Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazzliiton kiertueella / On FJF Tour: KVR & Mopo,Ravintola Laulumiehet, helsinki11.2. Klo 19:00

keikka

Vuonna 2005 alkunsa saanut KVR epätavallisine kokoonpanoineen on mainio kiertuepari vuoden 2009 tulokkaalle, muuten vain epätavalliselle Mopo-triolle.

Foni, kitara ja rummut asettavat KVR:lle miellyttäviä haasteita, kun instrumenttien perinteiset roolit on unohdettu. Yhtyeen ilmaisussa kuuleekin kuinka muun muassa saksofoni toimii välillä komppaajan roolissa kitaran soittaessa sooloa ja kuinka rumpali käyttää erittäin rikkaasti hyväksi erilaisia lyömäsoittimia, jopa luoden melodisia efektejä. Jussi Kannaste ja Teemu Viinikainen ovat säveltäneet ohjelmistoa nimenomaan tälle yhtyeelle ja ohjelmistoa täydentämään on tutuista jazzstandardeista sovitettu triolle sopivat versiot. Muun muassa nämä tekijät tuovat yhtyeen ilmaisuun tuoreutta, tarvittavaa rosoisuutta, rooleista vapaata ilmaisua ja luontevaa kommunikointia. KVR:n ensilevy tuli ulos Jaskaa-levymerkille tammikuussa 2013. Trio on keikkaillut ahkerasti vuodesta 2005 ja hionut ilmaisunsa huippuun.

Siinä missä KVR:n Kannaste, Viinikainen ja Joonas Riippa ovat moneen kertaan palkittuja ja tunnustettuja suomijazzin kulmakiviä, on Fredriksson-Tikkanen-Nieminen monelle nuorelle jazzarille tai avarakatseiselle musiikinystävälle "SE" jazzbändi. Mopo on villi ja nuori, punkista, jazzista sekä Suomen luonnosta ammentava, improvisoiva yhtye. Trio on päristellyt ympäri Suomea ja kovaa vauhtia suunta on tietysti ulkomaille, kun pienien klubien lisäksi suuret festariyleisöt (mm. Flow Festival, Tampere Jazz Happening, 12points) ovat innolla ottaneet Mopon vastaan. Mopo oli Suomen Young Nordic Jazz Comets -edustaja Tukholmassa vuonna 2011. Keväällä 2012 Mopo julkaisi esikoisalbumi Jee!:n Texicalli Recordsille, ja uusi levy putkahtaa markkinoille keväällä 2014. Eikä niitä palkintojakaan sovi unohtaa: Suomen arvostelijain liitto myönsi vuoden 2013 Kritiikin Kannukset -palkinnon saksofonisti Linda Fredrikssonille, ja häneltä löytyy myös Nuoren solistin palkinto Suomen Big Band -kilpailussa vuodelta 2010. Mopo julkaisee uutukaisen levynsä kiertueella. Albumin julkaisijana toimii Texicalli Records.

KVR
Jussi Kannaste, saksofonit
Teemu Viinikainen, kitara
Joonas Riippa, rummut
https://soundcloud.com/jussi-kannaste 

Mopo - levynjulkaisukiertue!
Linda Fredriksson – saksofonit
Eero Tikkanen – kontrabasso
Eeti Nieminen - rummut
www.mopomopo.com 

Kiertuepaikat:
ti 11.2. Helsinki, Laulumiehet, klo 19
ke 12.2. Järvenpää, Järvenpää-talo, klo 19
to 13.2. Jyväskylä, Poppari, klo 21
pe 14.2. Turku, Café Tiljan, klo 22
la 15.2. Tampere, TTT-klubi, klo 22

ti 18.2. Savonlinna, Wanha Kasino, klo 20 
ke 19.2. TBA
to 20.2. Pieksämäki, Poleeni, klo 19
pe 21.2. Kuopio, Jazzklubi, klo 21
la 22.2. Joensuu, Teatteriravintolan terassi. klo 21

Suomen Jazzliitto osallistuu kuuden kiertueen tuotantoon kevätkaudella 2014. Osa tuotannoista toteutetaan yhdessä ulkopuolisen tuottajan/managerin/keikkamyyjän kanssa ja osan Jazzliitto tuottaa itse. Tuotantokumppaneina keväällä toimivat E.H.N. Productions, Fredriksson Music sekä Vapaat Äänet –kiertueen osalta Vapaat Äänet. Tiedotusyhteistyössä Jazzliitto toimii Creatika Agencyn kanssa. Kiertueita rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö MES. Vapaat Äänet –kiertuetta tukee lisäksi Ranskan kulttuuri-instituutti.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Helmikuu 2014
MaTiKeToPeLaSu
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
2425262728  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat