Jazz Finland Live
Kaamosjazz,Saariselkä, saariselkä25.11. Klo 19:00
Aurora-tapahtumatupa klo: 19.00 Buba Wii Aa ja Susanna Veldi – Kaupunkirytmejä tunturissa
Yhteistyömme Sibelius-Akatemian Jazzosaston kanssa jatkuu ja tällä kertaa on vuorossa jännittävä yhtye , Buba Wii Aa. Yhtye soittaa mm. elokuvamaisia välähdyksiä kaupunkimaisemasta ja ihmisistä, jotka elävät sen rytmissä. Kaamosjazzissa kuulemme myös jazzstandardeja. Laulusolistina on virolaissyntyinen Susanna Veldi, joka nuoresta iästään huolimatta on jo opiskellut ja esiintynyt paljon ulkomailla ja palkittu monessa kilpailussa.
Liput 20/15 €
Ravintola Petronella klo 19.00 Antti Sarpila Swing Band – Laulusolistina Annimaria Rinne
Antti Sarpila on tuttu esiintyjä Kaamosjazzeilla viime vuosina. Antti on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu muusikko, jonka soittimina ovat klarinetti ja saksofonit. Hänen loistava muusikkoutensa ja tekninen taituruutensa ovat jo käsitteitä. Hän on tulkitsija, jonka musiikki hengittää ja svengaa. Annimaria Rinne on opiskellut laulua Amerikassa ja Rinteen tunnettuun näyttelijäsukuun kuuluvana hän esiintyi jo nuorena tyttönä teatterilavalla. Jazzlaulajattarena Annimaria Rinne on sensuelli tulkitsija, jonka esikoislevytys on jo saanut paljon kiitosta eri puolilla maailmaa.
Liput 30 €
Lapland Hotel Riekonlinna klo 20:00 Veikko Hakkarainen-Esa Pethman Quartet – Laulusolistina Iiris Rautio
Pianisti Veikko Hakkarainen ja huilisti/saksofonisti Esa Pethman alkoivat soittaa jo koulupoikina jazzia 1950 –luvulla. Esa opiskeli sittemmin Sibelius-Akatemiassa ja lähti muusikon uralle, Veikko opiskeli Helsingin Yliopistossa matemaatikoksi, mutta musiikki seurasi koko ajan mukana. Heidän muusikonuransa jatkuu edelleen ja sekä Esa että Veikko ovat säveltäneet paljon. Molemmat ovat soittaneet vuosien varrella monissa suomalaisissa huippuyhtyeissä ja orkestereissa. Iiris Rautio osallistui 15-vuotiaana koulutyttönä iskelmäkilpailuihin ja siitä hänen uransa alkoi musiikin parissa sekä lauluyhtyeissä että solistina. 1970 –luvulta lähtien hän työskenteli pankissa, mutta jazzmusiikki kiehtoi ja hän esiintyy edelleen jazzin parissa.
Lapland Hotel Riekonlinna klo 21.15 Kalle Ahlbäck Swinging Five
Kalle Ahlbäck on yhtyeineen keskittynyt 1930 –luvun swingmusiikin suosittuihin sävelmiin ja hänen yhtyeensä esiintyy ahkerasti eri puolilla ja usein myös eri solistien kanssa. Kalle Ahlbäckin osa suomalaisessa jazzelämässä on ollut merkittävä ja hänen energiansa yhtyeen johtajana ihailtavaa.
Liput 25 €
Lapland Hotel Riekonlinna Vintti klo 22.30 Jazz Partout – Romaniswingin, Musettevalssin ja ranskalaisen chansonin taikaa
Romaniswingin, musettevalssin ja ranskalaisen chansonin taikaa kuulemme Jazz Partout- yhtyeen konserteissa. Amerikkalainen svengi, ranskalainen tyylikkyys, ja romanimusiikin tunteikkuus. Tunnelmat vaihtuvat rauhallisesta riehakkaaseen romaniswingiin ja jokainen yhtyeen jäsen tulee myös erinomaisena solistina esiin. Yhtyeen ohjelmisto koostuu mm. Django Reinhardtin ja Edith Piafin tunnetuksi tekemistä klassikkosävelmistä.
Liput 10 €
Ravintola Kaunispään Huippu klo 21.00 DDT – Down Town Dixie Tigers – Teemana Duke Ellington
Downtown Dixie Tigers on vuodesta 1958 soittanut perinteistä dixieland –jazzia. Orkesteri on omassa tyylilajissaan Suomen vanhin ja myös kansainvälisesti tunnetuin. DDT esiintyy edelleen säännöllisesti ja soittaa perinteistä New Orleans jazzia ja myös mm. Duke Ellingtonin sävellyksiä. DDT yhdistelee perinnejazzia ja swing –musiikin vaikutteita.
Liput 45 €
Keikat samana päivänä kaupungissa saariselkä
Ei muita keikkoja.