Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Amy Lives & UMO: Celebrating the Music of Amy Winehouse,Savoy-teatteri, helsinki6.10. Klo 21:30

keikka

Amy Winehousen (1983-2011) musiikkia kuullaan nyt ensimmäistä kertaa big band -sovituksina, kun osin hänen yhtyeensä alkuperäisjäsenistä koostuva kokoonpano Amy Lives saapuu UMOn vieraaksi Savoy-teatteriin. Konsertissa kohtaavat yhtyeet täydentävät toisiaan tavalla, joka tuo Amyn musiikkiin tuoretta näkökulmaa samalla kunnioittaen alkuperäisiä levytyksiä.

Amy Winehousen omien klassikoiden, kuten "Rehab" ja "Back to Black", lisäksi konsertissa kuullaan joitakin laulajatarta itseään inspiroineita kappaleita. Niitä hänellä oli tapana esittää usein omilla keikoillaan.

Laulajattaren traagisen elämän sijaan konsertin keskiössä on hänen musiikkinsa, Amy Lives -projektin kosketinsoittaja-laulaja Xantoné Blacq painottaa. Odotettavissa on mielenkiintoinen yhdistelmä tuttua ja uutta: tuoreita sovituksia, huippuluokan muusikkoutta ja ennen kaikkea värikäs, viihdyttävä show.

Konsertin kesto n. 90 minuuttia, ei väliaikaa.

Kapellimestarina Mikko Hassinen. 

HUOM! Konsertti järjestetään myös klo 19:00, mutta se on loppuunmyyty. 

Liput Ticketmasterista toimituskuluineen alk. 34 € / 30 € / 17 € (Normaalihinta 31,50 €, eläkeläiset 27,50 €, työttömät, opiskelijat ja lapset 14,50 € + toimituskulut 2,50 €).

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Nordic TrinityKoko Jazz Club, helsinki6.10. Klo 19:00

keikka

Vuonna 2004 perustetussa Nordic Trinity-kokoonpanossa kolmen eri sukupolven soittajat yhdistävät voimansa! Yhtyeen esittämä materiaali perustuu soittohetkessä tapahtuvaan luovaan improvisointiin sekä soittajien väliseen mahdollisimman kuuntelevaan ja reagoivaan kommunikointiin. Yhtye julkistaa kiertueellaan viidennen levynsä, joka kantaa nimeä ´Blessings`.

Juhani ”Junnu” Aaltonen (s. 1935) on yksi suomalaisen jazzkentän merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista. ”Suomen Coltraneksi” kutsuttu pitkän linjan muusikko aloitti uransa jazzilla ja siirtyi myöhemmin fuusion ja sittemmin pääosin kirkkokonserttien pariin. Suomalaisen jazzin legenda on monivaiheisella urallaan tehnyt aktiivista yhteistyötä mm. suomalaisen jazzin modernistien eli Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna 1968 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla palkittu Aaltonen on tuttu myös mm. Tasavallan presidentistä, Suhkan Uhkasta sekä UMO:sta, jonka perustamisessa Aaltonen oli mukana. Yli viisikymmentä vuotta kestänyt ura jatkuu siis yhä vahvana ja ”Junnu” tunteekin olevansa tällä hetkellä uransa huipulla. Hän palasi rytinällä jazzkentälle Jazz-Emman voittaneella Mother Tongue -albumillaan vuonna 2003 ja työskentelee edelleen aktiivisesti.

Klaus Suonsaari (s. 1959) on yksi harvoja suomalaisia jazzmuusikoita, jolla on merkittävä kansainvälinen ura. Hän on jo 30 vuoden ajan toiminut
New Yorkissa rumpalina ja säveltäjänä. Vuonna 1992 Pori Jazz Vuoden Taiteilija-palkinnolla palkittu Suonsaari on esiintynyt ja levyttänyt lukuisten kansainvälisten huippujazzartistien kuten Geri Allenin, Bob Bergin, Tom Harrellin, Joe Lovanon ja Diana Krallin kanssa. Hänen sävellyksensä ”Big Foot” on levytetty Diana Krallin Stepping Out ja Niels Lan Doky Trio Montmarten Scandinavian Reminiscence CDllä. Suonsaari on myös levyttänyt omalla nimellään lukuisia levyjä, joista mainittakoon uusimmat, Klaus Suonsaari Live in Helsinki (KSJAZZ) ja Klaus Suonsaari/Frank Carlberg Fallingwater (KSJAZZ).

Mikko Iivanainen (s. 1975) tunnetaan mm.Free Control-yhtyeen perustajajäsenenä sekä Kurkirku- yhtyeestä ja Johanna Iivanainen duosta. Laajan soundivalikoiman omaava kitaristi-säveltäjä on Nordic Trinityn alullepanija. Levytyksistä mainittakoon Ulf Krokforssin ja Iro Haarlan johtama Loco Motife `Penguin Beguine` (TUM 2005. Palkittiin Jazz Emmalla vuoden 2005 parhaana kotimaisena jazzlevynä) ja Tuomas Holopaisen ́The Life And Times Of Scrooge ́ sekä debyytti soololevy ́Last Room`.

Ovet auki klo 18.00
Edullisemmat liput ennakkoon Tiketistä

Junnu Aaltonen, saksofoni, huilu
Klaus Suonsaari, rummut
Mikko Iivanainen, kitara

Timo Lassy + Buba Wii Aa & We Jazz DJ'sDubrovnik lounge & lobby, helsinki6.10. Klo 20:00

keikka

TIMO LASSY BAND
+ Buba Wii Aa, We Jazz DJs
Dubrovnik lounge & lobby (Eerikinkatu 11)
to 6.10.2016 klo 20 (ovet klo 19)
Liput: 25/19 € + Lippupisteen palvelumaksu
http://www.lippu.fi/timolassy

Saksofonisti Timo Lassy on kotimaisen jazzin valovoimaisimpia ja kansainvälisesti arvostetuimpia artisteja. Neljä studioalbumia yhtyeineen julkaissut Lassy tunnetaan juurevasta jazzistaan, jota lavalla tulkitsee kiinteäksi yksiköksi kattavan keikkailun myötä hioutunut Timo Lassy Band. Bändin riveissä esiintyvät Lassyn ohella wurlitzer-pianoa soittava Henri Mäntylä, basisti Antti Lötjönen, rumpali Teppo Mäkynen ja lyömäsoittaja Abdissa Assefa – kukin suomijazzin kysyttyjä luottonimiä. Timo Lassy Bandin jazz on svengaavaa ja helposti lähestyttävää, mutta samalla syvälle genren ytimeen sukeltavaa, taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia. Yhtyeen saumaton vuorovaikutus lavalla ilmentää toimivan jazz-yhtyeen dynamiikkaa parhaimmillaan.

Dubrovnikin keikalla ennen Timo Lassy Bandia yleisön tanssijalkaa lämmittelee nuorista suomijazzin lupauksista koostuva urkujazztrio Buba Wii Aa sekä vinyyliä pyörittää We Jazz DJs.

timolassy.com/

Ilmoita keikka

Lokakuu 2016
MaTiKeToPeLaSu
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat