Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

April Jazz: Oregon, Perko & Rantala,Louhisali, Espoon kulttuurikeskus, espoo25.4. Klo 18:00

Oregon

Vuonna 1970 perustettua yhdysvaltalaista Oregonia pidetään eräänä merkittävimmistä akustisen fuusiojazzin ja maailmanmusiikin uranuurtajista. Bändin viimeisimmästä Suomen vierailusta on vierähtänyt jo yli 20 vuotta. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu kolme yhtyeen perustanutta multi-instrumentalistia – Ralph Towner, Paul McCandless ja Glen Moore – sekä reilut 15 vuotta SITTEN yhtyeeseen liittynyt rumpali ja lyömäsoittaja Mark Walker. Oregonin viimeisimmän albumin ”Family Tree” (2012) keräämät huippuarvostelut osoittavat yhtyeen olevan yksinkertaisesti poikkeuksellisen kiehtova elämys, jonka ei toivoisi koskaan päättyvän.

Jukka Perko & Iiro Rantala – levynjulkaisukeikka!

Konsertin aloittaa taatusti eräs kotimaisen jazzin nimekkäimmistä uusista kohtaamisista pitkiin aikoihin. Uudessa duokokoonpanossa voimansa yhdistävät kansainvälisesti arvostetut jazztähdet saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Iiro Rantala. Meritoituneen kaksikon uutuuslevy It Takes Two to Tango saa julkaisunsa huhtikuussa ja esittelee jazzin syvintä olemusta avartavaa musiikkia, jossa 1+1 on vähintäänkin 3. Albumin nimi ei ole pelkästään kunnianosoitus kahden muusikon väliselle vuorovaikutussuhteelle, vaan lisäksi muusikon ja jazzin vuoropuhelulle. Tulevalta levyltä löytyvät tulkinnat esimerkiksi kappaleista Stella By Starlight ja Siks oon mä suruinen osoittavat Perkon ja Rantalan pystyvän tekemään mistä tahansa sävellyksestä täysin omanlaisensa tuoreen tulkinnan, jossa musiikilla on tilaa hengittää.

Keikat samana päivänä kaupungissa espoo

April Jazz: Soweto Kinch, Elektro GTLouhisali, Espoon kulttuurikeskus, espoo25.4. Klo 19:30

Elektro GT

Soweto Kinch (www)

Soweto Kinch

Alttosaksofonisti ja MC Soweto Kinch on yksi mielenkiintoisimmista ja monipuolisimmista Britteinsaarten nuoren sukupolven jazz- ja hip hop nimistä. Näiden kahden musiikkilajin yhdistelijänä Kinchiä pidetään neljän julkaistun albumin jälkeen jo ALANmestarina. Oxfordin yliopistossa historian tutkinnon suorittaneen Kinchin rap-lyriikoissa yhdistyvät kirjaviisaan oppineen viittaukset ja Birminghamin kaduilla opittu slangi. Saksofonistina Kinchiä on osoittautunut yhtä lailla poikkeukselliseksi lahjakkuudeksi, jonka musiikissa kuuluu swing aikakauden, bebopin ja post-bopin vahvojen vaikutteiden lisäksi kaikuja monesta muusta miehen sydäntä lähellä olevista musiikkityylistä kuten reggaesta ja jamaikalaisesta kansanmusiikista.

Elektro GT

Konsertti-illan aloittava, rumpali Mikko Hassisen johtama Elektro GT julkaisi debyyttialbuminsa syksyllä 2014. Vahvasti elektronissävytetty jazzrockfuusio ravistelee puritanistien maailmankuvaa livenä ehkäpä vielä kotistereoitakin tehokkaammin iskien kuin miljoona volttia. Hassisen ympärilleen keräämässä joukkueessa – kitaristi Timo Kämäräinen, basisti Lauri Porra ja kosketinsoittaja Aki Rissanen – jokainen on oman instrumenttinsa virtuoosi, joskin näitä herroja on totuttu näkemään hyvin erilaisten musiikkityylien kokoonpanoissa. Tässä konsertissa kokoonpanoon saapuu vierailijaksi monessa liemessä keitetty ja useaan kertaan palkittu trumpetisti Verneri Pohjola.

April Jazz: Grégoire Maret QuartetSellosali, espoo25.4. Klo 18:00

Grégoire Maret Quartet (www)

Viime kevään April Jazz festivaalin avajaiskonsertissa monen huomio kiinnittyi laulajatar Cassandra Wilsonin yhtyeen riveissä esiintyneeseen huuliharpistiin. Sveitsiläislähtöinen Grégoire Maret on tämän jazzmusiikissa hieman harvinaisemman instrumentin suurimpia virtuooseja sitten Toots Thielemansin ja Stevie Wonderin.

Vuonna 2005 Maret palkittiin Grammylla kitaristi Pat Methenyn kanssa tehdystä albumista ”The Way Up”. Tämän jälkeen mies kiersi kaksi vuotta basisti Marcus Millerin kanssa ja liittyi sitten Herbie Hancockin yhtyeeseen. Miehen taituruutta ovat hyödyntäneet levyillään ja kiertueillaan lukemattomat eri musiikkityylien huippuartistit kuten Kurt Elling, George Benson, Richard Bona, Youssou N’Dour, Elton John ja Sting. Luvassa on ehdottomasti eräs April Jazz festivaalin yllättävimmistä konserttielämyksistä.

Ilmoita keikka

Huhtikuu 2015
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat