Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jean Sibeliuksen ja aikalaisten musiikkia,Keski-Pohjanmaan konservatorio, kokkola8.12. Klo 19:00

keikka

Unio Ensemble on vuonna 2012 perustettu kokoonpano, jonka ohjelmisto koostuu jazzyhtyeelle poikkeuksellisesti taidemusiikin helmistä. Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivänä 8.12 pidettävässä konsertissa kuullaan Mikko Pellisen yhtyeelle sovittamaa ohjelmistoa Sibeliuksen musiikista. Mukana on harvemmin kuultuja teoksia Sibeliuksen tuotannosta uunituoreina sovituksina jazzkvintetille. Konsertissa kuullaan myös muiden aikalaisten kuten esimerkiksi Edvard Griegin ja Maurice Ravelin musiikkia. Yhtye tulkitsee näitä teoksia samalla tavoin kuin jazzoriginaalejakin, verevällä ja svengaavalla otteella. Unio Ensemble tuo säveltäjämestareiden upeisiin teoksiin uuden raikkaan näkökulman.

"Unio Ensemble soitti täydelle salille sointuvaa kamarijazzia, josta ei jäänyt kaipaamaan mitään...Mikko Pellisen johtama jazzyhtye kunnioitti lähteitä, mutta antoi musiikin puhua niin kuin se soittajilta irtoaa eikä asemallaan kulttuurisessa kaanonissa.”
(Kari Salminen, Turun Sanomat, 8.11.2015)

Manuel Dunkel - saksofoni
Jere Haakana - kitara
Artturi Rönkä - piano
Mikko Pellinen - basso
Ville Pynssi - rummut

Liput 15/10€ (käteisellä ovelta)

Keikat samana päivänä kaupungissa kokkola

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Joulukuu 2015
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat