2000-luku

Kirjavat kumppanit

Suomen Jazzliiton toimintakertomuksia lukiessa huomio kiinnittyy vähän väliä liiton kumppaneiden suureen määrään. Toisaalta katse pysähtyy myös kohtaan hallinto ja henkilöstö. Siinä missä hallitukseen on keskimäärin kuulunut kymmenkunta jäsentä, päivittäinen toiminta on pyörinyt pienemmällä väkimäärällä. Suomen Jazzliitossa oli pitkään vain yksi vakituinen työtehtävä. Vuodesta 1979 vuoteen 2006 asioita hoiti päätoiminen toiminnanjohtaja. Senkin jälkeen kokopäiväisiä työntekijöitä on ollut vain kaksi, toiminnanjohtaja ja tuottaja-tiedottaja.

Voi vain kuvitella, miten etenkin alkuvuosikymmeninä työnteko on saattanut tuntua yksinäiseltä. Ei kai ole mikään ihme, jos on haettu yhteistyökumppaneita.

Suomessa on perinteisesti arvostettu yksinpärjäämisen eetosta, mutta vilkas järjestötoiminta kertoo myös päinvastaisesta. On haluttu tehdä asioita yhdessä. Ja kun ollaan kokoonnuttu yhdistyksen nimen alle, on haluttu tehdä asioita toisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Jazzliiton historia osoittaa sen, että mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä enemmän tarvetta on ollut erilaisille yhteistyömuodoille.

Jazzliiton puolivuosisataiseen taipaleeseen mahtuu joukko merkittäviä kumppanuuksia. Jäsenyhdistysten lisäksi rahoittajat kuten opetus- ja kulttuuriministeriö (aiemmin opetusministeriö), Helsingin kaupunki ja Musiikin edistämissäätiö MES (aiemmin Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEK ja Luovan säveltaiteen edistämissäätiö LUSES) ovat olleet Jazzliiton toiminnan elinehto. Musiikkialan järjestöt kuten Music Finland ja sen edeltäjät Music Export Finland ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic ovat olleet merkittäviä kumppaneita niin kuin on ollut myös Suomen Muusikkojen Liitto. Suuret kansainväliset showcase-tapahtumat eivät olisi onnistuneet ilman yhteen hiileen puhaltamista.

Klubitoiminnan kehittäminen on hyvä esimerkki musiikkialan piirissä tapahtuvasta yhteistyöstä. Jazzliitto oli vahvasti mukana, kun vuonna 2009 käynnistettiin valtakunnallinen klubi- ja kiertuehanke VAKA, jossa testailtiin tukitoiminnan uusia muotoja. Kaksivuotinen projekti toteutettiin mittavan EU-rahoituksen ja laajan yhteistyön avulla. Jatkona hankkeelle Musiikin edistämissäätiö MES ryhtyi jakamaan alan toimijoille elävän musiikin tukea. Vuonna 2016 Jazzliiton unelma klubiverkostosta tuntui toteutuvan, kun Muusikkojen Liiton kanssa kaavailtu pilottihanke Jazz Finland Live sai MESin tukea. Alkuvaiheessa hankkeessa oli mukana kahdeksan klubia ympäri Suomea.

Pienemmissä hankkeissa on toisinaan ylitetty raja-alueita niin taiteellisesti kuin maantieteellisesti. Esimerkiksi lapsille suunnatussa Improvisaattori-hankkeessa vuonna 2005 yhdistettiin jazzia ja teatteri-improvisaatiota. Kalapojat-yhtye ja Rapakaari-esiintyjäryhmä kiersivät Itä- ja Pohjois-Suomen kouluja ja päiväkoteja ja pitivät noin 80 konserttia. Jazzliiton ja Konserttikeskuksen yhteishankkeen rahoittajana oli Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEK.

Ilmari Pohjolalla, Juhani Aholalla ja Verneri Pohjolalla eli Kalapojilla oli hauskaa lapsille suunnatulla Improvisaattori-kiertueella 2005. Kuva: Suomen Jazzliitto.

Levy-yhtiöiden kanssa yhteistyö on ollut vähäisempää, mutta 2000-luvulla jaettu Sony Jazzpalkinto osoittaa, että ei se mahdotontakaan voi olla. Varhaisemmilta vuosilta löytyy yhteistä julkaisutoimintaa Finnlevyn ja Leo Recorsin kanssa.

Entä media? Monesti Jazzliitto on ollut jopa pelastajan roolissa: se otti Rytmin kustannettavakseen 1967–1968 ja 1975–1981 ja piti tukitoimin ja toimituksellisin avuin lehteä yllä välivuosina. Jazzrytmit oli yhteistyökumppani 1994–2007, millenniumin alla jopa pää-äänenkannattajan termillä. Yleisradion kanssa on aika ajoin tehty yhteistyötä.

Festivaalijärjestäjät? 1980-luvulla ja vielä hieman 1990-luvullakin Jazzliitto teki monivuotista yhteistyötä Pori Jazzin ja Kerava Jazzin kanssa – jälkimmäisen osalta se jopa toimi neljän vuoden ajan pääjärjestäjänä – mutta sen jälkeen toiminta on ollut satunnaisempaa. Oma Jazz-Espa-festivaali on ollut Jazzliiton näkyvimpiä toimintamuotoja.

Liiton säännöissä roikkui pitkään mukana vaatimus tutkimuksen tekemisestä, mutta muutamia yhteistyössä laadittuja yleisökyselyjä, toimialan raportteja (esim. raportti opetusministeriölle 1998) ja opiskelijoiden lopputöitä (esim. Valtteri Pokelan Jazz Finland -tutkielma 2014) lukuun ottamatta tätä ei koskaan tosissaan lähdetty toteuttamaan. Jazzliiton ja yliopistollisen tutkimuksen kytkennät ovat olleet vähäisiä. Samaa toki voidaan sanoa laajemmin musiikin toimialojen ja populaarimusiikin tutkimuksen yhteistyöstä. 2000-luvulle tultaessa Jazzliitto kuoppasi sääntömuutoksien myötä kaikessa hiljaisuudessa koko ajatuksen jazztutkimuksesta.

Tutkimusyhteistyö on ollut niukkaa, mutta sen sijaan Musiikkiarkisto JAPAn (aiemmin Suomen Jazz & Pop Arkisto) kanssa on toteutettu näyttelyitä ja tehty arkistoyhteistyötä. Liitto ja arkisto majailivat viidentoista vuoden ajan Arabianrannassa samassa rakennuksessa ja jakoivat toisilleen tietoa ja kokemuksia niin kahvipöydässä kuin pikkujouluissa. Samassa kompleksissa toimi ja toimii edelleen Pop & Jazz Konservatorio, jonka henkilökunnan ja opiskelijakokoonpanojen kanssa Jazzliitto toteutti monia konsertteja.

Joskus kumppani on löytynyt yllättävältä taholta. Suomalaisen Työn Liitto myönsi Jazzliitolle vuonna 1995 avainlipputunnuksen osoitukseksi siitä, että liiton toiminta kuuluu suomalaisten merkkituotteiden joukkoon. Ehkäpä sillä oli vaikutuksensa siihen, että samana vuonna järjestetylle Jazz Jamboree -suurkatselmukselle saatiin Lapin Kulta ja Radio City yhteistyökumppaneiksi. Sponsorituki on muuten osoittautunut Jazzliitolle hankalaksi alueeksi valloittaa. Yksityinen raha on suuntautunut luontevammin jazzfestivaalien tapaisiin yksittäisiin juhlatapahtumiin kuin arkisempaan jazzkulttuurin tukemiseen.

Jazzliitto on yhteistyöhankkeissa usein ottanut vetäjän roolin tai asettunut muulla tavoin kokoavaksi voimaksi, kuten sen liiton omien sääntöjen mukaan kuuluukin tehdä. 2010-luvulla Jazzliitto on muun muassa kunnostautunut koulutuksen ja seminaarien järjestäjänä. Hyvänä esimerkkinä syyskuussa 2013 Helsingissä järjestettiin jazzalan ammattilaisille ja yleisölle Jazz Finland -seminaari, jossa työryhmätoiminnan ja paneelikeskustelun kautta haettiin uuden osaamisen avaimia ja puhuttiin taloudesta. Kuukautta myöhemmin Jazzpäivien yhteydessä Oulussa tuotettiin koulutusta konserttijärjestäjille.

Järjestötoimijoiden lisäksi Jazzliiton historiasta löytyy henkilöitä, jotka ovat vuosien ajan olleet mukana taustalla säätämässä jazzin tilaa paremmaksi. Jarmo Lahti nousee toiminnanjohtajien haastatteluissa esiin henkilönä, jonka kanssa töitä on ollut mukava tehdä. Itse asiassa nykyisistä toimijoista Lahdella on kaikkein pitkäikäisin tuntuma Jazzliiton historiaan, sillä hän aloitti projektisihteerinä 1990-luvulla ennen kuin ryhtyi hoitamaan yhdistyksen kirjanpitoa. 2010-luvulla hän on käytännössä toiminut Jazzliiton ulkoistettuna talouspäällikkönä. Toinen pitkäaikainen luottokumppani on ollut Suomen tunnetuin jazzvalokuvaaja Maarit Kytöharju.

Ehkä tärkeimmät kumppanit löytyvät lopulta muusikoiden joukosta. Jazzliitto ei ole työntekijäjärjestö eikä keikkamyyjä, mutta historiansa aikana se on tullut tunnetuksi eritoten muusikoiden etuja valvovana järjestönä.

Jos liitto on jeesannut muusikoita, on vastineeksi muusikkopalaute olluttärkeä ohjenuora liiton toiminnalle. Monesti näkyvimmät muusikkokunnan puolestapuhujat ovat päätyneet liiton hallitukseen, mainittakoon vaikkapa turkulaisen Flame Jazz ry:n vetäjä, pianisti Jussi Fredriksson, joka aikansa yhteistyötä liiton kanssa tehtyään löysi itsensä hallituksen joukoista vuonna 2012. Vuonna 2016 hallituksessa muusikoita edustavat myös Jori Huhtala, Annika Mustonen ja Petri Puolitaival. Muita jäseniä ovat toiminnanjohtajat Mikkomatti Aro Pori Jazzista ja Matti Lappalainen April Jazzista (tai virallisesti sen taustayhdistyksestä Espoo Big Band ry:stä) sekä jäsenyhdistystensä edustajina Jari Hytti Joensuusta ja Sakari Puhakka Helsingistä.

---

Helsinki on in

Monet yhteistyökumppanit ovat toimineet pääkaupunkiseudulla, useimmiten Helsingissä. Myös Jazzliiton toimisto on koko sen historiansa ajan sijainnut Helsingissä, ensin Bulevardilla vuosina 1979–1993, sitten yhteensä kolmisen vuotta Kampissa ja Lepakossa, seitsemän vuotta Arabianrannassa ja vuodesta 2013 Sörnäisten kulmilla.

Suomen Jazzliiton toimitilat

Vuosi	Paikka
1966–1975	Ei toimitiloja, PL 10054
1975–1979	Hernesaarenkatu 5, Helsinki, toimisto Finnish Blues Societyn kanssa
1979–1993	Bulevardi 3 B 22, Helsinki,
1993–1995	Annankatu 25, Helsinki
1995–1996	Porkkalankatu 1 (Lepakko), Helsinki
1996–2013	Arabiankatu 2, Helsinki
2013–	Hämeentie 17 B 62, Helsinki

Ei ole mikään ihme, että välillä esiin on noussut aprikointeja, joiden mukaan liiton toiminta on ollut liian Helsinki-keskeistä

Jo vuonna 1970 tamperelainen jazzkerho Break lähetti liiton hallitukselle kirjallisen tiedustelun siitä, käytetäänkö valtakunnallisen liiton varoja Helsingissä järjestettyihin konsertteihin. "Suomen Jazzliitto ei ole Helsingin Jazzliitto", kirjeessä painotettiin.

Kun myöhemmin Helsingissä on järjestetty erillistapahtumia, liiton toiminnanjohtajilla on usein ollut perusteena se, että tapahtumiin on saatu kaupungin rahoitusta ja ne eivät ole "muilta poissa". Tämä varmaan pitää paikkansa talouden näkökulmasta, mutta kyse on yhtä lailla myös siitä, miten paljon aikaa ja energiaa laitetaan pääkaupunkiseutuun suhteessa sen yleiseen näkyvyyteen. Toisin sanoen kyse on ollut siitä, onko liitto henkisesti pääkaupunkimainen vai valtakunnallinen.

Tähän historiikkiin haastatelluilla henkilöillä on aiheeseen monta näkökulmaa. Pääkaupunkiseudulla vaikuttaneet henkilöt myöntävät Helsinki-keskeisyyden mahdollisuuden ja sen, että tiettyä jännitettä on aika ajoin esiintynyt "maakuntien miesten" ja "Helsingin herrojen" välillä. Yleisesti ottaen he eivät Jazzliitossa toimiessaan ole kuitenkaan kokeneet tilannetta suurena ongelmana vaan pikemminkin heijastumana yleisestä kehityksestä. Jazzhan on muutenkin keskittynyt Helsinkiin.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella etelän keskeinen rooli tunnustetaan, mutta kommenteissa on myös nähtävissä huolta siitä, että Jazzliitto ei niinkään heijasta pääkaupungistumista vaan on myös mukana rakentamassa sitä. Liiton tuotantohistoriaa tarkasteltaessahuomataan, että 1990-luvun lopulta lähtien tapahtumapaikkoina on pääsääntöisesti toistunut Helsinki. Lisäksi toimijoiden haastatteluista nousee esiin väite, että 2000-luvulla liiton "painopiste siirtyi toimistoon", eikä yhdistysten toiminta enää ole ollut keskeistä. Toiminnanjohtajana vuoteen 2015 asti vaikuttanut Maati Rehor ei tätä kiellä:

Olisin ehdottomasti halunnut tavata jäsenyhteisöjemme edustajia enemmän. Käydä maakunnissa, keskustella heidän tilanteestaan, tarvittaessa tavata kuntapäättäjiä tai muita yhteistyötahoja, ja siten tarjota konkreettista tukea yhdistysten työlle. Ajan ja muiden resurssien osalta valinta kuitenkin kohdistui toisin, ja tämän takia en toimikauteni aikana tavannut osaa yhdistyksistä kertaakaan.

Toisaalta monet informantit kyllä kiittävät edelleen Jazzliittoa kiertuejärjestelmästä, Jazzpäivien kierrättämisestä paikkakunnalta toiselle ja muusta valtakunnallisesta toiminnasta. Liiton historiassa tosiaan on hienoja esimerkkejä monipuolisesta, rajoja ylittävästä yhteistyötoiminnasta, muun muassa Ultra Music Meeting 1990-luvun vaihteessa Porissa. Maati Rehorin kaudella Jazzliitto oli vastuullisena tuottajana, kun 35 toimijan kanssa toteutettiin 31 konserttia käsittävä Flame Jazz osana Turun kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. Saatiinpa kokonaisuuteen kytkettyä myös yksi seminaari ja Jazzpäivät.

Oma lukunsa on kansainvälinen yhteistyö. Viime vuosikymmeninä näkyvin esimerkki tästä on ollut Charles Gilin kehittämä hanke Vapaat äänet, jonka pääpaino on ollut esitellä kokeellista ranskalaista musiikkia suomalaisille ja uutta Suomijazzia ranskalaisille.

---

Kaksi vuosikymmentä Vapaita ääniä

Charles Gilin ja Suomen Jazzliiton yhteistyö alkoi 1990-luvun puolivälissä. Itse asiassa yhdessä toimittiin ihan konkreettisesti, sillä Gil sai joksikin aikaa työskentelytilat Jazzliiton toimistolta. Ensimmäiset Vapaat äänet -kiertue järjestettiin syksyllä 1996, kun suomalais-norjalaisen Rolling Thunderin ja ranskalaisen Yves Robert Quartetin esitykset nähtiin Suomessa. Avauskonsertti järjestettiin Raahessa.

Charles Gil jaPepa Päivinen Trio (Päivinen, rumpali Mikko Hassinen ja basisti Hannu Rantanen) viettävät aikaa kiertuebussissapelaamalla sanapeliä.Kuva: Maarit Kytöharju.

Aivan alkuvaiheessa hanketta myös epäiltiin. Jotkut Jazzliiton jäsenistä ihmettelivät, miksi liiton rahoilla tuodaan ranskalaisia soittajia Suomeen. Ottaen huomioon liiton omat säännöt ja käytänteet ja jopa lakipykälät, kysymys ei sinänsä ollut turha. Liittohan on aatteessaan ja toiminnassaan painottanut Suomea ja suomalaisuutta.

Aina silloin tällöin niin sanottu ulkomaalaiskysymys on noussut esiin Jazzliiton toiminnassa. Raoul Björkenheimvapautettiin hallituspaikasta vuonna 1986, kun tilintarkastajat kiinnittivät huomiota kitaristin Yhdysvaltain-kansalaisuuteen ja vuodelta 1919 peräisin olevaa yhdistyslain ulkomaalaispykälään nojaten huomauttivat tällaisen hallitusjäsenyyden olevan pätemätön. Vuonna 2008 laulaja Reija Lang ihmetteli hallitukselle lähettämässään kirjeessään, missä kulkee kotimaisen ja ei-kotimaisen yhtyeen raja. Liiton kotisivuille kirjatuissa kiertueyhtyeiden valintaperusteissa tätä ei nimittäin määritelty. Jazzliitto joutui vastauksessaan turvautumaan ESEKin ohjeistuksiin, joiden mukaan tuetuissa yhtyeissä ulkomaalaisia jäseniä saa olla korkeintaan puolet.

Vapaat äänet hyväksyttiin lopulta suuremmitta mukinoitta Jazzliiton piiriin. Charles Gilin mukaan toiminnanjohtaja Timo Vähäsilta puolusti hanketta ja lisäksi muusikkojen näkökulmaa edustava Seppo "Paroni" Paakkunainen lähetti hallitukselle kirjeen Vapaiden äänien puolesta. "Aika nopeasti kaikki epäilijät tajusivat, että tämä kulttuurivaihto rikastutti ja hyödytti myös suomalaista jazzia", Gil sanoo. Vuosi toiminnan aloittamisen jälkeen Gil jo vei Suomijazzia Ranskaan. Ensimmäisen Ranskan-kiertueen esiintyjiä olivat Saxperiment, Sound & Fury ja Zot.

Kiertueiden perusajatus on pysynyt samana kaksi vuosikymmentä: Charles Gil toimii taiteellisena johtajana yhteisymmäryksessä Suomen Jazzliiton hallituksen kanssa. Jazzliitto kantaa edelleen päävastuun tuotantannosta. Viime vuosina Vapaat äänet -toiminimen tuotantovastuu tosin on kasvanut. Kiertueet ovat käsittäneet viisi tai kuusi konserttia, joissa on useimmiten esiintynyt kaksi kokoonpanoa, tavallisesti suomalainen ja ranskalainen yhtye.Tämä tuotantomalli on toiminut edelläkäväjänä Jazzliiton kehittämälle yhteistuotankiertuemallille, jota on tosissaan lähdetty kokeileman 2010-luvulla. Gil muistuttaa, että tuotannollisesti Vapaat äänet -kiertue ei maksa sen enempää Jazzliitolle kuin tavallinen liiton kiertue, vaikka mukana onkin kaksi yhtyettä.

Suomalaisten jazzystävien keskuudessa Vapaat äänet tunnetaan parhaiten konserteista, joita on järjestetty Suomessa. Yhtä lailla kyse on ollut myös viennistä. Erityisesti kohteena on ollut Gilin synnyinmaa Ranska. Vapaat äänet Ranskassa -nimen alla tuotetut kiertueet ja festivaalikonsertit kukoistivat vuosina 1997–2003, jolloin Ranskan kulttuuriministeriö rahoitti suomalaisen jazzin tuontia. Tämä Jazzliiton kanssa toteutettu vientiprojekti loppui vuonna 2007, "täysin yhteisymmärryksessä", Gil painottaa. Sen jälkeen Gil ja Jazzliitto ovat keskittyneet tuottamaan kerran vuodessa yhden ranskalais-suomalaisen kiertueen Suomessa. Gilin mukaan mitään ei ole lopullisesti kuopattu:

Vapaat äänet on koko ajan jatkanut suomalaisen jazzin vientiä, aina kun resurssit ovat riittäneet. Vapaat äänet Ranskassa opetti minulle paljon ja antoi rungon vientitoiminnalleni. Keväällä 2008 Vapaat äänet tuotti kokonaisen suomalaisen jazzfestivaalin Ranskassa, osana ”100% Finlande” (Suomi täysillä) -kulttuurivaihtohanketta: kolmen kuukauden aikana, 50 muusikkoa, n. 25 konserttia, 11 festivaalia/tapahtumaa ympäri Ranskaa.

Charles Gil kiittelee kaikkia Jazzliiton toiminnanjohtajia, joiden kanssa hän on ollut tekemisissä: "Minusta molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus ovat peruskiviä toimivassa yhteistyössä, ja näin on ollut jokaisen toiminnanjohtajan kanssa." Maati Rehorin mielestä yhteistyö Charles Gilin kanssa oli "ammattimaista, sujuvaa, iloista ja ystävällistä":

Charles on rakastettava ihminen, joka osaa työnsä suvereenisti. Vapaat äänet toi hyvin mietittyä monipuolisuutta Jazzliiton kiertuesisältöihin, ja kiertueilla oli tavanomaisesta poikkeavia keikkapaikkoja ja yleisöjä. Lisäksi mukana oli aina kulttuurivaihdon aspekti. En voi kuin lämpimästi kehua!

---