2000-luku

Suomen kansainvälinen Jazzliitto

Kansainvälinen ulottuvuus on määrittänyt Suomen Jazzliiton toimintaa alusta lähtien. Mainitaanpa sen vaaliminen liiton historian kaikissa sääntöversioissakin. Ulkomaisia esiintyjiä tuotiin Suomeen jo 1960-luvun lopulla. 1970-luvulla liitto oli mukana Euroopan Jazzliiton kokouksissa ja järjesti Nordjazz-järjestön alla yhteispohjoismaisia kiertueita. Seuraavana kahtena vuosikymmenenä tuotiin ulkomaisia esiintyjiä kouluttamaan suomalaisia muusikoita, hyvänä esimerkkinä Ultra Music Meetingit Porissa. 2000-luvulla eurooppalainen yhteistyö tiivistyi, ja pohjoismainen jazzperintökin saatiin virvoitettua henkiin ensin yhteiskiertueella 1998 ja sitten Young Nordic Jazz Comets -kilpailulla.

Vuorovuosin eri Pohjoismaissa järjestettävä Young Nordic Jazz Comets merkitsi pohjoisen ulottuvuuden vahvaa paluuta Jazzliiton toimintaan. Alkuun kyseessä oli yhtyekilpailu. Suomalaisvoittajiksi leivottiin Joona Toivasen trio 2000, Ilmiliekki Quartet 2002, Kvalda 2004 ja SUN Trio 2006. Vuonna 2012 tapahtuma muuttui showcase-tyyppiseksi katselmukseksi, eikä yhtyeitä enää ole laitettu paremmuusjärjestykseen muuten kuin karsintakierroksilla, kun kukin maa valitsee tapahtumaan edustajansa.

Vuoden 2010 Young Nordic Jazz Cometsin Suomen osakilpailun voitti vibrafonisti Panu Savolaisen, saksofonisti Jens Böckampin ja kitaristi Olli Hirvosen trio Ohne. Kuva: Suomen Jazzliitto.

Elena & The Rom Ensemble edusti Suomea Young Nordic Jazz Comets -showcasessa Koko Jazz Clubilla 2014. Kuva: Maarit Kytöharju.

Koulutustapahtumat, kilpailut ja showcaset ovat kansainvälisen ulottuvuuden näkyvintä osaa. Yhtä paljon ellei enemmän tapahtuu kulissien takana. Jazzliiton historiassa tyypillinen kansainvälisyyteen liittyvä toimintamuoto on ollut edustaminen, toisin sanoen alan kollegojen tapaaminen ja verkostojen luominen. Monissa muissa maissa on painittu samojen ongelmian parissa kuin on painittu Suomessa, ja kokemuksien ja tietojen vaihtaminen on ollut paras tapa viedä alaa yhdessä eteenpäin.

Monesti Jazzliitto on itse ollut puuhaamassa alan suuria kohtaamisia. Viime vuosikymmeninä niitä ovat edustaneet vuonna 2002 Helsingissä järjestetty kansainvälisen jazzverkoston katselmus ja 2014 niin ikään Helsingissä koettu monipäiväinen, suomalaisten toimijoiden ja Europe Jazz Networkin kanssa yhteistyössä toteutettu Jazz Finland -festivaali. Molemmat tapahtumat herättivät runsaasti huomiota. Siinä välissä järjestettiin muun muassa Finnish Jazz Weekend -tapahtumia Helsingissä.

Kansainväliseen toimintaan liittyy tapahtumien ja kohtaamisien lisäksi ulottuvuus, jonka käsitteleminen ja toteuttaminen on aiheuttanut Jazzliitossa päänvaivaa. Miten pitäisi toimia musiikkivaihdon suhteen? Mikä on tuonnin ja viennin tasapaino?

Suomen Jazzliitto oli alkuvuosikymmeninä enemmän tuonnin kuin viennin asiantuntija. Tilanne alkoi muuttua 1990-luvulle tultaessa. Liiton näkökulma käy ilmi esimerkiksi oman JazzIt!-jäsenlehden kirjoituksista. Ensimmäiset vaatimukset viennin tehostamisesta esitettiin 1988. Myöhemmin siitä tuli vakioaihe.

Perinteitä keskustelulle oli vaikka kuinka paljon. Jo 1950-luvun lopulla suomalaisissa musiikkilehdissä pohdittiin jazzmuusikoiden mahdollisuutta pärjätä maailmalla ruotsalaisten muusikoiden tapaan. Kun suomalaiset alkoivat menestyä Montreux'n jazzkilpailuissa ja kun Edward Vesala herätti huomiota Euroopassa, jazz nousi malliesimerkiksi siitä, että suomalainen musiikki on tasoltaan kansainvälistä.

Suomalaisen jazzviennin alkutahdit iskettiin vuonna 1969, kun saksofonisti Eero Koivistoisen johtama kvartetti voitti Montreux'ssa EBU:n yhtyekilpailun. Pianoa soitti Pentti Hietanen, bassoa Ilkka Willman ja rumpuja Reino Laine. Kuva: Jean Waldis.

2000-luvulla keskustelu vain kiihtyi. Trio Töykeät oli saavuttanut jalansijaa ulkomailla.

Trio Töykeät (Rami Eskelinen, Iiro Rantala ja Erik Siikasaari) oli 1990-luvulla Suomen menestynein jazzyhtye. Australiassa vierailtiin vuonna 1995. Kuva: Jon Robe.

Eikä siinä kaikki. Koko populaarimusiikin kenttä kohisi musiikkiviennistä.

---

Kun jazzia vietiin

Suomalainen populaarimusiikin vienti lähti vuonna 2000 nousuun, kun teknoartisti Darude, hiphop-ryhmä Bomfunk Mc’s ja rakkausmetallin lähettiläs HIM keräsivät listasijoituksia kansainvälisillä markkinoilla. Vuoteen 2005 mennessä suomalainen pop ja rock olivat valloittaneet maailmaa jo laajalti: HIMin levyjä oli myyty noin kolme miljoonaa kappaletta, melodisen metallimusiikin esittäjä Nightwish ja selloja ja raskasta rockia yhdistelevä Apocalyptica olivat molemmat ylittäneet kahden miljoonan myydyn levyn rajan. Tummaa poprockia esittävä The Rasmus ylsi lähes samoihin lukuihin.

Jos aiemmin populaarimusiikin kultamaina olivat siintäneet anglomaat Iso-Britannia ja Yhdysvallat, nyt katseet suuntautuivat Saksaan ja Keski-Eurooppaan. Suomeen maksettavien tekijänoikeuskorvausten osalta saksankielinen Eurooppa oli 28 %:n osuudellaan vuonna 2003 merkittävin vientikohde.

Musiikkiviennin taloudellinen arvo viisinkertaistui vuodesta 1999 vuoteen 2001 ja jatkoi nousua sen jälkeenkin. Joka paikassa toitotettiin musiikkiviennin taloudellista merkitystä. Tällä oli vaikutuksensa myös siihen, miten "hyvä musiikki" nyt ymmärrettiin. Siinä missä aiemmin hyvän musiikin keskeisiä määrittäjiä olivat olleet estetiikka ja identiteetti, toisin sanoen taide ja kansalliset juuret, nyt sen määrittäjäksi kelpasi myös menestys. Hyvä musiikki oli sellaista, joka pärjäsi kansainvälisesti. Vientihuuman seurauksena etenkin metallimusiikki alkoi saada osakseen hehkutusta siitä, miten se itse asiassa edustaa aitoa suomalaista musiikkiperinnettä. Vielä vuosikymmen aiemmin kukaan ei ollut väittänyt tällaista.

Populaarimusiikin vientitoiminta jakautui kahdelle tasolle. Ensinnäkin olivat tunnetut menestysnimet, joiden taustalla vaikuttivat useimmiten suuret yhtiöt ja jotka eivät tarvinneet virallista vientitukea. Toisen tason muodostivat keskisarjan nimet. Niiden vientiponnisteluja määritti musiikkiteollisuuden, valtion kulttuuripolitiikan ja sponsoritoiminnan yhteistyö, jota vuonna 2002 perustettu ja pääosin kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittama vientirengas Music Export Finland (Musex) näyttävästi koordinoi. Jazzin osalta keskeinen vientitoimija oli Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic. Myöhemmin organisaatiot yhdistyivät ja syntyi Music Finland.

Jazz ei missään vaiheessa ollut vientipuheen keulakuvana. Se ei sinänsä ollut kummaa, eihän jazz ollut sitten swingkauden viihtynyt musiikkilistojen kärjessä. Sillä ei ollut yhtä suurta taloudellista painoarvoa kuin popilla ja rockilla. Jotain vientipuheesta kuitenkin tarttui myös jazziin.

Ensisijaisesti vientihuuma näkyi Jazzliiton toiminnassa niin, että musiikin tuonnista ei Vapaat äänet -hankkeen lisäksi puhuttu enää ollenkaan. Samaten koulutustoiminta hiipui Jazzliiton tuotannoista 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nyt haluttiin vain viedä. Ja vietävää toki riitti. Aivan samalla tavalla kuin vaikkapa rockmusiikissa oli jazzia esittävien soittajien ja kokoonpanojen määrä kasvanut huikeasti uudelle vuosituhannelle tultaessa. Oli selvää, että kotimaan markkinat eivät kaikille riittäneet.

Kun Jazzliitto haki opetusministeriöltä korotusta vuosiavustukseen vuonna 2004, perusteluna oli ennen kaikkea musiikkivienti (varsin näppärästi hakemuksessa viitattiin ministeriön oman kulttuurivientiraportin toimenpide-ehdotuksiin). Jazzliiton vientitoiminta oli siinä vaiheessa marginaalista, mutta olemassa olevien kansainvälisten verkostojen ja alan asiantuntemuksen vuoksi edellytyksiä toiminnalle kyllä riitti.

Kun Jazzliitto sitten sai toisen kokopäivätoimisen työntekijän palkkalistoilleen ja solmi tuottaja Anki Heikkisen kanssa kolmivuotisen työsopimuksen, tehtäväksi määriteltiin kansainvälinen toiminta. Varsinaista vientitoimintaa Jazzliitto ei harrastanut. Tuttuun tapaansa se sääti taustalla vientiedellytyksiä paremmiksi osallistumalla järjestelyihin ja tarjoamalla esimerkiksi matkatukea.

Jazzliiton toimintakertomukset tältä ajalta osoittavat, että kansainvälisyys sai täysin uudet mittasuhteet aikaisempaan verrattuna. Esimerkiksi vuonna 2006 jazzvientiä koordinoitiin yhdessä Fimicin, tuottaja Charles Gilin ja ulkomaisten yhteistyötahojen kanssa. Pohjoismainen yhtyekilpailu Young Nordic Jazz Comets jatkui, oli osallistumista kansainvälisen jazzkasvatusjärjestön konferenssiin New Yorkissa, pidettiin Finnish Jazz Weekend -katselmus kolmannen kerran sekä Europe Jazz Networkin kokous Helsingissä, tehtiin liiton seminaarimatka Tallinnaan ja lisäksi tuottaja ehti vielä käydä erinäisissä kokouksissa Euroopassa.

Murrosvaiheessa fokus ei ehkä vielä ollut selkeä: osallistuttiin kaikkeen, mihin vain oli varaa. Tulevina vuosina toimintamuodot tarkentuivat ja työnjakokin selkiytyi.

Huipentuma koettiin 2014, kun Suomen Jazzliitto monine yhteistyökumppaneineen järjesti suomalaisen jazzmusiikin kautta aikojen merkittävimmän vientitapahtuman Helsingissä, Jazz Finlandin.

Sun Trio (Antti Lötjönen, Kalevi Louhivuori ja Olavi Louhivuori) esiintyi kansainväliselle yleisölle Jazz Finlandissa vuonna 2014. Kuva: Maarit Kytöharju.

Pianisti Aki Rissanen johti basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen avustamana trioa, joka otti audiovisuaaliset keinot käyttöön Jazz Finlandissa. Kuva: Maarit Kytöharju.

Europe Jazz Conference -ammattilaistapahtuman osanottajat ryhmäpotretissa. Kuva: Maarit Kytöharju.

Se oli lisäksi ensimmäinen opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriviennin kärkihanketukea saanut suomalainen jazzalan tapahtuma. Festivaali sisälsi muun muassa seitsemäntoista suomalaisyhtyettä ja -artistia esittelevän showcase-ohjelmiston ja ammattilaisseminaarin, ja se sai runsaasti huomiota kotimaan valtamedioissa ja ulkomailla jazzjulkaisuissa.

Entä mitä tapahtui kulissien takana? Jazzliiton puheenjohtajan Hans Peter Klintrupin mukaan artistivalinnoista käytiin "monet keskustelut", ja vaikka esiintyjätaso oli hieno, kähinöiltä ei vältytty. Tapahtuman merkittävyyden ja siihen liittyvän vallankäyttöulottuvuuden huomioon ottaen muuta kai ei voinut odottaakaan.

Valtteri Pokelan opinnäytetyöstä puolestaan saa mielenkiintoisen kuvan siitä, miten Jazz Finlandiin sisältyneessä Speed Meetings -tilaisuudessa suomalaiset agentuurit yrittivät viiden minuutin myyntipuheissa vakuuttaa ulkomaiset delegaatit edustamiensa yhtyeiden merkittävyydestä. Se agenteille ainakin selvisi, että buukkaajat eivät halunneet ostaa sikaa säkissä vaan toivoivat näkevänsä yhtyeet ensin livenä.

---

Strategioiden aikakausi

Jazzliiton kansainvälinen toiminta on hyvä esimerkki siitä, miten liiton piirissä on entistä enemmän haluttu toteuttaa pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä. Tämä toimintanäkökulma on leimannut kulttuurialan järjestöjä ja julkishallintoa laajemminkin. Kun 1990-luvulla "strategiat" eli pitkän tähtäimen suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi levisivät liiketoimintaympäristöstä muille aloille, innostuttiin asiasta Jazzliitossakin.

Liiton ensimmäinen tavoiteohjelma luotiin 1995. Strategioiksi niitä alettiin nimittää 1999, ja jatkoa saatiin 2003, 2007 ja 2010. Parhaimmillaan strategiapaperilla oli mittaa jo hurjat 32 sivua. Sen laatimisesta vastasi pääosin Mikko Toivanen vuonna 2007. Uusimpaan strategiaankohdistuneista vaatimuksista kertoo jotain se, että kuusitoistasivuista paperia laadittiin kaksi vuotta. Lopputuloksena on vakiintuneille strategiaopeille nojautuva ohjelma, jossa muun muassa tarkennetaan arvoja, missiota ja visiota ja esitetään toimenpidesuunnitelma.

Usein strategioissa on ollut mukana Jazzliiton ikuisuusaiheita, esimerkiksi yritysyhteistyön haasteellisuus. Toinen ikiteema on näkyminen julkisuudessa. Toisinaan se on noussut kaikkein tärkeimmäksi tehtäväksi, eikä aihetta ole kaihdettu aiemmissa toimintasuunnitelmissakaan. Vuonna 1971 liitto näki pääkohteeksi "tiedotustoiminnan kehittämisen ja laajentamisen". Mikko Toivanen puolestaan kertoo, että vuoden 2007 strategiassa "pelastusoppina" oli jazzin mahdollisimman laaja-alainen näkyvyys.

Tuorein strategia rakentuu paljolti liiton toiminta-ajatuksen ja mission ympärille. Toiminta-ajatuksena on Jazzliiton tehtävä etujärjestönä. Missiona on "Jazz soi ja näkyy". Jazz on musiikkia, joka kuuluu, mutta kulttuuripolitiikassa ja etenkin julkisuudessa sen tulee myös "näkyä".

---

Näkyvyyttä netissä

Strategioissa tavataan puhua paljon toimintaympäristön muutoksesta. 2000-luvulla kyse ei ole ollut sanahelinästä vaan todellisesta murroksesta, jopa vallankumouksesta. Uusi digitaalinen toimintaympäristö on vaikuttanut radikaalisti myös Suomen Jazzliiton toimintaan.

Ensimmäiset tietokoneet ja niihin liittyvät ohjelmat ja järjestelmät (muun muassa Word Perfect 42 ja PC File) hankittiin Jazzliittoon maaliskuussa 1988 ja printterikin saatiin siitä kuukauden päästä. 1990-luvulla siirryttiin useimpien kulttuurialan toimijoiden tapaan käyttämään sähköpostia, jonka vallankumouksellista vaikutusta yhteydenpitoon, verkostoitumiseen ja markkinointiin on vaikea aliarvioida. Näkyvyyden kannalta merkittävämpää oli omien kotisivujen lanseeraus loppuvuonna 1999. Tässä yhteydessä Jazzliitossa ryhdyttiin ensimmäistä kertaa toden teolla miettimään visuaalista ilmettä muutenkin kuin tapahtumien ja lehtijulkaisujen yhteydessä.

Aiemmin liiton visuaalisuutta oli edustanut logo, joka oli peräisin vuonna 1907 painetusta trumpetinsoiton amerikkalaisesta oppikirjasta. Sen suurempaa designia tunnukseen ei liittynyt, eikä kuvan käyttöönottoonkaan kyselty lupia. Näin pärjättiin 34 vuotta. Nettisivujen ilmestymisen yhteydessä käytettiin hetken aikaa uutta tyylittelyä vanhasta logosta, mutta jo seuraavana vuonna tunnuskuvaksi vaihdettiin viuhkamainen mukaelma pianonkoskettimista. Se muuttui nykyiseen, abstraktimpaan logoon vuoden 2009 nettiuudistuksen yhteydessä.

Jazzliiton logohistoriassa 1900-luvun alun musiikkikirjasta lainattu trumpetti sai 2000-luvulle tultaessa antaa tilaa ensin pianonkoskettimille ja sitten moninaisia mielikuvia herättävälle nykytunnukselle.

Ei voi sanoa, että Jazzliitto olisi lanseerannut ensimmäisen kotisivunsa fanfaarein ja suurin elkein. Pikemminkin netti hiipi takaovesta liiton tiedotustoimintaan. Jonkin aikaa www-osoite ei edes ollut esillä liiton infopaketeissa, esimerkiksi Jazzrytmien sivuilla, jonne se ilmestyi vasta vuoden 2000 puolella. Toisaalta: eipä kukaan mukaan töräytellyt juhlasoittoja kotisivuja julkaistessaan.

Ensimmäiset musiikkiaiheiset kotisivut tehtiin Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Maailman musiikin keskus oli tässä edelläkävijä. Keskuksessa työskennellyt Jarmo Latva-Äijö perusti pian Rockdata-nimisen portaalin, jossa oli artisti-infojen lisäksi erilaisia alaan liittyviä esittelyjä. Ensimmäisiä itsenäisiä kotisivuja alkoi ilmestyä vuoden 1995 paikkeilla, mutta Musiikkiarkisto JAPAssa tehdyn keruun perusteella näitä sivuja ei enää ole jäljellä.

Jazzesiintyjät ja -toimijat eivät ainakaan Suomessa olleet nettivallankumouksen kärjessä. Varhaisin suomalainen yhtyesivu löytyy Internet Archivesta, ja se kuuluu vuoden 1996 Leningrad Cowboysille. Eri lähteiden perusteella tiedetään, että jo tätä ennen asialla olivat olleet ainakin CMX ja Eläkeläiset. Vuoden 1997 aikana kotisivuja alkoi jo olla runsaasti niin yhtyeillä kuin muilla musiikkialan toimijoilla. Jazzesiintyjistä ensimmäisten joukossa liikkeellä oli Sid Hillen johtama Platypus.

Kun varhaisia esiintyjäsivuja tarkastelee, huomataan, että toimijoilla ei ollut itsenäisiä www-osoitteita. Kotisivuja julkaistiin paljolti Rockdatan ja Suomen Muusikkojen Liiton hallinnoimissa sivustoissa. Musiikkisivuja saattoi löytää ihan yllättäviltäkin tahoilta: Helsingin yliopiston sivuilla piti nettimajaansa moni bändi. Myös Jazzliitto turvautui varhaisessa vaiheessa ulkopuoliseen palveluntarjoajaan. Sen ensimmäinen internet-osoite http://www.musicfinland.com/jazzliitto löytyi Suomen Muusikkojen Liiton palvelimelta.

Ensimmäiset kotisivut eivät Suomessa eivätkä muuallakaan herättäneet suuria kohahduksia, ja monesti ne katosivat bittiavaruuteen, kun kukaan ei niitä vaivautunut päivittämään. Harva sivujen väsääjä tajusi tekevänsä pioneerityötä. Varhaiset kotisivut olivat arkisia ja nykysilmin katsottuna kömpelösti väsättyjä. Omana aikanaan niiden tiedonvälityksellinen tehtävä koettiin aluksi pieneksi. Sähköposti sen sijaan ymmärrettiin varsin nopeasti välineeksi, jolla viestin saa tehokkaasti eteenpäin. Siinä missä sähköposti vakiintui Jazzliittoon suunnilleen samoihin aikoihin kuin se vakiintui muualle, nettinäkyvyyden osalta tultiin siis parisen vuotta jälkijunassa.

Hitaaseen lähtöön vaikutti epäilemättä myös se, että liitolla oli lehtimaailman puolella pää-äänenkannattaja, Jazzrytmit. Se tavoitti jazzin ystävät. Kun lehden kanssa tuli välirikko, oli keksittävä jotain muuta. Internet-sivut oli tavallaan pakko luoda.

Monesti uudistukset lähtevät ja etenevät henkilövetoisesti. Jazzliitto hyppäsi nettikelkkaan, kun Antti Saukko aloitti siviilipalveluksensa yhdistyksen toimistossa. Saukko loi Jazzliiton internetsivut ja vastasi pitkään niiden päivittämisestä kuten myös muusta liiton visuaalisesta ilmeestä. Vuonna 2007 sivuja uudistettiin. Suunnittelu ja ulkoasu tilattiin Fred Steniltä. Uudistuksessa painotettiin selkeyttä ja päivityksen yksinkertaistamista.

Maati Rehorin aloitettua toiminnanjohtajana sivuja päätettiin taas uudistaa. Tiedotukseen panostettiin muutenkin, kun tuottajan työnkuvaa tarkennettiin. Nimike vaihtui tuottaja-tiedottajaksi. Tehtävää ryhtyi hoitamaan Matti Nives, joka on sittemmin ansainnut mainetta jazzalan monipuolisena vaikuttajana. Onpa hän saanut Yleisradion Varjo-Yrjönkin tunnustuksena jazzin hyväksi tehdystä työstä. Vuodesta 2011 tuottajan ja tiedottajan monipuolista tointa on Jazzliitossa hoitanut Raisa Siivola.

Jazzliiton tiedottaminen on selvästi jakautunut kahteen alueeseen: halutaan kertoa jazzista ja toisaalta Jazzliitosta. Syksyllä 2013 liitto lanseerasi Jussi Fredrikssonin aloitteesta uuden Jazz Finland -sivuston, joka sateenvarjomaisesti kerää suomalaista jazzia koskevan tiedon samaan nettipalveluun. Keväällä 2014 remonttiin joutuivat liiton omat kotisivut.

---