Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

UMO feat. Max Zenger: West Coast Jazz,Koko Jazz Club, helsinki13.3. Klo 19:00

keikka

Viimeisen 70 vuoden aikana New Yorkin valta-asema jazzin pääkaupunkina on ollut uhattuna vain kerran, kun toisen maailmansodan jälkeen jazzfanien katse kääntyi Kalifornian suuntaan. Hetken aikaa Yhdysvaltojen länsirannikolla vallitsi jazzin tyylisuunta, jota jo tuolloin kutsuttiin nimellä West Coast jazz. Soittajat kuten Art Pepper, Chet Baker, Shorty Rogers ja Jimmy Giuffre tunnustettiin mestareiksi itärannikon taitureiden rinnalle.

Mutta miten luonnehtia West Coast jazzia musiikillisesti?  Se lienee yhtä vaikeaa kuin yritys määritellä sanan jazz merkitystä. Varmaa kuitenkin on, että n. 15 vuotta kukoistanut länsirannikon jazz-kulttuuri jätti jälkeensä unohtumattomia sävellyksiä. Tunnetuin niistä lienee Dave BrubeckinTake Five, mutta jazzfaneille tuttuja ovat myös Kerry Mulliganin Walkin’ Shoes ja Jimmy Giuffren Four Brothers.

UMO esittää solistinsa Max Zengerin kanssa ohjelmiston, jossa kuullaan West Coast jazzin piirissä vaikuttaneiden säveltäjä- ja sovittajamestareiden musiikkia. Turusta eli Suomen länsirannikolta kotoisin oleva ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla opiskeleva alttosaksofonisti Zenger on kotonaan niin perinteisen swingin kuin kokeellisemman modernin jazzin parissa. Hänet voi nähdä mm. Maxxxtetin ja Aura Flow’n riveissä. Konsertin kapellimestarina toimii Mikko Hassinen.

Koko Jazz Clubin kahden setin konsertti kestää väliajan kanssa noin 2 tuntia. Huom. 45 minuuttia ennen konserttia pidetään Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuus, jossa Max Zenger kertoo esityksen taustoista.

 

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Maaliskuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat