Säätäjä – Suomen Jazzliitto 50 vuotta
1980-luku
Selvästi Suomen Jazzliitto herätti tunteita ja myös valtataisteluita. Vaikka liiton rooli oli vielä 1980-luvun alussa epäselvä ja pienikin, vaistottiin, että jazzin etujärjestöllä on paikkansa Suomessa.
Kiertueita ja koulutusta
Kun rahoitusta järjestyi, Jazzliitto laittoi tuulemaan. 1980-luvun lopusta useimmille liiton toimintaan osallistuneille on jäänyt mieleen kolme asiaa: kiertuetoiminnan nousu, koulutustapahtumat ja Ultra Music Meeting.
Suomen Jazzliitto oli järjestänyt kiertueita jo 1970-luvulla, mutta toiminta ei ollut säännöllistä. Mahdollisesti idea jatkuvasta kiertuetoiminnasta tuli Reiska Laineelta, joka Timo Vähäsillan mukaan aina haikaili, että "voi kun pääsis rundille". Säännöllinen toiminta alkoi vuonna 1983, kun liitto tuki Edward Vesalan trion lyhyttä kiertuetta Turkuun, Kotkaan ja Tampereelle. Seuraavana vuonna liiton kiertueilla oli jo kolme yhtyettä: James Newton Quartet, Ippe Kätkä Band ja Amina Claudine Myers Trio.
Alkuun Jazzliitto tuki kiertueita myöntämällä tappiotakuita konsertteja järjestäneille jäsenyhdistykselle. 1990-luvulla toiminta vakiintui subventioperiaatteen mukaisesti.
Vuonna 1988 järjestäjille ryhdyttiin lisäksi jakamaan harkinnanvaraista matkatukea yksittäisten konserttien järjestämiseen. Ensimmäisinä sitä saivat Joensuu, Kuopio, Kotka, Tornio, Oulu, Vaasa ja Taalintehtaan Baltic Jazz. Matkatuen tarkoituksena oli vähentää järjestäjän todellisia kustannuksia. Tämän toivottiin aktivoivan jäsenyhdistyksiä organisoimaan enemmän konsertteja. Samalla houkuteltiin yhtyeitä ulottamaan kiertueita laajemmalle alueelle. Ehdot tuen saamiseksi olivat tarkat. Esiintyjien esimerkiksi tuli olla "kotimaisia, ammattimaisia muusikoita".
Jazzliiton perinteitä kompaten kiertueille valittiin alkuvaiheessa useita ulkomaisia esiintyjiä. Myöhemmin toiminta kohdistui erityisprojekteja lukuun ottamatta lähes yksinomaan kotimaisiin esiintyjiin. Alkuvaiheessa kiertueyhtyeitä oli tyypillisesti kolme tai neljä toimintavuotta kohden, mutta budjetin vakiinnuttua määrä kolminkertaistui. Esimerkiksi vuonna 1989 Jazzliiton kiertueilla olivat Klaus Suonsaari Quartet, No Hope Band, Muhallus, Esko Rosnell Quartet, Danielsson – Aaltonen Quartet, Eero Koivistoinen Yhtye, Trio Töykeät ja Juhani Aaltonen Quartet. Pohjoismaisen yhteistyön hengessä osa kokoonpanoista sisälsi ruotsalaisia soittajia.
Vuoden 1989 kiertuelistan nimistä Muhallus oli edellisenä vuonna voittanut nuorten jazzyhtyeiden kilpailun, joka pidettiin Kuopiossa Valtakunnallisten jazzpäivien yhteydessä. Kilpailu järjestettiin vuosina 1984–1994, ja se keräsi alkuun runsaasti osanottajia.
Jazzyhtyekilpailun tuomaristoon vuonna 1986 kuuluneet Timo Vähäsilta, Olli Ahvenlahti, Reino Laine ja Jaakko Tahkolahti valitsivat Valtakunnallisilla jazzpäivillä Kokkolassa voittajaksi helsinkiläisen Juhlayhtyeen. Kuva: Suomen Jazzliitto.
Hallituksen puheenjohtaja Matti Laipio antoi palautetta Jazzliiton yhtyekilpailun osallistujille Raisiossa 1991. Kuva: Raisio Jazz ry.
Helsinkiläinen Pekka Toivanen Quartet feat. Saara Soisalo voitti Jazzliiton yhtyekilpailun 1987. Kuva: Suomen Jazzliitto.
Kotkalainen Paradox palkittiin vuoden 1989 parhaana nuorena jazzyhtyeenä. Kuva: Suomen Jazzliitto.
Vähitellen into hiipui. Vuonna 1990 kilpailua ei järjestetty ollenkaan "heikon tason vuoksi". Ehkä niin järjestäjiä kuin osanottajia alkoi häiritä myös se, että voittaja useimmiten tuli Helsingistä. Lisäksi ainakin Timo Vähäsillan mukaan nuorten huippumuusikoiden bändejä ei kisa enää tuntunut kiinnostavan.
Monet soittajat saivat kilpailusta hyvää potkua uralleen, sillä tavaksi tuli, että voittajayhtye pääsi seuraavana vuonna Jazzliiton järjestämälle kiertueelle. Voittajien joukosta löytyy jazzharrastajille tuttuja nimiä, kuten Pekka Toivanen Quartet feat. Saara Soisalo, XL ja Jouni Järvelä Group.
Jazzliiton yhtyekilpailun voittajat 1984-1994
| Vuosi | Voittaja |
| 1984 | Taina ja Timo Lehto (Hämeenlinna) |
| 1985 | Päivänsäde (Joensuu) |
| 1986 | Juhlayhtye (Helsinki) |
| 1987 | Pekka Toivanen Quartet feat. Saara Soisalo (Helsinki) |
| 1988 | Muhallus (Helsinki) |
| 1989 | Paradox (Kotka) |
| 1990 | kilpailua ei pidetty heikon tason vuoksi |
| 1991 | Occousstrick (Helsinki) |
| 1992 | XL (Helsinki) |
| 1993 | Jouni Järvelä Group (Helsinki) |
| 1994 | Hibernation (Kokkola) |
Nuorten jazzyhtyeiden kilpailu kytkeytyy osaltaan musiikkikoulutukseen, jolla on Jazzliitossa pitkät perinteet. 1970-luvulla Jazzpäivien yhteydessä oli tapana pitää paikallisille big bandeille suunnattuja workshopeja. Toiminta nousi uusiin ulottuvuuksiin 1980-luvulla. Huomiota herätti muun muassa niin sanottu Pohjois-Karjala-projekti, jonka yhteydessä Paroni Paakkunainen piti "soivia luentoja" ja Jaakko Tahkolahti esitelmöi jazzin nykytilasta. Lisäksi projektiin kuului Jari Perkiömäen kvartetin konsertteja. Toiminnalla oli suuri vaikutus Pohjois-Karjalan jazzelämään, ja se myös virvoitti henkiin edellisenä vuosikymmenenä perustetun Joensuu Jazz 76 ry:n, josta sittemmin kasvoi yksi Jazzliiton aktiivisimmista jäsenyhdistyksistä.
Toinen huomiota herättänyt koulutushanke personoitui Edward Vesalaan. Vesala järjesti vuodesta 1983 yhteistyössä Jazzliiton kanssa improvisoidun musiikin koulutusta nuorille soittajille. Vuonna 1985 hänen konseptinsa sai nimen Sound & Fury, josta sittemmin kasvoi oma yhtyeensä. Yhteistyön vuoksi jotkut koiranleuat nimittivät sitä alkuvaiheessa "Jazzliiton yhtyeeksi".
Vesalan ja Jazzliiton välit olivat tuohon aikaan hyvin tiiviit, sillä Jazzliitto julkaisi yhteistyössä Vesalan perustaman Leo Recordsin kanssa muutamia jazzlevyjä. Sound & Fury -koulutus oli laajaa, sillä kesäisen viikkokurssin lisäksi Helsingissä järjestettiin ympärivuotista opetusta.
Timo Vähäsilta vieraili Nätsi Rosvallin tilalla Köyliön Tuiskulassa, jossa Sound & Fury piti koulutusleiriä 1985. Kuva: Elina Ravantti.
Edward Vesala ja Raoul Björkenheim olennaisen äärellä Sound & Fury -leirillä. Kuva Elina Ravantti.
Hanketta oli hankala hallinnoida, ja ehkäpä intensiivisessä symbioottisuudessakin oli omat kasvavat ongelmansa. "Eetu oli vaikea", Vähäsilta sanoo. Syksyllä 1986 molemmat osapuolet totesivat, että on aika lähteä omille teille.
Tietä oli kuitenkin nyt raivattu koulutukselle. Edellisellä vuosikymmenellä alkanut Nordjazzin kouluttajavaihto jatkui 1980-luvulla pääosin big band -opetuksen merkeissä. Lisäksi Jazzliitto toimi aktiivisesti osatuottajana Oulunkylän Pop/Jazz Konservatorion ja Sibelius-akatemian yhteishankkeissa. Välillä oltiin mukana esimerkiksi Mikkelissä tai Viitasaarella erilaisten leirien ja koulutustapahtumien järjestäjänä. (Katso täältä lista Jazzliiton tuotannoista)
Ultra Music Meeting tuo mainetta
Koulutusbuumin ollessa kuumimmillaan Jazzliiton piirissä alkoi kypsyä ajatus näkyvästä toiminnasta Pori Jazzin yhteydessä. Päätettiin perustaa koulutusta ja festivaalia yhdistävä Ultra Music Meeting. Merkittävänä puuhamiehenä oli alkuvaiheessa hallituksen puheenjohtaja Matti Laipio avustajanaan hallituksen jäsen Aki Keskinen. Myöhemmin toiminnanjohtaja Timo Vähäsilta nousi keskeisempään rooliin. Tarkoituksena oli tuoda esille uutta musiikkia, "joka eroaa usein rutinoidusta festivaalimusiikista", Laipio luonnehti Uudelle Suomelle heinäkuussa 1988.
Ensimmäisen tapahtuman budjetti oli neljännesmiljoona markkaa, ja kyseessä oli siis liiton historian mittavin hanke. Oliko se suuruudenhulluutta? Vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verrattuna Jazzliiton toiminta oli taloudellisesti tukevammalla pohjalle, mutta hanke oli silti melkoinen voimainponnistus yhdistykseltä, jossa oli yksi päätoiminen työntekijä.
Esiintyjiä ensimmäisessä UMM:ssa oli tusinan verran, ja suurin osa heistä tuli ulkomailta. Joukossa oli nimekkäitä free-musiikin mestareita: James Newton, Andrew Cyrille, Wayne Horvits... Useimmat heistä saapuivat Poriin irtautuneina vakioyhtyeistään luodakseen uusia soundeja juuri UMM:ssa. Tapahtuman workshop-luonnetta vahvisti muusikkokurssi, jonka tuloksia kuultiin iltakonserteissa.
Tapahtuma saikin runsaasti huomiota, ja seuraavien vuosien aikana se loi mainetta jazzin radikaalien virtausten esittelijänä. Monenlaisia haasteita tuli vastaan, monesti niissä yhdistyivät niin taloudelliset realiteetit ja yhteistyö Porin kanssa kuin suuren maailman vaatimukset. Tehtäviin kasvettiin haasteiden myötä.
Elliot Sharp esiintyi Ultra Music Meetingissä vuonna 1988. Kuva: Jarmo Huida / Satakunnan kansa.
Hyvä esimerkki on tapaus Cecil Taylor, kuuluisa pianisti, joka oli UMM:n pääesiintyjä vuonna 1990. Pekka Nissilällä on selkeät muistikuvat Taylorin vaatimuksista. Koska Porin hotellit eivät pianistille kelvanneet, piti varata huone juuri valmistuneesta Strand Intercontinentalista Helsingin Hakaniemestä. Mutta mikä tahansa huone ei Taylorille kelvannut.
Pressasviitti ylös. Sinne piti hoitaa täysmittainen Bösendorfer-flyygeli, joka ei tietenkään mahtunut mihinkään tavarahisseihin. Pekkaniska kadulle ja nosturin kautta parvekeikkuna auki ja Bösendorfer sisään. Tähän päivään mennessä en tiedä, soittiko hän ääntäkään sillä, mutta siellä se oli. Laipio ilmoitti huonepalveluun, että Dom Perignon ja musta kaviaari on sitten loppunut. Kaikki muu saa mennä.
Palvelu kannatti ainakin siinä mielessä, että Nissilän mukaan Cecil Taylorin keikka oli erinomainen. Huippupianisti palasi Suomeen muutaman vuoden päästä esiintymään Raahen Rantajatseille. Tapahtuman järjestäjiin kuuluneen Pertti Kinnusen mukaan koko ajan piti olla varpaillaan. Eksentrinen artisti käväisi valkoisessa puvussaan tutustumassa maakunnan kuuluisiin naistentansseihin, ja Bösendorferiakin raahattiin pitkin Suomea, Helsingistä Raaheen ja takaisin.
Monille on Ultra Music Meetingistä jäänyt muistiin myös Charlie Hadenin Liberation Music Orchestran konsertti 1991, jolloin viimeinen UMM järjestettiin. "Saatiin Charlie Haden, se oli yksi huippujuttuja", Timo Vähäsilta muistelee. Se oli "yksi Porin hienoimpia konsertteja", kertoo puolestaan lukuisia konsertteja nähnyt jazztoimittaja Jarmo Wallenius ja lisää Ultra Music Meetingistä, että "media tykkäsi siitä enemmän kuin Pori Jazzista".
Walleniuksen mukaan usein pohdittiin, mikseivät Haden, Vesala, Louis Sclaves ja monet muut UMM:n nimet päässeet päälavalle. Ehkä syyt olivat festivaalipoliittisia, ehkä myös musiikillisia. Joka tapauksessa UMM on "kunniakas jakso festivaalin historiassa", sanoo myös Pori Jazzin edustaja Mikko Peltola.