Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazzliiton kiertueella: Joona Toivanen Solo & Kallio Slaaki,Oulun kaupunginteatteri, Pikisali, oulu6.11. Klo 19:00

keikka

Pianisti Joona Toivanen ja rumputrio Kallio Slaaki lähtevät yhdessä Jazzliiton kiertueelle tällä viikolla. Kiertue käsittää kahdeksan paikkakuntaa ympäri Suomea.

Joona Toivanen, piano (myös preparoitu piano/flyygeli)

Aiemmin trionsa kanssa kansainvälistä huomiota herättänyt pianisti luovii uudenlaisia musiikillisia maastoja uudella “Polarities”-albumillaan, jonka julkaisi ruotsalainen Footprint Records. Soolopianolevyllään Toivanen tutkii instrumenttinsa mahdollisuuksia monipuolisesti muodostaen sävellyksistään runollisen kokonaisuuden. Toivanen käyttää paitsi pianon ja flyygelin perinteistä akustista soundia, myös erilaisia preparointeja ja päällekkäisäänityksiä saavuttaakseen monisävyisen lopputuloksen. Joona Toivanen (s. 1981) on jyväskyläläislähtöinen jazzpianisti, joka asuu nykyään Göteborgissa Ruotsissa. Toivasen muihin kokoonpanoihin lukeutuvat mm. arvostetuille levymerkeille Blue Notelle ja CAMJazzille levyttänyt Joona Toivanen Trio. www.joonatoivanen.com

Kallio Slaaki
Mika Kallio - rummut, gongit, kellot, lyömäsoittimet
Anssi Nykänen - rummut, lyömäsoittimet
Mikko Hassinen - rummut, gongit, lyömäsoittimet

Kallio Slaaki on piristävä poikkeus jazzin ja rytmimusiikin saralla. Mika Kallion, Mikko Hassisen sekä Anssi Nykäsen muodostama kolmikko on tehnyt väkevää sisääntuloa Suomen musiikkikentään ainutlaatuisen konseptinsa kautta. Vuonna 2008 ensimmäisen keikkansa nykyisellä kokoonpanolla heittänyt bändi on vuosien saatossa sulautunut todella hyvin yhteen joka näkyy huippumuusikoiden suorastaan leikittelevän nautittavana yhteensoittamisena. Kallio Slaaki julkaisi debyyttilevynsä “Polymania For Percussion” syyskuussa 2013. www.mikakallio.net/kallioslaaki

Kiertuepaikat:
5.11. Tornio, Musiikkitalo klo 19, liput 20/10/5€
6.11. Oulu, Oulun kaupunginteatteri, Pikisali klo 19, liput 15/10€
7.11. Turku, Cafe Tiljan klo 21, liput 15/10€
8.11. Raahe, Raahe-sali klo 19, liput 15/10€
12.11. Joensuu, Konservatorion sali klo 19, liput 15/10/6€
13.11. Savonlinna, Wanha Kasino klo 20, liput 15/10€
14.11. Kuopio, Konservatorio klo 20, liput 15/10€
15.11. Kajaani, Kaukametsän Kouta-sali klo 19, liput 15/10€

 

Keikat samana päivänä kaupungissa oulu

Joona Toivanen Soolo & Kallio SlaakiOulun kaupunginteatteri, Pikisali, oulu6.11. Klo 19:00

Torstai 6.11. klo 19
JOONA TOIVANEN SOLO & KALLIO SLAAKI
Pikisali, Oulun kaupunginteatteri

Liput 15/10 €
Liput Lippupalvelun lippukaupoista kautta maan.
Ilman toimituskuluja Oulun kaupunginteatterin myyntipalvelu, Oulu 10-palvelupisteet ja Valveen lippumyymälä.

Joona Toivanen Solo
Joona Toivanen piano

Aiemmin trionsa kanssa kansainvälistä huomiota herättänyt pianisti luovii soolopianolevyllään uudenlaisia musiikillisia maastoja ja tutkii instrumenttinsa mahdollisuuksia monipuolisesti muodostaen sävellyksistään runollisen kokonaisuuden. Teostulkinnoissa hyödynnetään yleisemmin elektronisen musiikin maailmasta tuttuja tekniikoita, mm. live-sämpläämistä ja looppaamista.

Kallio Slaaki
Mika Kallio rummut, gongit, kellot, lyömäsoittimet
Anssi Nykänen rummut, lyömäsoittimet
Mikko Hassinen rummut, gongit, lyömäsoittimet

Kallio Slaaki on piristävä poikkeus jazzin ja rytmimusiikin saralla. Kolmen rumpalin muodostama kokoonpano on tehnyt väkevää sisääntuloa Suomen musiikkikenttään ainutlaatuisen konseptinsa kautta. Bändi on vuosien saatossa sulautunut todella hyvin yhteen, joka näkyy huippumuusikoiden suorastaan leikittelevän nautittavana yhteensoittamisena. Yhtyeen varsin omaleimainen soundi on Mika Kallion käsialaa. Slaakin keikoilla kirjoitettu materiaali kohtaa luontevasti solisevan improvisaation.

Ilmoita keikka

Marraskuu 2014
MaTiKeToPeLaSu
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat