Jazz Finland Live
Paasitornin iltasoitto,Paasitorni, helsinki13.9. Klo 18:00
16.8.2013 alkaen joka perjantai kello 18.00 viikonloppu julistetaan alkaneeksi Paasitornista Siltasaaresta kajahtavalla iltasoitolla. Iltasoitossa kuullaan kahta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskelevaa saksofonistilupausta.
Linda Fredriksson (s. 1985) vaikuttaa mm. kriitikoiden kehumassa Mopo-triossa, joka ammentaa musiikkinsa jazzista, 70-luvun punkista ja Suomen luonnosta. Hän soittaa myös soul-kokoonpano The Northern Governorsissa sekä Valtteri Pöyhösen johtamassa Ricky-Tick Bandissa. Fredriksson on valmistunut Pop & Jazz Konservatoriosta muusikoksi vuonna 2007. Parhaillaan hän opiskelee musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Linda Fredriksson on säveltänyt Paasitornin iltasoitossa kuultavat jazzahtavat kappaleet.
Sampo Kasurinen (s. 1990) opiskelee Sibelius-Akatemian jazz-linjalla. Hän on opiskellut myös Berliinin kuuluisassa jazz-instituutissa (JIB), jossa hänen opettajinaan olivat muun muassa John Hollenbeck ja Peter Weniger. Suomessa Kasurinen vaikuttaa mm. yhtyeissä Ronka Quartet ja Smith & Zenger.
Iltasoitosta voi nauttia parhaiten paikan päällä Paasitornin elämyksellisellä sisäpihalla, jonne pääsee Paasivuorenkadulta Scandic Paasin ala-aulasta ja ravintola Juttutuvan yläbaarista. Iltasoitto kuullaan myös Radio Helsingin kanavalla.
Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki
Masa Orpana with Diz Watson, Tony Uter and Groovy EyesStoryville, helsinki13.9. Klo 22:00
HERD-klubi feat. Jukka PerkoLavaklubi, Kansallisteatteri, helsinki13.9. Klo 21:00
Syksyllä 2012 alkaneiden HERD-klubien syyskausi 2013 alkaa näyttävästi, kun vieraaksi saapuu yksi maamme parhaiten tunnetuista jazzmuusikoista, saksofonisti Jukka Perko. Pitkän ja näyttävän uran tehnyt Perko tunnetaan mielenkiintoisista projekteistaan, ja yksi sellainen on luvassa myös syyskuussa, kun HERDin ja Jukka Perkon ohjelmistossa on Simon & Garfunkelin klassikot. Samaa ohjelmistoa Perko on aiemmin soittanut sinfoniaorkestereiden kanssa, mutta HERD-klubilla kuultava kokonaisuus on pikkuyhtyeversion debyytti samasta aiheesta.
Jukka Perko soitti itsensä jazzpiirien tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz -festivaaleilla kesällä 1986. Jo seuraavana vuonna hänet kutsuttiin trumpetisti Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlakiertueen orkesteriin. Gillespien yhtyeessä vietetyn kahden vuoden jälkeen hän on johtanut omia yhtyeitään ja esiintynyt yli 40 maassa. Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.
Liput: 14/8 e