2000-luku

Suomen Jazzliitto jätti 1900-luvun taakseen ulkoisesti dynaamisena mutta sisäisesti hieman sekavissa tunnelmissa. Talous oli kunnossa, ja toiminnat pyörivät vahvoina, mutta suhde alan tärkeimpään lehteen eli Jazzrytmeihin ontui.

Uusi vuosikymmen alkoi muotoutua perinteiden ja muutosten vuoropuheluna. Kiertueet säilyivät toiminnan ytimessä. Yrjöt jaettiin ja Jazzpäivät pidettiin entiseen tapaan. Yhteistyö Charles Gilin Vapaiden äänien kanssa jatkui. Toiminnat ovat pysyneet liiton ohjelmassa 2010-luvullakin.

Näiden lisäksi näkyvintä toimintamuotoa ovat edustaneet "Suomen pisin jazzfestivaali" Jazz-Espa Helsingissä sekä pohjoismainen yhtyekatselmus Young Nordic Jazz Comets YNJC. Millennium vaihtui Jazzliiton osalta komeasti, sillä molemmat lanseerattiin vuonna 2000.

Hallinnollisesti suurin muutos koettiin, kun yli kaksikymmentä vuotta toiminnanjohtajana vaikuttanut Timo Vähäsilta jätti tehtävänsä 2003. Hänen tilalleen tuli Maiju Varilo, joka hoiti äitiyslomaa lukuun ottamatta tointa vuoteen 2008 asti. Äitiysloman ajan toiminnanjohtajana oli Kirsi Lajunen. Varilon jälkeen liiton johtoon valittiin Maati Rehor, joka luotsasi Jazzliittoa seitsemän vuotta. Äitiysloman ja opintovapaan aikana pestiä hoiti Lauri Laurila. Syksyllä 2015 Suomen Jazzliittoa ryhtyi johtamaan Ami Vuorinen.

Jazzliiton toimiston kannalta merkittävä muutos tapahtui 2006, kun yhdistys sai riveihinsä kokopäivätoimisen tuottajan. Pestiä hoiti ensin Anki Heikkinen, jonka jälkeen tehtävästä ovat tuottaja-tiedottaja-nimekkeellä vastanneet ensin Matti Nives ja sitten Raisa Siivola.

Heidän ohellaan liiton leivissä on vuodesta 2000 eteenpäin ollut lukuisa joukko määräaikaista työntekijöitä ja harjoittelijoita. Heistä pitkäaikaisin on Antti Saukko, joka siviilipalveluksen jälkeen 2000-luvun alussa vastasi nettisivujen ja painotuotteiden visuaalisesta ilmeestä. Hänen lisäkseen liitossa vaikuttivat näihin aikoihin ainakin myös toimistosihteerit Keiko Morishita, Henna Dolk ja Heidi Hotakainen ja harjoittelijat Siiri Kilpiä, Jukka Raittinen ja Jussi Häkkinen.

Määräaikaisia työntekijöitä on Jazzliitossa toiminut myöhemminkin. Pestit ovat olleet lyhytaikaisia, eikä työntekijöitä ole aina mainittu toimintakertomuksissa. Esimerkiksi vuonna 2014 liiton tuotannoissa ja hankkeissa työskenteli kolme tuottajaa tai tuotantoassistenttia ja lisäksi tietokannan päivittäjä.

Hallituksen puheenjohtajuutta on 2000-luvulla määrittänyt jatkuvuus. Klaus Järvisen jätettyä paikan 2001 tehtävään valittiin legendaarinen jazztoimittaja Matti Konttinen, joka oli istunut Jazzliiton hallituksessa ja ollut toiminnanjohtajana kuten myös Rytmin päätoimittajana 1970-luvun vaihteessa. Konttinen oli myöhemminkin seurannut Jazzliiton kehitystä tarkasti. Näin järjestön riveihin saatiin pitkän linjan osaamista ja näkemystä.

Konttisen jälkeen puheenjohtajan tehtävää ovat hoitaneet muusikko Juha Söder ja musiikinopettaja Hans Peter Klintrup.

---

Toiminnanjohtajat syynissä

Timo Vähäsillan vetäytyminen Jazzliitosta herätti runsaasti keskustelua yhdistyksen sisällä, ja se noteerattiin myös jazzinharrastajien piirissä, jossain määrin musiikkialallakin. Laajempaa yleisöä vaihdos ei sen kummemmin liikuttanut. Siinä missä sanomalehdet olivat vielä 1980-luvulla raportoineet Jazzliiton kuulumisia, ei johtajavaihdos nyt nostanut suurempia otsikoita. Ehkä jazzmyönteiset toimijat olivat tiedotusvälineistä eläköityneet, ehkä kulttuurialan liittotoiminta ei enää ollut yhtä mediaseksikästä kuin aiemmin.

Informantit ovat varsin vaitonaisia toiminnanjohtajan lähdön yksityiskohdista. Vähäsillan seuraaja Maiju Varilo toteaa edeltäjänsä työsuhteen päättymisestä, että "ei ihan kaikkein kaunein se hänen lähtönsä". Sinänsä Varilo oli tyytyväinen siihen, että hän sai astella valmiiksi katetun pöydän ääreen. Liiton talous ja yleinen toiminta olivat hyvällä pohjalla.

Runsas vuosikymmen lähtönsä jälkeen Timo Vähäsilta itse kuittaa toiminnanjohtajakautensa loppuvaiheet niin, että "ei ollut yhtä syytä. Tuli vaan fiilis, että tää on tehty, nyt tää firma on pystyssä, velaton ja homma toimii." Pienen mietintätauon jälkeen hän myöntää, että hallituksen kanssa oli kyllä erimielisyyksiä.

Ehkä ei ole oleellista selvittää, sanoiko Vähäsilta itsensä irti vai mitä tapahtui. Eroa koskeva yhteisymmärrys taisi olla suuri. Ja ehkä oleellinen oli tosiaan tullut tehtyä, ja edessä olisi siintänyt vain ongelmia. Musiikin järjestötoiminnan asiantuntija Pekka Nissilä ynnää tilanteen näin:

Ehkä hän vähän liian kauan oli siinä. Vaikka sinänsä klaaraisikin, niin siihen alkaa tulla sellainen rutiini ja toimarista tulee ehkä liian itsevaltias. Varsinkin jos puheenjohtaja antaa sen mennä niin.

Millaisia ovat olleet toiminnanjohtajat Vähäsillan jälkeen?

Timo Vähäsillan jälkeen Jazzliiton puheenjohtajana toimi Maiju Varilo. Kuva: Matti Korhonen.

Maiju Varilo oli ennen Jazzliittoa työskennellyt tuotantoassistenttina Yleisradiossa ja hankkinut hallintokokemusta kuoroalalta. Klassinen musiikki oli hänelle tutumpaa kuin jazz. Varilo itse tulkitsee valintansa neljänkymmenen hakijan joukosta niin, ettei tehtävään haluttu ketään jazzin sisäpiiristä vaan ulkopuolinen "sillanrakentaja". Hallitus myös selvästi halusi lisätä omaa kontrollia liiton johdossa. Omien sanojensa mukaan Varilo oli jossain määrin "työrukkanen", henkilö, joka luotettavasti hoitaa asiat.

Maiju Varilo muistetaan positiivisena ja yhteistyöhaluisena johtajana, joka taisi pr-toiminnan. Ensi töikseen hän kiersi maakuntia ja tutustui jäsenyhdistyksiin. Muutaman vuoden kuluttua hän halusi kuitenkin jatkaa muissa tehtävissä.

Varilon äitiysloman sijaisena toimi liiton hallituksen jäsen Kirsi Lajunen, jolla oli takana vankka kokemus jazzyhdistystoiminnasta Jyväskylästä.

Puheenjohtaja Juha Söderillä ja toiminnanjohtaja Kirsi Lajusella oli vuonna 2007 ilo ja kunnia luovuttaa vuoden pohjoismaisen yhtyekilpailun Suomen-osakilpailun voittopalkinto Apöllös-yhtyeelle, jossa soittivat Jori Huhtala (basso), Joonas Haavisto (piano), Teemu Takanen (saksofoni) ja Jonatan Sarikoski (rummut). Kuva: Matti Korhonen.

Lajunen hoiti Jazzliiton 40-vuotisjuhlallisuudet, joiden näkyvin ilmentymä oli Iso Yrjö -juhlakiertue. Juhlaorkesterin taiteellisena johtajana toimi ensimmäisen Yrjö-palkinnon vuonna 1967 saanut Eero Koivistoinen. Päätöskonsertissa Helsingin Savoy-teatterissa esiintyi peräti seitsemäntoista Yrjö-palkittua muusikkoa.

Jazzliiton vuoden 2006 juhlaorkesteri Iso Yrjö esiintyi Suomen-kiertueellaan Kalottjazz & Blues -festivaalilla Tornionlaaksossa. Kuva: Jukka Piiroinen.

Musiikkipedagogi Maati Rehor valittiin vuonna 2008 kahdenkymmenen hakijan joukosta Jazzliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Rehor muistetaan toiminnanjohtajana, joka terävöitti liiton profiilia ja ryhtyi rakentamaan pitkäjänteistä strategiaa. Yhteistyö niin hallituksen kuin alan järjestöjen kanssa toimi erinomaisesti. Kansainvälinen ulottuvuus vankistui entisestään. Rehorin ollessa äitiyslomalla ja opintovapaalla tehtävää hoiti Lauri Laurila.

Maati Rehor toimi Suomen Jazzliiton toiminnanjohtajana vuosien 2008 ja 2015 välillä. Kuva: Suomen Jazzliitto.

Lauri Laurila hoiti Jazzliiton toiminnanjohtajan sijaisuutta vuosina 2011 ja 2014. Kuva: Suomen Jazzliitto.

Ami Vuorisen roolista on vielä liian varhaista kertoa sen enempää. "Eri kohderyhmille näytetään eri puolet kasvoista", hän sanoo kysyttäessä Jazzliiton toiminnasta. Aika näyttää, millaiset kasvot Vuorinen itse näyttää. Tahtoa ja energiaa viedä jazzin asiaa eteenpäin tuntuu riittävän.

Ami Vuorinen aloitti Suomen Jazzliiton toiminnanjohtajana 2015. Kuva: Maarit Kytöharju.

---

Herrainklubi vai ei?

Kun käy läpi edellä mainittuja nimiä, voidaan vetää ainakin yksi ilmiselvä johtopäätös, joka toisaalta kertoo vallankumouksesta jazzkulttuurin alalla ja toisaalta kytkeytyy laajempaan kulttuuriseen murrokseen. Naiset nousivat esiin.

Toiminnanjohtajavalinnat ovat sukupuolimurroksen selkein esimerkki. Monet haastateltavat kytkevät 2000-luvun muutoksen uudenlaiseen kulttuurialan koulutukseen. Maiju Varilo ja Maati Rehor esimerkiksi olivat molemmat käyneet Sibelius-Akatemian arts management -ohjelman.

Samaan aikaan myös hallituksen riveissä alkoi näkyä entistä enemmän naisia. Puheenjohtajiksi naiset eivät sentään ole päässeet vieläkään. Vuonna 1986 tälle paikalle tosin ehdotettiin poliitikko Arja Alhoa.

Toki naisia on Jazzliiton toiminnassa mukana jo varhaisvuosista lähtien, toimistonhoitajana Aino Niemistö 1970 ja hallituksen jäseninä Leena Nukarinen 1968–1969, Eila Kaarresalo-Kasari 1971, Kirsti Kujanen 1972–1975 ja Tiina Eräpuu 1976–1977. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana liiton hallituksessa vaikutti neljä naista. Määrä on kovin vähäinen verrattuna siihen, että miehiä ehti samassa ajassa olla mukana kymmenkertaisesti. Naisten vähäinen osuus on liiton piirissä perinteisesti kuitattu sillä, että jazzkulttuuri ja musiikkikulttuuri yleisemminkin ovat olleet mieskeskeisiä. Tämän voi tulkita myös niin, että Suomen Jazzliitto ei ole ollut kiinnostunut muuttamaan tilannetta.

Melko yleinen käsitys on, että Jazzliiton herrainklubin ovet alkoivat pikku hiljaa avautua naisille sitä mukaan, kun ne avautuivat muuallakin yhteiskunnassa. Se on osin harhaa. Jos 1970-luvun naisosallistujuus oli Jazzliitossa vähäistä, niin mitä pitäisi sanoa siitä tosiasiasta, että seuraavalla vuosikymmenellä se oli vielä vähäisempää? Hallituksessa vaikutti vain yksi nainen ja hänkin vain yhden vuoden ajana, Fanny Gurevitsch vuonna 1984. Parhaimmillaan hallituksessa oli kaksitoista jäsentä, kaikki miehiä.

Seuraavana vuosikymmenenä tilanne ei mitenkään oleellisesti muuttunut: Marita Nyrhinen oli hallituksessa mukana 1992–1995, kokousaktiviteetin perusteella alkuun ahkerasti, lopussa vain nimellisesti. Raija Sarmanto tuli mukaan tämän jälkeen, ja orastava murros koettiin vasta 1999, kun hallituksessa istui ensimmäistä kertaa kaksi naista yhtä aikaa. Sarmannon lisäksi mukana oli uusi jäsen Kirsi Lajunen.

2000-luvulla Jazzliiton maine herrakerhona alkoi karista – vai alkoiko? Parhaimmillaan sukupuolinen tasa-arvo on hallituksessa toteutunut vuosina 2005–2006, jolloin miehiä oli 69 % ja naisia 31 %. Vuonna 2012 palattiin hetkellisesti vanhaan järjestelmään: naisia ei ollut Suomen Jazzliiton hallituksessa mukana yhtään.

Oliko 1980-luku jollakin tapaa mustaa aikaa Jazzliitossa vai laajemminkin sukupuolisen tasa-arvon osalta on kysymys, jota tässä yhteydessä ei ole mahdollista lähteä tarkemmin arvioimaan. Ainakin se oli aikakausi, josta Jazzliiton hallinnon ei kannata sukupuolinäkökulmasta olla erityisen ylpeä. Mitään tasa-arvon riemuvoittoja eivät ole myöhemmätkään vuodet olleet. Toiminnanjohtajiksi naisia nykyisin löytyy, mutta hallitustyöskentelyyn ei.

Tarvittaessa Suomen Jazzliitto on toki näyttäytynyt tasa-arvon puolustajana. Herättipä yksi tapaus pientä mediakohuakin. Vuonna 2009 päätoimittaja Osku Rajala kirjoitti Jazzrytmeihin otsikolla Viva viiva! jutun, jossa hän provosoivin sanakääntein esitti, miten jazzissa akkavalta jyrää ja syrjäyttää ikääntyneet, munattomiksi muuttuneet ukot. Ronskia huumoria tavoitelleessa kirjoituksessa Rajala ei niinkään viitannut jazzin esittäjiin kuin alan järjestöjen ja tapahtumien johtopaikkoihin.

Tämä ehkä olisi vielä hirtehisenä kommenttina voinut mennä läpi, mutta jutun jälkipuoliskolla Rajala muun muassa rinnasti tyttöjen puuhastelut jazzin tason laskuun. Jazzliiton hallitus lähetti julkisen vastineen, jonka mukaan kirjoitus halventaa jazzin parissa työskenteleviä miehiä ja naisia. Samalla liitto irtisanoi kaiken yhteistyön Jazzrytmien kanssa.

Oman analyyttisen lukunsa saisi toki myös siitä, miten muunlainen tasa-arvo on toteutunut tai jäänyt toteutumatta. Onko hallituksen kokoonpanossa ollut aidosti valtakunnallista edustavuutta? Useimpien toimijoiden mielestä näin on ollut. Entä miten on huomioitu ikäjakauma? Tai miten tasa-arvokysymykset ovat painaneet kiertueyhtyeiden valinnoissa ja Yrjö-palkinnon jakamisessa? Kun Anna-Mari Kähärä sai Yrjön 2002, herätti valinta paljon huomiota. Hänen jälkeensä Yrjö on jaettu vain yhdelle naiselle, Iro Haarlalle 2006.

Anna-Mari Kähärän Yrjö-palkinnon vuonna 2002 oli valmistanut kuvataiteilija Petra Heikkilä. Iro Haarlan palkinnosta neljää vuotta myöhemmin vastasi Kaija-Leena Hänninen. Kuvat: Matti Korhonen.

---