Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

We Jazz X Lonna,Lonna, helsinki30.8. Klo 12:00

keikka

Tunnelmallisella saarella Helsingin edustalla järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät Mopo, Laura Annika Quartet ja We Jazz DJs.

Kotimaisen jazzkentän innovatiivisena edelläkävijänä tunnettu We Jazz tekee uuden aluevatauksen ja siirtyy maalta merelle sunnuntaina 30. elokuuta, jolloin se järjestää tunnelmallisella Lonnan saarella kaikille avoimen koko päivän jazzkesäretken. We Jazz X Lonna on kokeiluluontoinen tapahtuma, jonka avulla toistaiseksi vähällä kulttuurikäytöllä ollutta Lonnan saarta elävoitetään ja samalla selvitetään saaren soveltuvuutta vastaaviin musiikkitapahtumiin. Tällä kertaa Lonnassa esiintyvvät nuoren kotimaisen jazzpolven nouseviin nimiin kuuluvat Mopo, Laura Annika Quartet ja Nossa Bossa sekä We Jazz DJs. Yleisö pääsee Lonnaan laivalla Kauppatorilta noin kymmenessä minuutissa. Alunperin heinäkuussa järjestettäväksi suunniteltu tapahtuma jouduttiin silloin siirtämään hankalien sääolosuhteiden takia. Tapahtuma voidaan järjestää nyt myös tarvittaessa sisätiloissa, joten jazz soi tällä kertaa Lonnassa ilman säävarausta.

WE JAZZ X LONNA
su 30.8. klo 12-18
Mopo
Laura Annika Quartet
Nossa Bossa
We Jazz DJs

vapaa pääsy*

*saarelle pääse Kauppatorilta JT Linesin lautalla, matkan hinta edestakaisin 7 eur/hlö (lapset 7-16v 3,50 eur), aikataulut ja lisätiedot: http://www.jt-line.fi/suomenlinna

Ravintola Lonnan pöytävaraukset: http://lonna.fi
http://wejazz.fi
http://facebook.com/wejazz
http://twitter.com/wejazzhelsinki
http://instagram.com/wejazzhelsinki

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Emil Brandqvist TrioMalmitalo, helsinki30.8. Klo 17:00

Emil Brandqvist Trio

su 30.8. klo 17

Jazz’n Jam

Emil Brandqvist Trio

Trion musiikki herättää vahvoja mielikuvia. Ruotsalainen rumpali-säveltäjä Emil Brandqvist tarjoaa kuulijoille elokuvallista jazzia ja sävähdyttävän matkan meditatiiviseen musiikkimaisemaan.

Vuodesta 2005 toiminut Emil Brandqvist Trio pääsi saksalaisen Skip Recordsin riveihin 2013 ja on hyvin nopeasti löytänyt tiensä keskieurooppalaisen jazzyleisön suosioon. Yhtyeen kauan odotettu Suomen-vierailu on samalla uutuuslevyn Seascapes julkaisukiertue.

Emil Brandqvist – rummut, Max Thornberg – kontrabasso, Tuomas A. Turunen – piano

Kesto n. 1h, ei väliaikaa

Sarjan taiteellinen johtaja Teppo Hauta-aho

Liput 6 €

Lipunmyynti p. 09 310 12000 ja Lippupalvelu

Ilmoita keikka

Elokuu 2015
MaTiKeToPeLaSu
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat