Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Kasperi Sarikoski & Nuance on tuore, nuorista ja ilmaisuvoimaisista muusikoista koottu yhtye, jonka musiikissa perinteisen jazzmusiikin elementit sulautuvat nykyajan rytmeihin ja soundeihin.

Muun muassa rock- ja popmusiikista vaikutteita imevälle kvintetille genrerajojen hämärtäminen ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan yhtye pyrkii löytämään oman äänensä ja kulkemaan omia polkujaan musiikin maastoissa.

Viisikon palettiin kuuluu laaja kirjo sävyjä ja sointeja, joita tuotetaan sekä akustisin että sähköisin soittimin ja efektein. Paikoitellen hiljennytään herkkien tunnelmien ja lyyristen melodioiden ääreen. Toisinaan vauhti kiihtyy; laavaa ja lohkareita lentelee kuin tulivuoren purkautuessa.

Konsertti on yhtyeen ensiesiintyminen Helsingissä sitten tuoreen debyyttialbuminsa julkaisun keväällä 2015.

Kesto 70 min, ei väliaikaa. Liput 13/9 €.

Järj. Helsingin kulttuurikeskus

Artturi Rönkä - piano
Jere Haakana - kitara
Jonatan Sarikoski - rummut
Kasperi Sarikoski - pasuuna
Vesa Ojaniemi - basso

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Reporters RytmihäiriöklubillaRavintola Juttutupa, helsinki6.5. Klo 21:00

Petri Kautto – kitara, laulu
Antti Kujanpää – urut
Ville Pynssi – rummut