Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Heimojazz: Jazzliiton kiertueella PLOP,Philly Joe's, tallinna25.3. Klo 21:00

keikka
 
PLOP-trio juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan Suomen Jazzliiton kiertueella maaliskuussa
 
Avantgardea ja free jazzia saumattomasti yhdistävä PLOP-trio esiintyy Suomen Jazzliiton tuottamalla kiertueella 8. – 18. maaliskuuta. Yhtye nähdään keikalla muun muassa Helsingissä, Joensuussa, Maarianhaminassa ja Tallinnassa. Sähköisempää saundia viimeisimmällä albumillaan esitellyt trio lupaa "svengata, tyrmätä ja ärsyttää".
 
 
Keväällä pyöreät kymmenen vuotta täyttävä PLOP on kolmen eturivin jazzmuusikon, saksofonisti Mikko Innasen, kontrabasisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riipan muodostama värikäs yhtye, jonka soitossa yhdistyvät energiset sävellykset sekä runsas vapaa improvisaatio. Omaperäistä ja yllättävää avantgarde-jazzia esittävä trio esiintyy 8.–18.3. Suomen Jazzliiton tuottamalla mittavalla kiertueella. Kyseessä on toinen kuluvan vuoden Suomen Jazzliiton perinteisistä omatuotantoisista kiertueista, joita Jazzliitto tuottaa vuosittain yhteensä neljä kappaletta ajankohtaisille suomijazzyhtyeille.

Suomalaisten jazzkokoonpanojen kärkikaartiin lukeutuva PLOP pyrkii omien sanojensa mukaan kuulostamaan ennen kaikkea itseltään: yhtyeen musiikki on vakavaa, hauskaa, nopeaa, hidasta, rumaa, kaunista, svengaavaa, tyrmäävää, ihanaa ja ärsyttävää. Kaikki trion jäsenet säveltävät yhtyeelle ohjelmistoa, mutta esiintymisten spontaanin luonteen takia PLOPin konsertit saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia – kaikkien tai kenenkään sävellyksiä ei välttämättä esitetä. Trio on vuosikymmenen aikana julkaissut kolme levytystä Fiasko Recordsille, An Sich (2009), Per Se (2013) ja viimeisimpänä Unicorn (2015). Muusikoiden tiet yhtyvät myös Innasen kiitellyssä jättikokoonpanossa Mikko Innanen 10+, joka konsertoi kiertueella Turussa Åbo Svenska Teaternissa erikoistuotannolla Key Ensemble -kuoron kanssa perjantaina 17.3., kiertueen jälkimmäisellä puoliskolla.
 
 
PLOPin saksofonisti Mikko Innanen (s. 1978) on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen jazzin kentällä yhtenä innovatiivisimmista saksofonisteista ja säveltäjistä. Yrjö-palkinnon vuonna 2008 voittanut Innanen on tunnettu johtajana lukuisissa eri yhtyeissä, kuten Mikko Innanen & Innkvisitiossa, Gourmetissa sekä Mikko Innanen 10+:ssa. Turkulaislähtöinen kontrabasisti Ville Herrala (s. 1979) on yksi jazzkentän kysytyimpiä basisteja ja kerännyt arvostusta monipuolisena ja lahjakkaana jazzmuusikkona mm. Jukka Perko Steamline Jazztetin, Teemu Viinikainen Trion sekä Jukka Eskola Orquesta Bossan riveissä. Rumpali Joonas Riippa (s. 1977) on saanut maineen energisenä ja nopeasti reagoivana muusikkona, jolta taittuu jazzkomppauksen ohella myös vapaa improvisointi. Riipan omaleimaista huumorin ja vakavan taiteen kombinaatiota on voinut todistaa myös Kahden miehen galaksi -duon keikoilla pianisti Seppo Kantosen kera.

Keikat samana päivänä kaupungissa tallinna

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Maaliskuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat