Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Mikko Innanen + Espoo Big Band + Selma Savolainen,Louhisali, Espoon kulttuurikeskus, espoo26.9. Klo 19:00

Espoo Big Band

(+ Mikko Innanen, Selma Savolainen)
keikka

Kansainvälisesti menestynyt ja useaan otteeseen urallaan palkittu saksofonisti Mikko Innanen on sovittanut konsertillisen valikoituja uusia ja vanhoja sävellyksiään jazzorkesterille. Konsertin laulusolistina vierailee kovassa nosteessa oleva, tänä vuonna Jazz-Emmalla palkittu Selma Savolainen. Espoo Big Bandia johtaa Marzi Nyman.

Mikko Innanen on yksi tämän päivän suomalaisen jazzin kulmakivistä. Alkujaan Loviisan kaupungin soittokunnan ja Porvoon maalaiskunnan big bandin kasvatti on ollut Espoo Big Bandin jäsen vuodesta 2005 lähtien. Hän haluaa teoksillaan tuoda esille yhdessä tekemisen ja yhteen hiilen puhaltamisen riemua ja sitä, miten big band -musiikki voi edelleen olla yhtä aikaa vahvasti perinteessä kiinni ja tuoretta. Innovatiivinen saksofonisti ja säveltäjä on luonut menestyksekkään uran myös Suomen rajojen ulkopuolella. Innasen diskografia kattaa likimain 80 albumia ja hän on esiintynyt lähes 40 maassa. Jazzliiton Yrjö-palkinnon lisäksi hän on saavuttanut kotimaassa muun muassa neljä Jazz-Emmaa. Vuonna 2022 Mikko Innanen valittiin yhdysvaltalaisen jazzlehti DownBeatin kriitikoiden äänestyksessä baritonisaksofonistien Rising Star -kategorian voittajaksi. Hän oli myös ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi vuonna 2011.

Laulaja-säveltäjä Selma Savolaisen ensimmäinen sooloalbumi ”Horror Vacui” valittiin helmikuun Emma Gaalassa vuoden jazzalbumiksi. Helsingin Sanomissa Selmaa on ylistetty tekijänä, joka on nostanut suomalaisen vokaalijazzin uudelle tasolle, ja hän on saanut myös Pori Jazzin Rising Talent -tunnustuspalkinnon. Savolaisen englanninkielisissä sävellyksissä kuuluu modernin jazzin lisäksi vaikutteita indiepop-rockista.

Espoo Big Band (EBB) on yksi Suomen suurten jazzorkestereiden valioista. EBB on tehnyt kunnianhimoista ja pitkäjänteistä työtä suomalaisen jazzmusiikin hyväksi jo yli 40 vuoden ajan. EBB tunnetaankin erityisesti uuden kotimaisen musiikin tuotannoistaan. Orkesterin riveissä on kasvanut lukuisia kotimaisia huippumuusikoita kuten Iiro Rantala, Lenni-Kalle Taipale, Jukka Eskola, Jarmo Saari sekä nykyisin orkesteria johtava Marzi Nyman. 

Mikko Innanen, saksofonit, sävellykset ja sovitukset
Selma Savolainen, laulu
Marzi Nyman, kapellimestari
Espoo Big Band

Mikko Innanen + Espoo Big Band + Selma Savolainen
Louhisali, Espoon kulttuurikeskus (Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo)
To 26.9.2024 klo 19

  • Ovet saliin avataan klo 18.30

  • Kesto noin 1 h 15 min, ei väliaikaa

  • Numeroimattomat paikat

  • Salissa ravintolapalvelut, rajattu anniskelualue K-18, ikärajattomia paikkoja salin yläosassa

Liput 31/26 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €), Lippu.fi

 

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

Ei muita keikkoja.