Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

UMO feat. Max Zenger: West Coast Jazz,Vuotalo, helsinki14.3. Klo 14:00

keikka

Viimeisen 70 vuoden aikana New Yorkin valta-asema jazzin pääkaupunkina on ollut uhattuna vain kerran, kun toisen maailmansodan jälkeen jazzfanien katse kääntyi Kalifornian suuntaan. Hetken aikaa Yhdysvaltojen länsirannikolla vallitsi jazzin tyylisuunta, jota jo tuolloin kutsuttiin nimellä West Coast jazz. Soittajat kuten Art Pepper, Chet Baker, Shorty Rogers ja Jimmy Giuffre tunnustettiin mestareiksi itärannikon taitureiden rinnalle.

Mutta miten luonnehtia West Coast jazzia musiikillisesti?  Se lienee yhtä vaikeaa kuin yritys määritellä sanan jazz merkitystä. Varmaa kuitenkin on, että n. 15 vuotta kukoistanut länsirannikon jazz-kulttuuri jätti jälkeensä unohtumattomia sävellyksiä. Tunnetuin niistä lienee Dave BrubeckinTake Five, mutta jazzfaneille tuttuja ovat myös Kerry Mulliganin Walkin’ Shoes ja Jimmy GiuffrenFour Brothers.

UMO esittää solistinsa Max Zengerin kanssa ohjelmiston, jossa kuullaan West Coast jazzin piirissä vaikuttaneiden säveltäjä- ja sovittajamestareiden musiikkia. Turusta eli Suomen länsirannikolta kotoisin oleva ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla opiskeleva alttosaksofonisti Zenger on kotonaan niin perinteisen swingin kuin kokeellisemman modernin jazzin parissa. Hänet voi nähdä mm. Maxxxtetin ja Aura Flow’n riveissä. Konsertin kapellimestarina toimii Mikko Hassinen.

Vuotalon ja Malmitalon päiväkonsertti kestää noin tunnin, ei väliaikaa. Huom. 45 minuuttia ennen konserttia pidetään konserttitalon ravintolassa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuus, jossa Max Zenger kertoo esityksen taustoista.

 

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Metropolia Big Band: Suomi 100 svengaaArabiasali, helsinki14.3. Klo 19:00

Metropolia Big Band

keikka

Metropolia Big Band laulusolisteineen esittää suomalaista iskelmä- ja jazzmusiikkia 1930-luvulta 2010-luvulle kapellimestari Antti Rissasen johdolla. Konsertin säveltäjänimiä ovat muun muassa Toivo Kärki, Usko Kemppi, Erik Lindström, George de Godzinsky, Rauno Lehtinen ja Eero Koivistoinen. "Koivu ja sydän", "Lennä mun lempeni laulu", "Armi", "Sulle salaisuuden kertoa mä voisin", "Ranskalaiset korot", "Punaista samppanjaa" ja muut suomalaisille tutut ja rakkaat kappaleet saavat raikkaan tulkinnan nuorten muusikkojen esittäminä, 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

Laulusolistit:

Satu Liimatta   
Hilkka Louhivuori
Annika Mustonen
Kati Narvanmaa
Johannes Väisänen

Vapaa pääsy!

Ilmoita keikka

Maaliskuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat