Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Torstai 1.9.

kajaani

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Kouta-Sali, kajaani1.9. Klo 19:00

keikka

Liput 22,50 €/perusl.,eläk. 17,50 €/lapset, opisk.

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella 1.9 Kajaanin Kouta-Salissa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan myös erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa.

Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia viettänyttä Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

"Tyylisuuntanimikkeeksi sopinee monipuolinen moderni jazz, joka tarjoilee nautinnollisen kattauksen erilaisia tuokiokuvia. Pääosin seesteisen kauniina, jopa herkkinä kosketuspintoina. Miellyttävänä akustisena soundina." - Osku Rajala/Jazzrytmit, levy-arvio

"Case Kämäräinen ratkaisee Joyride albumillaan nykyjazzin keskeiset dilemmat: kuinka kuulostaa modernilta säilyttäen samalla siteen jazzin perinteeseen, miten säveltää kunnianhimoisesti kuulostamatta vaikeasti lähestyttävältä" - Tommi Autio / Salon Seudun Sanomat, levy-arvio

tallinna

Quartet Ajaton,Philly Joe's, tallinna1.9. Klo 20:00

keikka

QUARTET AJATON

Yhtyeen instrumentaatio on alusta asti herättänyt ihastusta ja ihmetystä, ja se onkin maailmassa ainut laatuaan.
Muusikoiden taustat ulottuvat poikkeuksellisen laajalle: jazzmusiikista barokkiin, argentiinalaisesta tangosta nykymusiikkiin, improvisointiin ja kaiken maailman kokeiluun. Kvartetti on löytöretkeillyt yhdessä jo kahdeksan vuoden ajan ja inspiroinut musiikillaan kuulijoita Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.

Quartet Ajaton matkailee nimensä mukaisesti myös ajassa ja tuottaa kekseliäitä versioita eri aikakausien musiikista.
Nokkelasti laaditut sovitukset tulkitaan rohkean ylellisesti: kuulija upotetaan kirpakoihin jazzharmonioihin ja kypsänkukkeisiin improvisaatioihin. Runsaat soinnilliset sävyt sekä ovelasti kuplivat rytmit viimeistelevät syväsukelluksen - tai avaruusmatkan.
”Tämän yhtyeen musiikista voi nauttia niin tavan tolliainen kuin valistunut musiikintuntijakin - kiertueohjelmassa on jälleen luvassa makoisia yllätyksiä”, paljastaa Simanainen pilke silmäkulmassa.
 
Mia Simanainen - laulu
Henrik Sandås - bandoneón
Kari Ikonen - moog-syntetisaattori
Aino Juutilainen - sello
 
Quartet Ajaton tekee elo-syyskuun vaihteessa kiertueen konsertoiden kuudella paikkakunnalla. Kiertue on yhteistuotanto Suomen Jazzliiton kanssa ja se toteutetaan ’Suomen Jazzliiton hiilineutraali kiertuemalli’ -hankkeen puitteissa pilottikiertueena.
 
 
Kuva: Heidi Strengell

Perjantai 2.9.

kangasala

Masa Orpana Honk & Johnny Gideon,Kangasala-talo, kangasala2.9. Klo 19:00

Masa Orpana Honk

Johnny Gideon

Keväältä (27.5.2022) siirtynyt esitys. Toukokuun konserttiin ostetut liput käyvät syyskuun esitykseen sellaisinaan. Siirtyneen konsertin lipuista voi halutessaan hakea hyvityksen 15.7.2022 mennessä joko Lippupisteeltä tai Kangasala-talon lipunmyynnistä.

Rhythm & Bluesin riemua:
Masa Orpana Honk’s Rockin’ Saxes with Johnny Gideon

Masa Orpana Honk tuo juurimusiikin riemun ja monipuoliset rytmit nykyaikaiseen jazz-ympäristöön. Yhtyeen valtti on kolmen saksofonin sektio, jota komppaa New Orleansin hengessä sykkivä rytmiryhmä. Bändin musiikissa yhdistyvät blues, afroamerikkalainen juurimusiikki sekä jazzin kieli pitkälle vietyjen improvisaatioiden, omien sävellysten ja hiottujen sovitusten muodossa.

Alun perin Honk on perustettu vuonna 2012, ja se on toiminut keikoilla enimmäkseen kvartettina Orpanan ollessa ainoa puhaltaja. Kahdella saksofonistilla vahvistettu kokoonpano on syntynyt ideasta soittaa keikoilla Orpanan useamman puhaltajan sovituksia. Laajennettu yhtye on esiintynyt muun muassa Tampere Jazz Happeningissä, Lahden Jazztorilla, Kangasalan Harjujazz-festivaaleilla ja G Livelab Tampere -klubilla.

Joulukuussa 2021 Masa Orpanalle myönnettiin Jemma-palkinto työstään bluesin ja muun rytmimusiikin parissa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa Marjo LeinonenPepe Ahlqvist ja Jo’ Buddy.

Honk julkaisee toukokuussa 2022 uutta musiikkia kahden digisinglen muodossa.
Uusia julkaisuja juhlistaakseen yhtye tekee kiertueen, jonka aloituspaikkakuntana on Orpanan kotipaikka Kangasala.

Vuonna 2021 bändiltä ilmestyi kaksi digi-EP:tä, The BigB ja Shakin’ (Alba Records). Aiemmin Honk on julkaissut kaksi kriitikoiden kehumaa albumia: Honk (2018) sekä Travelin’ Home (2014).

Kokoonpano:
Jonni Seppälä – kitara, laulu
Masa Orpana – tenorisaksofoni
Tuomas Heinonen – alttosaksofoni
Aino Heikkonen – baritonisaksofoni
Ville Vallila – basso
Juppo Paavola – rummut

Esityksen kesto on n. 1 t 45 min, sisältäen väliajan.

Tuotanto: BMusic

kerava

Kerava Jazz: Stadin Stuff,Kerava-sali, kerava2.9. Klo 19:00

Stadin Stuff

Liput alk. 20 €

Alkuvuonna pääkaupungissa runsaasti keikkaillut Stadin Stuff tekee maakuntamatkan Keravalle!

Pianisti Iiro Rantalan ja kitaristi "kerran keravalainen, aina keravalainen" Varre Vartiaisen ideoima bändi on kunnianosoitus kahdelle yhtyeelle: Stuff ja Steve Gadd Gang. Molemmissa yhtyeissä vaikuttaneet pianisti Richard Tee, rumpali Steve Gadd ja kitaristi Cornell Dupree loivat aivan omanlaisensa soundin. Sen perustana oli tiukka rhythm & blues -perustainen syke. Musiikkia, joka groovaa kuin hirvi!

Stadin Stuff seuraa näiden yhtyeiden viitoittamaa polkua - kuten Iiro kuvailee - "tarkasti ja pieteetillä". Iiron ja Varren irrottelua säestää kaksi nuoremman polven huippulahjakkuutta: rummuissa Roni Vartiainen ja bassossa "tuurauskeikalla" mm. Ronna Jam Bandistä tuttu Maria Lamminen. Näillä tyypeillä groove -kompit toimivat kuin ajatus!

nurmes

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Nurmes Talo, nurmes2.9. Klo 19:00

keikka

Liput 15/12 €

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella Suomessa syyskuussa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan. erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia vaikuttanutta Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

Uuden albumin musiikki on pääosin sävelletty vibrafonilla, joten Severi Pyysalon mukaan tulo on erittäin mieluisa lisä kiertueelle. Uusi musiikki mukailee erilaisia tarinoita sävellyksien takana, niin fiktiivisiä kuin realistisia.

turku

Mikko Innanen – saksofonit
Kalle Kalima – kitara
Lasse Lindgren – basso
Mika Kallio – rummut

Opiskelijanuorukaisten syksyllä 1996 perustama Nuijamiehet harjoitteli vuosituhannen vaihteessa kerran viikossa Sibelius-Akatemian jazzosastolla Helsingin Pitäjänmäessä, äänitti Yleisradiolle kaksi radionauhaa, osallistui eurooppalaisiin jazzyhtyekilpailuihin Espanjan Getxossa ja Belgian Hoeilaartissa, soitti Vapaat äänet -kiertueen Marc Ducretin trion kanssa sekä julkaisi vuonna 2000 CD-levyn Nuijamiehet. Saksofonisti Mikko Innasen, kitaristi Kalle Kaliman, basisti Lasse Lindgrenin ja rumpali Mika Kallion kvartetti keskittyi alusta lähtien jäsentensä omien, osittain melko erikoistenkin sävellysten esittämiseen. Vaikka miehemme tunsivat olevansa valmiita maailmalle, maailma ei ehkä ollut kuitenkaan vielä valmis heidän musiikilleen. Heistä tuntui silti koko ajan siltä, että lopullinen läpimurto oli aivan nurkan takana, sillä olihan heidän musiikkinsa jotain aivan erityistä.

Nelikko palaa nyt yhteen ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. Olisikohan maailma viimein valmis Nuijamiehille?

LIPUT Tiketti
Peruslippu 20 €
Eläkeläiset 18 €
Opiskelijat 12 €

K-18

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Lipunmyynti myös Bar Ö:n ovella klo 18 alkaen, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty.

Lauantai 3.9.

joensuu

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Pakkahuone, joensuu3.9. Klo 18:00

keikka

Pääsylippujen hinta 20 €
Jazzkerho -76 jäsenet 15 €
Nuoret 5 €

Lippujen ennakkomyynti: KK-KUVA, Kirkkokatu 21 (ma-pe 9-17) tai jazzkerho-76.fi

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella 1.9 Kajaanin Kouta-Salissa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan myös erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa.

Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia viettänyttä Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

"Tyylisuuntanimikkeeksi sopinee monipuolinen moderni jazz, joka tarjoilee nautinnollisen kattauksen erilaisia tuokiokuvia. Pääosin seesteisen kauniina, jopa herkkinä kosketuspintoina. Miellyttävänä akustisena soundina." - Osku Rajala/Jazzrytmit, levy-arvio

"Case Kämäräinen ratkaisee Joyride albumillaan nykyjazzin keskeiset dilemmat: kuinka kuulostaa modernilta säilyttäen samalla siteen jazzin perinteeseen, miten säveltää kunnianhimoisesti kuulostamatta vaikeasti lähestyttävältä" - Tommi Autio / Salon Seudun Sanomat, levy-arvio

jyväskylä

Jazz Jkl Live: About Coltrane Quartet,Ravintola Poppari, jyväskylä3.9. Klo 19:00

keikka

Liput 15/10€

About Coltrane Quartet esittää saksofonisti John Coltranen kultakauden tuotantoa. Superkokoonpanon tyylikäs kunnianosoitus yhdelle legendaarisimmista jazzmuusikoista tarjoaa energisen ja koskettavan läpileikkauksen Coltranen ilmaisuvoimaiseen ja väkevään musiikkiin!

John Coltrane oli modernin jazzin keskeisin pioneeri. Seikkailunhaluisen riskinottajan oman soundin etsintä Miles Davisin yhtyeessä ja "Tranen" omat pienyhtyelevytykset antoivat suuntaa koko lajityypin kehitykselle. Coltranen levytyksistä klassisimpia ovat vuoden 1959 Giant Steps sekä pianisti McCoy Tynerin, basisti Jimmy Garrisonin ja rumpali Elvin Jonesin kanssa 1960-luvulla tehdyt levyt, joiden huipentumana pidetään vuoden 1964 A Love Supremea.

About Coltrane Quartetia johtaa Helsingissä nykyään vakituisesti asuva italialaisrumpali Alessandro D'Anna. D'Anna on luonut kansainvälistä uraa esiintyen usemmalla mantereella mm. Dave Kikoskin, John Taylorin ja Rotem Sivanin yhtyeissä.

Mestarillinen Coltrane-tulkitsija, saksofonisti Manuel Dunkel kuuluu suomijazzin vahvimpiin ääniin. Dunkel on tullut oman soolouransa lisäksi tunnetuksi mm. UMO:n saksofonisektiosta ja lukuisten pienyhtyeiden luottofonistina.

Emma-palkittu pianisti Alexi Tuomarila edustaa eurooppalaisen nykyjazzin kärkeä. Oman trionsa lisäksi hän mm. vaikuttanut 2018 edesmenneen trumpetistilegenda Tomasz Stankon kokoonpanoissa.

Jyväskyläläislähtöinen basisti Eero Tikkanen on noussut kysytyksi basistiksi erityisesti Suomen jazzkentän vapaammilla vyöhykkeillä. Tikkanen soittaa mm. Mopossa, Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterissa ja folkartisti Joose Keskitalon yhtyeessä.

kerava

Kerava Jazz: Avram Fefer Quartet,Kerava-sali, kerava3.9. Klo 20:00

Avram Fefer Quartet

keikka

Liput alk. 25 €
Lauantaipassi 40 €

Avram Fefer on New Yorkissa asuva saksofonisti, säveltäjä, improvisoija ja opettaja. Laajasti musiikkia opiskelleen Feferin historia on mielenkiintoinen. Hän vietti 90-luvulla useita vuosia Pariisissa soittaen sinne emigroituneiden muusikoiden kuten Archie Sheppin ja Sunny Murrayn kanssa. Viime vuonna edesmenneen Steve Lacyn luottopianistin Bobby Few'n kanssa Fefer myös levytti useita albumeja. Pariisissa Fefer soitti myös länsiafrikkalaisten muusikoiden kanssa. Heiltä saadut vaikutteet ovat selvästi kuultavissa hänen musiikissaan.

Fefer on tehnyt kolmetoista omaa levyä. Ensimmäisen kerran Fefer levytti triolla, johon kuuluivat Keravalle saapuvat basisti Eric Revis ja rumpali Chad Taylor jo vuonna 2009. Taylor on soittanut Keravalla aiemmin Rob Mazurekin ja Jamie Branchin yhtyeissä. Eric Revisin historiaan kuuluvat mm. kiinnitykset laulaja Betty Carterin yhtyeessä 90-luvun puolivälissa ja saksofonisti Branford Marsaliksen yhtyeessä vuodesta 1997 lähtien.

Avram Fefer, saksofoni
Anders Nilsson, kitara
Eric Revis, basso
Chad Taylor, rummut

Kerava Jazz: Puhti trio & Tiger trio,Kerava-sali, kerava3.9. Klo 17:00

Puhti

Tiger Trio

keikka

Liput alk. 25 €

Lauantaipassi 40 €

Puhti trio

Lukuisten puupuhaltimien taitajien Pertti "Pepa" Päivisen ja Jorma "Joppe" Tapion yhdessä sellisti Juho Kanervon kanssa muodostaman Puhti -trion hieno soundipaletti muodostuu erikoisesta instrumentaatiosta yhdistettynä mielikuvituksellisiin sovituksiin. Erilaisten saksofonien ja huilujen sekä sellon yhdistelyssä syntyy laajoja tunne- ja väriskaaloja. Sävellykset ovat pääosin originaaleja.

Tiger Trio

Tiger Trio on todellinen kolmen huippumuusikon "super group". Kaikki sen muusikot johtavat omia pitkäaikaisia yhtyeitään. Nicole Mitchellin Black Earth Ensemble vieraili Kerava Jazzissa vuonna 2005 ja Myra Melfordin Be Bread vuonna 2006. Jazzpiireissä heidän muusikkouttaan arvostetaan korkealle - osoituksena siitä esim. sijoittuminen Down Beat -lehden äänestyksissä instrumenttiensa parhaiden osaajien joukkoon vuodesta toiseen.

Sunnuntai 4.9.

helsinki

SunJazz: Jimenez/Kääriäinen/Mureddu/Mustonen (FIN/USA/ITA),Tenho Restobar, helsinki4.9. Klo 19:00

Jimenez/Kääriäinen/Mureddu/Mustonen

Vapaa pääsy

Yhtye Jimenez/Kääriäinen/Mureddu/Mustonen on free jazziin ja improvisoituun musiikkiin keskittyvä yhtye. Yhtye on perustettu 2021 marraskuussa kun New Yorkissa asuva Kenneth Jimenez oli vierailemassa Helsingissä. Syyskuussa 2022 yhtye tekee Suomessa lyhyen kiertueen ja suunnistaa studioon nauhoittamaan debyyttilevyään.

Kontrabasso - Kenneth Jimenez (Costa Rica / New York)
Sähkökitara - Jukka Kääriäinen
Piano - Libero Mureddu (IT/Suomi)
Rummut - Teemu Mustonen

kerava

Kerava Jazz: Aurinkomäen ilmaiskonsertti,Aurinkomäki, Kauppakaari, kerava4.9. Klo 13:00

Vapaa pääsy

Sami Jaakkola Quartet
Helsinkiläinen jazz-yhtye, joka kontrabasisti Sami Jaakkolan luotsauksella yhdistelee ennakkoluulottomasti musiikin eri tyylilajeja.

Sami Jaakkola, kontrabasso
Ida Alanen, piano
Elias Nummenmaa, vibrafoni
Benjamin Nylund, rummut

Nuijamiehet
Nuoret opiskelijamuusikot perustivat Nuijamiehet -yhtyeen vuonna 1996. Yhtye keikkaili pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Keskiuusmaalaiset jazzdiggarit pääsivät tutustumaan heidän musiikkiinsa Keravan teatteritalon keikalla vuosituhannen lopulla. Paljon on vettä virrannut Keravanjoessa sen jälkeen ja sen myötä lahjakkaista nuorista on kehittynyt kansainvälisesti arvostettuja huippumuusikoita.

Kalle Kalima, kitara
Mikko Innanen, saksofonit
Lasse Lindgren, basso
Mika Kallio, rummut

Mika Mylläri Quintet
Mika Mylläri kuuluu ehdottomasti trumpetistien kärkikaartiin Suomessa.Oman MMQ yhtyeensä Mylläri perusti jo vuonna 1996. Yhtye lukeutui menestyneimpiin jazz bändeihin läpi 1990-luvun ja 2000-luvun alun. Nykyisen MMQ -yhtyeen soitossa kuulee jälkikaikuja Miles Davis -tyylisestä fuusiosta. Musiikki on kuitenkin täysin Mika Myllärin omaa ja sitä on dokumentoitu vuonna 2020 ilmestyneelle levylle MMQ.

Mika Mylläri, trumpetti
Aki Haarala, kitara
Lasse Piirainen, koskettimet
Ville Herrala, basso
Tomi Salesvuo, rummut

Maanantai 5.9.

turku

Case Kämäräinen // Mystique From The North,Ricabar, turku5.9. Klo 19:00

keikka

Vapaa pääsy

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella Suomessa syyskuussa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan. erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia vaikuttanutta Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

Uuden albumin musiikki on pääosin sävelletty vibrafonilla, joten Severi Pyysalon mukaan tulo on erittäin mieluisa lisä kiertueelle. Uusi musiikki mukailee erilaisia tarinoita sävellyksien takana, niin fiktiivisiä kuin realistisia.

Tiistai 6.9.

helsinki

Avoimet harjotukset: UMO Helsinki Jazz Orchestra with Nikki Iles & Mike Walker (UK),Kaapelitehdas, helsinki6.9. Klo 13:30

Helsinki Design Weekin teemaa ”Olemme avoinna” myötäillen, UMO Helsinki Jazz Orchestra avaa harjoitussalinsa ovet yleisölle.

Tiistaina 6.9. pidettävissä harjoituksissa orkesteri tarttuu uuteen ohjelmistoon ensimmäistä kertaa yhdessä kapellimestari Nikki Ilesin ja jazzkitaristi Mike Walkerin kanssa. Yleisölle harjoitukset ovat avoinna klo 13.30–15.00.

Harjoitustilanne pidetään mahdollisimman aitona keskusteluineen, keskeytyksineen ja virheineen. Tilaisuudet lähentävät orkesterin ja yleisön suhdetta, sillä harjoituksissa tulee tutuiksi paitsi soittimiin, soittamiseen ja muusikkouteen liittyvät seikat, myös muusikot itse.

Vapaa pääsy, mutta osallistuminen vaatii sitovan ilmoittautumisen. Ilmoittaudu lähettämällä viesti osoitteeseen henriika(at)umohelsinki.fi ja ilmoita samalla osallistujamäärä (max. 2 hlö). Mukaan mahtuneiden (35 hlö) nimet lisätään kutsuvieraslistaan. Suosittelemme korvatulppien käyttöä.

Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Pohjoismaiden suurin designfestivaali Helsinki Design Week järjestetään 1.–11.9.2022 kaupungilla ja verkossa.

Vapaa pääsy, mutta osallistuminen vaatii sitovan ilmoittautumisen. Ilmoittaudu lähettämällä viesti osoitteeseen henriika(at)umohelsinki.fi ja ilmoita samalla osallistujamäärä (max. 2 hlö). Mukaan mahtuneiden (35 hlö) nimet lisätään kutsuvieraslistaan.

Kesto n. 1,5 tuntia. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.

lappeenranta

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Ravintola Lamppu, lappeenranta6.9. Klo 20:00

keikka

Ovelta 15/8e (jäsenet/opiskelijat) Kortti tai käteinen

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella Suomessa syyskuussa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan. erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia vaikuttanutta Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

Uuden albumin musiikki on pääosin sävelletty vibrafonilla, joten Severi Pyysalon mukaan tulo on erittäin mieluisa lisä kiertueelle. Uusi musiikki mukailee erilaisia tarinoita sävellyksien takana, niin fiktiivisiä kuin realistisia.

Keskiviikko 7.9.

espoo

Aili Ikonen Ensemble,Sellosali, espoo7.9. Klo 19:00

Aili Ikonen Ensemble

keikka

27,50 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €)
Kesto 2 h, sis. väliajan

Suomen ykkösjazzlaulajaksi tituleeratun Aili Ikosen konsertissa kuullaan monipuolinen kattaus Ikosen omia sävelmiä sekä muutama tarkoin valikoitu lainasävelmä.

Aili Ikosen poikkeuksellisen laaja ura on tähän asti sisältänyt kolme sooloalbumia, upeita big band -produktioita, Ella Fitzgerald -tulkintoja ja televisioesiintymisiä. Herkkänä, mutta samalla vahvana tulkitsijana tunnettua Ikosta on kuultu laaja-alaisesti niin aikamme huippuartistien kanssa kuin solistina eri kokoonpanoissa kuten Radion sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia ja Umo Helsinki Jazz Orchestra. Ikonen tunnetaan nykyisin myös a cappella -yhtye Rajattoman jäsenenä. Ikonen tuo Sellosaliin mukanaan luottokvintettinsä, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä jo 10 vuoden ja neljän albumin verran.

oulu

DANTCHEV:DOMAIN,RioLive, oulu7.9. Klo 19:00

Anna Dantchev | laulu, tupan-rumpu, Erno Haukkala | pasuuna, sousafoni, Kenneth Ojutkangas | kitara, tuuba, Antti-Pekka Rissanen | rummut, João Luís | vibrafoni (malletkat), perkussiot

tampere

Nuijamiehet 25 vuotta -juhlakonsertti,G Livelab Tampere, tampere7.9. Klo 19:00

Liput 27 €

Nuijamiehet tekevät (odottamattoman) paluun 25-vuotisjuhlan kunniaksi!

Opiskelijanuorukaisten syksyllä 1996 perustama Nuijamiehet-yhtye toimi ehkä vuoteen 2001 asti, toisaalta muistikuvat ovat vuosituhannen alusta aika sekavia. Varmaa on kuitenkin se, että saksofonisti Mikko Innasen, kitaristi Kalle Kaliman, basisti Lasse Lindgrenin ja rumpali Mika Kallion kvartetti harjoitteli kerran viikossa Sibelius-Akatemian jazzosastolla Helsingin Pitäjänmäessä, äänitti Yleisradiolle kaksi radionauhaa, soitti jonkin verran keikkoja pääasiassa pääkaupungiseudulla, osallistui keskinkertaisella menestyksellä eurooppalaisiin jazzyhtyekilpailuihin Espanjan Getxossa ja Belgian Hoeilaartissa, soitti Vapaat äänet - Suomen kiertueen Marc Ducretin trion kanssa sekä julkaisi yhden CD-levyn, Nuijamiehet (2000) vasta perustetulla muusikkokollektiivilevymerkki Fiasko Recordsilla.

Torstai 8.9.

helsinki

UMO Helsinki Jazz Orchestra with Nikki Iles & Mike Walker (UK),G Livelab, helsinki8.9. Klo 19:00

Palkittu brittiläinen pianisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Nikki Iles ja hänen aisaparinsa, niin ikään brittiläinen jazzkitaristi Mike Walker saapuvat UMO Helsinki Jazz Orchestran vieraiksi G Livelabin konserttiin 8. syyskuuta. Konsertti kokoaa yhteen Ilesin tuotantoa hänen pitkältä ja ansioituneelta uraltaan, ja luvassa on myös täysin uusi tilaussävellys UMO Helsinki Jazz Orchestralle ja kitaralle.

Erityisesti isoille jazzkokoonpanoille säveltävä Nikki Iles tunnetaan arvostettuna säveltäjänä, sovittajana ja orkestroijana. Hänen ainutlaatuinen kirjoitustyylinsä on saanut vaikutteita Geri Allenin ja Kenny Wheelerin kaltaisilta säveltäjiltä. Inspiraarion lähteenä on ollut myös brittiläinen feministipoliitikko Red Ellen (1891–1947) sekä Ilesin kotimaisemat Itä-Englannissa.

Tiketti, Lippu.fi, glivelab.fi ja G Livelab -app
Normaalihinta 33 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilöt 25 €

Konsertin kesto n. 2 h, sis. väliajan. Ovet auki klo 18.

“A formidable UK jazz presence” ….“Iles is one of the most refreshing figures to have emerged in the UK scene in recent times, with a liquid sound and supple, obliquely resolved phrasing as animproviser.” The Guardian, John Fordham

”Nikki Iles is a pianist of extraordinary imagination who thrives on fugitive melodies.” The Observer, Dave Gelly

“Mike Walker is one of the most powerful jazz guitarists in Europe, with a surreal intelligence… it’s soaringly confident, idiosyncratic contemporary music and in Walker there is absolutely no doubt that we are in the presence of a musician of the highest international level.” The Guardian, John Fordham

Nikki Iles (s. 1963) on palkittu pianisti, säveltäjä, yhtyeenjohtaja ja pedagogi, ja brittiläisen jazzin keskeinen tekijä. Hän johtaa omaa Nikki Iles Jazz Orchestraansa, oli The Creative Jazz Orchestran perustajajäsen ja on työskennellyt pitkän uransa aikana mm. Mike Gibbsin, Vince Mendozan ja Kenny Wheelerin kanssa. Iles on keskittynyt viime vuosina erityisesti säveltämiseen ja johtamiseen, ja hänen tilaussävellyksiään ovat soittaneet mm. The London Sinfonietta, The London Philharmonicin Renga ja The National Youth Jazz Orchestra. Hän toimii jazzpianon professorina Royal Academy of Musicissa ja Middlesexin yliopistossa. Kuningatar Elisabet II myönsi Nikki Ilesille ritarin arvonimen (B.E.M.) tammikuussa 2022 hänen työstään musiikin hyväksi. nikkiiles.co.uk

Mike Walker (s. 1962) on brittiläinen jazzkitaristi, säveltäjä ja kouluttaja, joka on soittanut Kenny Wheelerin, Mike Gibbsin, Pat Methenyn, George Russellin, Dave Hollandin ja Anthony Braxtonin sekä monien muiden yhtyeissä ja levyillä, genrejä kaihtamatta. Hän on julkaissut useita albumeja myös omalla nimellään ja The Impossible Gentlemen -yhtyeellään. Walkerin yhteistyö Nikki Ilesin kanssa on jatkunut jo vuosikymmenien ajan. www.mikejswalker.com 

 

kuopio

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Trattoria Sorrento Wanha Mylly, kuopio8.9. Klo 19:00

keikka

Ovelta 15/10 € (käteinen/kortti)

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella Suomessa syyskuussa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan. erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia vaikuttanutta Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

Uuden albumin musiikki on pääosin sävelletty vibrafonilla, joten Severi Pyysalon mukaan tulo on erittäin mieluisa lisä kiertueelle. Uusi musiikki mukailee erilaisia tarinoita sävellyksien takana, niin fiktiivisiä kuin realistisia.

Perjantai 9.9.

savonlinna

Case Kämäräinen ft. Severi Pyysalo // Mystique From The North,Kulttuurikellari, savonlinna9.9. Klo 19:00

keikka

20 / 18 € ovelta tuntia ennen konserttia ja ennakkoon

Puolalainen mystiikka, Norjan vuonojen kaiku sekä suomalainen romantiikka. Näistä lähtökohdista musiikkinsa ammentavaa Case Kämäräistä kuullaan Mystique From The North -julkaisukiertueella Suomessa syyskuussa.

Case Kämäräinen on kansainvälinen jazzkvartetti, joka esittelee rumpali Tomi Kämäräisen musiikkia. Kämäräistä on viimeksi kuultu muun muassa yhdysvaltalaisen Janet Evran rumpalina kiertueella Yhdysvalloissa joulukuussa 2021. Uuden Mystique From The North -albumin julkaisukiertueella kuullaan. erikoisvieraana vibrafonisti Severi Pyysaloa. Yhtyeen sävellyksien melodioita tulkitsee mm. Kathrine Windfeld Sextetistä ja Adam Baldych Quintetista tuttu saksofonisti Marek Konarski (PL). Pianossa kuullaan New Yorkissa useita vuosia vaikuttanutta Tuomo Uusitaloa, jonka soitossa kuulee klassisen jazzin perinteet sekä vapaan improvisaation vaikutteet. Bassossa aivan huikea improvisoija Petter Asbjørnsen (NO).

Uuden albumin musiikki on pääosin sävelletty vibrafonilla, joten Severi Pyysalon mukaan tulo on erittäin mieluisa lisä kiertueelle. Uusi musiikki mukailee erilaisia tarinoita sävellyksien takana, niin fiktiivisiä kuin realistisia.

seinäjoki

Jazzoikoon! Jussi Fredriksson Trio,Kulttuurikeskus Kalevan Navetan Hugo-sali, seinäjoki9.9. Klo 19:00

Liput 20 €

Jussi Fredriksson on suomalainen jazzmuusikko, säveltäjä, pedagogi ja tuottaja. Helsingissä asuva Fredriksson on kotoisin kulttuurisesti rikkaasta Turusta, ja hän toimii aktiivisesti kummankin kaupungin jazzelämässä. Korkeatasoiset yhtyeet ja projektit edustavat Fredrikssonin laajaa osaamista muusikkona.

Jussi Fredriksson Trion muodostavat pianoa soittavan johtajansa ohella basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Ilmaisuvoimainen ja monipuolinen basisti Jori Huhtala on soittanut useiden Suomen kärkimuusikkojen kanssa. Rumpali Mika Kallio on soittanut usein Seinäjoella useissakin kokoonpanoissa. Hänelle kaikki jazzin tyylilajit ovat tuttuja, mutta omintaan on valtavirtojen ulkopuolinen jazz.

turku

Turku Jazz Orchestra & Jussi Lampela: Jazz Noir feat. Jukka Perko & Jukka Eskola,Linnateatteri, Domino-sali, turku9.9. Klo 19:00

keikka

Turku Jazz Orchestra
Jussi Lampela – kapellimestari ja sävellys
Jukka Perko – saksofoni
Jukka Eskola – trumpetti
Joonas Tikkanen – videoinstallaatio

Turku Jazz Orchestran Jazz Noir -levyn julkaisukonsertti vie kuulijan aikamatkalle 1940-50 -lukujen crime jazzin ja film noirin tummanpuhuviin maisemiin. Assosiaationsa rikoselokuvien klassikoista ja kylmän sodan ajan poliittisista puheista lainaava teos on Jussi Lampelan säveltämä ja johtama musiikillinen kokonaisuus big bandille, kahdelle solistille, ääninauhalle ja visuaaliselle lavaprojisoinnille. Illan solisteina ovat maamme eturivin jazzpuhaltajat, saksofonisti Jukka Perko ja trumpetisti Jukka Eskola.

Konsertissa on väliaika.

“Taas menee uhkarohkeuden puolelle, mutta on pakko väittää, että Jussi Lampelan sävellys nousee kerta heitolla suomalaisen big band -jazzhistorian kärkipäähän.” – Turun Sanomat, Kari Salminen

LIPUT Lippu.fi 
Normaali 30 €
OP Turun Seudun omistaja-asiakkaat 27,5 € (max 2 lippua / etukortti)
Eläkeläiset 25 €
Opiskelijat 15 €

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

 

Lipunmyynti myös konserttipäivänä Linnateatterin ovella klo 18 alkaen, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Suosithan lähimaksua kortilla.

Ryhmävaraukset (yli 20 henkilöä), ja pyörätuolipaikat vain Linnateatterin myyntipalvelusta.

Lauantai 10.9.

joensuu

Jazzliiton kiertueella: Jussi Fredriksson Trio,Konservatorion sali, joensuu10.9. Klo 18:00

Kansainvälisesti hehkutetun Jussi Fredriksson Trion uusin albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolleen uuden ohjelmiston, johon säveltäjä ammensi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Levyn kappaleet ovat syntyneet Aspössa, Nauvossa, Bränskärissä, Gullkronassa ja muissa ulkosaariston saarissa. Sävellyskokonaisuus kertoo paitsi Itämeren synkästä nykytilasta, myös sen kauneudesta ja selviytymisestä.

Fredrikssonin karunkaihoisaa musiikkia tulkitsevat maestron rinnalla luottokumppanit, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kiertueella trio esiintyy Jazzliiton jäsenyhteisöjen konserttilavoilla Seinäjoella, Joensuussa, Petäjävedellä, Oulussa, Jyväskylässä, Espoossa, Savonlinnassa ja Salossa.

Jussi Fredriksson Trio

Jussi Fredriksson, piano / Jori Huhtala, basso / Mika Kallio, rummut

La 10.9. klo 18.00 Joensuu, Konservatorion sali, järj. Jazzkerho –76 ry

Liput 20€
Jäsenet 15€
Opiskelijat / Nuoret  5€

Lippujen ennakkomyynti: KK-KUVA, Kirkkokatu 21 (ma-pe 9-17) tai jazzkerho-76.fi

Sunnuntai 11.9.

helsinki

SunJazz: Oskari Siirtola Séance,Tenho Restobar, helsinki11.9. Klo 19:00

Oskari Siirtola Séance

Vapaa pääsy

Oskari Siirtolalle sävellykset ovat kuin omia pieniä maailmojaan, joiden kautta voi kertoa rönsyileviä ja monitulkintaisia tarinoita. Niissä melankolian sävyttämät, pitkälinjaiset melodiat yhdistyvät synkkään ilkikurisuuteen ja kirpeisiin dissonansseihin.

Innoituksen kertomuksiinsa Siirtola ammentaa niin pohjoismaalaisesta minimalismista kuin afroamerikkalaisen musiikkiperinteen rikkaasta jatkumosta. Viime vuosien aikana hän on syventynyt big band-musiikin perinteeseen, joka kuuluu sävellysten vivahteikkaissa ja polveilevissa sovituksissa, sekä tavassa hyödyntää kokoonpanon koko sävypalettia.

Nuorista huipuista kasattu kokoonpano lähestyy kappaleita heittäytyvällä leikkimielisyydellä, joka luo vastapainon niiden kaihomieliselle ja introspektiiviselle sävelkielelle. Monessa yhteydessä nousevana basisti- ja säveltäjäkykynä huomioitu Siirtola astuu nyt ensimmäistä kertaa esiin yhtyeenjohtajana.

Ilmari Rönkä – saxophones & flute
Vid Šketa – trumpet
Juho Valjakka – piano
Oskari Siirtola – bass
Teemu Mustonen – drums

Tiistai 13.9.

petäjävesi

Jazz Jkl Live: Jussi Fredriksson Trio,Auditorio Miilu, petäjävesi13.9. Klo 19:00

keikka

Liput 15/10€

Jazzliiton kiertueyhtye Jussi Fredriksson Trio konsertoi Jazz Jkl ry:n järjestämänä Petäjävedellä ja Musiikkikampuksen Siltasalissa. Upea lyyrinen pianotrio esittää viime vuonna julkaistun Archipelago Sea Tales -albumin sävelkuvastoa, joka kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta ja sen nykytilasta.

Lyyristä nykyjazzia soittavan yhtyeen uusimman levyn kappaleet ovat hakeneet inspiraatiota aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin.

"Koen sävellajit vahvasti väreinä, ja päätin kirjoittaa uuden levyn kappaleet värien ja sävellajien yhteyksiä etsien. Saaristo on täynnä upeita värejä: levyltä löytyy mm. punamultaa, sinivihreää, harmaata, valkoista, ruskeaa, ja vaalean keltaista. Sävyjen kirjo vaihtelee äärimmäisestä synkkyydestä räiskähteleviin pärskeisiin," Jussi Fredriksson kuvailee.

Fredriksson on Suomen aktiivisimpia jazzpianisteja, ja lisäksi hän toimii innovatiivisena organisaattorina Turun seudun livejazzoiminnassa. Fredrikssonin omia kokoonpanoja trion lisäksi ovat olleet mm. Jussi Fredriksson Busy Turtles sekä Flame Jazz Messengers, jossa maestro yllättää myös suvereenina jazzrumpalina.

Jussi Fredriksson – piano
Jori Huhtala – basso
Mika Kallio – rummut

tampere

Eclipse Jazz Club: Matti Salo Quartet,Kulttuuriravintola Kivi, tampere13.9. Klo 19:00

Syyskausi avataan tiistaina 13.9. Tampereen jazzskenen kärkikastiin kuuluvalla orkesterilla. Kitaristi Matti Salon musiikkia esittävä kvartetti on Black Motorista ja Hot Herosista tuttujen tekijöiden kokoonpano. 

Kokoonpano:
Matti Salo, guit.
Sami Sippola, sax.
Ville Rauhala, bass
Janne Tuomi, drums

Keskiviikko 14.9.

oulu

Jazzliiton kiertueella: Jussi Fredriksson Trio,RioLive, oulu14.9. Klo 19:00

Kansainvälisesti hehkutetun Jussi Fredriksson Trion uusin albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolleen uuden ohjelmiston, johon säveltäjä ammensi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Levyn kappaleet ovat syntyneet Aspössa, Nauvossa, Bränskärissä, Gullkronassa ja muissa ulkosaariston saarissa. Sävellyskokonaisuus kertoo paitsi Itämeren synkästä nykytilasta, myös sen kauneudesta ja selviytymisestä.

Fredrikssonin karunkaihoisaa musiikkia tulkitsevat maestron rinnalla luottokumppanit, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kiertueella trio esiintyy Jazzliiton jäsenyhteisöjen konserttilavoilla Seinäjoella, Joensuussa, Petäjävedellä, Oulussa, Jyväskylässä, Espoossa, Savonlinnassa ja Salossa.

Jussi Fredriksson Trio

Jussi Fredriksson, piano / Jori Huhtala, basso / Mika Kallio, rummut

Liput: 20/11/8 €

TUOTANTO
Oulun musiikkijuhlasäätiö
OMJ Jazz & Etno -konserttisarja on Oulun musiikkijuhlasäätiön ympärivuotinen konserttisarja jossa kuullaan laaja kirjo kotimaisia artisteja sekä vierailevia tähtiä.

YHTEISTYÖSSÄ
Suomen Jazzliitto

Torstai 15.9.

jyväskylä

Jazz Jkl Live: Jussi Fredriksson Trio,Siltasali, jyväskylä15.9. Klo 19:00

keikka

Liput 15/10€

Jazzliiton kiertueyhtye Jussi Fredriksson Trio konsertoi Jazz Jkl ry:n järjestämänä Petäjävedellä ja Musiikkikampuksen Siltasalissa. Upea lyyrinen pianotrio esittää viime vuonna julkaistun Archipelago Sea Tales -albumin sävelkuvastoa, joka kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta ja sen nykytilasta.

Lyyristä nykyjazzia soittavan yhtyeen uusimman levyn kappaleet ovat hakeneet inspiraatiota aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin.

"Koen sävellajit vahvasti väreinä, ja päätin kirjoittaa uuden levyn kappaleet värien ja sävellajien yhteyksiä etsien. Saaristo on täynnä upeita värejä: levyltä löytyy mm. punamultaa, sinivihreää, harmaata, valkoista, ruskeaa, ja vaalean keltaista. Sävyjen kirjo vaihtelee äärimmäisestä synkkyydestä räiskähteleviin pärskeisiin," Jussi Fredriksson kuvailee.

Fredriksson on Suomen aktiivisimpia jazzpianisteja, ja lisäksi hän toimii innovatiivisena organisaattorina Turun seudun livejazzoiminnassa. Fredrikssonin omia kokoonpanoja trion lisäksi ovat olleet mm. Jussi Fredriksson Busy Turtles sekä Flame Jazz Messengers, jossa maestro yllättää myös suvereenina jazzrumpalina.

Jussi Fredriksson – piano
Jori Huhtala – basso
Mika Kallio – rummut

Perjantai 16.9.

espoo

MIKE STERN BAND featuring DENNIS CHAMBERS, LENI STERN, BOB FRANCESCHINI & CHRIS MINH DOKY,Tapiolasali, espoo16.9. Klo 19:00

MIKE STERN BAND

Liput 39,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi

Moninkertainen grammy-ehdokas ja fuusiojazzin merkittävimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Mike Stern konsertoi syyskuussa Tapiolasalissa huippukvintetillään.

80-luvulla Miles Davisin yhtyeessä maailman maineeseen noussut Stern omaa ikonisen soundin, jossa yhdistyy hienosti Jimi Hendrixistä kumpuava rockin voima ja toisaalta sulavat jazz-harmoniat. Toista kitaraa Sternin aisaparina soittaa mm. Bill Friselliltä oppia ammentanut Leni Stern, jonka Guitar Player -lehti nimesi vuonna 2017 yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista naiskitaristeista. Saksofonia kokoonpanossa soittaa Bob Franceschini, joka on Sternin lisäksi tunnettu yhteistyöstään mm. Geogre Bensonin, Chaka Khanin, Paul Simonin sekä Yellowjacketsin kanssa. Rytmiryhmässä rumpupatteriston takana istuu oman alansa valioihin lukeutuva Dennis Chambers. Chambersin huikea virtuositeetti ja groove on tehnyt hänestä yhden rumpumaailman ykköstykeistä, jonka soitto istuu mitä moninaisimpiin tyyleihin sekä kokoonpanoihin. Basistina kokoonpanossa nähdään tanskassa varttunut Chris Minh Doky, joka on Sternin lisäksi tehnyt yhteistyötä mm. Michael Breckerin ja John Scofieldin kanssa.

April Jazz Club: Jazzliiton kiertueella - Jussi Fredriksson Trio,Kannusali, espoo16.9. Klo 19:00

Jussi Fredriksson Trio

Pe 16.9.2022 klo 19
Kannusali, Kannusillankatu 4, 02770 Espoo

Jussi Fredriksson Trio tuo saaristomaisemista kumpuavaa sävelkuvastoa April Jazz Clubille Kannusaliin osana Suomen Jazzliiton kiertuetta.

Kansainvälisesti hehkutetun Jussi Fredriksson Trion uusin albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolleen uuden ohjelmiston, johon säveltäjä ammensi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Levyn kappaleet ovat syntyneet Aspössa, Nauvossa, Bränskärissä, Gullkronassa ja muissa ulkosaariston saarissa. Sävellyskokonaisuus kertoo paitsi Itämeren synkästä nykytilasta, myös sen kauneudesta ja selviytymisestä.

Fredrikssonin karunkaihoisaa musiikkia tulkitsevat maestron rinnalla luottokumppanit, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kiertueella trio esiintyy Jazzliiton jäsenyhteisöjen konserttilavoilla Seinäjoella, Joensuussa, Petäjävedellä, Oulussa, Jyväskylässä, Espoossa, Savonlinnassa ja Salossa.

Jussi Fredriksson, piano / Jori Huhtala, basso / Mika Kallio, rummut

Liput 12€ + toimitusmaksu (Lippu.fi)

helsinki

jaZZanti-konsertti: Simo Laihonen & Eero Savela duo,Hakasalmen huvila, helsinki16.9. Klo 19:00

Simo Laihonen & Eero Savela duo

(+ Simo Laihonen, Eero Savela)

Simo Laihonen: lyömäsoittimet
Eero Savela: trumpetti

Trumpetisti Eero Savela ja lyömäsoittaja Simo Laihonen soittivat ensi kerran yhdessä Black Motorin riveissä vuonna 2009. Sittemmin polut ovat ristenneet erilaisissa projektikokoonpanoissa sekä lavalla että studiossa. Tämänkertainen jaZZanti-konsertti on heidän ensimmäinen kohtaamisensa duona. Savelalla ja Laihosella on monipuoliset taustat muusikkoina ja improvisoijina he jakavat yhteisen kielen. Kiinnostus maailman musiikkikulttuureihin ja ääni-ilmiöön yleisesti kuuluu heidän soitossaan. Luvassa on mukaansatempaava äänimatka!

Kuva: Sakari Puhakka

Konserttia tukevat Helsingin kaupunki, Svenska Kulturfonden ja Music Finland LIVE (Musiikin edistämissäätiö).

Ennakkoliput: 22,5/16,5/13,5 € kotisivuilta tai Digelius Digelius Music (käteisellä), Laivurinrinne 2: 20/15/12 €.

Sunnuntai 18.9.

helsinki

SunJazz: Kaima,Tenho Restobar, helsinki18.9. Klo 19:00

Kaima

Vapaa pääsy

Kaima on nelihenkinen jazzyhtye Helsingistä. Yhtyeen ilmaisuvoimaiset jäsenet muodostavat yhdessä voimakkaan herkän, hengittävän kokonaisuuden. Kaima soittaa vahvan melodisia omia sävellyksiään, jotka maalaavat luonnon ja mielen maisemia.

Sakurako Ishiyama - alttosaksofoni
Sonja Kaipainen - piano
Aaron Koskelainen - basso
Johan Dahlbo - rummut

Tiistai 20.9.

helsinki

AUF: Avanti! & UMO Helsinki & FiBO & Rajaton: Rajatonta musiikkia,Musiikkitalo, helsinki20.9. Klo 19:00

UMO Helsinki Jazz Orchestra

Avanti! Chamber Orchestra

Rajaton

Sävelmiä uudesta ja vanhasta maailmasta!

AUF eli Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra ja FiBO eli Suomalainen barokkiorkesteri saavat vieraakseen jokasyksyiseen yhteiskonserttiinsa 25-vuotisjuhlavuottaan viettävän Rajattoman. Olkoon siis AUF tällä kertaa ainutkertaisena kokemuksena RAUF! Konsertissa uusi ja vanha kohtaavat Lontoon, New Yorkin ja kotimaan maisemissa. Maailman parantaminenkaan ei jää kokonaisuudessa unholaan. Konsertin tunnelmat liikkuvat intiimeistä ja mitä herkimmistä hetkistä räväkkään yhteismusisointiin ja äänimaisemat gambamusiikista veisten kalinan, kävelykepin kopseen, puheen ja laulun kautta erilaisiin orkesterisaundeihin.

Avantin esittämien teosten punaisena lankana kulkevat muistot: Anna Clynen teoksessa ne liittyvät kävelykepin kanssa kulkeneeseen hyräilevään vanhukseen, David Langin teoksessa veisten kalinaan. Suomalainen barokkiorkesteri tuo lavalle koskettavia, herkistäviä, tanssillisia ja meneviä barokin helmiä 1500- ja 1600-luvuilta. Dowlandin teokset kokoelmasta Lachrimae, or Seven Tears ja Holbornen musiikki voivat tarjota kosketuspintaa ajankohtaisille tummemmille tunteille tai intiimille kauneudelle. Purcellin sarjan tanssiosat puolestaan tempaavat mukaan barokkimusiikin elävään maailmaan. UMO Helsinki Jazz Orchestran big band -meno vie New Yorkiin. Oksat pois!

Rajaton huipentaa konsertin esiintymällä AUF-yhtyeiden kanssa erilaisina yhdistelminä. Ainutlaatuiset sovitukset vaihteleville kokoonpanoille kutkuttavat uteliaan mieltä. Säveltäjänimiä ovat Anna-Mari Kähärä, Aili Ikonen, Jussi Chydenius, Jaakko Kuusisto, Erik Bosio ja Soila Sariola. Kappaleiden teemat vaihtelevat maailmantilanteeseen kantaa ottavista maailmaa syleileviin teksteihin. Juha Itkosen kirjoittama teksti Jaakko Kuusistonkappaleeseen Me kiellämme sen on energiakriisin keskellä viesti Amerikan suuntaan. Tuore kappale Running Out of Time puolestaan muistuttaa Ukrainan humanitäärisestä hätätilasta. Ääni on Rajaton!

Ticketmaster ja Musiikkitalon lipunmyynti:
Peruslippu 26–45 €
Alennusryhmät 21–37 €

 

Kesto 1 h 30 min, sis. väliajan

//

Lang–Clyne–Holborne–Dowland–Purcell–Kähärä–Ikonen–Chydenius–Kuusisto–Bosio–Vinther–Sariola

Rajaton

Avanti!

UMO Helsinki Jazz Orchestra kapellimestarinaan Ed Partyka

Suomalainen barokkiorkesteri

 

tampere

Vapaat äänet: Elise Dabrowski trio "Parking",Ahlmanin sali, tampere20.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski (www)

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiertue käynnistyy Tampereelta tiistaina 20. syyskuuta.  

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Elise Dabrowski ääni
Matthias Mahler pasuuna
Olivier Lété sähköbasso

Liput 15 eur / 10 eur

Yhteistyössä: Vapaat äänet & Ahlman

Ahlman
Hallilantie 24, 33820 Tampere
Varaukset: charlesgil22@gmail.com 

 

 

Keskiviikko 21.9.

hanko

Jazzliiton kiertueella: Jonathan Bäckström Quartet,Kaupungintalon juhlasali, hanko21.9. Klo 18:00

keikka

Jonathan Bäckström Quartet esiintyy syyskuun lopussa Suomen Jazzliiton pilottikiertueella.

Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista lahjakkuuksista koostuva suomalais-ruotsalainen yhtye, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin ilmaisu kulkee minimalistisista äänimaisemista aina räjähtävään ja monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Jokainen muusikko tuo keitokseen oman ainutlaatuisen äänensä, ja kollektiivisena lopputuloksena syntyy voimakas musiikillinen kannanotto. Bäckströmin rinnalla kiertueella soittavat alttosaksofonisti Marcus Wärnheim, tenorisaksofonisti Jarno Tikka sekä rumpali Benjamin Nylund.

--

Jonathan Bäckström Quartet är en av unga, stigande talanger bestående finsk-svensk ensemble som leds av den Kronobybördige basisten och tonsättaren Jonathan Bäckström. Kvartettens musikaliska idiom löper alltifrån minimalistiska ljudlandskap till explosiv och mångskiktad fri improvisation. Var och en av musikerna bidrar till brygden med sin egen unika röst, varmed ett kollektivt slutresultat i form av ett kraftufullt musikaliskt ställningstagande tar skepnad. På turnén spelar jämte Bäckström altsaxofonist Marcus Wärnheim, tenorsaxofonist Jarno Tikka samt trumslagare Benjamin Nylund.

Jonathan Bäckström Quartet

Marcus Wärnheim, altsaxofon
Jarno Tikka, tenorsaxofon
Benjamin Nylund, trummor
Jonathan Bäckström, bas


Liput: 10€

jyväskylä

Keskiviikon jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Severi Pyysalo,Ravintola Poppari, jyväskylä21.9. Klo 19:00

Jazz Jkl Collective feat. Severi Pyysalo

keikka

Liput 20/15€

Ravintola Popparin nimellä viimeiset 15 vuotta toiminut Jazz Bar viettää 30-vuotisjuhlaviikkoa, jonka kunniaksi Jazz Jkl Collectiven klubivieraana häikäisee Severi Pyysalo! Suvereeni maailmanluokan vibrafonivirtuoosi on esiintynyt Jazz Barissa jo aivan alkuajoista lähtien – on suuri ilo ja erittäin perusteltua saada suomijazzin kiintotähti vihdoin Collectiven klubin solistivieraaksi juuri nyt!

Vibrafonisti Severi Pyysalo (s. 1967) on kuulunut suomalaisen jazzmusiikin keskeisimpiin ja menestyneimpiin muusikoihin jo lähes neljä vuosikymmentä. Pyysalon läpimurto tapahtui viimeistään vuoden 1984 Pori Jazzeilla, jolloin sekä laulaja Sarah Vaughan että saksofonisti Paquito D'Rivera pyysivät häntä esiintymään kanssaan. Vibrafonisti on palkittu Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla 1988, ja vuonna 1993 hänet valittiin vuoden eurooppalaiseksi jazzsolistiksi. Jazz Jkl Collective ja Severi Pyysalo tarjoavat Jazz Barin juhlaviikon kavalkadissa monipuolisen ja vauhdikkaan läpileikkauksen jazzin ja vibrafonin historiaan.

Severi Pyysalo – vibrafoni
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut

Torstai 22.9.

parainen

Jazzliiton kiertueella: Jonathan Bäckström Quartet,Jazz Café AXO, parainen22.9. Klo 19:00

keikka

Jonathan Bäckström Quartet esiintyy syyskuun lopussa Suomen Jazzliiton pilottikiertueella.

Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista lahjakkuuksista koostuva suomalais-ruotsalainen yhtye, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin ilmaisu kulkee minimalistisista äänimaisemista aina räjähtävään ja monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Jokainen muusikko tuo keitokseen oman ainutlaatuisen äänensä, ja kollektiivisena lopputuloksena syntyy voimakas musiikillinen kannanotto. Bäckströmin rinnalla kiertueella soittavat alttosaksofonisti Marcus Wärnheim, tenorisaksofonisti Jarno Tikka sekä rumpali Benjamin Nylund.

--

Jonathan Bäckström Quartet är en av unga, stigande talanger bestående finsk-svensk ensemble som leds av den Kronobybördige basisten och tonsättaren Jonathan Bäckström. Kvartettens musikaliska idiom löper alltifrån minimalistiska ljudlandskap till explosiv och mångskiktad fri improvisation. Var och en av musikerna bidrar till brygden med sin egen unika röst, varmed ett kollektivt slutresultat i form av ett kraftufullt musikaliskt ställningstagande tar skepnad. På turnén spelar jämte Bäckström altsaxofonist Marcus Wärnheim, tenorsaxofonist Jarno Tikka samt trumslagare Benjamin Nylund.

Jonathan Bäckström Quartet

Marcus Wärnheim, altsaxofon
Jarno Tikka, tenorsaxofon
Benjamin Nylund, trummor
Jonathan Bäckström, bas


Liput: 10€

salo

SaloJazz Festival: Kikoski-Mäensivu-Peri (US/FI),Ravintola Musine, salo22.9. Klo 19:00

Kikoski-Mäensivu-Peri

keikka

Liput 22,50 € / 18 €

SaloJazz tuo Suomen vierailulle jazzpianismin elävän legendan, newyorkilaisen huippupianisti David (Dave) Kikoskin. Hän on soittanut maailmanluokan yhtyeissä, mm. Roy Haynesin, Billy Hartin (SaloJazz 2018), Jeff "Tain" Wattsin (SaloJazz 2019) ja John Scofieldin kanssa.

Newyorkilaisrumpali Joe Peri sekä New Yorkiin kotiutunut kontrabasisti Kaisa Mäensivu olivat ihailleet Kikoskia ja käyneet hänen keikoillaan pitkään, kunnes pääsivät itse lavalle Kikoskin kanssa jamisessiossa New Yorkissa. Nyt nuoren polven muusikoiden unelma yhdessä soittamisesta toteutuu heidän tullessaan kiertueelle mestaripianistin kanssa.

Grammy-palkittu taiturirumpali Joe Peri, sekä kansainvälistä uraa luova kotimaan huippubasisti Kaisa Mäensivu yhdessä Kikoskin kanssa nostavat energian ja tunnelman kattoon. He soittavat omia sävellyksiään sekä musiikkia Kikoskin laajan artistiyhteistyön varrelta.

”For me, the main thing is spontaneity and taking chances. You have to study and know the traditions, but then you have to play things that haven't been played before. It becomes a balance of knowing the tradition and using your own original voice to add to it. ” - Dave Kikoski

savonlinna

Jazzliiton kiertueella: Jussi Fredriksson Trio,Kulttuurikellari, savonlinna22.9. Klo 19:00

Jussi Fredriksson Trio tuo kotimaan konserttilavoille saaristomaisemista kumpuavaa sävelkuvastoa. Kolmikko esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella 9.–24.9.2022.

Kansainvälisesti hehkutetun Jussi Fredriksson Trion uusin albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolleen uuden ohjelmiston, johon säveltäjä ammensi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Levyn kappaleet ovat syntyneet Aspössa, Nauvossa, Bränskärissä, Gullkronassa ja muissa ulkosaariston saarissa. Sävellyskokonaisuus kertoo paitsi Itämeren synkästä nykytilasta, myös sen kauneudesta ja selviytymisestä.

Fredrikssonin karunkaihoisaa musiikkia tulkitsevat maestron rinnalla luottokumppanit, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kiertueella trio esiintyy Jazzliiton jäsenyhteisöjen konserttilavoilla Seinäjoella, Joensuussa, Petäjävedellä, Oulussa, Jyväskylässä, Espoossa, Savonlinnassa ja Salossa.

Jussi Fredriksson Trio

Jussi Fredriksson, piano / Jori Huhtala, basso / Mika Kallio, rummut

Tapahtuman Järjestää Olavin Jazz ry & Nova Records Oy. Yhteistyössä Savonlinnan Kulttuurikellari ry.

Liput: 20 / 18 €

tampere

Olli Ahvenlahti: The Poet + Mirja Mäkelä Trio,G Livelab Tampere, tampere22.9. Klo 19:00

Liput 29€

Vuoden 1976 keväällä Olli Ahvenlahti, Eero Koivistoinen, Pekka Pöyry, Pekka Pohjola, Bertil Strandberg, Markku Johansson, Esko Rosnell sekä Tommy Körberg viettivät viikon legendaarisessa Marcus Music - studiossa Tukholmassa ja äänittivät The Poet -vinyylin. Made In Sweden -yhtyeestä tutun George "Jojje" Wadeniuksen tuottamasta levystä muodostui merkittävä tekijä fuusiojazzin eurooppalaisessa historiassa. Englannissa ja Japanissa The Poet saavutti jonkinlaisen kulttimaineenkin.

Nyt lähes viidenkymmenen vuoden jälkeen The Poet kokee jälleen hienosti uuden tulemisensa sekä Tampereen että Helsingin G Livelabeissa. Vuonna 1975 Olli Ahvenlahti äänitti debyyttialbuminsa Bandstand tuossa samaisessa Marcus Music -studiossa ja nämä molemmat, Love Recordsin julkaisemat The Poet (1976) ja Bandstand (1975) edustavat tyylisuunnaltaan pohjoismaista funk/fuusiojazzia, joka oli 70-luvun nouseva trendi jazzin sähköistymisen myötä.

viitasaari

Viitasaaren jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Severi Pyysalo,Miekkaniemi, viitasaari22.9. Klo 19:00

Severi Pyysalo

Jazz Jkl Collective

Liput 15/10€

Vibrafonisti Severi Pyysalo on kuulunut suomalaisen jazzmusiikin keskeisimpiin ja menestyneimpiin muusikoihin jo lähes neljä vuosikymmentä. Pyysalon läpimurto tapahtui viimeistään vuoden 1984 Pori Jazzeilla, jolloin sekä laulaja Sarah Vaughan että saksofonisti Paquito D'Rivera pyysivät häntä esiintymään kanssaan. Vibrafonisti on palkittu Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla 1988, ja vuonna 1993 hänet valittiin vuoden eurooppalaiseksi jazzsolistiksi.

Jazz Jkl Collective ja Severi Pyysalo tarjoavat Miilussa monipuolisen ja vauhdikkaan läpileikkauksen jazzin ja vibrafonin historiaan. Luvassa on mukaansatempaavaa jazzmusiikkia eri vuosikymmeniltä mestarillisen vibrafonistin johtaessa useaa muusikkoikäpolvea yhdistävää Jazz Jkl Collectivea.

Perjantai 23.9.

petäjävesi

Petäjäveden jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Severi Pyysalo,Auditorio Miilu, petäjävesi23.9. Klo 19:00

Severi Pyysalo

Jazz Jkl Collective

Liput 15/10€

Vibrafonisti Severi Pyysalo on kuulunut suomalaisen jazzmusiikin keskeisimpiin ja menestyneimpiin muusikoihin jo lähes neljä vuosikymmentä. Pyysalon läpimurto tapahtui viimeistään vuoden 1984 Pori Jazzeilla, jolloin sekä laulaja Sarah Vaughan että saksofonisti Paquito D'Rivera pyysivät häntä esiintymään kanssaan. Vibrafonisti on palkittu Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla 1988, ja vuonna 1993 hänet valittiin vuoden eurooppalaiseksi jazzsolistiksi.

Jazz Jkl Collective ja Severi Pyysalo tarjoavat Miilussa monipuolisen ja vauhdikkaan läpileikkauksen jazzin ja vibrafonin historiaan. Luvassa on mukaansatempaavaa jazzmusiikkia eri vuosikymmeniltä mestarillisen vibrafonistin johtaessa useaa muusikkoikäpolvea yhdistävää Jazz Jkl Collectivea.

salo

SaloJazz Festival: The Filthy Six,Ravintola Musine, salo23.9. Klo 21:30

The Filthy Six

keikka

Liput 22,50 € / 18 €

Luvassa on upea ilta kaikille energisestä 1960-luvulle kunniaa tekevästä Groove Jazzista nauttivalle yleisölle. Tarjolla on Suomi-mausteella höystettyä kansainvälistä, viihdyttävää musiikkia yleisölle, jota kiinnostaa upeat soolot sekä hyvä groove.

The Filthy Six on lontoolaisen Nick Etwellin yhtye, joka kiertää Suomea Kari Paavolan järjestämän huippurytmisektion kanssa. Nick Etwell on säveltäjä, yhtyejohtaja ja trumpetisti, joka on soittanut monien tunnettujen yhtyeiden kanssa, mm. Grammy-palkintoja voittaneessa Mumford and Sons -yhtyeessä. Yhtyeen toinen puhaltaja Pete Grogan on myös Lontoon supermuusikkoporukassa pyörivä saksofonisti ja säveltäjä, joka on tehnyt levytyksiä esim. Ed Sheeranille. Yhtyeen muut jäsenet ovat kitaristi James Fenn sekä suomalaiset, monissa liemissä keitetyt urkuri Mikko Helevä ja basisti Heikki Laine.

SaloJazz Festival: Laila Biali (CAN),Ravintola Musine, salo23.9. Klo 19:00

Laila Biali

keikka

Liput 22,50 € / 18 €

Moninkertaisesti palkittu kanadalainen laulaja-säveltäjä-pianisti sekä CBC:n radiojuontaja Laila Biali on eri tyylilajien yhdistelemisen mestari. Hän poimii mausteita rockista, popista ja soulista yhdistäen elementit osaksi omaa taidokasta ja omaleimaista jazzsoundiaan. Tämä on tuottanut tulosta, ja Lailan musiikkia on esitetty merkittävillä lavoilla ympäri maailman. Vuonna 2020 Laila palkittiin kanadalaisella Hagood Hardy Award for Excellence in Songwriting -säveltäjäpalkinnolla.

Lailan uusin, hänen omaa nimeään kantava levytys voitti JUNO-palkinnon (Kanadan Grammy) vuoden parhaasta vokaalijazz-albumista. Oman musiikkinsa ohella hän on kiertänyt maailmaa mm. Suzanne Vegan, Chris Bottin ja Paula Colen kanssa sekä levyttänyt ja toiminut lämmittelijänä Stingin kiertueella. Washington Post kuvailee Lailan musiikkia: "hän sekoittaa mestarillisesti jazzia ja poppia tuoden virtuoottisuutta ja arvaamattomuutta kappaleisiin, jotka ovat ytimekkäitä ja tarttuvia".

Lailan trion täydentää hänen luottobasistinsa Georg Koller sekä suomalainen huippurumpali Jaska Lukkarinen.

turku

Vapaat äänet: Elise Dabrowski "Parking",Mestarinkadun sali, turku23.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski (www)

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiitetyn levyn julkaissut yhtye kuullaan Turussa Mestarinkadun salissa perjantaina 23.9.

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Elise Dabrowski ääni
Matthias Mahler pasuuna
Olivier Lété sähköbasso

Mestarinkadun konserttisali / Turun konservatorio ja musiikkiopisto
Mestarinkatu 2, 20810 Turku

Liput 20 euroa / ovelta klo 18 alkaen - käteisellä tai kortilla
Koronaturvallinen konsertti, noudatamme viranomaisten ohjeita.
Paikkavaraukset pe 23.9. klo 16 asti: charlesgil22@gmail.com
Liput lunastettava klo 18:45 mennessä. Ovet auki yleisölle klo 18:30.

Konsertin järjestäjä: Vapaat äänet 

Flame Jazz: Jonathan Bäckström Quartet,Café Tiljan, turku23.9. Klo 22:00

Jonathan Bäckström Quartet

keikka

Jarno Tikka – tenorisaksofoni
Marcus Wärnheim – alttosaksofoni
Jonathan Bäckström – basso
Benjamin Nylund – rummut

Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista jazzlahjakkuuksista koostuva suomalais-ruotsalainen yhtye, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin ilmaisu kulkee minimalistisista äänimaisemista aina räjähtävään ja monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Jokainen muusikko tuo keitokseen oman ainutlaatuisen äänensä, ja kollektiivisena lopputuloksena syntyy voimakas musiikillinen kannanotto.

Yhtyeessä alttosaksofonia soittaa Marcus Wärnheim ja rummuissa taituroi Benjamin Nylund. Turun konsertissa tenorisaksofonisti Jarno Tikka tuuraa yhtyeessä vakituisesti soittavaa Adele Saurosta. Helsinkiläistynyt basisti Bäckström vaikuttaa aktiivisesti myös monissa muissa kansainvälisissä yhtyeissä.

Konsertti on osa Suomen Jazzliiton hiilineutraali kiertue -hanketta.

LIPUT Lippu.fi ja Åbo Svenska Teaterin lippukassa Hansakorttelissa
Peruslippu 22,5 €
Eläkeläiset 20,5 €
S-etulippu 20 € (max 2 lippua / etukortti, ei bonusta)
Opiskelijat (ja alaikäiset huoltajan seurassa) 15,5 €

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Sisäänkäynti Café Tiljaniin Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen. Esteetön sisäänpääsy pyynnöstä, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lippukassalle, puh. 02 277 7377.

 

***

 

Jarno Tikka – tenorsaxofon
Marcus Wärnheim – altsaxofon
Jonathan Bäckström – bas
Benjamin Nylund – trummor

Jonathan Bäckström Quartet är en finländsk-svensk ensemble bestående av unga stigande jazzbegåvningar med Kronobybördiga basisten och tonsättaren Jonathan Bäckström i spetsen. Kvartettens musik går från minimalistiska ljudlandskap till explosiv och flerdimensionerad fri improvisation. Varje musiker bidrar med sin egen unika röst till mixen, vars kollektiva slutresultat blir ett starkt musikaliskt ställningstagande.

Marcus Wärnheim spelar altsaxofon och Benjamin Nylund trummor. På konserten i Åbo hoppar tenorsaxofonisten Jarno Tikka in för gruppens fasta medlem Adele Sauros. Basisten Bäckström, numera bosatt i Helsingfors, är aktiv också i flera andra internationella ensembler.

Konserten ingår i Finlands Jazzförbunds projekt för en klimatneutral turné.

Lauantai 24.9.

kemiönsaari

Jazzliiton kiertueella: Jonathan Bäckström Quartet,Söderlångvikin kartano, kemiönsaari24.9. Klo 12:00

keikka

Jonathan Bäckström Quartet esiintyy syyskuun lopussa Suomen Jazzliiton pilottikiertueella.

Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista lahjakkuuksista koostuva suomalais-ruotsalainen yhtye, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin ilmaisu kulkee minimalistisista äänimaisemista aina räjähtävään ja monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Jokainen muusikko tuo keitokseen oman ainutlaatuisen äänensä, ja kollektiivisena lopputuloksena syntyy voimakas musiikillinen kannanotto. Bäckströmin rinnalla kiertueella soittavat alttosaksofonisti Marcus Wärnheim, tenorisaksofonisti Jarno Tikka sekä rumpali Benjamin Nylund.

--

Jonathan Bäckström Quartet är en av unga, stigande talanger bestående finsk-svensk ensemble som leds av den Kronobybördige basisten och tonsättaren Jonathan Bäckström. Kvartettens musikaliska idiom löper alltifrån minimalistiska ljudlandskap till explosiv och mångskiktad fri improvisation. Var och en av musikerna bidrar till brygden med sin egen unika röst, varmed ett kollektivt slutresultat i form av ett kraftufullt musikaliskt ställningstagande tar skepnad. På turnén spelar jämte Bäckström altsaxofonist Marcus Wärnheim, tenorsaxofonist Jarno Tikka samt trumslagare Benjamin Nylund.

Jonathan Bäckström Quartet

Marcus Wärnheim, altsaxofon
Jarno Tikka, tenorsaxofon
Benjamin Nylund, trummor
Jonathan Bäckström, bas

Vapaa pääsy

salo

SaloJazz Festival: Tuomo Prättälä,Ravintola Musine, salo24.9. Klo 21:30

Tuomo Prättälä

SaloJazz House Band

keikka

Liput 22,50 € / 18 €

Tuomo Prättälä liikkuu ennakkoluulottomasti rytmimusiikin eri tyyleissä. Prättälä tuli alkujaan tunnetuksi Quintessence-yhtyeen kosketinsoittajana, minkä jälkeen hän on tarjoillut ensiluokkaista kotimaista soulia soolourallaan. Prättälä on musiikin kameleontti, joka on kuin kotonaan eri musiikkityylien kanssa. On kyseessä sitten funk, soul, free jazz tai popimpi bossa nova, Prättälän menestys on taattu.

Sooloprojektina on ilmestynyt kolme erittäin positiivisen vastaanoton saanutta albumia. Vuonna 2007 julkaistu My Thing palkittiin maaliskuussa 2008 palkittiin Emma-palkinnolla kategoriassa Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumi, ja samana vuonna Prättälä itse oli ehdokkaana Vuoden miessolisti -kategoriassa. Toinen albumi, Tuomo Reaches out for you (2009) kipusi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle kaksi, ja oli myös ehdolla Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumiksi Emma-gaalassa vuonna 2009. Prättälän kolmas Tuomo-taiteilijanimellä tehty albumi My own Private Sunday julkaistiin vuonna 2010.

Salossa Tuomo on vieraillut aiemmin duona Verneri Pohjolan kanssa sekä Ilmiliekki-yhtyeen kanssa. Tuomon kanssa lavalle nousee notkea, persoonallinen ja soulin grooven oivallisesti sisäistänyt SaloJazz House Band, jonka muusikot tunnetaan yhteistyöstään lukuisien kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa sekä omista yhtyeistään.

SaloJazz Festival: Jussi Fredriks­son Trio,Ravintola Musine, salo24.9. Klo 19:00

keikka

Lippu 22,50 € / 18 €

Kansainvälisesti kiitetyn Jussi Fredriksson Trion uusi albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolle uuden ohjelmiston, johon säveltäjä kaivoi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Jussi Fredriksson vaikuttaa monipuolisesti pianistina ja rumpalina useissa kokoonpanoissa ja on merkittävässä osassa Jazz City Turun toiminnassa.

Jussi Fredriksson, piano
Jori Huhtala, basso
Mika Kallio, rummut

SaloJazz Festival: Perillä (US/FI),Ravintola Musine, salo24.9. Klo 17:00

Perillä

keikka

Liput 22,50 € / 18 €

Grammy-palkitun newyorkilaisrumpali Joe Perin yhtye Perillä sekoittaa huumaavaa groovea, kiinnostavia toisiinsa kietoutuvia melodioita ja Perin yllätyksellisiä rytmejä neljän taiturimuusikon voimin, muodostaen aineksista kiehtovan kokonaisuuden. Kokoonpanon haluaa luoda kokemuksen, jossa sekä kuulija että soittaja kokevat olevansa "perillä" paikassa, jossa vain soivalla musiikilla on merkitystä.

Joe Perin Suomessa perustamassa, tiiviisti yhteen hioutuneessa kokoonpanossa soittavat komppipari Kaisa Mäensivun ja Perin lisäksi upeat saksofonistit Max Zenger ja Joonatan Rautio, joiden soittotyylit luovat odottamattoman ja toisiaan täydentävän musiikillisen maailman. Joe Peri on toiminut rumpalina muun muassa Lady Gagan ja Tony Bennettin jazzyhtyeessä.

Sunnuntai 25.9.

helsinki

SunJazz: Aaron Koskelainen Stampede,Tenho Restobar, helsinki25.9. Klo 19:00

Aaron Koskelainen Stampede

Vapaa pääsy

Tenhon Sunjazz klubilla esiintymässä Aaron Koskelainen Stampede. Yhtye on perustettu 2022 ja soittaa Aaron Koskelaisen musiikkia yhdistäen free ja straight ahead jazzin sekä rockmusiikin elementtejä. Yhtye äänitti ensimmäisen EP:nsä 2022 keväällä ja soittaa ensimmäiset keikkansa syksyllä.

Espen Songstad (NO) - Tenorisaksofoni
Risto Kauppinen (FIN) - Tenorisaksofoni
Jeff Wagner (DK) - Kitara
Aaron Koskelainen (FIN) - Kontrabasso
Vilho Louhivuori (FIN) – Rummut

Jazzliiton kiertueella: Jonathan Bäckström Quartet,Luckan, helsinki25.9. Klo 15:00

keikka

Jonathan Bäckström Quartet esiintyy syyskuun lopussa Suomen Jazzliiton pilottikiertueella.

Jonathan Bäckström Quartet on nuorista, nousevista lahjakkuuksista koostuva suomalais-ruotsalainen yhtye, jota johtaa Kruunupyystä lähtöisin oleva basisti-säveltäjä Jonathan Bäckström. Kvartetin ilmaisu kulkee minimalistisista äänimaisemista aina räjähtävään ja monikerroksiseen vapaaseen improvisaatioon. Jokainen muusikko tuo keitokseen oman ainutlaatuisen äänensä, ja kollektiivisena lopputuloksena syntyy voimakas musiikillinen kannanotto. Bäckströmin rinnalla kiertueella soittavat alttosaksofonisti Marcus Wärnheim, tenorisaksofonisti Jarno Tikka sekä rumpali Benjamin Nylund.

--

Jonathan Bäckström Quartet är en av unga, stigande talanger bestående finsk-svensk ensemble som leds av den Kronobybördige basisten och tonsättaren Jonathan Bäckström. Kvartettens musikaliska idiom löper alltifrån minimalistiska ljudlandskap till explosiv och mångskiktad fri improvisation. Var och en av musikerna bidrar till brygden med sin egen unika röst, varmed ett kollektivt slutresultat i form av ett kraftufullt musikaliskt ställningstagande tar skepnad. På turnén spelar jämte Bäckström altsaxofonist Marcus Wärnheim, tenorsaxofonist Jarno Tikka samt trumslagare Benjamin Nylund.

Jonathan Bäckström Quartet

Marcus Wärnheim, altsaxofon
Jarno Tikka, tenorsaxofon
Benjamin Nylund, trummor
Jonathan Bäckström, bas


Vapaa pääsy

janakkala

Vapaat äänet: Elise Dabrowski "Parking",Keltainen Talo, janakkala25.9. Klo 17:00

Elise Dabrowski (www)

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiertue saapuu Janakkalaan sunnuntaina 25. syyskuuta. Onko tämä jazzia tai nykyoopperaa? Onko se rockia tai kokeilevaa poppia? Se on kaikki noita ja vielä muutakin. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.
 


Elise Dabrowski ääni
Matthias Mahler pasuuna
Olivier Lété sähköbasso

Ovet avautuvat viimeistään klo 16.30 / Soitto klo 17
Tarjolla virvokkeita ja pientä purtavaa.

Liput 20/15 €
Lippujen lunastus käteisellä tai kortilla ovelta.

Ennakkovaraukset:
olli@vihreatalo.fi / 050 588 6867

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Yhteistyössä: Vapaat äänet & Janakkalan kulttuuritoimi
Janakkalan Laurinmäen Keltainen talo, Hakoistentie 371

TERVETULOA TALOLLE!



Maanantai 26.9.

helsinki

Hietsu is Happening! 31: Elise Dabrowski Parking (FR), Harri Kuusijärvi: Phoenix, Hietsun Impro-orkesteri,Hietsun paviljonki, helsinki26.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski Parking

Harri Kuusijärvi: Phoenix, Hietsun Impro-orkesteri

10/20 €

Yllätyksellisen ja monimuotoisen Hietsu is Happening! -tapahtumasarjan syyskausi käynnistyy maanantaina 26.9. modernin jazzin ja uuden nykymusiikin parissa Hietsun paviljongissa. Kauden käynnistää jazzin ja nykymusiikin raameja koetteleva Elise Dabrowski Trio, jossa nykyoopperaan erikoistuneen laulaja Elise Dabrowskin voimallista äänityötä täydentävät pasunisti Matthias Mahler sekä bassokitaristi Olivier Lété. Viime vuonna Parking-nimikkoalbuminsa julkaisseen ranskalaistrion konsertti on osa Vapaat äänet -agentuurin tuottamaa Suomen-kiertuetta.

Konsertissa kuullaan myös Harri Kuusijärven elekroakustiselle harmonikalle säveltämän Phoenix-teoksen kantaesitys sekä Hietsun Impro-orkesteria, eli illan vierailijoita yhdessä tapahtuman kuraattorien saksofonisti Mikko Innasen, basisti Antti Lötjösen sekä kitaristi Petri Kumelan kanssa.

Heikki S. von Hertzenin muistokonsertti,Savoy-teatteri, helsinki26.9. Klo 19:00

On paljon helpompi keksiä sata selitystä sille, miksi jokin asia ei voi onnistua kuin yksi hyvä tapa saada se toimimaan” – Heikki S. von Hertzen, poliitikko, vaikuttaja, muusikko ja isä.

Heikki S. von Hertzen olisi täyttänyt kuluvan vuoden syyskuussa 80 vuotta. Pitkää ja värikästä uraa kunnioittava muistokonsertti järjestetään Helsingin legendaarisessa Savoy-teatterissa maanantaina 26.9. klo 19.00 alkaen.

Illan pääesiintyjänä nähdään karismaattinen solisti ja multi-instrumentalisti Osmo Ikonen. Hän esittää yhtyeensä kanssa juuri tätä iltaa varten räätälöidyn ohjelmiston, joka kunnioittaa edesmennyttä kulttuurin ja ihmisten rakastajaa. Luvassa on valovoimaista tulkintaa, energistä groovea ja seesteistä jazztunnelmaa; Ikosen omaa tuotantoa, SuomiLOVEA ja Heikin suosikkikappaleita. Illan ainutlaatuisuutta korostaa UMO Helsinki Jazz Orchestran lisäpuhaltajilla laajennettu yhtye ja sille kirjoitetut moniulotteiset sovitukset, joista vastaa itseoikeutetusti Osmo Ikonen.

Konserttiin myydään viiden eri hintaluokan lippuja, ja kaikki kulujen jälkeen ylijäävä tuotto ohjataan kahteen työhön, joka oli Heikki S. von Hertzenille tärkeää: mielenterveys ja kulttuuri. Kohteena ovat SOS-lapsikylän Unelmista totta -harrastustuki, joka mahdollistaa vähävaraisten perheiden nuorille esimerkiksi soittotunnit, sekä Kasvava ry:n toteuttama mielenterveystyö ja -toiminta masentuneille ja uupuneille.

Lippu.fi, sis. palvelupalkkion:
Peruslippu 21,50 €
Opiskelija 17,50 €
Pääsylippu + tuki uupuneelle 55 €
Pääsylippu + soittotunnit (1kk) 90 €
Pääsylippu + lepopaketti uupuneelle 145 €
Pääsylippu + soittotunnit (3kk) 175 €

Ryhmälippumyynti ja lisätiedot: Johanna von Hertzen (jojo@deepheartbeats.fi)

Tilaisuuden kokonaiskesto n. 2,5 h
Permanto K-18, parveke S.

loimaa

Vapaat äänet: Sir Garrison,Taidetalo, loimaa26.9. Klo 19:00

keikka

Tiistaikonsertti 26.9.
Jazzin uudet tuulet: Sir Garrison

Sir Garrison on kolmen nuoren polven lahjakkuuden muodostama jazztrio.

Sir Garrison (FIN-US)
Sami Leponiemi saksofoni
Nathan Francis kontrabasso
Okko Saastamoinen rummut

Kiertueen tuotanto: Suomen Jazzliitto ja Vapaat äänet

Syntymästään alkaen Sir Garrison on etsinyt ääntä jota voisivat kutsua omakseen. “Numerossa kolme on voimaa,” sanoo basisti Nathan Francis. “Soittaessamme jokainen tukee toistaan synnyttäen hyvin persoonallisen ja aistittavan keskustelun bändin jäsenten välillä. Musiikkimme on heijastus kunnioituksesta luontoa ja toisiamme kohtaan.”
Trion voima on havaittavissa heidän debyyttialbumiltaan Let’s Call This (2022), joka äänitettiin Konneveden syrjäisellä saarella. “Päätimme äänittää levyn kaukaisessa paikassa luonnon äärellä, jotta äänemme vapautuisi kaupungin kiireestä ja hulinasta. Halusimme tuottaa täysin akustista ja mahdollisimman inhimillistä ja luonnonläheistä soundia,” kertoo rumpali Okko Saastamoinen.
Sir Garrisonin musiikki on yhtyeen jäsenten säveltämää, eniten musiikista on vastannut saksofonisti Sami Leponiemi. “Sir Garrison yhdistää meidän kaikkien yksilölliset soittotyylit. Kaikki kunnioittavat toistensa ideoita ja näin yksilöt täydentävät toisiaan tuottaen intiimin, rehellisen ja mukaansatempaavan yhteissoundin.”

“Sir Garrisonin levy on oiva osoitus, että kolmella soittajalla on saksofoni jazztrion vaatimat peruselementit hallussa.”
Pasi Virtanen, Jazzpossu-bloggi

 

Tiistai 27.9.

loimaa

Vapaat äänet & Olavin Jazz: Sir Garrison,Taidetalo, loimaa27.9. Klo 19:00

keikka

Tiistaikonsertti 26.9.
Jazzin uudet tuulet: Sir Garrison

Sir Garrison on kolmen nuoren polven lahjakkuuden muodostama jazztrio.

Sir Garrison (FIN-US)
Sami Leponiemi saksofoni
Nathan Francis kontrabasso
Okko Saastamoinen rummut

Pääsyliput 10/8€, museokortilla 7/5€, Loimaan seudun musiikkiopiston oppilaat ilmaiseksi.

Loimaan Taidemuseo, Rantatie 2, 32200 Loimaa

Kiertueen tuotanto: Suomen Jazzliitto ja Vapaat äänet

Syntymästään alkaen Sir Garrison on etsinyt ääntä jota voisivat kutsua omakseen. “Numerossa kolme on voimaa,” sanoo basisti Nathan Francis. “Soittaessamme jokainen tukee toistaan synnyttäen hyvin persoonallisen ja aistittavan keskustelun bändin jäsenten välillä. Musiikkimme on heijastus kunnioituksesta luontoa ja toisiamme kohtaan.”
Trion voima on havaittavissa heidän debyyttialbumiltaan Let’s Call This (2022), joka äänitettiin Konneveden syrjäisellä saarella. “Päätimme äänittää levyn kaukaisessa paikassa luonnon äärellä, jotta äänemme vapautuisi kaupungin kiireestä ja hulinasta. Halusimme tuottaa täysin akustista ja mahdollisimman inhimillistä ja luonnonläheistä soundia,” kertoo rumpali Okko Saastamoinen.
Sir Garrisonin musiikki on yhtyeen jäsenten säveltämää, eniten musiikista on vastannut saksofonisti Sami Leponiemi. “Sir Garrison yhdistää meidän kaikkien yksilölliset soittotyylit. Kaikki kunnioittavat toistensa ideoita ja näin yksilöt täydentävät toisiaan tuottaen intiimin, rehellisen ja mukaansatempaavan yhteissoundin.”

“Sir Garrisonin levy on oiva osoitus, että kolmella soittajalla on saksofoni jazztrion vaatimat peruselementit hallussa.”
Pasi Virtanen, Jazzpossu-bloggi

 

loviisa

Vapaat äänet: Elise Dabrowski "Parking",Kino Marilyn, loviisa27.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski (www)

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiertue saapuu Loviisaan tiistaina 27. syyskuuta. Onko tämä jazzia tai nykyoopperaa? Onko se rockia tai kokeilevaa poppia? Se on kaikki noita ja vielä muutakin. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. 

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Elise Dabrowski ääni
Matthias Mahler pasuuna
Olivier Lété sähköbasso

Liput 15 euroa / K-18

Yhteistyössä: Vapaat äänet. Kino Marilyn, Free Okapi
Loviisan kulttuuritoimen tuella

Kuningattarenkatu 17, Loviisa
Anniskeluoikeudet aulatiloissa sekä salissa. Salin ovet auki klo 18:45.


tampere

Sointi Jazz Orchestra feat. Mathias Eick (NOR),G Livelab Tampere, tampere27.9. Klo 19:00

Liput 27 €

Palkittu norjalainen trumpetisti ja säveltäjä Mathias Eick saapuu keväällä sukupolvensa kiinnostavimman big bandin Sointi Jazz Orchestran solistivieraaksi.

Arvostetun ECM levy-yhtiön talliin kuuluva Mathias Eick on julkaissut neljä albumia omalla nimellään sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten huippuartistien ja -yhtyeiden kanssa aina Trondheim Jazz Orchestrasta Chick Coreaan. Ennakkoluulottomista musiikillisista avauksista tunnettu SJO ja kansainvälistä suurmenestystä nauttiva Eick yhdistävät voimansa kahdessa ainutlaatuisessa konsertissa. Ohjelmisto koostuu pääosin Eickin sävellysten uusista sovituksista, jotka hyödyntävät SJO:n erityistä instrumentaatiota nostaen yhteistyön parhaat puolet esiin.

Keskiviikko 28.9.

helsinki

Sointi Jazz Orchestra feat. Mathias Eick (NOR),G Livelab, helsinki28.9. Klo 19:00

Sointi Jazz Orchestra

(+ Mathias Eick)

Palkittu norjalainen trumpetisti ja säveltäjä Mathias Eick saapuu keväällä sukupolvensa kiinnostavimman big bandin Sointi Jazz Orchestran solistivieraaksi.

Arvostetun ECM levy-yhtiön talliin kuuluva Mathias Eick on julkaissut neljä albumia omalla nimellään sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten huippuartistien ja -yhtyeiden kanssa aina Trondheim Jazz Orchestrasta Chick Coreaan. Ennakkoluulottomista musiikillisista avauksista tunnettu SJO ja kansainvälistä suurmenestystä nauttiva Eick yhdistävät voimansa kahdessa ainutlaatuisessa konsertissa. Ohjelmisto koostuu pääosin Eickin sävellysten uusista sovituksista, jotka hyödyntävät SJO:n erityistä instrumentaatiota nostaen yhteistyön parhaat puolet esiin.

Esa Onttonen Labra,Black Box, Musiikkitalo, helsinki28.9. Klo 19:00

Esa Onttonen Labra

Liput 6,50–18 €

Esa Onttosen ensimmäinen jatkotutkintokonsertti ''Labra” kokeilee, kuinka improvisointi taipuu säveltämiseksi esityshetkellä. Täysin vapaan improvisaation sijaan musiikkia suunnataan Onttosen kehittämällä sovelluksella, jonka avulla muusikot voivat luoda, lähettää ja vastaanottaa reaaliaikaisesti musiikillista informaatiota. Improvisoidun ja sävelletyn musiikin heikosti kartoitettua välimaastoa tutkivat Labran muusikot vieraanaan kitaristi Jarmo Saari.

Linda Fredriksson & UMO Helsinki Jazz Orchestra: Agatha 2 by Kerkko Koskinen,Savoy-teatteri, helsinki28.9. Klo 19:00

Kerkko Koskisen säveltämä legendaarinen Agatha saa jatko-osan syksyllä 2022!

Vuonna 2007 ilmestynyt Kerkko Koskisen ensimmäinen instrumentaalilevytys Agatha saa jatkoa 15 vuotta myöhemmin. UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa levytettävän Agatha 2 -albumin solistina loistaa ylistetty jazzmuusikko, saksofonisti Linda Fredriksson. Levyn julkaisee Ricky-Tick Records. Levynjulkaisukonsertti pidetään Helsingin Savoy-teatterissa ke 28.9.2022 klo 19 ja lipunmyynti on nyt käynnissä Lippupisteessä. UMO Helsinki Jazz Orchestraa johtaa Mikko Hassinen.

Agatha oli ilmestyessään vuoden tapaus, ”Kerkko Koskisen elämää suurempi soundtrack”, kuten Helsingin Sanomat kuvasi levyä. Albumi ponnahti julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan kärkikymmenikköön ja myi julkaisukonserttinsa Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa hetkessä loppuun.

Siinä missä ensimmäinen Agatha oli massiivinen ja jopa raskas, on Agatha 2 sävyltään kuulaan melodinen, nostalginen ja haikea.
– Tiedätkö sen tunnelman, joka on rantakohteessa lomakauden jälkeen? Mennyttä kesää muisteleva, surumielinen olematta ahdistunut, säveltäjä Kerkko Koskinen kuvailee tulevaa albumia.

Agatha 2 on räätälöity sävellys saksofonisti Linda Fredrikssonille ja UMO Helsinki Jazz Orchestralle.
– Olen tehnyt tiivistä yhteistyötä Linda Fredrikssonin kanssa vuosien varrella, ja siksi halusin juuri hänet solistiksi tälle levylle. Lindan soundi on ainutlaatuisen intensiivinen. Lisäksi ajattelemme samalla tavalla siitä, mistä musiikissa ja elämässä ylipäätään on kysymys, kertoo Koskinen.

– Olen kuunnellut Kerkon musiikkia nuoresta asti ja on ollut tosi inspiroivaa tehdä nyt tätä teosta yhdessä. Keskustella jo sävellysvaiheessa tekeillä olevasta musiikista ja tietenkin soittaa suuresti arvostamani tekijän sävellyksiin, Linda Fredriksson jatkaa.

Koska tunnen molemmat osapuolet hyvin, on säveltäjänä käsissäni todella monipuoliset ilmaisumahdollisuudet, summaa Koskinen.

Lippu.fi, sis. palvelupalkkion:
Peruslippu 39,50 €
Eläkeläinen, työtön, varushenkilö 33,50 €
Opiskelija, lapsi 15 €
Hintaan lisätään mahdolliset tilausmaksut (alk. 1 €)

Konsertin kesto n. 1,5 h, ei väliaikaa

Kerkko Koskinen on säveltäjä ja muusikko, joka tunnetaan parhaiten Ultra Bra -yhtyeen perustajajäsenenä, johtohahmona ja pianistina. Ultra Bran jälkeen hän sävelsi ja julkaisi parin vuoden välein soololevyjä, kunnes vuonna 2012 perusti Kerkko Koskinen Kollektiivin yhdessä Mannan, Vuokko Hovatan ja Paula Vesalan kanssa. Hänen ensimmäinen konserttonsa sinfoniaorkesterille kantaesitettiin vuonna 2017.

Linda Fredriksson on yksi Suomen valovoimaisimmista saksofonisteista ja jazzmuusikoista. Hänen rikas, omalaatuinen ja genrerajoja kaihtamaton lähestymisensä musiikkiin on tehnyt Fredrikssonista myös kansainvälisesti tunnustetun suomalaisen jazzin kärkinimen. Fredrikssonin ensimmäistä soololevyä, syksyllä 2021 julkaistua Juniperia, on ylistetty yhdeksi parhaista suomalaisista jazz-levyistä vuosiin ja se on ehdolla sekä Teosto-palkinnon saajaksi että kahdessa eri kategoriassa Emma-ehdokkaana. Fredriksson on soolouransa lisäksi vaikuttanut mainetta niittäneissä kokoonpanoissa, kuten MopoSuperposition ja Ricky-Tick Big Bandwww.lindafredrikssonmusic.com

oulu

OMJ Jazz & Etno: MARIANA ZWARG SEXTETO UNIVERSAL,RioLive, oulu28.9. Klo 19:00

Mariana Zwarg Sexteto Universal

Liput 20/11/8 €
RioLiven eteispalvelumaksu: 3 €
Konsertin kesto noin 2 h (sis. väliaika)

Universaalin musiikin ilotulitusta kansainväliseltä Mariana Zwarg Sexteto Universalilta seuraavaksi OMJ Jazz & Etno -sarjassa

Mariana Zwarg (BRA) on huilisti, saksofonisti, säveltäjä ja sovittaja, joka edustaa kummisetänsä brasilialaisen musiikkinero Hermeto Pascoalin lanseeraamaa universaalia musiikkia. Universaali musiikki on maailman eri musiikkityylien iloinen sekoitus, joka kannustaa luovuuteen ja yhteisölliseen improvisointiin. Musiikillisesti on kyse brasilialaisten musiikkityylien, maailmanmusiikin ja jazzin risteytyksestä. Tuloksena on tanssillista ja inspiroivan iloista musiikkimagiaa.

Mariana Zwarg Sexteto Universal koostuu viidestä kansallisuudesta ja rakkaudellisesta musiikillisen uusperheen energiasta, joka valloittaa maailmaa niin kriitikoiden kuin konserttikävijöidenkin keskuudessa. Tähän mennessä yhtye on esiintynyt niin festivaaleilla kuin klubeilla ja musiikkikouluissa sekä Brasiliassa että Euroopassa. Nyt vihdoin saamme mahdollisuuden nauttia Mariana Zwarg Sexteto Universalin ilotulituksesta myös Oulussa. Kauan eläköön universaali musiikki!

Kokoonpano:
Mariana Zwarg (BRA) | sopraanosaksofoni, huilut
Mette Nadja Hansen (DK) | laulu ja lyömäsoittimet
Johannes von Ballestrem (GER) | piano
Ricardo Sá Reston (BRA) | basso
Pierre Chastel (FR) | rummut ja lyömäsoittimet
Sami Kontola (FIN/BRA) | lyömäsoittimet

savonlinna

Vapaat äänet: Elise Dabrowski "Parking",Kulttuurikellari, savonlinna28.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski (www)

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiertue saapuu Savonlinnan Kulttuurikellariin 28. syyskuuta.  

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Elise Dabrowski ääni
Matthias Mahler pasuuna
Olivier Lété sähköbasso

Liput 20/18 € ovelta puoli tuntia ennen ja ennakkoon
Tapahtuman järjestää: Olavin Jazz ry. Yhteistyössä: Nova Records Oy & Savonlinnan Kulttuurikellari ry.

Savonlinnan Kulttuurikellari, Olavinkatu 34, 57130 Savonlinna

Torstai 29.9.

kitee

Vapaat äänet: Elise Dabrowski "Parking",Kiteesali, kitee29.9. Klo 19:00

Elise Dabrowski (www)

keikka

 

Ranskalaislaulaja Elise Dabrowskin Parking-trio tekee Suomen debyyttinsä Vapaat äänet -kiertueella 20.-30.9.2022. Kiertue saapuu Kiteelle torstaina 29. syyskuuta. Onko tämä jazzia tai nykyoopperaa? Onko se rockia tai kokeilevaa poppia? Se on kaikki noita ja vielä muutakin. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

Parking-triossaan laulaja Elise Dabrowski kehittelee avoimia sävellyksiä yhdessä pasunisti Matthias Mahlerin ja basisti Olivier Létén kanssa. Kolmen taiturin vuoropuhelusta syntyy ikään kuin sarja musiikillisia maalauksia, jännittäviä tekstuureja, joissa ääni sulautuu instrumenttina muihin soittimiin tai vuorostaan lähtee lentoon lyyrisenä ja ilmaisuvoimaisena. Tämä moni-ilmeinen musiikki on vaikeaa määritellä mutta avoimin mielin ja korvin helposti lähestyttäväa.

”Ennen halusin muuttaa maailmaa. Nykyään en ajattele muuta kuin parkkipaikkaani.” Saksalainen teatterikirjoittaja Falk Richterin vuorosanat toimivat lähtökohtana Parking-kappaleeseen. Kesällä 2021 ilmestynyttä Parking -albumia (Full Rhizome – Trepak) kiitettiin Ranskan lehdistössä ja se sai Choc de Jazz magazine -tunnustuksen. Suomen kiertueella Matthias Mahler korvaa trion pasunistia Fidel Fourneyronia.

Liput 15 eur / nuoret ja lapset ilmaiseksi
Sivistys- ja Kulttuurikeskus Ilmarinen / Koulutie 3, 82500 Kitee
Yhteistyössä: Vapaat äänet & Kiteen kulttuuritoimi

kuopio

MASA ORPANA HONK,Trattoria Sorrento Wanha Mylly, kuopio29.9. Klo 19:00

Liput 15/10 € (jäsenet, opiskelijat)

Masa Orpana Honk tuo keikoillensa rhythm and bluesin riemun. Yhtyeen valtti on kolmen saksofonin sektio, jota komppaa New Orleansin hengessä sykkivä rytmiryhmä. Bändin persoonallisessa musiikissa yhdistyvät blues, afroamerikkalainen juurimusiikki sekä jazzin kieli pitkälle vietyjen improvisaatioiden, omien sävellysten ja hiottujen sovitusten muodossa.

Alunperin Honk on perustettu vuonna 2012, ja se on toiminut keikoilla enimmäkseen kvartettina Masa Orpanan ollessa ainoa puhaltaja. Kahdella saksofonistilla vahvistettu kokoonpano on syntynyt ideasta soittaa keikoilla Orpanan useamman puhaltajan sovituksia. Laajennettu yhtye on esiintynyt mm. Tampere Jazz Happeningissä, Lahden Jazztorilla, Kangasalan Harjujazz-festivaaleilla ja G Livelab Tampere -klubilla.

Joulukuussa 2021 Masa Orpanalle myönnettiin Jemma-palkinto työstään bluesin ja muun rytmimusiikin parissa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa Marjo Leinonen, Pepe Ahlqvist ja Jo' Buddy.

Honk julkaisi touko-kesäkuussa 2022 uutta musiikkia kahden digisinglen muodossa. Vuonna 2021 bändiltä ilmestyi kaksi digi-EP:tä, The BigB ja Shakin' (Alba Records). Aiemmin Honk on julkaissut kaksi kriitikoiden kehumaa albumia: Honk (2018) sekä Travelin' Home (2014).

Perjantai 30.9.

espoo

April Jazz Club & VocalEspoo: Emma Salokoski & Jarmo Saari,Original Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo30.9. Klo 18:00

keikka

Upeaääninen laulaja, herkkä tulkitsija. Suomen eturivin esiintyjiin kuuluva Emma Salokoski on pitkällä musiikkiurallaan tehnyt laajasti töitä erilaisin kokoonpanoin ja julkaissut lukuisia albumeja. Hän on esiintynyt niin sinfoniaorkesterien solistina kuin rockfestivaalien päälavoillakin. Salokosken viimeisin sooloalbumi Kiellettyjä asioita julkaistiin lokuussa 2015. Emma Salokosken tunnetuimpia yhtyeitä ovat Emma Salokoski Ensemble, Emma Salokoski & Ilmiliekki sekä vokaaliyhtyeet Emma Salokoski Voices ja Aito Collective.

Emma Salokosken rakastetut kappaleet heräävät eloon duosovituksina, joissa kuuluvat inspiraatio Suomen luonnosta sekä rytmimusiikista ympäri maailmaa. Duon toinen osapuoli Jarmo Saari on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Hänet tunnetaan konsertteihin, elokuviin, televisioon, koreografioihin, teatteriin ja levyille luomastaan visuaalisesta sävellystyylistä sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla harvinaisemmilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista.

Konsertti alkaa Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin opiskelijoiden esityksellä.

Ebeli Show klo 18
Emma Salokoski & Jarmo Saari klo 19

Konsertti on osa April Jazz Clubin sekä VocalEspoo-festivaalin ohjelmaa.

hämeenlinna

Jukka Gustavson & Street Level,Linnajazz Klubi, hämeenlinna30.9. Klo 20:00

Liput 22 €

Street Level on Jukka Gustavsonin yhtye, joka perustettiin aikanaan muutamaa yhteistä esiintymistä varten. Yhteinen sävel löytyi kumminkin heti, joten pitkäaikaisempi yhteistyö oli luonnollinen jatke. Nimeksi tuli rumpali Thomas Törnroosin ehdottama Street Level koska ensimmäinen konsertti soitettiin Porvoon Kahvila Rongossa katutasossa.

Street Levelin ensimmäinen levy Natural High julkaistiin vuonna 2021 ja musiikki on taattua Jukka Gustavsonia missä koko trio on vahvasti edustettuna! Yhtyeellä on takana toistakymmentä esiintymistä ja yhtyeen kemia toimii erinomaisesti. Jukka on ehkä parhaimmillaan triokokoonpanossa, missä muusikon rikkaat harmoniat pääsevät eniten oikeuksiin.