Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

April Jazz Club: Jazzliiton kiertueella - Jussi Fredriksson Trio,Kannusali, espoo16.9. Klo 19:00

Jussi Fredriksson Trio

Pe 16.9.2022 klo 19
Kannusali, Kannusillankatu 4, 02770 Espoo

Jussi Fredriksson Trio tuo saaristomaisemista kumpuavaa sävelkuvastoa April Jazz Clubille Kannusaliin osana Suomen Jazzliiton kiertuetta.

Kansainvälisesti hehkutetun Jussi Fredriksson Trion uusin albumi Archipelago Sea Tales (2021) kertoo karun kauniita tarinoita maailman upeimmasta saaristosta. Pianisti Jussi Fredriksson kirjoitti koronapandemian aikana triolleen uuden ohjelmiston, johon säveltäjä ammensi inspiraatiota koskettavista teemoista aina saariston romantiikasta Saaristomeren luonnonkatastrofiin. Levyn kappaleet ovat syntyneet Aspössa, Nauvossa, Bränskärissä, Gullkronassa ja muissa ulkosaariston saarissa. Sävellyskokonaisuus kertoo paitsi Itämeren synkästä nykytilasta, myös sen kauneudesta ja selviytymisestä.

Fredrikssonin karunkaihoisaa musiikkia tulkitsevat maestron rinnalla luottokumppanit, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Kiertueella trio esiintyy Jazzliiton jäsenyhteisöjen konserttilavoilla Seinäjoella, Joensuussa, Petäjävedellä, Oulussa, Jyväskylässä, Espoossa, Savonlinnassa ja Salossa.

Jussi Fredriksson, piano / Jori Huhtala, basso / Mika Kallio, rummut

Liput 12€ + toimitusmaksu (Lippu.fi)

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

MIKE STERN BAND featuring DENNIS CHAMBERS, LENI STERN, BOB FRANCESCHINI & CHRIS MINH DOKYTapiolasali, espoo16.9. Klo 19:00

MIKE STERN BAND

Liput 39,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi

Moninkertainen grammy-ehdokas ja fuusiojazzin merkittävimpien kitaristien joukkoon lukeutuva Mike Stern konsertoi syyskuussa Tapiolasalissa huippukvintetillään.

80-luvulla Miles Davisin yhtyeessä maailman maineeseen noussut Stern omaa ikonisen soundin, jossa yhdistyy hienosti Jimi Hendrixistä kumpuava rockin voima ja toisaalta sulavat jazz-harmoniat. Toista kitaraa Sternin aisaparina soittaa mm. Bill Friselliltä oppia ammentanut Leni Stern, jonka Guitar Player -lehti nimesi vuonna 2017 yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista naiskitaristeista. Saksofonia kokoonpanossa soittaa Bob Franceschini, joka on Sternin lisäksi tunnettu yhteistyöstään mm. Geogre Bensonin, Chaka Khanin, Paul Simonin sekä Yellowjacketsin kanssa. Rytmiryhmässä rumpupatteriston takana istuu oman alansa valioihin lukeutuva Dennis Chambers. Chambersin huikea virtuositeetti ja groove on tehnyt hänestä yhden rumpumaailman ykköstykeistä, jonka soitto istuu mitä moninaisimpiin tyyleihin sekä kokoonpanoihin. Basistina kokoonpanossa nähdään tanskassa varttunut Chris Minh Doky, joka on Sternin lisäksi tehnyt yhteistyötä mm. Michael Breckerin ja John Scofieldin kanssa.