Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Tenho esittää: Anni Elif "Edith"-levyn julkaisukeikalla,Tenho Restobar, helsinki26.10.

keikka

"Jalkaisin sain kulkea läpi aurinkokunnan, ennen kuin löysin ensimmäisen langan punaiseen pukuuni." Näin kirjoittaa Edith Södergran runokokoelmassaan Ruusualttari vuodelta 1919.

Anni Elif Egecioglu on ruotsalais-turkkilainen laulaja, sellisti ja säveltäjä, joka on vaikuttanut Suomen puolella vuodesta 2008. Moneen taipuva ja useita sävyjä hallitseva Egecioglu on ehtinyt vaikuttaa jo useissa suomalaisissa sekä kansainvälisissä klassisen musiikin, popmusiikin sekä jazzin rajapinnalla liikkuvissa yhtyeissä ja hän on kantava voima mm. Elifantree- ja FrankFrankFrank- yhtyeissä. Nyt monien vaiheiden jälkeen hän julkaisee ensimmäisen albumin omalla nimellään.

Edith -levyn musiikki vie kuulijan intiimille matkalle, jossa hienot sävellykset kohtaavat futuristisen äänimaiseman ja improvisaation. Lyriikat pohjautuvat pääosin Suomen kansainvälisesti tunnetuimman ja suomenruotsalaisen modernismin tärkeimmän edustajan Edith Södergranin runoihin. Hänen tuotannolleen oli tyypillistä näynomaisuus ja aikakauden futuristiset ja symboliset virtaukset, jotka kietoutuvat saumattomasti Anni Elifin sävellyskieleen.

Anni Elif Egecioglu – laulu, koskettimet, sävellys
Pauli Lyytinen – saksofoni, efektit, EWI, rumpukone
Sigurdur Rögnvaldsson – Fender Bass VI, efektit
Tuomas A. Turunen – piano, kosketimet 

Vapaa pääsy!

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Hietsu is Happening! feat. Aki Rissanen & Sami JunnonenHietsun paviljonki, helsinki26.10. Klo 19:00

keikka

Hietsu is Happening! törmäyttää jälleen klassisen ja vapaan musiikin. Konserttisarja palaa kesätauolta torstaina 26.10.

Hietsun Paviljongin tunnelmallisessa vanhassa puurakennuksessa koetaan yllätyksellistä musisointia jo yhdeksännen kerran Hietsu is Happeningissa. Tällä kertaa kuraattoreiden, kitaristi Petri Kumelan, basisti Antti Lötjösen ja saksofonisti Mikko Innasen, vieraiksi saapuvat pianisti Aki Rissanen ja huilisti Sami Junnonen.

Aki Rissanen sai 2007 Erik Lindströmin stipendin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Rissanen istuu Lindströmin vanhan flyygelin ääreen Hietsun Paviljongin Juhlasaliin ja johdattelee syksyiseen iltaan tunnelmallisella soolokonsertilla. Tämän jälkeen Petrin Peräkamari avaa taas ovensa kaikille (perä)kamarimusiikin ystäville. Vieraana on huilisti Sami Junnonen ja illan mittaan mitä luultavimmin päädytään perimmäisten kysymysten äärelle, Bachin ja Shakespearen johdattamina.

Illan kolmannessa osassa päästään todistamaan mitä tapahtuu, kun Mikko Innanen ja Antti Lötjönen esiintyvät ensimmäistä kertaa duona yleisön edessä. Lopputulos on arvoitus vielä esiintyjillekin, joten tiedossa on varmasti ainutlaatuinen konserttielämys. Lopuksi Innanen, Rissanen ja Lötjönen esiintyvät triona johdattaen itsensä ja Hietsu is Happening!:in yleisön lokakuisen myöhäisillan syvään hämäryyteen, joka ravitsee sielua ja hyväilee ruumista ja tuo hetkellisen rauhan inhimillisten pyrintöjen oravanpyörään.

Hietsu is Happening! nro 9
Hietsun Paviljonki (Hiekkarannantie 9)
Liput ovelta 15/10 (eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat)

Night of SoulKoko Jazz Club, helsinki26.10. Klo 19:00

keikka

Saksofonisti Joonatan Rautio on ottanut käsittelyynsä tuhdin kattauksen rakastettuja pop- ja soulmusiikin klassikkosävelmiä. Amy Winehousen, Stevie Wonderin, Michael Jacksonin ja Eric Claptonin originaalit saavat sielukkaan käsittelyn kotimaisen superkvartetin seurassa. Kitaraa heruttaa Teemu Viinikainen, ja rummuissa Jukkis Uotila. 

Tervetuloa nauttimaan tutustuista sävellyksistä uusina sovituksina!

Joonatan Rautio, saksofoni
Teemu Viinikainen, kitara
Jukkis Uotila, rummut
Timo Hirvonen, basso

Liput 20 / 18 €

Ovet auki klo 18.00

Ogeli Big Band - Spinning Wheels 50 years!Malmitalo, helsinki26.10. Klo 19:00

keikka

Rakkaudesta musiikkiin – Ogeli Big Band on toiminut jo 50 vuotta! Klaus Järvisen 1967 perustama orkesteri viettää 50-vuotisjuhlaa tekemällä Helsinki-kiertueen. Tässä upeassa juhlakonsertissa mukana ovat vanhat starat, tiukat sektiot, uudet arrit, upeat solistit ja paljon energistä sekä koskettavaa musiikkia. 

Kesto noin 90 min, väliaika on. Liput 12/15 €. Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupiste

Ilmoita keikka

Lokakuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat