Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Linnajazz-klubi: Jukka Eskola Soul Trio,Hämeenlinnan teatteri, hämeenlinna27.5. Klo 19:00

keikka

Liput 23,50

Jukka Eskola Soul Trion konsertti on Hämeenlinnan jazz-kevään tapaus! Trumpetisti Jukka Eskolan uusin kokoonpano Soul Trio on hurmannut svengillään niin kuulijat kuin kriitikotkin. Yhtyeessä kuullaan Eskolan lisäksi suomijazzin supertähtiä Mikko Helevää (urut) ja Teppo Mäkystä (rummut).

Soul Trion toinen levy julkaistiin 2019. Uudet kappaleet esittelevät rosoista ja sielukasta jazzmusiikkia yhdistettynä Etelä-Amerikan rytmeihin, sekä entistä vapautuneemman yhtyeen, joka haastaa itseään soitannollisesti uskomattomiin suorituksiin. Yhtyeen musiikin avainsanat ovat juurevuus, rytmi ja svengi, mutta kolmikko pyrkii myös vaikuttamaan kuulijoihinsa hienostuneella dynamiikalla ja välillä jopa minimalistisilla musiikillisilla ratkaisuilla. Jukka Eskola Soul Trion musiikki on rouhean soul- ja latin jazzin perinteestä ammentavaa svengaavaa nykyjazzia parhaimmillaan.

Keikat samana päivänä kaupungissa hämeenlinna

Ei muita keikkoja.