Jazz Finland Live
Torstai 24.4.
espoo
Taiteilijat lähikuvassa 6: Take Love Easy,Sellosali, espoo24.4. Klo 19:00
Tapiola Sinfoniettan loppukevään ohjelmassa on kaksi konserttia, joiden ohjelmisto koostuu ikivihreistä jazzstandardeista. Sellosalissa kuullaan 24.4. intiimi "Take Love Easy" -kokonaisuus Ella Fitzgeraldin ja Joe Passin tuotannosta. Niitä tulkitsevaan trioon kuuluu Sinfoniettan kontrabasisti Matti Tegelmanin ohella laulaja Annimaria Rinne ja kitaristi Petri Krzywacki.
Take Love Easy -konsertin innoittajana on ollut Ella Fitzgeraldin ja Joe Passin duolevy Take Love Easy vuodelta 1973. Konsertin suunnitellut Matti Tegelman kertoo, ettätarkoituksena ei ole kopioida Ellan & Passin tulkintoja, vaan tavoittaa tunnelma lähestymistavan kautta. Punaisena lankana toimii rakkaus aiheena amerikkalaisessa jazzmusiikissa. Pinnan alta viihteellisen musiikin teksteissä paljastuu välillä hyvinkin kipeitä ja vaikeita aiheita. Kappaleet muodostavat eräänlaisen sarjan, jossa tekstit kertovat lopulta yhteisen tarinan; viattoman, sokean rakkauden kautta väärinymmärrykseen ja hyväksikäyttöön unohtamatta kuitenkaan onnellista loppua.
Jazz jamit @ Fratello,Fratello, Heikintori, Tapiola, Kauppamiehentie 1, espoo24.4. Klo 17:00
Houseband Jazz & Co. featuring Mervi Rinne.
April Jazz Festival 22–27/4/2014,April Jazz Areena, Espoon kulttuurikeskus, WeeGee-talo, Original Sokos Hotel Tapiola Garden, espoo24.4. Klo 19:00
Omer Avital Quintet
The Kenny Garrett Quintet
Teddy's West Coasters
Boom Shakalaka: DJ Svengali
28th APRIL JAZZ FESTIVAL ESPOO
Liput Lippupisteestä, www.lippu.fi
Festivaalitoimisto tapahtuman aikana: Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
APRIL JAZZ AREENA (Tapion kenttä) 24/4
HERD & Aili Ikonen klo 19, Omer Avital Quintet klo 21
Ovet auki klo 18. (K18)
Liput toimituskuluineen alk. 33,50€
TAPIOLASALI (Espoon kulttuurikeskus) 24/4
The Kenny Garrett Quintet klo 19
Liput toimituskuluineen alk. 33,50€
LOUHISALI (Espoon kulttuurikeskus) 24/4
Teddy’s WestCoasters klo 20
Liput toimituskuluineen alk. 22,50€
WEEGEE (Ahertajantie 5) 24/4
Leffa goes Live!
Päiväperho (1967) & K-18 klo 20 alkaen. (K18)
Liput ennakkoon Espoon kulttuurikeskuksen festivaalitoimistosta 23.4. klo 12
alkaen tai ovelta klo 20 alkaen 15€. Leffa goes Live! -lipulla vapaa
pääsy saman illan AJazz -klubille.
AJazz Clubs at WeeGee
Boom Shakalaka: DJ Svengali klo 23 alkaen
Liput vain ovelta 6 €. (K18)
Ke–to ennen klo 23 15 €, la ennen klo 22 vapaa pääsy
KULTTUURIKESKUKSEN AULASSA
Keskiviikosta lauantaihin: Live Jazz at Cafe Mezzo klo 18:00 (la klo 17.00)
alkaen
Vapaa pääsy
JATKOJAMIT (Tapionaukio 3, 02100 Espoo)
Keskiviikosta lauantaihin
Original Sokos Hotel Tapiola Garden klo 21 alkaen (K18)
Vapaa pääsy
helsinki
Jarno Kukkonen @ Thursday Jazz Club,Olipa kerran ravintola, Albertinkatu 34, helsinki24.4. Klo 19:00
Jarno Kukkonen, kitara
Teemu Åkerblom, basso
Lassi Kouvo, piano
Vapaa pääsy!
Iris Rautio ja Swing & Tonic,Bar Idän Tähti, Asiakkaankatu 3, Itäkeskus, helsinki24.4. Klo 19:00
Iris Rautio
Vapaa pääsy!
Sami Linnan ja Jussi Lehtosen jazzensemblet,Musiikkitalo, Black Box, Mannerheimintie 13 A, helsinki24.4. Klo 19:00
Jussi Lehtosen ensemble:
Joakim Sohkanen, saksofoni
Marek Konarski, saksofoni
Mikael Myrskog, piano
Kaisa Mäensivu, basso
Toon Verheyen, rummut
Sami Linnan ensemble:
Marek Konarski, saksofoni
Tomi Nikku, trumpetti
Arto Ikävalko, piano
Ville Luukkonen, rummut
Joonas Tuuri, basso
Vapaa pääsy!
Tammikuussa neljännen albuminsa julkaiseva kotimaisen soulin ykkösnimi Tuomo ja UMO yhdistivät voimansa vuosi sitten, kun konkkaronkka kiersi Etelä-Suomen konserttisaleja. Nyt konserttisarjalle on luvassa jatkoa. Tuomo x UMO kertoo keskenään kaksi oman alansa huippua, ja kohtaaminen tuleekin olemaan enemmän kuin osiensa summa: Tuomon sielukkaat sävellykset saavat aivan uudenlaisen ilmeen 17-henkisen jazzorkesterin käsittelyssä. Konsertissa kuullaan ainutlaatuisia sovituksia uusista ja ennenkuulemattomista kappaleista sekä tutuista suosikeista. Orkesteria johtaa Antti Rissanen.
Tuomo, koko nimeltään Tuomo Prättälä, on helsinkiläinen soul-laulaja, jazzpianisti, biisintekijä, tuottaja ja multi-instrumentalisti. Hän tuli ensimmäisen kerran musiikkiyleisön tietoisuuteen 2000-luvun alussa palkitun jazzyhtyeen Ilmiliekki Quartetin sekä viileällä nu-soulilla tyylitelleen Quintessencen riveistä. Tuomon ensimmäisen soololevy My Thing (2007) sai osakseen kriitikoiden suitsutusta ja myi kultalevyn arvoisesti. Sitä seuranneet Reaches Out For You (2009) ja My Own Private Sunday (2010) ovat laajentaneet tyylillistä palettia myös soulin ulkopuolelle ja kivunneet kumpikin ilmestyessään Suomen virallisen listan kymmenen kärkeen. Tammikuussa 2014 ilmestyvälle The New Mystique -levylle on luvassa uudenlaista Tuomoa; nelivuotisen tutkimusmatkan lopputulemana hän kaataa eri genrejen raja-aitoja ja yllättää uudella elektronisemmalla ilmaisullaan.
jaZZanti-konsertti 24.4 Juhani Aaltosen trio,ravintola Laulumiehet, helsinki24.4. Klo 19:00
Juhani Aaltosen trio tekee yllätysvierailun jaZZanti-konsertteihin 24.4. Triossa soittavat Junnun lisäksi Ulf Krokfors: basso ja Reiska Laine: rummut.
Konsertti järjestetään yhteistyössä TUM Recordsin kanssa.
Paikka ja liput
Konsertti alkaa klo 19.00 (ravintolan ovet avautuvat klo 18.30). Ravintola Laulumiehet, Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki. Liput 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet10€, opiskelijat 8 €, pariskunnat 10 + 10 €. Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2.(www.digelius.com).
Elena & The Rom Ensemble,Koko Jazz Club, helsinki24.4. Klo 21:00
Liput 15 / 10 €
Elena Mindru – laulu
Sampo Hiukkanen – viulu
Tuomas J. Turunen – piano
Eero Seppä – basso
Anssi Tirkkonen – rummut
The Jazz Rom Ensemble on säkenöivän jazzlaulajattaren Elena Mindrun luotsaama yhtye, joka kutsuu kuulijansa mukaan eksoottiselle musiikilliselle matkalle. Kokoonpanon ohjelmiston kivijalan muodostavat Mindrun sävellykset, joissa jazz yhdistyy romanialaisesta kansanmusiikista tuttuihin rytmeihin ja melodioihin. Laulusolistia säestää akustinen jazzkvartetti, johon lisäpikantin mausteen luo jazzyhtyeissä harvemmin kuultu viulu. Illan aikana kuullaan orkesterin oman tuotannon lisäksi myös persoonallisia sovituksia ikivihreistä jazzkappaleista.
loviisa
Vapaat äänet -kiertue: Stephan Oliva pianosoolo,Keskus Centralen, loviisa24.4. Klo 19:00
Stephan Oliva (www)
Ranskalaispianisti Stephan Oliva soolokiertuella Suomessa huhtikuun lopussa
Elokuvan ympärille kietoutuvan pianosoolotrilogian kolmas osa tekee kunniaa Jean-Luc Godardin elokuvien musiikille.
Keväisellä Suomen kiertuellaan Stephan Oliva esiintyy 22.-29. huhtikuuta kahdeksalla eri paikkakunnalla.
Vaguement Godard (Godardia hämyisästi) on Stephan Olivan elokuvan ympärille kietoutuvan pianosoolotrilogian kolmas osa. Illusions- levymerkin tuottajan, Philippe Ghielmettin ja ranskalaisen pianistin kanssa yhteistyössä toteutuu hanke muodostuu kunnianosoituksesta yhdelle elokuvasäveltäjälle (Bernard Herrmann), yhdelle elokuvagenrelle (Film noir) ja yhdelle elokuvaohjaajalle (Jean-Luc Godard).
Marraskuussa 2013 ilmestynyt Vaguement Godard piirtää musiikillisen muotokuvan tekijästä, joka loi uudestaan elokuvan ja vei Uuden aallon huippuunsa. Aiheensa rikkaudesta lumoutuneena Stéphan Oliva improvisoi pianolla useita Jean-Luc Godardin elokuvia, mm. Viimeiseen hengenvetoon, Elää elämäänsä, Hullu Pierrot, Pieni sotilas, Keskipäivän aave, Alphaville, Pelastukoon ken voi, Intohimo… Hän käsittelee useiden, Godardin elokuviin musiikkia säveltäneiden teoksia, mm. Georges Delerue, Michel Legrand, Antoine Duhamel, Martial Solal.
Liput 10 €