmässä ympäristössä, sillä yhtyeen edelliset vierailut ovat suuntautuneet Helsingin Musiikkitaloon, Turun Sibelius-museoon sekä Tampere Jazz Happening -festivaalille. Tavoiteltu olohuonesoundi on askeleen lähempänä!

Fredrikssonin johtamia muita yhtyeitä ovat Fredator sekä Jussi Fredriksson Jazz Wars, joka tiedetään Italian-kiertueistaan. Muusikkona hän on keikkaillut mm. Nassaun Fasaanin, Aura Flow’n ja Koko Jazz Orchestran riveissä sekä esiintynyt kansainvälisten nimien kuten Rick Margitzan, Tim Hagansin ja Ron McCluren rinnalla. Basisti Jori Huhtala vaikuttaa esimerkiksi kokoonpanoissa Kvalda ja Raoul Björkenheim Ecstasy, rumpali Mika Kallio puolestaan Teemu Viinikainen Triossa, Gourmet’ssa ja Kari Ikonen & Karikossa.

Arvioita albumista ?:
”En ihmettelisi, vaikka tästä vielä sukeutuisi vuoden levy” ***** – Hannu Lahtonen, Kauppalehti
”Kokonaisuus kutoutuu kiitettävän omaperäiseksi” **** – Juha Seitz, Pohjalainen

Jussi Fredriksson, piano
Jori Huhtala, kontrabasso
Mika Kallio, rummut

Show klo 22, ovet klo 21.30.

Liput 12 €.

turku

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Café Tiljan, Åbo Svenska Teater, turku12.3. Klo 22:00

keikka

Liput: 15/10€, ovelta tai ennakkoon Lippupalvelusta. Järjestäjä: Flame Jazz ry.

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

Sunnuntai 13.3.

kotka

Timo Lassy Band,Merikeskus Vellamo, kotka13.3. Klo 18:00

keikka

Kaikilta osin tyylikäs Timo Lassy Band on valloittanut niin nuoret kuin vanhemmatkin jazzmusiikin ystävät loppuunmyydyillä konserteillaan ympäri Suomea ja Eurooppaa. Nyt ovat vuorossa Kotka ja Merikeskus Vellamon venehalli.

Timo Lassy, tenorisaksofoni
Henry Mäntylä, Wurlitzer-piano
Antti Lötjönen, kontrabasso
Teppo Mäkynen, rummut
Mongo Aaltonen, lyömäsoittimet

Liput: 18 € / 15 € Kotka Jazz ry:n ja OP:n jäsenet / 10 € opiskelijat
Ennakkomyynti: Sävelaitta, Kaivokatu 18, Kotka, 05 213 205

Bändi groovaa kuin viisi hirveä! On hienoa saada se aloittamaan Jazz Finland LIVE 2016 Kotka -konserttisarja Merikeskus Vellamossa. Sarjan muut konsertit ovat

3.4.2016 Manuel Dunkel Quartet feat. Anders Bergcrantz
22.5.2016 Jukka Perko AVARA

Yhteistyössä Suomen Jazzliitto, Musiikin edistämisäätiö, Kotkan
kaupunki ja Merikeskus Vellamo

oulu

Jazzkiinnostaa & Brunssi,Konst o. Deli, oulu13.3. Klo 11:00

keikka

Tule seuraamaan livenä Radio Helsingin suoraa Jazz kiinnostaa -radiolähetystä Oulun Musiikkijuhlilta! We Jazz -kollektiivista ja Radio Helsingin suositusta Jazz kiinnostaa -ohjelmasta tuttu toimittaja ja DJ Matti Nives saapuu Ouluun mukanaan laukullinen rapeaa jazzia halki genren monipuolisen tyylispektrin. Sunnuntaisella Jazz kiinnostaa -brunssilla nautiskellaan pyhäpäivän tunnelmista kiireettömästi kotoisan jazzvinyylin rapinan ja musiikkiaiheisen jutustelun tahdittaessa iltapäivää suorassa radiolähetyksessä. Brunssilla kuullaan myös tapahtumassa esiintyvien artistien mietteitä jazzista.

Herkullinen brunssipöytä vie sinut svengaavan New Yorkin kaduille, Manhattanin sykkeeseen. Nautiskele savulohibageleista ja waldorfinsalaatista, herkuttele periamerikkalaisilla pancakeilla vaahterasiirapin ja vaikkapa rapean pekonin kera. Pehmeä latte tai virkistävä smoothie viimeistelevät brunssikokemuksen.

Ilmainen sisäänpääsy
klo 11-15 New Yorkin brunssi 19 €/henkilö
Lapset 1 €/ikävuosi, ruokailevan aikuisen seurassa
klo 12-14 Jazz kiinnostaa – Radio Helsinki suora lähetys

Yhteistyössä PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry & Kulttuuritalo Valve

pori

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Porin kaupunginkirjasto, pori13.3. Klo 18:00

keikka

Liput 10€, järjestäjänä Validi Sekmentti

Lisäksi esiintymässä ranskalainen laptop-artisti Léo Dupleix (FRA)

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

Tiistai 15.3.

helsinki

KYN 35 -juhlakonsertti,Savoy-teatteri, helsinki15.3. Klo 19:00

keikka

Vuonna 1981 perustettu Naiskuoro KYN on aina tehnyt musiikkia kunnianhimoisesti ja uutta luoden. Musiikkineuvos Kaija Viitasalon johdolla KYN on tietoisesti uudistanut kuorokenttää ja rikkonut musiikillisia raja-aitoja. Se on tuonut naiskuoro-ohjelmistoon laulelmia, jazzhenkisiä kansanlaulusovituksia ja uutta suomalaista jazzia. Viime vuosina kuoro on luonut tilausteoksin uudenlaisen genren, etnisen jazzin, ja profiloitunut sen tulkitsijana. Etnisessä jazzissa kansanperinteemme melodiset ainekset ja tekstit sekä nykyrunous yhdistyvät jazzrytmiikkaan ja -harmoniaan. Musiikillaan kuoro koskettaa ja kertoo tarinaa, myös kieli- ja kulttuurirajojen yli. KYN on saanut kiitosta ilmaisurikkaasta tulkinnasta ja esiintymisestä sekä lauluyhtyemäisestä elävästä soinnista.

KYN 35 -juhlakonsertti esittelee kuoron monipuolista ohjelmistoa: kansanlauluja, jazzia ja etnistä jazzia. Illan aikana kuullaan musiikkia muun muassa Jukka Linkolalta ja Anna-Mari Kähärältä. Konsertissa KYN:n kanssa lavalle nousee muusikoita, joiden kanssa kuorolla on ollut ilo tehdä yhteistyötä: Johanna Försti, Mikko Hassinen, Mirja Mäkelä, Jukka Perko, Annaliisa Pillak ja Polyteknikkojen Kuoro.

Liput kuorolaisilta ja ovelta 20/15e, kannatuslippu 35e (sis. kuohuviinitarjoilun ja parhaat paikat), Lippupalvelusta 22,50/17,50/37,50e

Naiskuoro KYN johtaa Kaija Viitasalo

Johanna Juhola, harmonikka
Kirmo Lintinen, piano
Panu Savolainen, vibrafoni

Kitaristit Martin Granum (DEN) ja William Stravato (ITA) Metropoliassa,Arabiasali, helsinki15.3. Klo 19:00

Kitaristit Martin Granum (Tanska) ja William Stravato (Italia) esiintyvät Metropolian opiskelijoiden ja opettajien kanssa.

The Melodic Grooves from the Nordic Region

Martin Granumin sävellyksiä ja sovituksia esittävät

Marit Ilves, laulu
Kasper Haikonen, tenorisaksofoni
Martin Granum, kitara
Mihkel Pilt, kitara
Mikko Kuorikoski, basso
Tomi Salesvuo, rummut
feat. Bebiane Bøje (Tanska), laulu

2. William Stravato

Stravaton kanssa esiintyy mm. rumpali Tommi Rautiainen.

Vapaa pääsy!

oulu

Rumpunovelleja,Oulun kaupunginkirjasto, oulu15.3. Klo 18:00

Rumpunovelleja

keikka

Tervetuloa mukaan lausuntatilaisuuteen, jossa rap-artisti Tommy Lindgren lausuu Herman Hessen tekstejä ja muusikkoina ovat Teppo Mäkynen ja Jussi Kannaste. Voimakolmikko etsii omaa polkuaan Hessen mystisessä kauneutta ja suuruutta ylistävässä maailmankaikkeudessa. Luvassa on ulottuvuuksia, joihin ei löydä kuin eksymällä.

Oulun kaupunginkirjasto, aikuisten osasto 2. krs

Vapaapääsy

Yhteistyössä Oulun kaupunginkirjasto

Keskiviikko 16.3.

helsinki

Kulttuurisalonki: Billie Holiday 100 Year Anniversary Show by Sanni Orasmaa & Eero Koivistoinen Quartet,Kiltasali, helsinki16.3. Klo 13:00

keikka

Harlemin klubeilta nousseen, edelleen maailman parhaimpiin jazz-laulajiin lukeutuvan Billie Holidayn vaiherikasta ja myrskyisää elämää muistetaan Sanni Orasmaan ja Eero Koivistoisen johdolla Kulttuurisalongissa.

Liput 32,50€
Ovet klo 12:00
Show klo 13:00

Liput lippupalvelusta ja ryhmä- ja ruokajärjestelyt moreon@moreon.fi tai 09 6844 9920

www.sanniorasmaa.com
www.eerokoivistoinen.com
www.kulttuurisalonki.fi

Rytmihäiriöklubi: Peppe Jalava Band,Ravintola Juttutupa, helsinki16.3. Klo 21:00

keikka

Levyjulkaisukiertue!

Pertti Jalava – rummut
Jaakko Martikainen – saksofonit
Antti Hermaja – pasuuna
Ari Polojärvi – kitara
Mikko Multamäki – basso

Vapaa pääsy!

The Great Helsinki Swing Big Band - Pertti Metsärinteen juhlakonsertti,Malmitalo, helsinki16.3. Klo 19:00

keikka

Pertti Metsärinteen orkesteri oli 1960-luvun suosituin suomalainen kokoonpano. Orkesteri tuli tutuksi Spede Pasasen radio- ja tv-ohjelmien kautta Suomen ensimmäisenä show-bändinä. "Pepe" Metsärinne on pitkän linjan jazzmuusikko, joka jo 14-vuotiaana aloitti armeijan soitto-oppilaana instrumenttinaan trumpetti ja myöhemmin piano. Tämän lisäksi hänet tunnetaan erinomaisena sovittajana. GHSBB haluaa kunnioittaa 85-vuotiaan Metsärinteen uraa soittamalla hänen sävellyksiään ja sovituksiaan. Kapellimestarina toimii Markku Renko.

Kesto noin 75 min, ei väliaikaa.

Liput 20 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupalvelu

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1

www.malmitalo.fi

oulu

Rave for MAD & TM3,Valvesali, oulu16.3. Klo 19:00

Rave For MAD & TM3

keikka

Rave for MAD on esitys, salaiset juhlat ja jazz-keikka. Juhlia isännöi kahden tanssija-dj:n ja yhden mediataiteilijan muodostama ryhmä, joka törmäyttää kokeellisen tanssitaiteen ja underground-klubikulttuurin. Tanssimisen ja klubien historia räjäytetään palasiksi ja sekoitetaan mielivaltaisesti.

Klubi huipentuu rumpali Teppo Mäkysen johtaman jazz-trion keikkaan. TM3 on trio, jonka ilmaisu perustuu keskinäiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuunottoon. Musiikin annetaan löytää uusia suuntia ja hengittää vapaasti, mutta välillä pysähtyä teknon kaltaiseen toistoon. Jokainen soitin on yhtä tärkeä ja yhtyeen tavoitteena on luoda yhteinen syvä sointi. Improvisointi on väline ja lahja. Jazz on yhteisen kielen murre.

Rave for MAD
Konsepti, koreografia ja esiintyminen: Antti Lahti ja Sami Henrik Haapala
Mediasuunnittelu: Paula Lehtonen

Yhteistyössä JoJo – Oulun Tanssin Keskus

20/15 €

Torstai 17.3.

helsinki

Kalle Salonen levyjulkkarit feat. Johanna Försti & Marjo Leinonen,Siltanen, helsinki17.3. Klo 20:00

Kalle Salonen (www)

(+ Johanna Försti, Marjo Leinonen)
keikka

Funkista, jazzista ja rhythm and bluesista vaikutteensa ammentava hammond-taituri Kalle Salonen julkaisee toisen albuminsa, Barracuda Man, 19.2. Albumin julkaisua juhlistetaan Helsingin Siltasessa 17.3. klo 20.00-00.00.

Illan aikana lavalla nähdään ja kuullaan kaksi settiä Kalle Salonen Bandilta, joista ensimmäisessä yhtye soittaa Kallen instrumentaalituotantoa ja toisessa lavalle liittyvät mukaan maailmanluokan laulajattaret Marjo Leinonen ja Johanna Försti.

Illan dj-puolesta vastaavat DJ Pertti Kurikka sekä DJ Rullatuoli-Antti.

Vapaa pääsy!

jyväskylä

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Poppari, jyväskylä17.3. Klo 21:00

keikka

Liput 10/5€

Järjestäjä: Ravintola Poppari

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Monk
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

Perjantai 18.3.

espoo

April Jazz Club: Katu Kaiku ja Johanna Harjunpää,Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo18.3. Klo 18:00

keikka

April Jazz Clubin konsertti käynnistää Katu Kaikun odotetun "Tokio/Kuopio" -debyyttialbumin levynjulkaisukiertueen!

18:00 | Johanna Harjunpää (Ebeli)
19:00 | Katu Kaiku

Myöhäisillassa lava on vapaa spontaaneille jamisessioille!

Katu Kaikun eloisa musiikki muodostuu, kun erilaiset musiikilliset näkemykset törmäävät rajusti ja luovat yhteisen tilan, joka on avoin muusikoiden vapaille tulkinnoille. Saksofonisti Adele Sauroksen itsevarma ääni inspiroi energistä rumpalia Erik Fräkiä luomaan tekstuureja, joita kontrabasisti Mikael Saastamoinen värittää ja venyttää.

Adele Sauros: saksofonit
Mikael Saastamoinen: kontrabasso
Erik Fräki: rummut

April Jazz -festivaalin jameista tuttu esiintymispaikka Tapiola Garden on muokattu jazzklubille sopivaan tyyliin. Aulabaarin loungessa on mukavaa viettää iltaa rennosti seurustellen ja klubilla voi myös nauttia illallisen livemusiikin lomassa varaamalla pöydän etukäteen Grill it! -ravintolasta. Illan aloittaa klo 18 Ebeli Show, jonka jälkeen nähdään jazzin kärkinimiä.

Liput ovelta alk. 10 € | Ennakkoliput Lippupisteestä alk. 12,50 €
Tapahtuma on ikärajaton.

Järjestäjä: Espoo Big Band ry.

Sointi Jazz Orchestra & Juhani Aaltonen,Espoon kulttuurikeskus, Louhisali, espoo18.3. Klo 14:00

keikka

Konsertissa kantaesitettävä teos Saarnaaja on Rasmus Soinin Juhani Aaltoselle ja Sointi Jazz Orchestralle säveltämä uusi kokonaisuus, joka tekee kunniaa 80-vuotiaalle Aaltoselle ja hänen sielukkaalle soittotyylilleen. Moniosaisen teoksen nimi viittaakin siihen kuinka Aaltosen soittoa on verrattu saarnaajien puheeseen. Saarnaajassa nuoret muusikot kohtaavat kokeneen improvisoijan ja suuren yhtyeen tuottamat äänenvärit ja väkevän solistisen tulkinnan.

Väliajan jälkeen Sointi Jazz Orchestra esittää Aaltosen kanssa kantaohjelmistoaan sekä yhteiskonserttia varten sovitettuja sävellyksiä.

Juhani “Junnu” Aaltonen on yksi suomalaisen jazzmusiikin merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. Monipuolisuus on aina ollut Aaltosen musiikillisen ilmaisun ydin, mikä yhdistyessään voimakkaaseen ja puhuttelevaan lataukseen sekä intensiiviseen soittotyyliin on vanginnut kuulijoita vuodesta toiseen.

Klassisen musiikin vaikutteita jazziin yhdistävä Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu yhtye, jonka soundi syntyy laajasta soitinten kirjosta. Yhtyeen musiikillisena lähtökohtana on pyrkimys uudistaa, monipuolistaa ja elävöittää big band -kulttuuria akustisista lähtökohdista. Yhtyeen elokuvamaisessa musiikissa yhdistyvät klassisen musiikin ainekset rytmiseen svengiin, jolloin yksiselitteinen tyylilajin
tuntu hämärtyy.

Liput toimituskuluineen alk. 15 €

Kesto 1 h 40 min, väliaika

Juhani Aaltonen (tenorisaksofoni ja huilut)

Sointi Jazz Orchestra:
Rasmus Soini (musiikin johto)

Petteri Hietamäki (huilu, sopraano- ja alttosaksofoni)
Sampo Kasurinen (huilu, klarinetti, alttosaksofoni)
Frans Thomsson (huilu, klarinetti, tenorisaksofoni)
Janne Saarinen (oboe, tenorisaksofoni)
Joakim Berghäll (huilu, bassoklarinetti, baritonisaksofoni)

Tommi Kolunen (trumpetti, flyygelitorvi)
Tomi Nikku (trumpetti, flyygelitorvi)
Leo Kylätasku (trumpetti, flyygelitorvi)
Jasmin Afaneh (trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu)

Ilkka Hongisto (käyrätorvi)
Mikko Haanpää (pasuuna)
Panu Luukkonen (pasuuna)
Arttu Hautala (pasuuna)
Ville Niemelä (tuuba)

Aleksis Liukko (piano, melodika)
Kaisa Mäensivu (kontrabasso)
Siiri Partanen (rummut)

helsinki

Teemu Åkerblom Quartet,Dubrovnik, helsinki18.3. Klo 23:45

keikka

Basson lauantai-aamupäivästä tutun Klaus Wingin luotsaaman ohjelman konseptiin löyhästi perustuvan TINGS-klubin vieraaksi saapuu basisti Teemu Åkerblom yhtyeineen. Teemu Åkerblom Quartetin viime vuoden syyskussa ilmestynyt samanniminen esikoislevy on äänitystekninen mestariteos ja tämä on harvinainen tilaisuus kuulla tätä mahtavan kuuloista yhtyettä livenä.

Kuuntele myös Åkerblomin haastattelu seuraavana päivänä Bassolta klo 11-12.

Huomioi myöhäinen alkamisajankohta!
Showtime n. klo 24.00 (teknisesti ottaen lauantai)
Ovet auki 23.30

Liput 6€
Pe 18.3.
Ravintola Dubrovnik
Eerikinkatu 11
00100 Helsinki

Teemu Åkerblom Quartet (Soundcloud)

Kuuntele TINGS-lähetys lauantaina klo 10-12: basso.fi

Teemu Åkerblom Quartet
+ Dj 3rrrd (HPTY Recordings, Trevor Deep Jr.)
+ Dj Prinssi Herman (Maajo)

kuopio

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,King's Crown, kuopio18.3. Klo 20:00

keikka

Liput 15/10 €. Järjestäjä: Kuopio Jazz & Blues ry.

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

oulu

Verneri Pohjola Quartet,Teatteriravintola, oulu18.3. Klo 19:00

keikka

Palkittu ja kiitetty Verneri Pohjola on kuulunut yli vuosikymmenen suomalaisen nykyjazzin omaleimaisimpiin taiteilijoihin. Keväällä 2015 julkaistu kolmas albumi, Bullhorn, vakiinnuttaa trumpetistin aseman voimakkaana ja visionäärisenä jazzartistina myös kansainvälisellä musiikkikentällä. Albumi on kerännyt ylistäviä arvioita niin kotimaassa kuin kansainvälisissä medioissa. Verneri Pohjola kvartetin neljä taiteilijaa tuovat Pohjolan tunnelmaltaan vahvoihin ja melodisiin sävellyksiin oman leimansa peittämättä musiikin vahvaa ja tunnistettavaa sointia.

Illan aluksi kuullaan Teppo Mäkysen ja Valtteri Laurell Pöyhösen mestarikurssilaisten loppukonsertti.

17/13 €

turku

Max Zenger – saksofoni
Henri Mäntylä – piano
Henri Marjamäki – kitara
Teemu Åkerblom – basso
Jussi Fredriksson – rummut

Turkulaismuusikoista koostuva Aura Flow julkaisee konsertissa toisen albuminsa. Energinen yhtye seikkailee uuden levyn kappaleissa turkulaisissa ravintoloissa kuten Dynamo ja Daily News. Vauhtia haetaan välillä Länsiväylältä asti, josta päädytään herkkiin Memory Timesin tunnelmiin. Kokoonpanon svengaava debyyttialbumi You´ll Hear From Me vei yhtyeen esiintymään ympäri Suomea. Toisen julkaisun myötä yhtye suuntaa myös kansainvälisille markkinoille.

Lauantai 19.3.

helsinki

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana,Kulttuuritehdas Korjaamo, helsinki19.3. Klo 19:00

Ricky-Tick Big Band

Julkinen Sana

keikka

Suomen kovimmista nuorista jazzmuusikoista sekä kolmesta pitkän linjan räppäristä koostuva Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana kokoaa yhteen kotimaisen jazzin ja räpin huippunimet yhteensä 20-henkisen kokoonpanon esittämäksi spektaakkeliksi.

RTBB:n kapellimestari Valtteri Laurell Pöyhösen sävellykset pohjaavat Duke Ellingtonin myöhäistuotannon ja Buddy Rich Big Bandin 60-luvun energiseen soundiin, unohtamatta RTBB:n ensilevyn juurevaa big band -estetiikkaa. Räppäreiden ilmaisu puolestaan nojaa vahvasti old school -henkiseen vuorotteluun, ja valtaosa levyn lyriikoista on syntynyt Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin yhteisissä kirjoitussessioissa.

Debyyttialbumi Burnaa julkaistiin 10.5.2013. Yksitoista biisiä sisältävä pitkäsoitto on kansainvälisestikin arvioituna täysin poikkeuksellinen yhdistelmä räppiä ja vauhdikasta big band –jazzia. Vanha ja uusi, perinteinen ja moderni kohtaavat tällä täysverisellä jazzlevyllä ennenkuulemattomalla tavalla.

Sen jälkeen tukun hurmoksellisia livekeikkoja niin loppuunmyydyillä klubeilla kuin suurilla festivaalilavoillakin tehnyt yhtye teki näyttävän paluun syksyllä 2015 julkaisemalla toisen albuminsa Korottaa Panoksii. Levyjulkkareita juhlittiin lokakuussa kahdella Kultsan konsertilla ja kokoonpano saapuu nyt intiimille klubi-keikalle Korjaamon vaunusaliin.

Liput 34,50 / 31,50 €
Ovet 17.30
Showtime 19.00
K-18

http://www.julkinensana.fi/

joensuu

Jazzliiton kiertueella: Jorma Tapio & Kaski, Pauli Lyytinen Machinery,Teatteriravintola, joensuu19.3. Klo 20:00

keikka

Lippujen hinnat 15 €, jäsenet 10 €, opiskelijat 6 €, ellei toisin mainita. Ennakkomyynti Levy-Eskot. Järjestäjä: Jazzkerho -76 ry

Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa kuullaan kahta väkevää yhtyettä, kun Jorma Tapio & Kaski sekä Pauli Lyytinen Machinery kiertävät seitsemän konsertin mittaisella turneella. Kuusi konserteista on Suomessa ja yksi Tallinnassa. Kahden saksofonistin kiertueprojektit täydentävät toisiaan yllättävillä tavoilla ja esitysten lopullinen vuorovaikutussuhde selviää vasta kiertueen aikana. Tapion luotsaama Kaski on triokokoonpano, jossa rytmisektiona kuullaan bassossa Ville Rauhalaa ja rummuissa Simo Laihosta. Machinery puolestaan on mm. Elifantree-yhtyeestä tutun saksofonisti Pauli Lyytisen persoonallinen sooloprojekti. Yhtyeiden kiertue starttaa keskiviikkona 9.3. Kajaanin Kouta-salista ja päättyy lauantaina 19.3. Joensuuhun.

Jorma Tapio & Kasken musiikki on raakaa ja herkän melodista free jazzia jossa on vaikutteita kansanmusiikista ja klassisesta länsimaisesta musiikista. Sävellykset ovat pääosin Tapion omaa käsialaa. Pitkän linjan puhallinsoittaja Tapio on tunnettu omista yhtyeistään sekä vetämästään Sound & Furystä ja yhteistyöstä norjalaisen lyömäsoittaja Terje Isungsetin kanssa. Kasken yhteen hitsautunut rytmisektio Ville Rauhala – Simo Laihonen on tuttu Black Motor -yhtyeestä. Kasken esikoislevy Ghatika julkaistaan 13.3. porilaisen Karkia Mistika Recordsin toimesta.

Toinen kiertueen saksofonistitähdistä on kotimaisen jazzin kauhukakara Pauli Lyytinen. Machinery on Lyytisen sävellyksistä ja improvisaatiosta koostuva sooloprojekti, joka sai alkunsa vuonna 2011. Kappaleiden monikerroksinen orkestrointi luodaan live-efekteillä ja -loopeilla, saksofonin perkussiivisilla äänillä sekä persoonallisella saksofonisooloilulla. Lyytisen koneisto toimii hämmästyttävän monipuolisesti ja saumattomasti, ja saksofonisti itse on koneenkäyttäjänä vertaansa vailla. Jazzliiton tuplakiertue on samalla myös Pauli Lyytinen Machineryn debyyttilevyn julkaisukiertue. Levyn julkaisee Eclipse Music.

ke 9.3. klo 19 Kajaani, Kouta-sali
to 10.3. klo 19 Raahe, Raahen teatteri
pe 11.3. klo 21 Tallinna, Teater NO99
la 12.3. klo 22 Turku, Flame Jazz -klubi / Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
su 13.3. klo 18 Pori, Validi Karkia -klubi / Kaupunginkirjasto *mukana myös Léo Dupleix (FRA)
to 17.3. klo 21 Jyväskylä, Poppari
pe 18.3. klo 20 Kuopio, King's Crown
la 19.3. klo 20 Joensuu, Teatteriravintola

JORMA TAPIO & KASKI
Jorma Tapio, saksofonit & bassoklarinetti & huilu / Ville Rauhala, basso / Simo Laihonen, rummut

PAULI LYYTINEN MACHINERY
Pauli Lyytinen, saksofonit & efektit

lahti

Katu Kaiku: Lahden levynjulkaisukonsertti,Brygga Citybar, lahti19.3. Klo 22:00

keikka

Katu Kaikun ensimmäinen levy ja julkkarikeikat on täällä!

Katu Kaiku sai alkunsa kesällä 2013, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi
soittimensa Kaisaniemen puistoon Helsingissä. Kadulla löytynyt
keskinäinen luottamus innosti kokeilemaan jazzstandardien sijaan oman
materiaalin ja ilmaisun tuottamista. Sittemmin Katu Kaiku on esiintynyt muun
muassa Pori Jazzeilla, Jazz Espalla ja Tampere Jazz Happeningeilla Suomen
Young Nordic Jazz Comets-edustajana ja tehnyt yhteistyötä suomalaisten
jazztaiteilijoiden, kuten Verneri Pohjolan, Teemu Viinikaisen ja Seppo
Kantosen kanssa. Yhtye on konsertoinnut myös ulkomailla ja toukokuussa 2016
yhtye esintyy Norjan Trondheimissa Jazz Festeillä.

Adele Sauros, tenori- ja sopraanosaksofonit
Mikael Saastamoinen, kontrabasso
Erik Fräki, rummut

Vapaa pääsy

 Katu Kaikun Tokyo/Kuopio-levynjulkaisukiertue käsittää yhteensä yhdeksän keikkaa.

18.3 Espoo, April Jazz Club Tapiola Garden 18.00, alk. 10e
19.3 Lahti, Brygga Bar, 22.00 vapaa pääsy
20.3 Helsinki, Malmitalo, 17.00, alk. 6 e
21.3 Turku, Turun Taidekappeli, 19.00, 10e/5e
24.3 Jyväskylä, Boombox
25.3 Kuopio, Satamankulma, 19:00, 10/15e
26.3 Joensuu, Surakka, 21:00
27.3 Lappeenranta, Galleria HOI SIE
28.3 Helsinki, (selviää myöhemmin)
(puuttuvat kellonajat ja lippujen hinnat ilmoitetaan myöhemmin)

Facebook: https://www.facebook.com/katukaiku
Soundcloud: https://soundcloud.com/katukaiku

oulu

Oulu All Star Big Band Touché,Areena Oulu, oulu19.3. Klo 21:00

Touché on 12-henkinen useissa yhteyksissä palkittu lauluyhtye Kööpenhaminasta. Yhtye on tunnettu amerikkalaisten sekä tanskalaisten ikivihreiden luovista tulkinnoista. Kokoonpanon musiikillisina vaikuttajina ovat olleet mm. Ella Fitzgerald, Charlie Parker ja Count Basie Orchestra. Tällä kertaa Touché astuu yleisön eteen yhdessä Oulu All Star Big Bandin kanssa. Konsertti-ilta alkaa lauluyhtye Rajattoman mestarikurssilaisten esiintymisellä.

kapellimestarina Jesper Holm

27 €, ovelta 30 €

Sunnuntai 20.3.

helsinki

Jazz’n Jam: Katu Kaiku,Malmitalo, helsinki20.3. Klo 17:00

keikka

Jännittävien musiikillisten tilojen ilta! Katu Kaiku -yhtyeen eloisa musiikki muodostuu, kun erilaiset musiikilliset näkemykset törmäävät rajusti ja luovat yhteisen tilan, joka on avoin muusikoiden vapaille tulkinnoille. Saksofonitaiteilija Adele Sauroksen itsevarma ääni inspiroi energistä rumpalia Erik Fräkiä luomaan tekstuureja, joita kontrabasisti Mikael Saastamoinen värittää ja venyttää. Kaisaniemen puistossa alkunsa saanut yhtye voitti Young Nordic Jazz Comets -kilpailun keväällä 2015 ja ensimmäisen levyn äänitykset olivat saman vuoden lokakuussa.

Erik Fräki – rummut

Adele Sauros – saksofonit

Mikael Saastamoinen – kontrabasso

Kesto noin 1 h, ei väliaikaa

Jazzsarjan taiteellinen johtaja on Teppo Hauta-aho

Liput 6 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupalvelu

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1

www.malmitalo.fi

Maanantai 21.3.

turku

Katu Kaiku: Turun levynjulkaisukonsertti,Turun Taidekappeli, turku21.3. Klo 19:00

keikka

Katu Kaikun ensimmäinen levy ja julkkarikeikat on täällä!

Katu Kaiku sai alkunsa kesällä 2013, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi
soittimensa Kaisaniemen puistoon Helsingissä. Kadulla löytynyt
keskinäinen luottamus innosti kokeilemaan jazzstandardien sijaan oman
materiaalin ja ilmaisun tuottamista. Sittemmin Katu Kaiku on esiintynyt muun
muassa Pori Jazzeilla, Jazz Espalla ja Tampere Jazz Happeningeilla Suomen
Young Nordic Jazz Comets-edustajana ja tehnyt yhteistyötä suomalaisten
jazztaiteilijoiden, kuten Verneri Pohjolan, Teemu Viinikaisen ja Seppo
Kantosen kanssa. Yhtye on konsertoinnut myös ulkomailla ja toukokuussa 2016
yhtye esintyy Norjan Trondheimissa Jazz Festeillä.

Adele Sauros, tenori- ja sopraanosaksofonit
Mikael Saastamoinen, kontrabasso
Erik Fräki, rummut

Liput 10 € / 5 €

Katu Kaikun Tokyo/Kuopio-levynjulkaisukiertue käsittää yhteensä yhdeksän keikkaa.

18.3 Espoo, April Jazz Club Tapiola Garden 18.00, alk. 10e
19.3 Lahti, Brygga Bar, 22.00 vapaa pääsy
20.3 Helsinki, Malmitalo, 17.00, alk. 6 e
21.3 Turku, Turun Taidekappeli, 19.00, 10e/5e
24.3 Jyväskylä, Boombox
25.3 Kuopio, Satamankulma, 19:00, 10/15e
26.3 Joensuu, Surakka, 21:00
27.3 Lappeenranta, Galleria HOI SIE
28.3 Helsinki, (selviää myöhemmin)
(puuttuvat kellonajat ja lippujen hinnat ilmoitetaan myöhemmin)

Facebook: https://www.facebook.com/katukaiku
Soundcloud: https://soundcloud.com/katukaiku

Tiistai 22.3.

espoo

Silent Music: UMO & Dean Bowman: Black Spirituals,Espoon tuomiokirkko, espoo22.3. Klo 19:00

keikka

UMOn perinteinen hiljaisen viikon pääsiäiskonsertti laajenee tänä vuonna kolmen konsertin minikiertueeksi, kun orkesteri kiertää pääkaupunkiseudun kirkkoja solistivieraansa, laulaja Dean Bowmanin kanssa. Tällä kertaa Silent Music -konserteissa hiljennytään kuuntelemaan afroamerikkalaisia spirituaaleja upeina, suurelle jazzorkesterille tehtyinä sovituksina.

Alun perin Screaming Headless Torsos -yhtyeestä tutuksi tullut Bowman tunnustaa gospelin ja afroamerikkalaiset spirituaalit säveltaiteensa kivijaloiksi. Hänen tumma baritoninsa ja kuulas falsettinsa ovat jättäneet jälkensä ihmisten sydämiin ympäri maailman. Bowmania on kuvailtu mm. avantgarde-gospel-laulajaksi ja jazzlaulajaksi, jolla on rokkarin sielu. Omien yhtyeidensä lisäksi hän on esiintynyt mm. John Scofieldin, Charlie Hunterin ja Steve Colemanin kanssa.

Dean Bowman vieraili UMOn solistina viimeksi vuonna 2008, jolloin konsertoitiin Temppeliaukion kirkon haltioituneelle yleisölle. Tämän kevään kiertue käynnistyy Espoon tuomiokirkosta, jatkaa matkaansa Vantaalle Pyhän Laurin kirkkoon ja huipentuu Helsingin Mikael Agricolan kirkkoon pitkäperjantaina. Orkesteria johtaa Kirmo Lintinen.

Liput Ticketmasterista 24,50 € / 20,50 € / 13,50 €, sis. toimituskulut.

helsinki

jaZZanti-konsertti: Pepa Päivinen & Hannu Risku duo – Lumni levyn julkistuskonsertti,ravintola Laulumiehet, helsinki22.3. Klo 19:00

Pepa Päivinen & Hannu Risku duo

keikka

Pepa Päivinen: huilut, klarinetit, saksofonit, gralla ja laulu
Hannu Risku: perkussiot

Levyn esittelyteksti:

On this journey
the spirits of the forest
encounter
the gentle touch of the woodwinds.
Drums knock the doors of
eternal beings
Do they open –
and who dares to enter?

Pitkään itseään odotuttanut Pertti ’Pepa’ Päivisen Lumni on poikkeuksellisen merkittävä levytys. Päivinen palaa Edward Vesalan Sound & Fury-kokoonpanon aikaisille juurilleen. Nyt rumpuvelho Vesalan shamanistinen Angst (’elämänahdistus’) on muuttanut muotoaan läpikuultavaksi seesteisyydeksi ja leiskuviksi valonsäteiksi.

Suosittelen Lumnia moniin syväluotaaviin kuunteluhetkiin!

Markku Salo, ’Jazzin arkkipiispa Suomessa’

Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

Liput: 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Hel­sinki Jazz ry:n jäsenet 10 €, pariskunnat 10+10€, opiskelijat 8€. Ennakkoliput: Digelius Music (www.digelius.com) tai Liveto.fi, jolloin lippujen hinnat: 16,5/11/8,8 €.

Suomen Saksofoniseuran kevätkonsertti,Malmitalo, helsinki22.3. Klo 19:00

keikka

Saksofoni soikoon! Suomen Saksofoniseuran perinteisessä kevätkonsertissa kuullaan mm. Pentti Lahden ja Mosabacka Big Bandin Earl Bostic -ohjelmistoa sekä klassisen saksofonismin legendan Pekka Savijoen suunnittelema osuus. Lisäksi jaetaan vuoden 2016 Josef Kaartinen -palkinto.

Kesto n. 2 h, väliaika on

Liput 20/15 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupalvelu

Malmitalo, Ala-Malmin tori 1

www.malmitalo.fi

Keskiviikko 23.3.

helsinki

Rytmihäiriöklubi: Zander,Ravintola Juttutupa, helsinki23.3. Klo 21:00

Joonas Haavisto – kosketinsoittimet
Juho Kivivuori – basso
Tuomas Timonen - rummut

Sointi Jazz Orchestra & Juhani Aaltonen,Balderin sali, helsinki23.3. Klo 19:00

keikka

Konsertissa kantaesitettävä teos Saarnaaja on Rasmus Soinin Juhani Aaltoselle ja Sointi Jazz Orchestralle säveltämä uusi kokonaisuus, joka tekee kunniaa 80-vuotiaalle Aaltoselle ja hänen sielukkaalle soittotyylilleen. Moniosaisen teoksen nimi viittaakin siihen kuinka Aaltosen soittoa on verrattu saarnaajien puheeseen. Lisäksi ohjelmistossa on saksofonisti Joakim Berghällin sävellyksiä ja sovituksia, jotka on räätälöity tätä yhteiskonserttia varten. Tule kuulemaan, mitä seuraa, kun nuoret muusikot kohtaavat kokeneen improvisoijan ja suuren yhtyeen tuottamat äänenvärit väkevän solistisen tulkinnan.

Juhani "Junnu" Aaltonen on yksi suomalaisen jazzmusiikin merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. Monipuolisuus on aina ollut Aaltosen musiikillisen ilmaisun ydin, mikä yhdistyessään voimakkaaseen ja puhuttelevaan lataukseen sekä intensiiviseen soittotyyliin on vanginnut kuulijoita vuodesta toiseen.

Klassisen musiikin vaikutteita jazziin yhdistävä Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu yhtye, jonka soundi syntyy laajasta soitinten kirjosta. Yhtyeen musiikillisena lähtökohtana on pyrkimys uudistaa, monipuolistaa ja elävöittää big band -kulttuuria akustisista lähtökohdista. Yhtyeen elokuvamaisessa musiikissa yhdistyvät klassisen musiikin ainekset rytmiseen svengiin, jolloin yksiselitteinen tyylilajin tuntu hämärtyy.

Juhani Aaltonen (tenorisaksofoni, huilut)
Rasmus Soini (kapellimestari, sävellykset)
Petteri Hietamäki (altto- ja sopraanosaksofoni, huilu)
Sampo Kasurinen (alttosaksofoni, huilu, klarinetti)
Frans Thomsson (tenorisaksofoni, huilu, klarinetti)
Janne Saarinen (tenorisaksofoni, oboe)
Joakim Berghäll (baritonisaksofoni, huilu, bassoklarinetti, sävellykset/sovitukset)
Tommi Kolunen (trumpetti, flyygelitorvi)
Tomi Nikku (trumpetti, flyygelitorvi)
Leo Kylätasku (trumpetti, flyygelitorvi)
Jasmin Afaneh (trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu)
Ilkka Hongisto (käyrätorvi)
Mikko Haanpää (pasuuna, bassopasuuna)
Panu Luukkonen (pasuuna)
Arttu Hautala (pasuuna)
Ville Niemelä (tuuba)
Aleksis Liukko (piano)
Kaisa Mäensivu (kontrabasso)
Siiri Partanen (rummut)

http://www.sointijazzorchestra.com 

Liput 15/10€ ovelta ainoastaan käteisellä!

Kesto noin 1 h

kuopio

Moment's Quartet,Satamankulma Kallamarina, kuopio23.3. Klo 19:00

Moment's Quartet

Yhtye on 2015 perustettu kuopiolainen yhtye, joka soittaa jazz-klassikoita sekä omaa tuotantoa. Klassikot ovat pääosin 50-luvun loppupuolen hardbop-tyyliä. Eli musiikkia kuullaan muun muassa artisteilta kuten Miles Davis, Sonny Rollins sekä muilta ajan tekijöiltä.

Yhtyeen perustajajäsenenä toimii rumpali Tomi Kämäräinen, joka on valmistunut muusikoksi Kainuun konservatoriosta. Musiikkipedagogiksi hän valmistui Savonia Ammattikorkeakoulusta 2013. Kämäräisen musiikkiura on ollut melko kirjava. Ennen opintojaan Kämäräinen toimi laajasti keikkamuusikkona tehden keikkoja erilaisten produktoiden sekä yhtyeiden kanssa. Toimiminen freelancer-muusikkona on ollut myös suuri osa leivästä.

Tällä hetkellä Kämäräinen keikkailee muun muassa myös Hula Hula-nimisen poptrionsa kanssa laulaen ja soittaen kitaraa sekä toimii rumpalina useissa eri produktioissa bilebändeistä jazz-yhtyeisiin. Onpa mukaan mahtunut myös Leonard Bernsteinin säveltämää oopperaakin. Hän toimii myös konservatorioiden opettajana Kuopiossa sekä Kajaanissa.

Saksofonisti Pauliina Pohjolainen on opiskellut saksofonin soittoa Savonia AMK:ssa sekä Vestyjys Musikkonservatorium - konservatoriet for musik og formidling -korkeakoulussa Tanskassa, josta musiikin ylempi korkeakoulututkinto (Master In Music) pääaineena saksofoni, rytmimusiikki 2007.

Pauliina Pohjolainen on keikkaillut monien eri kokoonpanojen sekä Suomessa että ulkomailla, mm. Pori Jazz-, Turku Jazz-, Nõmme Jazz-, Ribe Jazz- sekä Jyväskylän Summer Jazz -festivaaleilla. Hän voitti Virossa pidetyn Nõmme Jazz VII International Young Jazz Artists Competitionin saksofonistien sarjan vuonna 2007. Uralle mahtuu myös Suomen kiertueita omien kansainvälisten kokoonpanojen (FIN/DEN/NO) kanssa, sävellystyötä nykytanssikoreografioihin sekä teatterimuusikon töitä. Tällä hetkellä Pauliina Pohjolainen opettaa Kuopion konservatoriolla, jonka lisäksi hän tekee sävellystyötä ja keikkailee eri kokoonpanoissa.

Basisti Esko Kauppinen on opiskellut Jyväskylän yliopistossa, Jyväskylän konservatoriossa (soitonopettaja 1985) sekä Sibelius-Akatemiassa (mo1993, musiikin maisteri 2006, jazz-osasto). Esko on toiminut freelance -muusikkona vuodesta 1976, sekä soiton- ja teorianopettajana vuodesta 1984 alkaen. Tällä hetkellä Esko Kauppinen työskentelee Kuopion konservatorion koulutussuunnittelijana. Muusikkona työtehtävät ovat vaihdelleet lukuisissa orkesteri-, teatteri-, studio-, ja yhtyemuusikon töissä.

Pianisti Mikko Pasanen on opiskellut pianonsoittoa Kuopion mus.opistossa vuodesta 1957 lähtien, ensin Olavi Salon, sittemmin Pentti Karjalaisen oppilaana. Pianonsoitonopettajaksi hän opiskeli Kuopion musiikkiopistossa (nyk. konservatorio) 1972 sekä myöhemmin säestäjäksi. Pianonsoitonopettajana Mikko toimi rytmimusiikkiosastolla heti sen aloitettua ja oli siellä vuoteen 2011 saakka, kunnes jäi eläkkeelle. Hän teki myös opintoja Sibelius-Akatemian jazz-osastolla 1983-85 töiden ohella. Mikko on soittanut useissa kuopiolaisissa tanssi- ja jazzyhtyeissä 1960-luvulta lähtien. Hänellä ollut myös useita kiinnityksiä Kuopion kaupunginteatterin musiikkinäytelmiin sekä avustuksia Kuopion kaupunginorkesterissa. Nykyään hän soittaa satunnaisia keikkoja kuopiolaisten muusikoiden kanssa. Muun muassa Savonia Tentetin ja Moment’s Quartetin kanssa.

Liput 15/10. Tiketistä ennakkoon 13/8 €. Yhdistyksen jäsenille 10/5€

vantaa

Silent Music: UMO & Dean Bowman: Black Spirituals,Pyhän Laurin kirkko, vantaa23.3. Klo 19:00

keikka

UMOn perinteinen hiljaisen viikon pääsiäiskonsertti laajenee tänä vuonna kolmen konsertin minikiertueeksi, kun orkesteri kiertää pääkaupunkiseudun kirkkoja solistivieraansa, laulaja Dean Bowmanin kanssa. Tällä kertaa Silent Music -konserteissa hiljennytään kuuntelemaan afroamerikkalaisia spirituaaleja upeina, suurelle jazzorkesterille tehtyinä sovituksina.

Alun perin Screaming Headless Torsos -yhtyeestä tutuksi tullut Bowman tunnustaa gospelin ja afroamerikkalaiset spirituaalit säveltaiteensa kivijaloiksi. Hänen tumma baritoninsa ja kuulas falsettinsa ovat jättäneet jälkensä ihmisten sydämiin ympäri maailman. Bowmania on kuvailtu mm. avantgarde-gospel-laulajaksi ja jazzlaulajaksi, jolla on rokkarin sielu. Omien yhtyeidensä lisäksi hän on esiintynyt mm. John Scofieldin, Charlie Hunterin ja Steve Colemanin kanssa.

Dean Bowman vieraili UMOn solistina viimeksi vuonna 2008, jolloin konsertoitiin Temppeliaukion kirkon haltioituneelle yleisölle. Tämän kevään kiertue käynnistyy Espoon tuomiokirkosta, jatkaa matkaansa Vantaalle Pyhän Laurin kirkkoon ja huipentuu Helsingin Mikael Agricolan kirkkoon pitkäperjantaina. Orkesteria johtaa Kirmo Lintinen.

Liput Ticketmasterista 24,50 € / 20,50 € / 13,50 €, sis. toimituskulut.

Torstai 24.3.

helsinki

Afrojazz Quintet

(+ Sakari Kukko, Ismaila Sane, Meissa Niang)
keikka

AFROJAZZ QUINTET feat. Meissa Niang, Sakari Kukko & Ismaila Sané

House-bändi Afrojazz Quintetin vieraina legendaarinen multi-instrumentalisti Sakari Kukko, karismaattinen senegalilaistähti Meissa Niang ja huippulyöjä-laulaja Ismaila Sané. Luvassa länsiafrikkalaista ilotulitusta ja afro-freejazzia!

Meissa Niang, laulu, perkussiot
Sakari Kukko, saksofoni, koskettimet, huilu, laulu
Ismaila Sane, perkussiot, laulu
Antero Priha, trumpetti
Ndioba, basso, laulu
Julius Heikkilä, kitara
Alvar Gullichsen, percussion, rummut, laulu

DJ Borzin
Balkan Fever-klubista tunnettu Dj Borzin pyörittää tanssilattiaa valomerkkiin asti.

Liput 8 €

Ennakkoliput Lippu.fi ja Tiketti.fi.

Pauli Lyytinen Machinery,Koko Jazz Club, helsinki24.3. Klo 19:00

keikka

Pauli Lyytinen Machinery -levynjulkaisukonsertti

Uudella sooloalbumillaan saksofonisti Pauli Lyytinen vie soittimensa äärirajoille. Hänen käsissään saksofoni on yhtä aikaa sekä basso, harmoniasoitin että solisitinen instrumentti, usein myös rytminen elementti. Machinery vie sekä soittajan että soittimen vielä asteen pidemmälle. Tällä kertaa Lyytinen on yksin, mutta loihtii silti kokonaisia musiikillisia maailmoja, välillä efektein ryhdistettynä, välillä täysin akustisesti. Albumi julkaistaan Eclipse Music levymerkille CD+DVD -painoksena 11.03.2016. DVD-elokuva ikuistaa Lyytisen livenä taltioidut huikaisevat taidonnäytteet ja musiikilliset maailmat. Albumi on äänitetty livenä, ilman jälkiäänityksiä. Sigurdur Rögnvaldssonin ja Cansu A-R:n taltioima DVD ikuistaa Lyytisen taidonnäytteet eläviksi kuviksi.

Liput 16,5€

Ovet klo 18:00

Showtime klo 19:00

jyväskylä

Katu Kaiku,Boombox, jyväskylä24.3.

keikka

Tiloja, tunteita ja tarinoita musiikissaan kuvaava helsinkiläinen Katu Kaiku julkaisee debyyttilevynsä 18. maaliskuuta 2016. TOKYO/KUOPIO-nimisen albumin myötä Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajaksi (2015) valittu yhtye suuntaa yhdeksän konserttia käsittävälle kiertueelle 18.-28.3.

Katu Kaiku sai alkunsa kesällä 2013, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi soittimensa Kaisaniemen puistoon Helsingissä. Kadulla löytynyt keskinäinen luottamus innosti kokeilemaan jazzstandardien sijaan oman materiaalin ja ilmaisun tuottamista. Sittemmin Katu Kaiku on esiintynyt muun muassa Pori Jazzeilla, Jazz-Espalla ja Tampere Jazz Happeningeilla Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajana ja tehnyt yhteistyötä suomalaisten jazztaiteilijoiden, kuten Verneri Pohjolan, Teemu Viinikaisen ja Seppo Kantosen kanssa. Yhtye on konsertoinnut myös ulkomailla ja toukokuussa 2016 yhtye esintyy Norjan Trondheimissa Jazz Festeillä.

Adele Sauros, tenori- ja sopraanosaksofonit
Mikael Saastamoinen, kontrabasso
Erik Fräki, rummut

Perjantai 25.3.

helsinki

Silent Music: UMO & Dean Bowman: Black Spirituals,Mikael Agricolan kirkko, helsinki25.3. Klo 18:00

keikka

UMOn perinteinen hiljaisen viikon pääsiäiskonsertti laajenee tänä vuonna kolmen konsertin minikiertueeksi, kun orkesteri kiertää pääkaupunkiseudun kirkkoja solistivieraansa, laulaja Dean Bowmanin kanssa. Tällä kertaa Silent Music -konserteissa hiljennytään kuuntelemaan afroamerikkalaisia spirituaaleja upeina, suurelle jazzorkesterille tehtyinä sovituksina.

Alun perin Screaming Headless Torsos -yhtyeestä tutuksi tullut Bowman tunnustaa gospelin ja afroamerikkalaiset spirituaalit säveltaiteensa kivijaloiksi. Hänen tumma baritoninsa ja kuulas falsettinsa ovat jättäneet jälkensä ihmisten sydämiin ympäri maailman. Bowmania on kuvailtu mm. avantgarde-gospel-laulajaksi ja jazzlaulajaksi, jolla on rokkarin sielu. Omien yhtyeidensä lisäksi hän on esiintynyt mm. John Scofieldin, Charlie Hunterin ja Steve Colemanin kanssa.

Dean Bowman vieraili UMOn solistina viimeksi vuonna 2008, jolloin konsertoitiin Temppeliaukion kirkon haltioituneelle yleisölle. Tämän kevään kiertue käynnistyy Espoon tuomiokirkosta, jatkaa matkaansa Vantaalle Pyhän Laurin kirkkoon ja huipentuu Helsingin Mikael Agricolan kirkkoon pitkäperjantaina. Orkesteria johtaa Kirmo Lintinen.

Liput Ticketmasterista 24,50 € / 20,50 € / 13,50 €, sis. toimituskulut.

hyvinkää

Il Mondo Di Karri with Red Wine Quintet,Studio Asema, hyvinkää25.3. Klo 20:00

Red Wine Quintet

keikka

Red Wine Quintet on perinteinen jazzkvintetti, jossa soittaa huippusoittajia Roomasta. Yhtye on vieraillut Suomessa kolme kertaa Karrin järjestämillä kiertueilla. Tarjolla on todella svengaavaa meininkiä ja ohjelmistossa muutama oma sävellys. Yhtyeen soundin voisi luokitella 50-60-luvun hard bop-tyylisuunnaksi; esikuvista mainittakoon Johnny Griffinin "Hey Lock", sekä Tadd Dameronin & John Coltranen "On A Misty Night". Kiertueen jälkeen on tarkoitus mennä Roomassa studioon äänittämään Suomessa soitettua musiikkia.

Tiziano Ruggeri, trumpetti
Giuseppe Ricciardo, tenorisaksofoni
Karri Luhtala, piano
Eddy Cicchetti, kontrabasso
Andrea Nunzi, rummut

Vapaa pääsy!

kuopio

Tiloja, tunteita ja tarinoita musiikissaan kuvaava helsinkiläinen Katu Kaiku julkaisee debyyttilevynsä 18. maaliskuuta 2016. TOKYO/KUOPIO-nimisen albumin myötä Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajaksi (2015) valittu yhtye suuntaa yhdeksän konserttia käsittävälle kiertueelle 18.-28.3.

Katu Kaiku sai alkunsa kesällä 2013, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi soittimensa Kaisaniemen puistoon Helsingissä. Kadulla löytynyt keskinäinen luottamus innosti kokeilemaan jazzstandardien sijaan oman materiaalin ja ilmaisun tuottamista. Sittemmin Katu Kaiku on esiintynyt muun muassa Pori Jazzeilla, Jazz-Espalla ja Tampere Jazz Happeningeilla Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajana ja tehnyt yhteistyötä suomalaisten jazztaiteilijoiden, kuten Verneri Pohjolan, Teemu Viinikaisen ja Seppo Kantosen kanssa. Yhtye on konsertoinnut myös ulkomailla ja toukokuussa 2016 yhtye esintyy Norjan Trondheimissa Jazz Festeillä.

Adele Sauros, tenori- ja sopraanosaksofonit
Mikael Saastamoinen, kontrabasso
Erik Fräki, rummut

Liput 15/10 €

turku

Jukkis Plays Herbie (www)

keikka

Jukkis Uotila – Rhodes
Joonatan Rautio – saksofoni
Sampo Tiittanen – basso
Jussi Lehtonen – rummut

Pianisti Herbie Hancock on yksi historian suurimmista jazzmuusikoista. Jazzklubi Monkin perjantai-ilta omistetaan kokonaan Hancockin musiikille, ja materiaalia saapuu tulkitsemaan jazzmusiikin professori Jukkis Uotila yhtyeineen. Palkitun taiteilijan ura afroamerikkalaisen musiikin sanansaattajana on vertaansa vailla. Alunperin rumpalina tunnettu Uotila on työskennellyt myös pianistina jazzin suurten nimien kuten Billy Cobhamin, Billy Hartin ja Randy Breckerin kanssa.

Lauantai 26.3.

helsinki

Il Mondo Di Karri with Red Wine Quintet,Oluthuone Kaisla, helsinki26.3. Klo 20:00

Red Wine Quintet

keikka

Red Wine Quintet on perinteinen jazzkvintetti, jossa soittaa huippusoittajia Roomasta. Yhtye on vieraillut Suomessa kolme kertaa Karrin järjestämillä kiertueilla. Tarjolla on todella svengaavaa meininkiä ja ohjelmistossa muutama oma sävellys. Yhtyeen soundin voisi luokitella 50-60-luvun hard bop-tyylisuunnaksi; esikuvista mainittakoon Johnny Griffinin "Hey Lock", sekä Tadd Dameronin & John Coltranen "On A Misty Night". Kiertueen jälkeen on tarkoitus mennä Roomassa studioon äänittämään Suomessa soitettua musiikkia.

Tiziano Ruggeri, trumpetti
Giuseppe Ricciardo, tenorisaksofoni
Karri Luhtala, piano
Eddy Cicchetti, kontrabasso
Andrea Nunzi, rummut

Vapaa pääsy!

joensuu

Tiloja, tunteita ja tarinoita musiikissaan kuvaava helsinkiläinen Katu Kaiku julkaisee debyyttilevynsä 18. maaliskuuta 2016. TOKYO/KUOPIO-nimisen albumin myötä Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajaksi (2015) valittu yhtye suuntaa yhdeksän konserttia käsittävälle kiertueelle 18.-28.3.

Katu Kaiku sai alkunsa kesällä 2013, kun kolme nuorta muusikkoa kantoi soittimensa Kaisaniemen puistoon Helsingissä. Kadulla löytynyt keskinäinen luottamus innosti kokeilemaan jazzstandardien sijaan oman materiaalin ja ilmaisun tuottamista. Sittemmin Katu Kaiku on esiintynyt muun muassa Pori Jazzeilla, Jazz-Espalla ja Tampere Jazz Happeningeilla Suomen Young Nordic Jazz Comets-edustajana ja tehnyt yhteistyötä suomalaisten jazztaiteilijoiden, kuten Verneri Pohjolan, Teemu Viinikaisen ja Seppo Kantosen kanssa. Yhtye on konsertoinnut myös ulkomailla ja toukokuussa 2016 yhtye esintyy Norjan Trondheimissa Jazz Festeillä.

Adele Sauros, tenori- ja sopraanosaksofonit
Mikael Saastamoinen, kontrabasso
Erik Fräki, rummut

Vapaa pääsy!

Sunnuntai 27.3.

lappeenranta

Katu Kaiku,Hoi Sie, lappeenranta27.3.

riihimäki

Il Mondo Di Karri with Red Wine Quintet,Vihreä Talo, riihimäki27.3. Klo 17:30

Red Wine Quintet

keikka

Red Wine Quintet on perinteinen jazzkvintetti, jossa soittaa huippusoittajia Roomasta. Yhtye on vieraillut Suomessa kolme kertaa Karrin järjestämillä kiertueilla. Tarjolla on todella svengaavaa meininkiä ja ohjelmistossa muutama oma sävellys. Yhtyeen soundin voisi luokitella 50-60-luvun hard bop-tyylisuunnaksi; esikuvista mainittakoon Johnny Griffinin "Hey Lock", sekä Tadd Dameronin & John Coltranen "On A Misty Night". Kiertueen jälkeen on tarkoitus mennä Roomassa studioon äänittämään Suomessa soitettua musiikkia.

Tiziano Ruggeri, trumpetti
Giuseppe Ricciardo, tenorisaksofoni
Karri Luhtala, piano
Eddy Cicchetti, kontrabasso
Andrea Nunzi, rummut

Vapaa pääsy!

Tiistai 29.3.

helsinki

Il Mondo Di Karri with Red Wine Quintet,Glo Hotel Art, helsinki29.3. Klo 19:00

Red Wine Quintet

keikka

Red Wine Quintet on perinteinen jazzkvintetti, jossa soittaa huippusoittajia Roomasta. Yhtye on vieraillut Suomessa kolme kertaa Karrin järjestämillä kiertueilla. Tarjolla on todella svengaavaa meininkiä ja ohjelmistossa muutama oma sävellys. Yhtyeen soundin voisi luokitella 50-60-luvun hard bop-tyylisuunnaksi; esikuvista mainittakoon Johnny Griffinin "Hey Lock", sekä Tadd Dameronin & John Coltranen "On A Misty Night". Kiertueen jälkeen on tarkoitus mennä Roomassa studioon äänittämään Suomessa soitettua musiikkia.

Tiziano Ruggeri, trumpetti
Giuseppe Ricciardo, tenorisaksofoni
Karri Luhtala, piano
Eddy Cicchetti, kontrabasso
Andrea Nunzi, rummut

Vapaa pääsy!

Hietsu is Happening!,Hietarannan paviljonki, helsinki29.3. Klo 19:00

keikka

Hietsu is Happening! aloittaa 29.3.

Perinteikäs, 1930-luvulla uimarannan pukeutumistilaksi rakennettu Hietsun paviljonki herää eloon, kun basisti Antti Lötjösen, saksofonisti Mikko Innasen ja kitaristi Petri Kumelan perustama ja kuratoima tapahtumasarja Hietsu is Happening! käynnistyy 29.3.

Happeningin tavoitteena on saattaa yhteen erityylisiä muusikoita ja esiintyviä taiteilijoita ja tuoda Hietarannan ainutlaatuiseen ympäristöön jotain ennen kuulematonta, näkemätöntä ja kokematonta. Innanen ja Lötjönen ovat tunnustettuja jazzin ja improvisoidun musiikin taitureita, kun taas Kumela on luonut uransa klassisen musiikin parissa vanhasta musiikista ihan uusimpaan. Kuraattorit eivät halua rajoittaa happeningien tyyliä jazziin ja klassiseen musiikkiin vaan haluavat antaa taiteen monimuotoisuudelle ja laaja-alaisuudelle mahdollisuuden. Esiintyjien tasosta ei kuitenkaan tingitä.

Hietsu is Happening

Ti 29.3. klo 19 Juhlasali. Ovet aukeavat klo 18.

Petri Kumela, kitara ja puutarhanhoitovälineet
Heikki Nikula, bassoklarinetti
Mikko Innanen, saksofonit ja muut puhaltimet
Antti Lötjönen, kontrabasso
Joonas Riippa, rummut
Erikoisvieraana Teppo Hauta-aho, kontrabasso

Liput 15/10 (eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat)
Liput ovelta.

Seuraavat happeningit:
Ti 17.5. klo 19
Ti 14.6. klo 19

Keskiviikko 30.3.

helsinki

Lounaskonsertti: UMO & Bluesin sukukokous (vapaa pääsy),Savoy-teatteri, helsinki30.3. Klo 12:00

keikka

UMOn, Savoy-teatterin ja Ravintola Preston yhteisesti toteuttamassa lounaskonsertissa kuullaan UMOn tulkintoja bluesista sen eri muodoissa. Kuusitoistamiehinen big band virittäytyy bluesin kerrontaan, intonaatioon ja tunnelmaan, jotka ovat olennainen osa jazz-musiikin ilmaisua. UMO liikkuu jump-bluesin ränttätäntästä hienovireiseen kurjuuden maksimointiin ohjelmassa, jonka säveltäjänimet vaihtelevat Duke Ellingtonista Kari Heinilään.

Orkesteria johtaa Jouni Järvelä.

Konsertin pituus n. 60 min, ei väliaikaa. Voit nauttia lounaan Ravintola Prestossa joko ennen tai jälkeen konsertin, klo 11-12 tai 13-14. VAPAA PÄÄSY! 

Rytmihäiriöklubi: Vilkka Wahl Quartet feat. Severi Pyysalo,Ravintola Juttutupa, helsinki30.3. Klo 21:00

Vilkka Wahl – kitara
Severi Pyysalo – vibrafoni
Max Zenger – saksofoni
Teemu Åkerblom – basso
Mikko Arlin – rummut

lahti

Il Mondo Di Karri with Red Wine Quintet,Lahden kaupunginkirjasto, lahti30.3. Klo 18:00

Red Wine Quintet

keikka

Il Mondo Di Karri-ilta saapuu jälleen Lahden kaupunginkirjastoon!

Red Wine Quintet on perinteinen jazzkvintetti, jossa soittaa huippusoittajia Roomasta. Yhtye on vieraillut Suomessa kolme kertaa Karrin järjestämillä kiertueilla. Tarjolla on todella svengaavaa meininkiä ja ohjelmistossa muutama oma sävellys. Yhtyeen soundin voisi luokitella 50-60-luvun hard bop-tyylisuunnaksi; esikuvista mainittakoon Johnny Griffinin "Hey Lock", sekä Tadd Dameronin & John Coltranen "On A Misty Night". Kiertueen jälkeen on tarkoitus mennä Roomassa studioon äänittämään Suomessa soitettua musiikkia.

Tiziano Ruggeri, trumpetti
Giuseppe Ricciardo, tenorisaksofoni
Karri Luhtala, piano
Eddy Cicchetti, kontrabasso
Andrea Nunzi, rummut

Vapaa pääsy!

pori

Mikko Innanen & Simo Laihonen,Spirit Bistro, pori30.3. Klo 20:00

keikka

Saksofonisti Mikko Innanen ja rumpali Simo Laihonen päätyivät päätynyt improvisoimaan duona kohdattuaan useissa eri kokoonpanoissa. Molemmat muusikot soittavat ja kiertävät lähes taukoamatta ja ovat tuttuja mm. yhtyeistä Plop, Mikko Innanen & Innkvisitio, Black Motor, Jorma Tapio & Kaski, Kalle Kalima & K-18 ja Sound & Fury. HRH:n keikka on heidän Moskovasta alkavan kevätkiertueensä päätepiste.

Mikko Innanen - saksofonit
Simo Laihonen - rummut

turku

Peppe Jalava Band: A Guided Tour in the Kuiper Belt,Turun seudun musiikkiopisto, turku30.3. Klo 19:00

keikka

Peppe Jalava Band esittää uuden albuminsa "A Guided Tour in the Kuiper Belt" ohjelmistoa. 

Jaakko Martikainen, saksofonit
Antti Hermaja, pasuuna
Ari Polojärvi, kitara
Mikko Multamäki, basso
Pertti Jalava, rummut

Torstai 31.3.

helsinki

Manuel Dunkel Quartet & Anders Bergcrantz,Koko Jazz Club, helsinki31.3. Klo 19:00

Manuel Dunkel Quartet

(+ Anders Bergcrantz)
keikka

Anders Bergrantz (s.1961) on kiistatta sukupolvensa keskeisin ja arvostetuin ruotsalainen jazztrumpetisti. Hänen vahva, svengaava ja luova soittonsa nojaa suurten legendojen perinteeseen kuten Miles Davis, Freddie Hubbard ja Woody Shaw. Bergrantzille on myönnetty useita palkintoja: mm. kaksi hänen sooloalbumiaan palkittiin Gyllene Skivan -palkinnolla (paras ruotsalainen jazzalbumi) vuosina 1995 ja 2007. Hän on tehnyt runsaasti yhteistyötä useiden amerikkaisten suuruuksien kanssa kuten Richie Beirach, Billy Harper, Ron McClure ja Adam Nussbaum.

Manuel Dunkel on maamme arvostetuimpia saksofonisteja ja hänen vivahteikasta ja vahvaa ääntään on kuultu -90-luvulta lähtien lukuisissa kokoonpanoissa kuten UMOssa ja hänen omassa kvartetissaan. Dunkelin kvartetissa vaikuttavat muusikot ovat vakinnuttaneet asemansa suomalaisen jazzelämän etummaiseen riviin virtuoosisella, kuuntelevalla ja luovalla soitollaan.

Anders Bergcrantz, trumpetti
Manuel Dunkel, saksofoni
Alexi Tuomarila, piano
Antti Lötjönen, basso
Teppo Mäkynen, rummut

Konsertissa kuullaan Bergcrantzin ja Dunkelin musiikkia modernin mainstreamin tyylissä, rohkealla ja intensiivisellä asenteella esitettynä. Luvassa on siis väkevä ja erityislaatuinen kohtaaminen!

Ovet auki klo 18
Liput 25 / 20 €
Liput ennakkoon Tiketistä!

Adele Sauros Klubi: Adele's International Serbian Trio,Musiikkiteatteri Kapsäkki, helsinki31.3. Klo 20:00

Serbian Trio

keikka

Adele Sauros klubilla kuullaan Saurosin ja hänen ystäviensä sävellyksistä koostuvia persoonallisia jazzkokonaisuuksia. Vierailijoina on arvostettuja jazzmuusikoita.

31.3. Saurosin vieraana Serbian Trio. Trio esittää omia sävellyksiään sekä hetken huumassa syntynyttä musiikkia. He tapasivat Hollannissa naapureina ja opiskelutovereina, ja tämä on heidän ensimmäinen keikkansa Suomessa!

Adele Sauros (FIN), saksofonit
Marko Curcic (SRB), sähköbasso
Aleksandar Škorić (SRB), rummut

Liput: 15/10€

tampere

Yhteispohjoismainen jazzkiertue,Tampere-talo, tampere31.3. Klo 18:30

Mopo

Soil Collectors (SWE) (www)

Hanna Paulsberg Concept (NOR) (www)

keikka

Kolme lahjakasta pohjoismaista improjazzryhmää esiintyi samanaikaisesti 12Points-tapahtumassa Dublinissa vuonna 2012. Sama huikea ryhmittymä vierailee jazzyleisön iloksi Tampereella maaliskuussa.

Soil Collectors muodostuu kolmesta ruotsalaisesta muusikosta, jotka ammentavat ideoitaan improvisaatiosta, popista ja elektronisesta musiikista. Yhtye hakee vaikutteita myös skandinaavisesta kuoroperinteestä sekä amerikkalaisesta alkuperäisintiaanien musiikista. Näistä elementeistä muodostuu lavalle lähes uskomaton musiikillinen kokemus. Syksyllä 2015 Soil Collectors julkaisee toisen albuminsa.

Hanna Pausberg on norjalainen Oslossa asuva saksofonisti, joka valmistui Trondheimin jazzkonservatoriosta vuonna 2011. Samana vuonna hän perusti Hanna Paulsberg Consept - kvartetin, joka heti perustamisvuonna palkittiin voittajana Young Nordic Jazz -kilpailussa. Bändin jäseniä yhdistää intohimo kauniisiin melodioihin, vapaaseen improvisaatioon sekä rytmiikkaan. Pausberg julkaisi vaikuttavan debyyttialbuminsa "Waltz for Lilli" syksyllä 2012.

Mopo on kolmen lahjakkaan muusikon kollektiivi. Tämän energisen trion juuret juontavat kapakkatappeluun, jonka tiimellyksessä Linda Fredriksson, Eero Tikkanen ja Eeti Nieminen löivät viisaat päänsä yhteen. Tästä kolauksesta syntyi Mopo – kolmikko jonka vilpitön pörinä on valloittanut kuulijat puolelleen. Mopo ammentaa musiikkinsa jazzista, 70-luvun punkista ja Suomen luonnosta. Sävellykset syntyvät, kehittyvät ja kasvavat yhteisvoimin. Tilaa jätetään myös yllätyksille.

Konsertin kokonaiskesto noin 2 h 20 min sisältäen väliajan.

Liput 25€/10€

Mikko Innanen & Simo Laihonen,Huurupiilo, tampere31.3. Klo 20:00