Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Rytmihäiriöklubi,Ravintola Juttutupa, helsinki25.9. Klo 21:00

Pekka Seppänen Quartet

Pekka Seppänen – saksofoni
Aleksis Liukko – piano
Juho Kivivuori – basso
Mikko Arlin – rummut

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

The New Way – UMO & Jorma Kalevi LouhivuoriMalmitalo, helsinki25.9. Klo 19:00

keikka

Kapellimestarina Kari Heinilä

Viime syksynä UMOn Kyky 2012 -kilpailun voittaneen trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuoren ympärille räätälöidyssä konsertissa kuullaan solistin kynästä lähtöisin olevia sävellyksiä isolle jazzorkesterille sovitettuina. Ohjelmistossa on myös musiikkia Kenny Wheeleriltä ja Miles Davisilta. Etualalle konsertissa nousee itseoikeutetusti J. K. Louhivuoren ilmeikäs ja tunnerikas trumpetinsoitto, jota hän värittää paikoin erilaisilla efekteillä. Osa sovituksista on varta vasten tätä konserttia varten kirjoitettuja ja näistä kaksi on Louhivuoren itsensä käsialaa. UMOa konsertissa johtaa kapellimestari Kari Heinilä.

Trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori (s. 1984) on tuttu nimi jazzin ystäville mm. Sun Trio-, Big Blue- ja Ricky Tick Big Band -yhtyeistä. Avarakatseinen ja monipuolinen muusikko on toiminut liiderinä myös viime vuonna debyyttinsä legendaarisella Blue Note -levymerkillä julkaisseessa The Northern Governorsissa sekä UMOnkin kanssa esiintyneen laulaja-lauluntekijä Yonan Liikkuvat Pilvet -orkesterissa. Trumpetinsoiton lisäksi Louhivuori myös säveltää, sovittaa, tuottaa ja laulaa. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt esiintyä mm. sellaisten jazz-suuruuksien kuin Sean Jonesin, Bob Mintzerin ja Dave Liebmanin kanssa sekä julkaista viisi albumia italialais-amerikkalaiselle CAM Jazz -levy-yhtiölle.

Huom! Ennen konserttia klo 18.15 järjestetään Enemmän irti esityksestä -tilaisuus konserttitalon kahviossa.

Ilmoita keikka

Syyskuu 2013
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30      

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat