Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

UMO & Iro Haarla: Silent Music,Musiikkitalo, helsinki18.4. Klo 13:00

keikka

UMOn ja pianisti-harpisti Iro Haarlan pitkä yhteistyö saa jatkoa pääsiäisen alla, kun UMOn 16-henkinen big band ja Haarla tekevät kirkkokiertueen Uudellamaalla. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi vieraillaan Askolassa ja Porvoossa. Sarjaan kuuluu myös kiirastorstain päiväkonsertti Musiikkitalolla.

Silent Music -konsertti on läpileikkaus UMOn Haarlalta tilaamista sävellyksistä. Konserteissa kuullaan mm. pääsiäisen tapahtumista ja Kristuksen kärsimyksestä kertova Ante Lucem – ennen päivän koittoa (2005), uljaiden kurkien pitkää muuttomatkaa kuvaava Kurkien taru (2006) ja tuulen voimasta inspiroitunut Led by the Wind (2015). Kantaesityksensä saa tätä konserttisarjaa varten sävellettävä, pääsiäisen tunnelmaan sopiva Silent Music (2019). Moni näistä UMOn kantaesittämistä sävellyksistä on myöhemmin jäänyt elämään Haarlan omissa kokoonpanoissa ja erilaisina sovituksina, osa levytettynäkin. Konserttisarjan kapellimestarina toimii UMOa paljon luotsannut Mikko Hassinen.

– Musiikillani pyrin tuomaan ihmisille valoa, herättelemään syviä tunteita ja kykyä jakaa mielihyvää toinen toisillemme. Kuvailisin konserttien henkeä ajatuksella hiljentymisestä, syvien sävelkudosten ja tulkintojen kautta kohti valoa kulkevaksi soinnin virraksi. UMOn kanssa soittaminen kapellimestari Mikko Hassisen johdolla on minulle erityisen kiehtova mahdollisuus toteuttaa näitä ajatuksia, Haarla kuvailee. 

Keikan pituus n. 75 min, ei väliaikaa. 

Liput Musiikkitalon lipunmyynnistä 7 € tai Ticketmasterista 8 €, myynnissä myös sarjalippu kolmeen AUF-konserttiin 13,50 € / 16,50 €.

 

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Vapaat äänet: Maxxxtet (FIN) & Spring Roll (FRA)Malmitalo, helsinki18.4. Klo 19:00

Maxxxtet

Spring Roll (www)

keikka

Jazzin uutta aaltoa Suomesta ja Ranskasta – Maxxxtet & Spring Roll yhteiskiertueella huhtikuussa

Kotimaisen jazzin nuoren polven kärkikastia edustava Maxxxtet kiertää Suomea 9.–18. huhtikuuta. Suomen Jazzliiton ja Vapaat äänet -agentuurin yhteistuotantona toteutuvan kiertueen jälkipuoliskolle mukaan liittyy jazzia ja nykymusiikkia tyylikkäästi yhdistelevä ranskalainen Spring Roll. 

Saksofonisti Max Zengerin johtama Maxxxtet yhdistää voimansa ranskalaishuilisti Sylvaine Hélaryn luotsaaman Spring Roll -yhtyeen kanssa Suomen-kiertueella huhtikuussa. Suomalaiskvartetti käynnistää oman osuutensa Lappeenrannasta 9.4., ja ranskalainen Spring Roll liittyy mukaan kiertueelle 14.4. Kuusankoskella. Yhtyeet esiintyvät yhdessä lisäksi Turussa, Raahessa, Joensuussa sekä Helsingissä, jossa kiertue huipentuu päätöskonserttiin Malmitalolla 18.4. Maxxxtet ja Spring Roll esittävät kumpikin uutta musiikkia tulevilta julkaisuiltaan.

Turku Jazz Festivalin vuoden 2018 artistiksi valittu sekä Pori Jazzin nousevana kykynä vuonna 2017 palkittu Max Zenger (s. 1988) kuuluu maamme nuorten ja visionääristen jazzmuusikoiden kärkikastiin. Saksofonien ja bassoklarinetin taitajana tunnetun Zengerin johtamalta Maxxxtetilta on lupa odottaa seikkailullista otetta, sillä yhtyeenjohtajan mukaan bändi ”vie kuulijan matkalle maailman ympäri, sekä menneeseen että tulevaan”. Yhtyeen musiikki sisältääkin runsaasti yllättäviä käänteitä ja ryöpsähtelevää improvisaatiota. Zengerin rinnalla Maxxxtetissa soittavat suomalaisen jazzin nuoriin huipputekijöihin lukeutuvat trumpetisti Tomi Nikku, basisti Teemu Åkerblom sekä rumpali Jonatan Sarikoski, jotka tunnetaan mm. Bowman Trion, Alder Egon ja Kaisa's Machinen riveistä. Albumit Chapter 1 ja Chapter 2 kotimaisella Eclipse Musicilla julkaissut Maxxxtet työstää parhaillaan kolmatta julkaisuaan.

Maxxxtetin seuraan kiertueen puolivälissä liittyvä ranskalainen Spring Roll yhdistelee ilmaisussaan nykymusiikkia ja jazzia. Soinnilla, äänensävyillä ja resonanssilla leikittelevän kvartetin musiikissa minimalismi ja vyöryvät äänimassat seuraavat toisiaan. Huilisti Sylvaine Hélaryn säveltämä musiikki kumpuaa paitsi hänen taidemusiikkiopinnoistaan, myös sessioistaan newyorkilaismuusikoiden kanssa sekä vuosistaan pop-musiikin parissa. 
Ranskan vaihtoehtoisen jazzskenen parhaimmistoa edustavassa kvartetissa soittavat Hélaryn lisäksi Ikui Doki ja Que Vola -yhtyeissä Suomessakin kuultu saksofonisti Hugues Mayot, viulisti Dominique Pifarélyn kvartetissa vaikuttava pianisti Antonin Rayon sekä mm. kitaristi Marc Ducret'n triosta tuttu basisti Bruno Chevillon. Yhtyeen toinen albumi Episodes julkaistaan maaliskuussa portugalilaisen Clean Feed -levymerkin kautta

Maxxxtet
Max Zenger, saksofoni, bassoklarinetti / Tomi Nikku, trumpetti / Teemu Åkerblom, basso / Jonatan Sarikoski, rummut

Spring Roll (FR)
Sylvaine Hélary, huilu, ääni / Antonin Rayon, piano, Moog / Hugues Mayot, tenorisaksofoni, klarinetti / Bruno Chevillon, basso

Torstai 18.4. klo 19 Malmitalo
Ala-Malmin tori 1, Helsinki
Liput 15€/12 € | lippu.fi | www.malmitalo.fi

Maxxxtet kiertueella
Ti 9.4. klo 20 Lappeenranta, ravintola Lamppu
Ke 10.4. klo 19 Savonlinna, Kulttuurikellari
To 11.4. klo 19 Oulainen, Kinokulma / Kulmajazz
Pe 12.4. klo 19 Seinäjoki, Ravintola Alma / Jazzoikoon!

Maxxxtet ja Spring Roll kiertueella
Su 14.4. klo 18 Kuusankoski, Pato Klubi
Ma 15.4. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopisto
Ti 16.4. klo 19 Raahe, Raahen Teatteri
Ke 17.4. klo 19 Joensuu, Pakkahuone
To 18.4. klo 19 Helsinki, Malmitalo

Kiertueen tuotanto: Suomen Jazzliitto & Vapaat äänet
Kiertuetta tukevat: MES, Adami, Bureau Export, Institut Francais, Sacem, Spedidam

 

Syksyllä tuoreimman albuminsa We Are Together julkaissut Helsinki-Cotonou Ensemble on kitaristi Janne Halosen ja beniniläisen perkussionisti-laulaja Noël Saïzonoun luotsaama yhtye, jonka musiikki iskee suoraan kuulijan tanssisuoneen. Ryhmän esittämä musiikki on tarttuva yhdistelmä beniniläisiä perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia ja funkia. Kahdeksanhenkisen kokoonpanon kotimaan konsertit alkavat olla jo harvinaista herkkua, joten tätä ei tapausta ei kannata missata. 

Noël Saïzonou, voc & perc / Janne Halonen, gtr & voc / Sampo Riskilä, bass & voc / Juha Räsänen, drs & voc / Mikko Pettinen, trp & voc / Joakim Berghäll, sax & voc / Menard Mponda, perc & voc / Visa Oscar, keys

Liput 39€ (sis. eteispalvelumaksu)

Ilmoita keikka

Huhtikuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930     

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat