Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Josén Pimeä Puoli - Porvoo Jazz Festival 2019,Vanha123, porvoo28.9. Klo 23:00

keikka

Porvoo Jazz Festivaalilla nähdään lauantai-illan jatkoilla Josén Pimeä Puoli. Jossakin bluesin, jazzin ja noirin kaukaisella raja-alueella käydään loputonta kaksintaistelua, jossa vastapuolina ovat Jose Mäenpään tummanpuhuvat tarinat sekä Pimeän Puolen värisevä twist. Ovet auki klo 22 ja keikka klo 23.

Jose Mäenpää, laulu, piano, kappaleet
Arto Nurmi, basso
Jussi Miettola, rummut

Liput: ennakkoon 20€/15€, ovelta 25€/20€

Keikat samana päivänä kaupungissa porvoo

Jazzliiton kiertueella | On Jazz Finland Tour: Alder EgoVanha 123, porvoo28.9. Klo 20:00

keikka

Linjakasta ja nykyaikaista jazzia esittävä Alder Ego esiintyy syys-lokakuussa kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri maan. Suomen Jazzliiton tuottama kiertue vie yhtyeen kahden viikon sisällä Ouluun, Espooseen, Porvooseen, Kotkaan, Savonlinnaan, Kuopioon, Joensuuhun ja Raaheen. Tuotteliaana säveltäjänä tunnetun rumpali Joonas Leppäsen luotsaama kvartetti lähtee kiertueelle mukanaan runsaasti uutta musiikkia.

Joonas Leppäsen sävellysten ympärille vuonna 2014 syntynyt Alder Ego julkaisi toisen levynsä IIlokakuussa 2018 We Jazz Recordsin kautta. Albumi esitteli Leppäsen pohdiskelevan, mutta intensiivisesti ryöpsähtelevän sävellystyylin, ja keräsi kehuja ja huomiota ulkomaita myöten. Vailla harmoniasoitinta operoivan ns. pianottoman kvartetin musiikki on isojen kokonaisuuksien kamarimusiikkia jazzyhtyeelle. Sävelletyn ja vapaan ilmaisun välillä ambivalentisti soljuva musiikki on melodista, yllätyksellistä ja kerroksellista.

Berliinissä ja Göteborgissa opiskellut Joonas Leppänen tunnetaan kotimaassa Alder Egon lisäksi mm. Big Blue -yhtyeestä. Myös muut bändin muusikot ovat kunnostautuneet viime aikojen keskeisissä “uuden jazzaallon” yhtyeissä: saksofonisti Jarno Tikka soittaa OK:KOssa, trumpetistiTomi Nikku Bowman Triossa ja Maxxxtetissa, jonka kokoonpanoon kuuluu myös basisti Teemu Åkerblom. Kiertueella nähdään Åkerblomin sijaan basson varressa Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Nathan Francis.

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun sekä ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri. Kiertuetoiminnalla Suomen Jazzliitto toteuttaa missiotaan pitää jazz soimassa ympäri Suomen.

Kuuntele Alder Ego: II Spotifyssa: https://spoti.fi/2Lc48KK

Alder Ego
Joonas Leppänen, rummut / Tomi Nikku, trumpetti / Jarno Tikka, tenorisaksofoni / Nathan Francis, kontrabasso

Alder Ego Suomen Jazzliiton kiertueella
Ke 25.9. klo 20 Oulu, Vanha Paloasema Bar, liput 15/10€
Pe 27.9. klo 20 Espoo, April Jazz Club, Tapiola Garden, liput alk. 13€
La 28.9. klo 20 Porvoo Jazz Festival, Vanha 123, w/ Superposition! klo 21.00, yhteisliput 30/25/20€
Ma 30.9. klo 19 Kotka, Ravintola Kairo, liput 10/8/5€
Ti 1.10. klo 19 Savonlinna, Kulttuurikellari, liput 20/15€ ovelta, 18/13€ ennakkoon
Ke 2.10. klo 19 Kuopio, Ravintola Gusto RunIn, liput 18/15€
To 3.10. klo 19 Joensuu, Pakkahuone, liput 15/10/5€
Pe 4.10. klo 19 Raahe, Raahen Teatteri, liput 15/10/5€

Iro Haarla Quartet - Porvoo Jazz Festival 2019Kulttuuritalo Grand, porvoo28.9. Klo 18:00

keikka

Pianisti, harpisti ja säveltäjä Iro Haarla tuo Porvoo Jazz festivaalille uuden kvartettinsa, jossa hänen kanssaan soittavat saksofonisti Juhani Aaltonen, basisti Ulf Krokfors ja rumpali Markku Ounaskari. Abstraktien ja dissonoivienkin harmonioiden kautta Haarlan musiikki pyrkii aina kauneuteen, koskettavuuteen ja rauhaan. Kokonaisuuden ja tunnistettavan soinnin takaa pitkäaikainen yhteistyö yhtyeen jokaisen muusikon kanssa. Keikka alkaa klo 18 lauantaina 28.9 Kulttuuritalo Grandissa.

Liput: ennakkoon 25€/20€/10€, ovelta 30€/25/15€

Alder Ego & Olavi Louhivuori Superposition! - Porvoo Jazz Festival 2019Vanha123, porvoo28.9. Klo 20:00

keikka

Vanha 123:ssa nähdään Porvoo Jazz Festivaalin toisena iltana Alder Ego sekä Olavi Louhivuori Superposition.

Alder ego on peloton jazzyhtye. Berliinissä ja Göteborgissa vietettyjen vuosien jälkeen Helsinkiin palannut rumpali ja säveltäjä luotsaa yhtyettään, joka koostuu nuorista improvisaatiolahjakkuuksista. Yhtye perustettiin vuonna 2014 syksyllä Joonas Leppäsen sävellysten ympäri. Joonas Leppänen tunnetaan kotimaassa Alder Egon lisäksi parhaiten Big Blue -yhtyeestä. Myös muut bändin muusikot ovat kunnostautuneet viime aikojen keskeisissä "uuden jazzaallon" yhtyeissä: saksofonisti Jarno Tikka soittaa OK:KOssa, trumpetisti Tomi Nikku Bowman Triossa ja Maxxxtetissa, jonka kokoonpanoon kuuluu myös basisti Teemu Åkerblom.

Illan aikana kuullaan myös Porvoo Jazzissa kvanttifysiikan ihmeellisistä löydöksistä nimensä saanut Superposition! joka on säveltäjä-rumpali Olavi Louhivuoren kokoama uunituore kvartetti. Louhivuori on koonnut ympärilleen ryhmän lahjakkaimpia nuoria suomalaisia muusikoita, joita kaikkia yhdistää musiikillinen seikkailunhalu sekä pyrkimys etsiä ennakkoluulottomasti uutta. Yhtyeen musiikki ammentaa free jazzin ja improvisaation perinteestä. Yhtyeessä soittavat Louhivuoren lisäksi Adele Sauros ( tenorisaksofoni), Linda Fredriksson (altto- ja baritonisaksofonit) sekä Mikael Saastamoinen (kontrabasso)

Keikat alkavat klo 20 ja 21 Porvoo Jazzin hurmaavassa Vanha 123:n tilassa.

Ilmoita keikka

Syyskuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30      

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat