1960-luku

Jazzliitto syntyy

Syyskuun puolivälissä 1966 jazzin ystävät saattoivat hyräillä tyytyväisyydestä avatessaan aamun sanomalehden. Oli perustettu Suomen Jazzliitto, ja liitto oli antanut julkilausuman, jota siteerattiin ahkeraan. Yleisradion radio-ohjelmassa se jopa luettiin alusta loppuun.

Ketkä oikein olivat Suomen Jazzliiton perustamisen takana? Liiton perustamisen sopimuskirja allekirjoitettiin tiistaina 13.9.1966 Elannon Jazzkerhon eli E-Clubin tiloissa Siltasaarenkadulla Helsingin Hakaniemessä. Kokouksen pöytäkirjaa ja nimilistaa ei löydy Musiikkiarkisto JAPAssa sijaitsevasta Suomen Jazzliiton arkistokokoelmasta. Uusi Suomi kuitenkin kertoi, että paikalla oli kolmisenkymmentä jazzkerhojen edustajaa tai muuten jazzista kiinnostunutta henkilöä. Yleisradion radiolähetyksessä väkimääräksi täsmennettiin 27 asianharrastajaa.

Enemmänkin olisi ollut tulijoita. Pianisti Veikko Hakkarainen kertoi myöhemmin Ilmari Vesteriselle, että hänetkin "kutsuttiin sinne ja piti mennä, mutta mulle tuli keikka, ja raha voitti."

Suurin osa läsnäolijoista edusti nuorempaa jazzin harrastamisen sukupolvea, mutta olipa paikalla myös muun muassa pitkän linjan toimittaja Erkki Pälli, jolle hieman myöhemmin lankesi paikka uuden yhdistyksen johtokunnassa ja myös tiedottajan tehtäviä. Juuri hän esitteli Jazzliiton toimintaa Yleisradion lähetyksissä. Omaelämäkerrassaan Pälli muistelee ymmärtäneensä, että hän edusti "monien radikaalimpien jazzin ystävien silmissä alan kehitykselle haitalliseksi katsottua vanhoillista ellei suorastaan taantumuksellista vaikuttajajoukkoa." Vähitellen Pälli vetäytyikin Jazzliiton toiminnasta.

Rytmi kertoi Jazzliiton perustamisesta syyskuun numerossaan. Lehden mukaan perustamiskokouksessa keskustelu oli käynyt kiivaana, mutta säännöt saatiin kuitenkin laadittua ja väliaikainen johtokunta valittua. Johtokunnan jäsenet kriitikko Artto "Atte" Blom, toimittaja Pekka Gronow, muusikko Juhani Vilkki, muusikko Pekka Pöyry, muusikko Christian Schwindt ja muusikko Ilkka Karumo allekirjoittivat perustusasiakirjan, joka parin viikon päästä toimitettiin liitteineen oikeusministeriöön.

Rytmi uutisoi numerossa 9/1966 Jazzliiton perustamisesta kuvan kera.

Yleisradion radio-ohjelma "uuden keskusjärjestön perustamisesta" sisältää autenttista äänitallennusta itse kokouksesta.

Ohjelman aluksi kuullaan, miten väliaikaiseen hallitukseen valitaan äänestyksen perusteella viisi eniten ääntä saanutta. He olivat Gronow, Pöyry, Vilkki, Schwindt ja Karumo. Ilmeisemmin tätä ennen puheenjohtajaksi oli jo valittu Atte Blom. Sitten hallituksen tehtäväksi annetaan sääntöjen laatiminen, mutta käytännössä ne oli jo laadittu, sillä perustamisasiakirjassa lukee, että allekirjoittaneet ovat "tänään perustaneet Suomen Jazzliitto-nimisen yhdistyksen, liittyneet sen jäseniksi ja hyväksyneet sille seuraavat säännöt".

Alkuperäisiä jäsenyhdistyksiä perustamisasiakirjoissa ei mainita, mutta kun Pekka Gronowia haastateltiin radioon heti kokouksen jälkeen, hän mainitsi yhdistysjäseniksi ne, joilla oli edustusta Helsingissä: Pori Jazz 66, Akateeminen Jazzkerho ja E-Club (eli Elannon Jazzkerho). Jo muutaman kuukauden sisällä mukaan tulivat myös Teekkarien Jazzkerho ja Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho.

Porin jazzfestivaalien kantavat voimat ryhmäkuvassa. Vasemmalta oikealle, eturivi: Ilkka Karumo, Kari Sarpila, Tapani Kontula. Keskirivi: Risto Ennekari, Erkki Vaarne, Ismo Lilja. Takarivi: Risto Hannula ja Pori Jazz ry:n toiminnanjohtaja Jyrki Kangas. Kuva: Pori Jazz arkisto.

Hämeenlinnan soitannollisen kerhon aktiivitflyygelin äärellä.

Virallisesti Suomen Jazzliitto hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 25.11.1966. Ensimmäinen varsinainen johtokunta eli hallitus koottiin varsin nopeasti, ja siihen kuuluivat puheenjohtaja Lauri Karvonen, varapuheenjohtaja Atte Blom, sihteeri Heikki Sarmanto, rahastonhoitaja Rurik Wahlstein, Christian Schwindt, Erkki Pälli, Risto Ennekari, Ilkka Karumo, Jarmo Sermilä, Pekka Gronow, Pekka Pöyry, Herbert Katz ja Eero Koivistoinen.

Työtä oli tehty liiton perustamiseksi jo ennen syyskuun kokousta. Parhaiten sen huomaa siitä, miten paljon vaivaa oli nähty neljätoista pykälää ja neljättä sivua sisältävien sääntöjen laatimiseksi. Säännöissämääriteltiin liiton tarkoitukseksi "jazzmusiikillisen kulttuurin edistäminen ja jazzin etujen valvominen Suomessa sekä toimiminen suomalaisten jazzinharrastajien ja jazzmuusikkojen yhteiselimenä." Tätä päämäärää täsmennettiin yksityiskohtaisesti, minkä lisäksi painotettiin, että "tarkoitus ei saa muodostua voiton tahi muun taloudellisen ansion hankkimiseksi liiton jäsenille taikka siihen osallisille." Yleishyödyllisestä yhdistyksestä tai tarkemmin ottaen aatteellisesta järjestöstä siis oli kyse.

Alkuperäisten sääntöjen mukaan järjestöön saivat liittyä "Suomessa rekisteröidyt jazzyhdistykset ja muut jazzin alalla toimivat oikeuskelpoiset yhteisöt" – tämä pykälä tulisi olemaan Suomen Jazzliiton toiminnan perustana. Vuosien varrella sääntöjä on uudistettu useaan otteeseen, mutta "oikeuskelpoiset yhteisöt" on pysynyt aina mukana. Yhteensä Jazzliiton jäseniä on rukattu kuudesti: 1966, 1978, 1980-luvun alussa (tarkka vuosi ei tiedossa), 1987, 2008 ja 2013.

Useimmiten sääntöuudistukset ovat koskeneet jäsenyyteen liittyviä käytäntöjä. Mielenkiintoiseksi alkuperäisen jäsenyyspykälän tekee lause, jonka mukaan liittoon voivat liittyä "henkilöjäseniksi kaikki jazzista kiinnostuneet yksityiset henkilöt." Se jäi paljolti kuolleeksi kirjaimeksi.

Liiton varhaisia jäsenluetteloja ei arkistoissa enää ole, mutta toimintakertomuksien ja opetusministeriölle lähetettyjen hakemusten perusteella Suomen Jazzliittoon ei kuulunut näitä jazzista kiinnostuneita yksityisiä henkilöitä. Poikkeuksena voidaan pitää 1970-luvun loppua, jolloin liitto kytki julkaisemansa Rytmi-lehden tilaukset jäsenyyteen ja sai näin jäsenmääränsä huimaan nousuun!

Perustamisasiakirjassa allekirjoittajat tosin ilmoittavat liittyneensä Jazzliiton jäseniksi (teksti on lisätty kynällä konekirjoituksen oheen), mutta mistään muualta ei käy ilmi, että näin todella tapahtui. Liekö jäsenkorttejakaan ollut? Alkuperäisissä säännöissä myös mainittiin, että liittoon voidaan hyväksyä kannatusjäseniä, joilla on "kokouksissa puhe- vaan ei äänioikeutta". Myöskään näitä jäseniä ei löydy toimintakertomuksista.

Kuollutta kirjainta on turha kantaa mukana. 1980-luvun sääntöuudistuksessa yksityis- ja kannatusjäseniä koskeva pykälä poistettiin. Vuoden 2013 sääntöuudistuksen jälkeen sekä yksityisten henkilöiden että yhdistysten kannatusjäsenyysmahdollisuus on jälleen ollut mahdollista.

Vuonna 1966 laaditut säännöt sisälsivät paljolti normaaleja yhdistyslain edellyttämiä määrityksiä, jotka tulisivat pysymään Suomen Jazzliiton ytimessä: Liiton asioita hoitaa hallitus, joka valitsee tarvittavat virkailijat ja palkkaa toiminnanjohtajan. Keskeiset päätökset tehdään liiton jäsenistön kokouksissa keväisin ja syksyisin. Hallituksen kokoonpanosta todettiin, että siihen kuului puheenjohtajan lisäksi 5–12 jäsentä. Määrä tulisi vuosien varrella vaihtelemaan ja herättämään keskustelua. Pykälä siitä, että hallitus valittiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan, poistui säännöistä 1970-luvulla palatakseen vuonna 2013.

Pykälien seasta löytyy myös joitakin erikoissäädöksiä. Pykälässä kolme todetaan liiton jäsenestä taikka liittoon osallisesta, että tämä "ei saa kantaa palkkiota esiintymisestään liiton järjestämässä konsertissa tai levytyksessä." Tällä haluttiin painottaa sitä, että Suomen Jazzliitto ei ole muusikoiden konserttijärjestäjä tai ohjelmatoimisto vaan etujärjestö.

Säännöissä mainittiin, että liitolla on kevät- ja syyskokous ja että jäsenyhdistyksillä on mahdollisuus lähettää liiton kokouksiin "yksi äänivaltainen edustaja kutakin alkavaa 20 rekisteröityä jäsentään kohden" ja että "kullakin tällaisella edustajalla on liiton kokouksessa 20 ääntä."

Ei ole tietoa siitä, mikä on ollut esikuvana näin tarkalle määritykselle – ehkä se vain on heijastuma säätely-yhteiskunnan aikakaudelta, yhdenlainen pyrkimys tasapuolisuuteen ja demokratiaan monimutkaisuudesta tinkimättä. Voi kuvitella, miten hankalaa ja kallistakin jazzyhdistysten oli valita ja lähettää yksi edustaja jokaista kahtakymmentä jäsentä kohden jäsenkokoukseen, joka saatettiin järjestää toisella puolen maata. Ja tuskinpa ääntenlaskukaan aina ongelmitta sujui.

Pykälää yritettiin viilata 1978. Uusien sääntöjen tultua voimaan yhteisöjäsenillä oli nyt yksi ääni jokaista jäsentään kohden, mutta yhteisön äänimäärän ylärajaksi määriteltiin kuitenkin 500. Tämäkään pykälä ei kovin selkeä ollut. Eräs Jazzliiton toiminnassa mukana ollut aktiivijäsen muistelee, että esimerkiksi 1990-luvulla ääntenlasku ei ehkä aina mennyt ihan sääntöjen mukaan. Vasta vuonna 2008 sääntöjä selkeytettiin niin, että kullakin jäsenyhdistyksellä on vain yksi ääni, jota käyttää virallinen kokousedustaja.

---

"Koko musiikkielämämme asia"

Ottaen huomioon jazzjärjestäytymiseen liittyvän pitkän ja kohtalaisen leveän historian, ei ole mahdollista nimetä ketään yksittäistä henkilöä Suomen Jazzliiton synnyn takana. Alkuperäislähteissä nousee useita nimiä esiin. Yksi heistä kannattaa kuitenkin mainita, Pekka Gronow. Itse asiassa Rytmin uutisessa Suomen Jazzliiton perustamisesta koko hankkeen isäksi arveltiin nimenomaan Gronowia, eikä sitä voi kiistää, etteikö hän olisi lyhyen aikaa ollut näkyvässä roolissa.

Pekka Gronow (oikealla) rumpali ja steppimestari Jaakko Furmanin kanssa estradilla vuonna 1968.

Yleisradion nauhoituksessa liiton perustamispäivältä Pekka Gronowilta kysytään, millä tavalla koko idea sai alkunsa. Kovin selkeää vastausta ei ole tarjolla. Gronow kertoo, että "viime aikoina jazztoiminnassa on ollut havaittavissa vilkastumista", esimerkiksi lehdissä on ollut keskustelua jazzin asemasta. Hieman etäisempänä syynä Gronow mainitsee sen, että valtion taidehallinnossa tehdään paraikaa uudelleenjärjestelyjä ja nyt olisi mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa jazzin tilanteen parantamiseen.

Pekka Gronow oli aiemmissa kirjoituksissaan esimerkiksi Rytmissä ottanut kantaa jazzin kulttuuripoliittiseen asemaan, ja tämä jatkui luontevasti Jazzliiton siipien alla. Hän olikin hyvin aktiivinen liiton toiminnan ensimmäisinä kuukausina. Perustamisen yhteydessä annettiin julkilausumia, joista on havaittavissa Gronowin käsiala. Lisäksi loppuvuonna Uuden Suomen yleisöpalstalla käytiin kiihkeää massakulttuuridebattia, johon osallistuivat Gronowin lisäksi kriitikko ja kulttuurivaikuttaja Seppo Nummi ja Jazzliiton tuore puheenjohtaja, kriitikko Lauri Karvonen. Jazzliitolla oli asiaa, ja se sai asiansa varsin hyvin esille.

Tulostakin alkoi syntyä. Marraskuussa 1966 Jazzliiton toiminnan tukemiseksi ehdotettiin valtion seuraavan vuoden tulo- ja menoarvioon liitettäväksi 10 000 markan määräraha. Aloitteen oli allekirjoittanut kuusi eri puolueisiin kuulunutta kansanedustajaa. Vaikka aloite ei suoraan ollut liiton masinoima, ehdotus osoitti sen, että sanoma jazzkulttuurin tukemisesta oli kuultu. Ihan tuota summaa liitto ei kuitenkaan saanut. Valtion säveltaidelautakunta vastusti lausunnossaan rahoituksen myöntämistä, mutta opetusministeriön päätöksellä ensimmäiselle kokonaiselle toimintavuodelle saatiin lopulta 2 500 markkaa, josta 1 500 markkaa oli tarkoitettu Rytmi-lehden kustannuksiin ja loput Valtakunnallisten jazzpäivien järjestämiseen.

Mitä Jazzliitto sitten oikein vaati? Perustamisen yhteydessä annettu lausuma oli perinpohjainen ja kohtuullisen pitkä, ja jos se oli kokonaisuudessaan painettu sanomalehden sivuille, kuten esimerkiksi Uudessa Suomessa, aamukahvi ehti jäähtyä sitä lukiessa. Jazziin nihkeämmin suhtautuvilla sumpit puolestaan saattoivat solahtaa väärään kurkkuun. Lausumassa ei nimittäin jaeltu silosanoja jazzin autuudesta vaan lähdettiin suoraan vaatimaan etuja, joita liiton mukaan joillakin tahoilla oli jo yllin kyllin ellei peräti liikaa ja joillakin ei yhtään.

Liitto ilmoitti yleiseksi tavoitteekseen yhtenäistää toimintaa jazzin aseman parantamiseksi. Aikeena oli toimia "kahdella tärkeällä sektorilla, joista toinen on virallisten elinten huomion kiinnittäminen jazzmusiikin vaikeaan asemaan ja toinen ns. suuren yleisön valistaminen." Jazzliitto vaati korjausta siihen, miten Suomessa virallisesti tuetaan konserttimusiikin taiteellisia pyrkimyksiä muttei jazzmusiikin. Konserttimusiikin ohella taidehallintoon on saatava "jazzin ja muun musiikin edustus."

Yleisön huomiota liitto pyrki kiinnittämään "järjestämällä erilaisia valistus- ym. tilaisuuksia". Sen jälkeen lausumaa hieman pehmennettiin painottamalla, että ei liiton lähtökohtana sentään ole sokeasti ajaa yhden intressiryhmän asiaa. Pieni näpäytys oli vielä paikallaan: "Suomen Jazzliiton pyrkimyksenä on vaikuttaa siihen että Suomessa järjestelmällisesti kehitetään koko musiikkielämää eikä ainostaan kapeata 'konserttimusiikin' sektoria."

Loppulauseessa noustiin yleviin sfääreihin: "Suomen Jazzliiton asia on koko musiikkielämämme asia."

---

Asiaa ministerille

Jazzliitto intoutui antamaan toisenkin, fokusoidumman lausunnon. Se käsitteli lähes ainoastaan julkisen musiikkipolitiikan kapea-alaisuutta. Kun liiton edustajat Pekka Gronow, Ilkka Karumo, Pekka Pöyry ja Christian Schwindt marssivat Atte Blomin johdolla opetusministeri Ele Aleniuksen juttusille 18.10.1966, heillä oli mukanaan paperi, jonka sisältökärki perustui konserttimusiikin monopoliaseman haastamiselle. Lausumaa ei löydy Jazzliiton arkistokokoelmasta, mutta se painettiin kokonaisuudessaan Uuden Suomen sivuille tapaamista seuraavana päivänä. Se alkoi näin:

Kun valtion taholta on tuettu Suomen musiikkielämää tai kun on julkisesti puhuttu Suomen musiikista, tällöin "musiikilla" on tarkoitettu ns. konserttimusiikkia. Kuitenkin vain korkeintaan kymmenesosa suomalaisista on kiinnostunut tästä musiikin lajista. Yhtä monet harrastavat jazzia, joka nykyään kaikkialla maailmassa tunnustetaan merkittäväksi taidemuodoksi. Suurin osa suomalaisista harrastaa mieluiten iskelmiä ja muuta kansanomaista musiikkia, jolla on oma, joskin ehkä vähäisempi taiteellinen arvonsa.

Tämän jälkeen lausuma pääsi varsinaiseen ehdotukseen. Suomessa oli käynnissä mittava taidehallinnon uudistus ja osana sitä myös musiikkihallinnon uudelleenorganisointi, jossa Jazzliiton mukaan käytännössä kaikki huomio kiinnitetään musiikkielämän yhteen kapeaan sektoriin eli taidemusiikkiin. Jazz ja muut musiikit ovat jäämässä ulkopuolelle:

Kulttuuridemokratiaan pääsemme vasta silloin, kun konserttimusiikkiin monella tavalla verrannollinen jazzmusiikki saa myös konserttimusiikkiin rinnastettavan aseman ja kun kiinnostusta riittää myös Suomen kansan valtaosan harrastaman iskelmämusiikin tutkimiseen.

Jazzliitto vaati, että perusteilla olevaan säveltaidetoimikuntaan on saatava muitakin kuin taidemusiikin edustajia, sillä ainoastaan "tällöin voidaan turvata jazzin ja tällä hetkellä vielä järjestäytymättömien kansanomaisten musiikin alojen edustus niin, että säveltaidetoimikunta pystyy seuraamaan koko musiikkielämämme kehitystä."

Melko kauas oli edetty niistä vaiheista, kun jazzin järjestäytyminen merkitsi äänilevyjen kuuntelua ja luennointia omien kesken. Eikö vähempi olisi riittänyt?

Kaikissa näissä vaateissa on muistettava, että elettiin kulttuurin ja kulttuuripolitiikan murrosvaiheita. Suomen musiikkielämän ja erityisesti jazzin kannalta vuosi 1966 oli merkittävien liikehdintöjen ja pitkälle kantavien perustamisien vuosi. Suomen Jazzliiton lisäksi syntyivät Pori Jazz -festivaali ja levy-yhtiö Love Records.

Itse asiassa nämä kolme tahoa kietoutuivat erottamattomasti toinen toisiinsa.

Ajatus Suomen Jazzliiton perustamisesta oli saanut vauhtia keskusteluissa, joita käytiin aiemmin kesällä ensimmäisellä Pori Jazz -festivaalilla. Jazzliiton perustajista Atte Blom ja Christian Schwindt olivat mukana synnyttämässä sittemmin legendaariseksi kasvanutta Love Recordsia – jonka kolmas perustajajäsen Otto Donner tulisi myöhemmin olemaan aktiivisesti mukana Suomen Jazzliiton toiminnassa.

Myös kulttuuripolitiikan kentällä kuhisi. Valtion taidehallinto oli monissa yhteyksissä todettu ajastaan jälkeen jääneeksi. Uutta ryhdikkäämpää toimintamallia mietittäessä haettiin vaikutteita muun muassa Iso-Britanniasta. Vuosikymmenen lopulle tultaessa taidehallinto oli järjestäytynyt keskustoimikunnaksi, jonka alaisuudessa oli erilaisia taiteenlajien muodostamia yksikköjä.

Aiemmin kulttuuripolitiikan ulkopuolelle jääneet toimijat, kuten esimerkiksi jazzmusiikin harrastajat, näkivät tilaisuutensa koittaneen. Nyt oli hypättävä mukaan toisaalta haastamalla vanhoja käytänteitä, toisaalta hyväksymällä tietyt olosuhteet. Jälkimmäinen tarkoitti paljolti sitä, mitä käsite hyvä musiikki piti sisällään 1960-luvun lopulla.

---