Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

30th April Jazz Festival: Jazzliitto 50V-juhlakonsertti,Espoon kulttuurikeskus, espoo22.4. Klo 19:00

Jazzliiton juhlaorkesteri

keikka

Kotimaisen jazz-alan kattojärjestö Suomen Jazzliitto juhlii vuoden 2016 aikana 50-vuotista taivaltaan. Juhlallisuudet saavat alkunsa April Jazzeilla. Saksofonisti Mikko Innasen johtamassa Jazzliiton juhlaorkesterissa soittavat Innasen lisäksi 2000-luvulla Yrjöillä palkitut suomalaisen jazzin kärkinimet kitaristi Teemu Viinikainen, pianisti Kari Ikonen, basisti Ulf Krokfors sekä rumpali Teppo Mäkynen. Heidän seuranaan lavalla nähdään ja kuullaan vierailevina solisteina Yrjö-palkittuja viideltä vuosikymmeneltä – Anna-Mari Kähärä, Eero Koivistoinen, Seppo ”Paroni” Paakkunainen, Severi Pyysalo, Antti Sarpila. Jazzliiton juhlaorkesteri esittää kotimaista jazzia koko maamme jazzhistorian ajalta Mikko Innasen sovittamana.

April Jazzin yhteydessä nähdään myös ensimmäistä kertaa Yrjö-palkintoa esittelevä kiertävä näyttely. Jazzliiton vuosittain myöntämä Yrjö-palkinto on merkittävin Suomessa myönnettävä kunnianosoitus. Vuoden suomalaisen jazzmuusikon palkintona tunnettu Yrjö on joka kerta vaihtuva kotimaisen taiteilijan teos, joita nähdään nyt ensi kertaa yhtenä historiallisena koontina juhlanäyttelyssä. Yrjö-palkinto on myönnetty vuosittain vaihtuvalla paikkakunnalla järjestetyillä Valtakunnallisilla Jazzpäivillä. Varsinainen fyysinen palkinto on yleensä ollut Jazzpäivien pitopaikkakunnalta kotoisin olevan taiteilijan teos. Näiden 48 jaetun Yrjön joukkoon on mahtunut monenlaista taiteilijaa ja tuotosta – kuten palkittua muusikkoakin. Yrjö-palkintoon liittyvä näyttely on nähtävillä April Jazzissa 20.–24.4. Näyttely matkustaa Espoosta loppuvuodeksi kiertämään jazzfestivaaleja Mikko Innasen johtaman Jazzliiton 50-vuotisjuhlaorkesterin kanssa ja erikseen.

Kiertävän Yrjö-näyttelyn ja juhlaorkesterin ohella Jazzliiton juhlavuoteen kuuluu mittavan historiikin julkaiseminen. Tutkija Janne Mäkelän toimittama historiikki julkaistaan verkkojulkaisuna April Jazzin juhlakonsertin yhteydessä 22.4. ja se pitää sisällään tekstin lisäksi runsaasti maamme jazzhistorian kannalta merkittävää kuvaa ja ääntä. Materiaalin jäsentämisen ja esittämisen suhteen Jazzliitto tekee projektin tiimoilta kiinteää yhteistyötä paitsi Musiikkiarkisto JAPAn, myös Ylen Elävän arkiston kanssa.

Jazzliiton juhlaorkesteri vieraineen:
Mikko Innanen, saksofoni
Kari Ikonen, piano
Teemu Viinikainen, kitara
Ulf Krokfors, basso
Teppo Mäkynen, rummut
Anna-Mari Kähärä, laulu
Eero Koivistoinen, saksofoni
Seppo ”Paroni” Paakkunainen, saksofoni, poikkihuilu
Severi Pyysalo, vibrafoni
Antti Sarpila, klarinetti, saksofoni

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

30th April Jazz Festival: David Helbock Trio, Kalevi Louhivuori QuintetEspoon kulttuurikeskus, espoo22.4. Klo 19:30

Kalevi Louhivuori Quintet

keikka

David Helbock Trio

Itävältalainen pianisti David Helbock tekee vahvaa nousua suuren eurooppalaisen jazzyleisön tietoisuuteen. Maailman suurimmassa jazzpianokilpailussa Montreux Jazz Festivalilla kahdesti (2007 ja 2010) palkittu Helbock sai kotimaassaan alan arvostetuimman ”Outstanding Artist Award” –palkinnon vuonna 2011. Soolokonserttien lisäksi miestä ovat viimevuodet työllistäneet muun muassa omat yhtyeet Random/Control sekä nyt April Jazzeille saapuva trio. Kierrettyään kaksi vuotta intensiivisesti maailman konserttilavoja, David Helbock Trio julkaisi alkuvuodesta 2015 paljon mielenkiintoa ja hyviä arvosteluita kansainvälisesti keränneen ”Aural Colors” –albumin. Pianotrion soundiin erikoisen mausteensa tuo Raphael Preuschlin bassoukulele.

David Helbock, piano
Raphael Preuschl, bassoukulele
Herbert Pirker, rummut

Kalevi Louhivuori Quintet

Kalevi Louhivuori Quintet on tuore jazzyhtye, joka koostuu nuorista huippulahjakkaista jazzmuusikoista. Bändi on saanut valmiiksi debyyttilevynsä ”Almost American Standards”, jonka julkaisukeikka nähdään April Jazzeilla. Albumi sisältää nimensä mukaisesti tutunoloisia kappaleita, niiden olematta kuitenkaan kopioita mistään aikaisemmin sävelletyistä evergreeneistä. Ajatuksena olikin säveltää sellaisia kappaleita, jotka olisivat voineet saada alkunsa 1950-60 luvuilla. Trumpetisti Louhivuoren säveltämä musiikki ottaa vaikutteita mm. Horace Silverin, Ahmed Jamalin, Duke Ellingtonin ja Miles Davisin tuotannoista. Levy-yhtiö on italialais-amerikkalainen CAM JAZZ, jolle Louhivuori on levyttänyt aikaisemmin jo yhdeksän levyjä eri kokoonpanojen kanssa.

J. Kalevi Louhivuori, trumpetti
Ville Vannemaa, saksofonit, klarinetti
Mikael Myrskog, piano
Eero Seppä, basso
Jaska Lukkarinen, rummut

30th April Jazz Festival: Bernhoft, Tomi Salesvuo East Funk AttackSellosali, espoo22.4. Klo 19:00

keikka

Bernhoft:

”Conjuring the raw sound of Richie Havens and Sly Stone with the spirit of Mayer Hawthorne and Sharon Jones, Bernhoft is so obviously a star that it feels only a matter of time before he breaks stateside.” – Los Angeles Times

Norjalainen Jarle Bernhoft ponkaisi hetkessä koko maailman tietoisuuteen kun vuoden 2015 Grammy Awards -ehdokkaat julkaistiin. Bernhoftin ”Islander” -albumi nimettiin ehdolle vuoden parhaaksi R&B -levyksi, jolloin kyseisessä kategoriassa oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana Amerikan ulkopuolelta tuleva artisti. Jarlen retro-soul ammentaa vahvasti 60-70-lukujen äänimaailmasta. Miehen ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 2008 ja sen julkaisua seuranneen kiertueen aikana sana alkoi levitä musiikkidiggareiden keskuudessa: ”Tämä sooloesitys täytyy nähdä livenä!”. Nyt siihen on mahdollisuus ensimmäistä kertaa Suomessa.

Jarle Bernhoft, laulu, kitara, koskettimet

Tomi Salesvuo East Funk Attack:

Kaikki alkoi rumpali Tomi Salesvuon ollessa tribuuttikeikalla tilaisuutta varten kootun funkyhtyeen kanssa. Bändi oli liekeissä ja täyden klubin kuulijat pähkinöinä. Kytemään jäi hiillos, joka sytytti Salesvuossa hänen itsekään sitä huomaamatta palon, jonka johdosta mies johtaa nyt 9-henkistä East Funk Attackia. Salesvuo on monipuolisesti eri tyylejä hallitseva energinen rumpudynamo, jonka svengaavaan soittoon ovat luottaneet lukemattomat kotimaiset artistit. Toinen yhtyeen konkariosaston kivijalka on kitaristi Marzi Nyman.

Anniina Karjalainen, laulu
Kasperi Kallio, rhodes, koskettimet
Roope Löflund, saksofoni
Mari Talala, trumpetti
Marzi Nyman, kitara
Matias Kiiveri, kitara
Jarkkis Toivanen, basso
Joonas Kaikko, perkussiot
Tomi Salesvuo, rummut

30th April Jazz Festival: oheisohjelmaUseita paikkoja, espoo22.4. Klo 11:00

keikka

Näyttelyt Espoon kulttuurikeskuksessa | 20–24.4. (vapaa pääsy)
April Jazz -julistenäyttely
Suomen Jazzliiton "Noin 50 Yrjöä" -näyttely

Live at F-Musiikki Stage | 22.4. | Espoon kulttuurikeskuksen aula (vapaa pääsy)
18.15-18.50 | Metropolian yhtye
19.00-19.30 | Metropolian yhtye

Jatkojamit @ April Jazz Club | 20–23.4. | Sokos Hotel Tapiola Garden (vapaa pääsy)
Juhlavuottaan viettävä April Jazz -festivaali tarjoaa jälleen legendaariset jatkojamit April Jazz Clubilla Sokos Hotel Tapiola Gardenissa klo 21 alkaen. Jameissa voi tuttuun tapaan nähdä joukon festivaaleilla esiintyviä maailmanluokan tähtiä sekä nuoria kotimaisia tulokkaita. Jameja isännöi Espoo Big Bandin riveistä koottu Houseband.

Ilmoita keikka

Huhtikuu 2016
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930 

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat