Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazz-Espa: DANTCHEV:DOMAIN,Espan lava, helsinki2.8. Klo 17:30

keikka

Anna Dantchev – laulu ja tupan-rumpu, Erno Haukkala – pasuuna, Kenneth Ojutkangas – kitara ja tuuba, Antti-Pekka Rissanen – rummut

DANTCHEV:DOMAIN -yhtyeen musiikissa yhdistyvät vahvat elokuvalliset melodiat, tiukat Bulgarian rytmit sekä heittäytyvä improvisaatio.

Vuodesta 2019 lähtien toiminut DANTCHEV:DOMAIN nostaa maailmanlaajuisesti esille suomalais-bulgarialaista groovea. Anna Dantchev on monipuolinen ja karismaattinen vokalisti-säveltäjä. Hänen vahvaa ääntään on verrattu mm. Nina Simonen jylhään saundiin. Dantchevin laulut ammentavat inspiraationsa elämästä – valosta ja varjosta. Englanniksi ja bulgariaksi lauletut ihmisen kokoiset tarinat ovat saaneet yleisöltä ihastuneen vastaanoton. Dantchevin tapa yhdistää omassa laulutyylissään bulgarialaista laulutekniikka jazzin herkkyyteen ja universaaliin tarinankerrontaan on kiitelty kansainvälisissäkin arvioissa. DANTCHEV:DOMAIN on lyhyessä ajassa saanut mainetta rytmimusiikin uuden tien kulkijana Tunteet ja tarinat näkyvät ja kuuluvat yhtyeen esiintymisessä. Taidokkaan yhtyeen uniikki instrumentaatio ja tiukkoja määrityksiä kaihtava persoonallinen tyyli on huomattu yli genre- ja maarajojen.

Yhtye on julkaissut kaksi albumia: Say It (2020, Glomama Music) The Lions We Are (2022, Glomama Music)

Kuva: Maarit Kytöharju

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Jazz-Espa: Pienet ihmiset isot puutEspan lava, helsinki2.8. Klo 13:00

Pienet ihmiset isot puut

keikka

Laura Helander – saksofoni, Mikko Antila – piano, Tatu Back – basso, Benjamin Nylund - rummut

Pienet ihmiset isot puut (tuttavallisemmin piip) on luonnosta inspiroituneita sävellyksiä esittävä jazzkvartetti. Yhtyeen sävellykset käsittelevät ilmastoahdistusta, luontokadon aiheuttamaa surua ja rakkautta luontoon. Musiikki on tyyliltään modernia jazzia, jossa kuullaan vaikutteita suomalaisesta kansanmusiikista ja iskelmästä.

Yhtye julkaisi syyskuussa 2022 studioliven Täällä oli kaunista kerran, joka on omistettu hakatuille metsille.

Kuva: Otso Kauniskangas

Jazz-Espa: ILMARI HEIKINHEIMO NORTHERN GARDENEspan lava, helsinki2.8. Klo 16:00

ILMARI HEIKINHEIMO NORTHERN GARDEN

keikka

Ilmari Heikinheimo – rummut, lyömäsoittimet, huilu, Adele Sauros – tenori- ja sopraanosaksofonit, huilu, Samuli Mikkonen – piano, Eero Tikkanen – kontrabasso

Kotimaisen vapaan ilmaisun lyhdyn kantajaksikin tituleeratun, useista viime vuosien huippuyhtyeistä (mm. Raoul BjörkenheimPiirpaukeJuhani AaltonenJimi TenorEdward Vesalan uudestisyntynyt Sound & Fury) tunnettu rumpali Ilmari Heikinheimo esittäytyy ensimmäisessä Northern Garden -sooloprojektissaan säveltäjänä - tuoden esille herkemmän, lyyrisen puolensa. Konsertti on myös alkusoittoa pian julkaistavalle Heikinheimon soolodebyytti-albumille.

Suurin osa musiikista on sävelletty kevättalvella 2022 Heikinheimon asuessa Oslossa. Sävellystyön temaattiseksi linjaksi ja tärkeimmäksi rakennusaineeksi muodostui tällöin sisäinen dialogi reilu vuosi aiemmin edesmenneen isän kanssa, jolle tuleva albumi on myös omistettu.

Heikinheimon musiikissa mm. jazzin, progen, länsimaisen taidemusiikin ja kansanmusiikkien vaikutteet sulautuvat saumattomasti yhteen tavalla, jossa sisällöllinen päälause on läheisen ihmisen jättämä sisäinen perintö - elämän voima ja kauneus, jossa surukin on rikkautta kun jäljellä on edelleen rakkaus joka kantaa. Tulevan albumin teemana onkin sekä muistaminen, että toisaalta menetyksestä seuraava perspektiivin muutos  - ''uudelleensyntymä'' - ja näiden välillä dynaamisesti virtaava dramaturginen dialogi.

Kuva: Francesco Saggio.

Ilmoita keikka

Elokuu 2023
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat