Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Lauantai 25.11.

espoo

Guthrie Govan - Masterclass,Sellosali, espoo25.11. Klo 19:00

Guthrie Govan

keikka

Kitaramaailman tämän päivän kuumimpiin nimiin lukeutuva Guthrie Govan palaa Sellosaliin. Vajaat pari vuotta sitten The Aristocratsin kanssa salin kahdesti täyttänyt maestro saapuu tällä kertaa luotsaamaan master class -iltaa.

Jo vuoden 1993 Guitar World –lehden äänestyksessä "Guitarist of the Year" –palkinnon voittanut Guthrie Govan on erittäin haluttu klinikoitsija tänä päivänä, mikäli mies vaan muilta kiireiltään ehtii. Viime vuodet hän on kiertänyt mm. Steven Wilsonin, The Aristocrats -yhtyeensä, sekä viimeisimpänä elokuvasäveltäjä Hans Zimmerin kanssa ahkerasti ympäri maailmaa, vieraillen kaikkien kanssa erittäin menestyksekkäästi myös Suomessa.

Lukuisten kanssamuusikoiden suuresti arvostama Govan tunnetaan virtuoosimaisesta tekniikastaan sekä valtavasta monipuolisuudestaan. Hän hallitsee erilaiset tyylikirjot ja tekniikat mestarillisesti. Kaiken tämän taituruuden lisäksi Govan ei ole myöskään unohtanut huumoria esiintymisessään, joten luvassa on varmasti rennolla tunnelmalla läpi viety ilta.

Kesto 2 h, ei väliaikaa
Liput alkaen 27,50 € Lippupiste. Ovelta 32 €

inari

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Ulla Pirttijärvi & Ulda,Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, inari25.11. Klo 19:00

Ulla Pirttijärvi & Ulda

keikka

Ulla Pirttijärvi & Ulda on modernia saamelaista musiikkia esittävä yhtye ja pitkän linjan joikuartisti Ulla Pirttijärvi-Länsmann vuonna 2009 perustettu kokoonpano. Ulda-yhtyeen ohjelmistossa on sekä perinteisiä että uusia Ulla Pirttijärven säveltämiä joikuja. Musiikissa tuodaan esiin erityisesti pohjoiseen luontoon liittyviä teemoja. Esitys on rakennettu siten, että akustisin instrumentein toteutettu soitinsäestys antaa tilaa joijun rikkaalle ääniväripaletille ja tukee joiun omaa äänimaailmaa.

Liput: 30 €

Ulla Pirttijärvi – laulu
Marko Jouste – kitara ja mandoliini
Pekko Käppi -jouhikko
Janne Lappalainen – saksofonit
Jakop Jansen - rummut

Liput sisältäen bussikuljetuksen meno-paluu:

45 € sis. konsertti ja kuljetus Saariselältä Holiday Clubin pysäkki Klo 17.00
40 € sis. konsertti ja kuljetus Ivalosta Matkahuolto Kapuutti Klo 17.45

Paluu Klo 21.30. Bussiliput voi ostaa myös JazzArenan pisteestä Saariselältä.

 

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Ape’s Planet – Ape Anttila & Anssi Nykänen & Harri Taittonen (dinner concert),Ravintola Kaunispään Huippu, 99830, inari25.11. Klo 21:00

Ape's Planet

keikka

Ape’s Planet trio tarttuu härkää sarvista ja esittää sopivasti vinksahtanutta urkugroovea aikuiseen makuun planeetan ikiteinejä unohtamatta. Mukaansa tempaava trio tulkitsee Ape Anttilan sävellyksiä ja Ape’s Planetin tyyliin sovitettuja lainakappaleita.

Pöytätoiveet ja -varaukset info@kaunispaanhuippu.fi tai 016 668 803. Pöytävaraus on pakollinen. Lipun hinta pitää sisällään konsertin. Illallismenut sekä juomat myydään erikseen.

Liput 40 €.

Ape Anttila – basso
Anssi Nykänen – rummut
Harri Taittonen – urut

rovaniemi

Vapaat äänet: Mikko Innasen Maakuntalaulu-uudistus 2017,Kauppayhtiö, rovaniemi25.11. Klo 22:00

keikka

Saksofonisti Mikko Innasen Maakuntalaulu-uudistus 2017 tapahtuu ajallaan suunnitellun aikataulun puitteissa. Innanen yhteistyökumppaneineen säilyttää perinteiset maakuntarajat ja -hallintorakenteet keskittyen uudistustyössään ennen kaikkea sisällöllisiin toimiin, kärkihankkeenaan perinteisten maakuntalaulujen uudella tavalla ja uudenlaiselta arvopohjalta esittäminen. Hanke toteutetaan syksyllä 2017 mahdollisimman monessa maakunnassamme. Luvassa on yhteensä 17 konserttia ympäri maata.

Mikko Innasen Maakuntalaulu- uudistuksen valmistelutyössä on käytetty pohjana sekä maakunnallista tilannetta 1928 että 2017. Vuoden 1928 tilanteesta Innaselle ovat raportoineet Jenny Elfving ja Ilmari Hannikainen. Apuna on käytetty myös yhdysvaltalaista konsulttia Albert Ayleriä, joka teki maakuntiemme tilanteesta kansainvälisen selvityksen 1960-luvun alussa.

Maakuntalauluja on ensimmäisen, Savon laulun sävellysvuodesta 1852 lähtien sävelletty ainakin yli 30, onhan monelle maakunnalle sävelletty monta kilpailevaa kappaletta. Innasella työryhmineen on hankkeessa käytössään todellinen valinnanvapaus: maakuntalauluistamme vain sopivimmat soitetaan loka-marras-joulukuun konserteissa.

Hankkeen työryhmän pätevyys on kiistaton. Keravan konsertissa ovathan mukana 2008 Yrjö-palkitun itäuusmaalaislähtöisen Innasen lisäksi, Rovaniemellä kuullaan eteläpohjalaistaustainen harmonikkatohtori, pelimannimestari 15-vuotiaiden sarjassa 1992 Veli Kujala.

Mikko Innanen saksofoni, sovitukset
Veli Kujala harmonikka

Vapaa pääsy

Valtakatu 24, 
96200 Rovaniemi
info@kauppayhtio.fi

saariselkä

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Kenneth Sjöwall's Dixie Dudes (dinner concert),Lapland Hotel Riekonlinna, saariselkä25.11. Klo 18:00

keikka

Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes esittää perinteistä dixie-musiikkia poikkeuksellisen raikkaalla tavalla. Yhtyeen tulkinnat dixie-helmistä ja omat sovitukset genren ulkopuolisista klassikkokappaleista kumpuavat jäsenten musiikillisista taustoista.

Kun tämä kokoonpano ei ole keikalla, sen jäsenet löytyvät esiintymässä sinfoniakonserteissa, rock- ja jazzklubeilla tai teatterissa. Kaamosjazzien konsertteja varten Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes on sovittanut räyhäkän energisen ohjelmistonsa lisäksi myös pikkujoulutunnelmaan sopivan kokoelman tunnettuja joululauluja.

Mikäli haluat ruokailla illan aikana teethän ajoissa pöytävarauksen www.kalastajanmajatalo.fi tai 040 484 8171.

Kenneth Sjöwall – klarinetti
J-P Peltoniemi – trumpetti
Sebastian Jeger – pasuuna
Juuso Kiviniemi – banjo
Petri Heikilä – basso
Olli Estola – rummut

Menuvaihtoehdot:

Menu 1

Lapin makupaloja
Lapland Hotels burger
Mustikkapuuroa ja kerkkää

Menu 2

Lapin makupaloja
Poro-tattarimakkaraa
Suklaata ja mustikkaa

Liput:
Menu 74 €, sis. narikka, konserttilippu
Menu 69 € -Rajoitettu näkyvyys, sis. narikka, konserttilippu.

Lisätietoja: www.kaamosjazz.fi

 

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Joonas Haavisto, piano,Saariselän tunturikappeli, saariselkä25.11. Klo 12:00

keikka

Arvostettuun Steinway Artist –rosteriin toukokuussa liittynyt jazzpianisti Joonas Haavisto konsertoi Saariselän Kappelissa uudella ohjelmistolla, jossa kuullaan hänen omien sävellyksien lisäksi sovituksia mm. George Gershwinin ja Paul McCartneyn kappaleista.

Meren ääreltä inspiraatiota saaneet kauniit melodiat ja rytmiset kuohut yhdistyvät Haaviston sävellyksissä dynaamiseksi kokonaisuudeksi improvisaation aallokossa.

Liput: 15 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Naftule’s Band with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää,JazzAreena, Holiday Club Saariselkä, saariselkä25.11. Klo 16:00

Naftule’s Band, with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää

keikka

Mitä tapahtuu, kun klezmer-musiikin uudistajat ja saamemusiikin suurlähettiläät lyövät luovat päänsä yhteen? JazzArenan lauantain kolmessa konsertissa saadaan kokea varta vasten Kaamosjazzeille luotu molempia kulttuureita yhdistävä musiikillinen seikkailu.

Niillas Holmberg, singer-songwriter, joiku
Roope Mäenpää, Arctic folk, kitara

Naftule on energinen sekoitus jazz-, klezmer-, latino- ja kabareemusiikkia. Vaikkakin bändi sijoittuu Hollantiin, yhtyeen kokoonpano on todella kansainvälinen. Tästä syystä musiikkityylien monipuolisuus syntyy luonnostaan. Elämän erilaisista lähtökohdista kertova musiikki tavoittaa yleisönsä läpi koko konsertin.Tällä hetkellä Naftule työstää toista albumiaan, joka sai inspiraationsa Andalusian kulttuurista. Flamenco, copla ja sefarid-musiikki yhdistyvät Naftulen omaan tyyliin.

Emilio Parrilla, klarinetti
Bernardo Parrilla, saksofoni
Alessio Bruno, kontrabasso
Julio Martin, koskettimet ja syntetisaattori
Richie Struck, rummut
Nadia Basurto, laulu

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Naftule’s Band with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää,JazzAreena, Holiday Club Saariselkä, saariselkä25.11. Klo 13:00

Naftule’s Band, with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää

keikka

Mitä tapahtuu, kun klezmer-musiikin uudistajat ja saamemusiikin suurlähettiläät lyövät luovat päänsä yhteen? JazzArenan lauantain kolmessa konsertissa saadaan kokea varta vasten Kaamosjazzeille luotu molempia kulttuureita yhdistävä musiikillinen seikkailu.

Niillas Holmberg, singer-songwriter, joiku
Roope Mäenpää, Arctic folk, kitara

Naftule on energinen sekoitus jazz-, klezmer-, latino- ja kabareemusiikkia. Vaikkakin bändi sijoittuu Hollantiin, yhtyeen kokoonpano on todella kansainvälinen. Tästä syystä musiikkityylien monipuolisuus syntyy luonnostaan. Elämän erilaisista lähtökohdista kertova musiikki tavoittaa yleisönsä läpi koko konsertin.Tällä hetkellä Naftule työstää toista albumiaan, joka sai inspiraationsa Andalusian kulttuurista. Flamenco, copla ja sefarid-musiikki yhdistyvät Naftulen omaan tyyliin.

Emilio Parrilla, klarinetti
Bernardo Parrilla, saksofoni
Alessio Bruno, kontrabasso
Julio Martin, koskettimet ja syntetisaattori
Richie Struck, rummut
Nadia Basurto, laulu

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Naftule’s Band with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää,JazzAreena, Holiday Club Saariselkä, saariselkä25.11. Klo 17:00

Naftule’s Band, with Niillas Holmberg and Roope Mäenpää

keikka

Mitä tapahtuu, kun klezmer-musiikin uudistajat ja saamemusiikin suurlähettiläät lyövät luovat päänsä yhteen? JazzArenan lauantain kolmessa konsertissa saadaan kokea varta vasten Kaamosjazzeille luotu molempia kulttuureita yhdistävä musiikillinen seikkailu.

Niillas Holmberg, singer-songwriter, joiku
Roope Mäenpää, Arctic folk, kitara

Naftule on energinen sekoitus jazz-, klezmer-, latino- ja kabareemusiikkia. Vaikkakin bändi sijoittuu Hollantiin, yhtyeen kokoonpano on todella kansainvälinen. Tästä syystä musiikkityylien monipuolisuus syntyy luonnostaan. Elämän erilaisista lähtökohdista kertova musiikki tavoittaa yleisönsä läpi koko konsertin.Tällä hetkellä Naftule työstää toista albumiaan, joka sai inspiraationsa Andalusian kulttuurista. Flamenco, copla ja sefarid-musiikki yhdistyvät Naftulen omaan tyyliin.

Emilio Parrilla, klarinetti
Bernardo Parrilla, saksofoni
Alessio Bruno, kontrabasso
Julio Martin, koskettimet ja syntetisaattori
Richie Struck, rummut
Nadia Basurto, laulu

Konsertin kesto 30 min.

Liput 10 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Niillas Holmberg ja Roope Mäenpää,Aurora taukotupa, saariselkä25.11. Klo 22:00

Niillas Holmberg & Roope Mäenpää

keikka

Arktista folkmusiikkia, pohjoissaamenkielellä. Sitä syntyy, kun singer&songwriter -tyyliä joikuun yhdistänyt muusikko-runoilija lyö kättä klassisen musiikin säveltäjän ja multi-instrumentalistin kanssa. Niillas Holmbergin ja Roope Mäenpään musiikissa soivat Saamen luonnon kauneus ja karuus, saamelainen elämänfilosofia ja uskomukset, sekä päällimmäisenä ihmetys länsimaalaisen ihmisen loppumattomasta omistamisen tarpeesta.

Aurora -tupa sijaitsee merkityn Aurorapolun varrella aivan Saariselän matkailukeskuksen tuntumassa. Auroralle on kävelymatkaa Saariselän / Urho Kekkosen kansallispuiston reittien lähtöportilta noin 700 m.

Liput 15 €

Kaamosjazz - Polar Night Jazz: Torvia Tunturissa: Femu Brass Band, Screaming Jay & The Bones,Santa's Hotel Tunturi, saariselkä25.11. Klo 22:00

keikka

Jo kolmas Torvia Tunturissa -viikonloppu Saariselällä! Nyt osana Kaamosjazzien ohjelmaa hyvinkin epävirallisena jatkopaikkana.

Bileitä pyörittävät ja tanssijalkaa tahdittavat:
Screaming Jay & The Bones
Femu Brass Band

Luvassa takuulla vauhdikasta menoa!
Mikäli haluat ruokailla illan aikana, teethän pöytävarauksen hyvissä ajoin siula@santashotels.fi tai 016 681501.

Liput 23 € sis. narikka