Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Perjantai 21.10.

espoo

Maria Faust (EE) & Sointi Jazz Orchestra,Sellosali, espoo21.10. Klo 19:00

keikka

28 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €)
Kesto n. 2 h, sis. väliajan

Lukuisin palkinnoin huomioitu omaääninen saksofonisti-säveltäjä Maria Faust ja taipuisa 18-henkinen Sointi Jazz Orchestra yhdistävät voimansa ainutlaatuisessa yhteiskonsertissa. Illassa kuullaan Maria Faustin sävellyksistä kirjoitettujen uunituoreiden sovitusten lisäksi myös hänen Sointi Jazz Orchestralle kirjoittamaansa täysin uutta musiikkia.

Maria Faust (s. 1979, Kuressaare) on virolainen alttosaksofonisti ja säveltäjä, joka vaikuttaa nykyisin Kööpenhaminassa, Tanskassa. Faustin omaääninen musiikki rikkoo perinteisiä tyylilajeja ja yhdistää piirteitä klassisesta, jazzista ja nykymusiikista. Faust konsertoi aktiivisesti eri yhtyeidensä kanssa konserttisaleissa ja musiikkifestivaaleilla ympäri maailman.

Big band -perinnettä uudistava Sointi Jazz Orchestra on noussut nopeasti yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista jazzorkestereista. Sen taiteellisena johtajana ja kapellimestarina on toiminut yhtyeen perustamisesta lähtien Rasmus Soini. SJO:n persoonallinen soundi syntyy epätavallisesta instrumentaatiosta ja vaihtosoittimia hyödyntävistä, tuoreista sovituksista.

helsinki

jaZZanti-konsertti: Yoko Miura (JP) & Antti Lötjönen,Hakasalmen huvila, helsinki21.10. Klo 19:00

Yoko Miura ja Antti Lötjönen

keikka

Yoko Miura (JP): piano
Antti Lötjönen: kontrabasso

Japanilainen Yoko Miura vierailee säännöllisesti esiintymässä Euroopassa ja hän poikkeaa tällä kerralla myös Suomeen. Hänen soittoystävinään ovat mm. Gianni Mimmo, Lawrence Cassery, Mia Zabelka (jonka kanssa Yoko soitti jaZZanti-konsertissa 2019), Charlie Collins, Derek Saw ja aikaisemmin Teppo Hauta-aho.

Yoko toteaa: ”Yritän luoda erilaisia universumeja, jotka kietoutuvat ja vaihtavat erilaisia tapahtumia, merkityksiä ja tyylejä, ihmisten kanssa, ei vain muusikoiden vaan myös taidemaalarien ja tanssijoiden kanssa”.

Yoko soittaa soolo-osuuden niin kuin basistimestarimme Antti Lötjönen ja lopuksi he soittavat duo-improvisaatioita.

Kuvat: Sakari Puhakka

Konserttia tukevat Helsingin kaupunki, Svenska Kulturfonden ja Music Finland LIVE (Musiikin edistämissäätiö).

Liput: 20 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 15€, opiskelijat 12 €, pariskunnat 15 + 15 €. Ennakkoliput: Digelius Music (käteisellä), Laivurinrinne 2 tai tältä sivulta, jolloin lippujen hinnat: 22,5/16,5/13,5 €.

joensuu

Jazzliiton kiertueella: Max Zenger Globus,Konservatorion sali, joensuu21.10. Klo 19:00

keikka

Max Zenger Globus vie uunituoreen Flores-albuminsa Suomen Jazzliiton kiertueelle 11.–28.10.2022

Saksofonisti Max Zengerin luotsaama Globus-kvintetti esittää Suomen Jazzliiton kiertueella musiikkia 7.10. julkaistavalta Flores-albumiltaan. Seitsemän konserttia käsittävä kiertue pysähtyy lokakuussa Kuopiossa, Oulussa, Raahessa, Porvoossa, Savonlinnassa, Joensuussa ja Espoossa.

Intensiivisistä live-esiintymisistään tunnettu Max Zenger Globus julkaisee uuden albumin ja lähtee Suomen Jazzliiton tuottamalle kiertueelle 11.–28.10.2022. Uuden albumin hypnoottiset rytmit ja harkittujen melodioiden kerrostumat kutsuvat liveyleisöt yhteiselle seikkailulle yli mielikuvituksen rajojen.

Kriitikoiden ja jazzyleisön hurmanneen kvintetin musiikin tunnusmerkkejä ovat futuristiset, runsaat äänimaisemat ja luonnon ainutlaatuisuudesta inspiraationsa saaneet sävellykset. Mm. Euroopan Yleisradioiden jazzyhtyekilpailun 2018 voittaneessa yhtyeessä saksofonisti Max Zengerin rinnalla melodioita kerrostavat pasunisti Kasperi Sarikoski ja pianisti Mikael Myrskog, joita rytmisektiossa komppaavat newyorkilaistunut basisti Kaisa Mäensivu sekä rumpali Anssi Tirkkonen.

Max Zenger, saksofoni / Kasperi Sarikoski, pasuuna / Mikael Myrskog, piano / Kaisa Mäensivu, basso / Anssi Tirkkonen, rummut

Järjestäjä: Jazzkerho -76, Joensuu

Liput 20 €
Jäsenet 15€
Opiskelijat / Nuoret 5 €

Ennakkomyynti KK-Kuva, kirkkokatu 21, ma-pe 9-17
Ja kerhon verkkosivut https://jazzkerho-76.fi/liput

jyväskylä

Jazz Jkl Live: Linda Fredriksson Juniper,Tanssisali Lutakko, jyväskylä21.10. Klo 21:00

keikka

Liput 20-25€

Tämän hetken kohutuin kotimainen jazztapaus nähdään syksyllä Tanssisali Lutakossa!

Saksofonisti Linda Fredriksson on noussut viime vuosina yhdeksi Suomen valovoimaisimmista saksofonisteista ja jazzmuusikoista. Hän on tullut tunnetuksi useiden eturivin yhtyeiden kuten Mopo, Ricky-Tick Big Band ja Superposition rämäpäisenä improvisoijana ja muuntautumiskykyisenä muusikkona. Viime vuonna hän astui esiin säveltäjänä ja yhtyejohtajana sooloprojektissaan Juniperissa, jossa hän tuo kuultavaksemme hänen "hiljaisen ja ujon puolensa" säveltämää musiikkia: rehellistä, yksityistä ja sielultaan singer-songwriter-musiikkia jazzyhtyeen soittamana.

Yhtyeessä mukana vaikuttavat Tuomo Prättälä (koskettimet), Mikael Saastamoinen (basso) ja Olavi Louhivuori (rummut).

savonlinna

New New Trio,Kulttuurikellari, savonlinna21.10. Klo 19:00

New New Trio

keikka

Liput 20/18€

New York on ollut jazzmuusikoiden kohtaamispaikka jo pitkään. 50-luvulta lähtien monet jazz muusikot ovat muuttaneet rikkaan musiikkikulttuurin vuoksi New Yorkiin, joka puolelta Yhdysvaltoja.

Tämä yhteistyö sai alkunsa saman, mutta tuoreemman tarinan kautta. Tuomo Uusitalo ja Tomi Kämäräinen tutustuivat sattumalta New Yorkissa Smalls-jazzklubin edustalla syksyllä 2018, jonka seurauksena aloittivat yhteisen produktion nimeltä New New Trio. Ensimmäisen yhteisen keikan he soittivat muutama viikko myöhemmin New Yorkin Spectrumissa.

Pianisti Uusitaloa on aiemmin kuultu muun muassa UMO Jazz Orchestran, Tommy Dorsey Orchestran, Post Modern Jukeboxin sekä Olavi Louhivuoren riveissä. Omaa musiikkiaan hän on levyttänyt vuosina 2016 ja 2019 Freshsound-levymerkille. Kämäräinen julkaisi uutta musiikkia Case Kämäräinen -yhtyeellään alkuvuodesta 2021 kakkosalbumin Joyride (Eclipse Music) -merkeissä.

Jatkumoa yhteistyöhön saatiin syksyllä 2019 toteutetun Suomen-kiertueen muodossa sekä kesällä 2020 konsertoiden Laitilan Jazz Kukko festivaaleilla. Tuolloin yhtyeen basistina toimi Kaisa Mäensivu ja vierailemassa kuultiin Belgiassa asuvaa kitaristi Kari Antilaa. Yhtyeen musiikkia voisi vapaasti kuvailla moderniksi jazziksi, joka mukailee jazzin perinteitä vapaalla otteella.

Trion vakiojäsenistöön kuuluvat pianisti Tuomo Uusitalo ja Tomi Kämäräinen ovat kiertueella uuden musiikin puitteissa syksyllä 2022 mm. Kuopiossa, Savonlinnassa ja Kajaanissa. Tulevilla livekeikoilla bassossa toimii lahjakas nuori basisti Juuso Kasperi Rinta. Keikoilla kuullaan yhtyeen tulevan debyyttialbumin musiikkia.

Tapahtuman järjestää: Olavin Jazz ry.
Yhteistyössä: Nova Records Oy & Savonlinnan Kulttuurikellari ry.