Jazz Finland Live
Keikat kaupungista turku
Lauantai 5.9.
turku
Flame Jazz: Mikko Antila Sinetti,Bar Ö, turku5.9. Klo 19:00
Mikko Antila Sinetti

Multi-instrumentalisti Mikko Antilan uusi yhtye avaa Flame Jazzin syyskauden debyyttilevynsä julkaisukonsertilla. Flame Jazz Recordsin toimesta kesällä julkaistava Sinetti-albumi esittelee vibrafonisti ja säveltäjä Antilan omaleimaisen kvintetin, jonka musiikissa kauniit melodiat, maanläheinen groove ja vivahteikas yhteissoitto yhdistyvät raikkaalla tavalla.
Yhtyeen soinnissa vibrafoni, klarinetti ja akustinen kitara kietoutuvat kontrabasson ja rumpujen rytmiseen pohjaan. Musiikissa kuuluu kaikuja suomalaisesta kansanmusiikista, Americanasta sekä mustan amerikkalaisen musiikin rikkaasta perinteestä. Kaiken keskiössä ovat vahvat sävellykset ja muusikoiden välinen luontevan leikkisä vuorovaikutus.
Lennokkaasta ilmaisustaan tunnettu Mikko Antila kuuluu suomalaisen jazzkentän kysytyimpiin nuoriin muusikoihin. Häntä on kuultu muun muassa Mikko Innasen, Kaisa Mäensivun ja Panu Savolaisen yhtyeissä sekä fuusioyhtye Peelassa. Antilan soitossa yhdistyvät tekninen taituruus ja lämmin ilmaisu. Hänet tunnetaan räväkkänä solistina, kuuntelevaisena säestäjänä sekä rennon tunnelman luojana, joka instrumentista riippumatta pyrkii aina palvelemaan musiikillista kokonaisuutta.
“Mikko Antila is a vibraphonist with soul. No synonyms needed, no need to reinvent the wheel; Antila. Simply. Has. Soul.” – Finland Today 2025
Mikko Antila – vibrafoni
Joonatan Henriksson – klarinetti
Otto Porkkala – akustinen kitara
Antti Lötjönen – kontrabasso
Teppo Mäkynen – rummut
LIPUT: Tiketti (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 22 €
Eläkeläiset 20 €
Opiskelijat 12 €
Ikäraja 18 vuotta.
Lipunmyynti myös Bar Ö:n ovella konserttipäivänä klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Esteetön kulku pyynnöstä takaoven kautta.
Maanantai 7.9.
turku
Monday Jazz Happening: Castle Street Quintet,Rica Bar, turku7.9. Klo 19:00
Castle Street Quintet

Monday Jazz Happeningin 21. toimintalukuvuosi käynnistyy jälleen tuttujen muusikoiden kanssa. Nämä pitkän linjan ammattilaiset ovat olleet alusta asti mukana soittamassa ja tuottamassa tätä hienoa tapahtumasarjaa. Castle Street Quintet aloittaa illan totutusti Hannu Riikosen säveltämällä Nest Song -kappaleella. Luvassa on myös muusikoiden omia biisejä sekä tuttuja kappaleita, joita ollaan maanantaijamien historian aikana kuultu lukuisina eri variaatioina. Ja heti keikan jälkeen alkaa jamit, joihin kaikki ovat tervetulleita osallistumaan!
Ilpo Murtojärvi - kitara
Timo Kajamies - koskettimet
Vesku Saloranta - kontrabasso
Mikko Maunula - rummut
Jusu Heinonen - saksofonit
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Lauantai 12.9.
turku
Flame Jazz: Kari Antila Quartet & Eero Koivistoinen,Logi-sali, Logomo, turku12.9. Klo 19:00

– Kari Antilan 60-vuotisjuhlakiertue
Kitaristi Kari Antila juhlistaa 60-vuotissyntymäpäiviään juhlakiertueella, joka kokoaa yhteen suomalaisen jazzkentän huippumuusikoita. Turussa kuultava konsertti tuo lavalle Kari Antila Quartetin sekä suomalaisen jazzin legendan Eero Koivistoisen.
Laitilassa syntynyt Antila kuuluu suomalaisen jazzkitarismin kansainvälisiin kärkinimiin, ja pitkän uransa aikana hän on asunut ja työskennellyt Suomen lisäksi Belgiassa ja New Yorkissa. Antilan vuosikymmenten aikana hioutuneessa omaleimaisessa sävelkielessä yhdistyvät moderni jazz, pohjoismainen melodisuus sekä vahva amerikkalainen jazzperinne. Viisi albumia omalla nimellä julkaisseen Antilan tunnistettava kitarasoundi, lyyrinen improvisointi ja vahva rytminen ilmaisu ovat tehneet hänestä kansainvälisesti arvostetun esiintyjän ja yhteistyökumppanin.
Juhlakonsertissa kuullaan Antilan uran varrelta kumpuavaa musiikkia, jossa vahva tarinankerronta, svengaava yhteissoitto ja lämmin vuorovaikutus yhdistyvät eleganttiin jazzilmaisuun. Eero Koivistoisen mukanaolo tuo iltaan ainutlaatuisen kohtaamisen kahden suomalaisen jazzsukupolven välillä.
“Syvä ymmärrys melodisista sekä harmonisista rakenteista että innovatiivisesta improvisaatiosta johtaa lopputuloksen täyteliääksi ja reheväksi.” – Jazzrytmit, Osku Rajala
Kari Antila – kitara
Eero Koivistoinen – saksofoni
Alexi Tuomarila – piano
Joonas Tuuri – basso
Tuomas Timonen – rummut
Konsertti järjestetään Logi-salissa, sisäänkäynti Veturikadun kautta. Saliin on esteetön kulku. Ovet aukeavat klo 18. Konsertissa on väliaika, kokonaiskesto n. 1 h 45 min.
Salin etuosa on ikärajaton. Takana sijaitsevat pöytäryhmät ovat anniskelualuetta.
LIPUT: Logomo ja Lippu.fi (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 25 €
Eläkeläislippu 23 €
Opiskelijalippu 15 €
Lasten lippu (7-17 v.) 15 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa
Ryhmälippu (10 hlöä tai yli) 20 €
Maanantai 14.9.
turku
Monday Jazz Happening: Kvargtet,Rica Bar, turku14.9. Klo 19:00
Kvarget

Kvargtet on tuore nelihenkinen Helsingissä toimiva kokoonpano, joka esittää alkuperäisiä jazzsävellyksiä ja myös tulkitsee vanhempia sekä modernimpia jazzklassikoita. Yhtyeen jäsenten sävellykset ammentavat 50- ja 60-luvun jazzin soundia. Ennen kaikkea hyvä svengi, improvisointi sekä vuorovaikutus ovat yhtyeen käsialaa. Esiintymisissä voi kuulla pitkiä ja intensiivisiä soolopätkiä, nopeita ja kiihkeitä tempoja mutta myös herkkää ja pehmeää balladitulkintaa, jossa jätetään tilaa hiljaisuudelle. Yhtye rakentaa keikoillaan dynaamisia kokonaisuuksia, jotka vievät kuulijaa intiimeihin ja pysähtyneisiin hetkiin.
Lavalla Kvargtet pyrkii luomaan hetkessä uutta. He ottavat riskejä, kuuntelevat ja reagoivat. Samalla yhtye kunnioittaa jazzin perinteitä ja pitää vahvasti kiinni tämän estetiikasta. Yhtyeen tarkkaan suunniteltuun ohjelmistoon kuuluu omien sävellysten lisäksi mm. Cannonball Adderleyn, Cedar Waltonin ja Thelonious Monkin tuotantoa - sovituksina, joissa perinne kohtaa yhtyeen oman äänen.
Severi Tikkinen - saksofoni
Tobias Schenk - piano
Lauri Ikävalko - basso
Knut Haglund - rummut
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Perjantai 18.9.
turku
Jaska Lukkarinen & Turku Jazz Orchestra: Rainbow Blue,Sigyn-sali, Turun konservatorio, turku18.9. Klo 19:00

Jaska Lukkarinen & Turku Jazz Orchestra: Rainbow Blue
Rumpali Jaska Lukkarinen paneutuu syyskuun konsertissa jazzrumpusetin säestyksen eri mahdollisuuksiin big band -kontekstissa. Illan keskiössä on erityisesti ajatus solistisesta säestämisestä: rummuista ei muodostu vain rytmistä perustaa, vaan aktiivinen osa orkesterin sointiväriä ja vuoropuhelua.
Lukkarinen etsii tapoja yhdistää pienyhtyesoiton yllätyksellisyys ja dynaamiset ääripäät big band -säestykseen. Rummut sulautuvat osaksi orkesterin kokonaissointia ja käyvät jatkuvaa keskustelua muiden soitinryhmien kanssa – välillä hienovaraisesti säestäen, välillä vahvasti kommentoiden.
Musiikin on säveltänyt konsertin kapellimestarina toimiva Mikko Hassinen, joka on rakentanut teokset tiiviissä yhteistyössä Lukkarisen kanssa. Sävellystyö sai alkunsa Lukkarisen tohtorintutkintoon liittyvästä projektista, jossa tavoitteena oli tuoda hänen näkemyksensä rumpujen roolista big bandissa uudenlaiseen valoon.
– Jaska pyysi minua mukaan projektiin joitakin vuosia sitten. Sävellystyö oli yksi kiinnostavimmista, joita olen tehnyt. Pääsin tekemään yhteistyötä suomijazzin 100-vuotisen historian taitavimpiin ja näkemyksellisimpiin kuuluvan muusikon kanssa – joka sattuu myös olemaan rumpali. Jaskan ideat rumpujen roolista big bandissa olivat inspiroivia ja haastaviakin, ja niiden pohjalta säveltäminen avasi minulle uusia näkökulmia jazzin rytmiikkaan ja sointiin, Hassinen kertoo.
Turku Jazz Orchestran konsertti-illassa luvassa on ennen kaikkea svengaavaa ja värikästä big band -jaskaa – ei nuotinhajuista akateemista tutkimusta!
Turku Jazz Orchestra
Jaska Lukkarinen – rummut
Mikko Hassinen – sävellykset, orkesterin johto
LIPUT: Tiketti
Peruslippu 35 €
Eläkeläiset 32 €
Opiskelijat ja lapset 15 €
Ryhmälippu 30 € (10 henkilöä tai yli)
OP:n omistaja-asiakasetulippu 30 € (max 2 lippua / asiakas), saatavilla OP mobiilissa.
Lipunmyynti myös konserttipäivänä Sigyn-salin ovella klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty.
Konsertti on ikärajaton ja esteetön. Katsomossa on numeroidut istumapaikat.
Maanantai 21.9.
turku
Monday Jazz Happening: Yes We Can Play Steely Dan,Rica Bar, turku21.9. Klo 19:00
Yes We Can Play Steely Dan

Steely Danin suosituimpia höystettynä muutamalla syväsukelluksella.
Iina Mutikainen voc
Lauri Laine g
Ville Vihko kb
Jussi Karhujoki b
Taneli Korpinen dr
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Maanantai 28.9.
turku
Monday Jazz Happening: Takahuoneband,Rica Bar, turku28.9. Klo 19:00

Turun Konservatoriosta tuleva Takahuoneband on yhdeksän ihmisen poppoo täynnä positiivisuutta ja pettämätöntä ammattitaitoa. Tervetuloa!
Linnea Tarvainen - laulu
Amanda Männikkö - laulu
Ida Stenvall - laulu
Sara Innanen - laulu
Taisia Turaeva - laulu
Elmeri Räisä - kitara
Santtu Paloluoto - basso
Samuel Helasmo - piano
Veikko Vermola - rummut.
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Tiistai 29.9.
turku
Vapaat äänet: Pierre-Francois Blanchard trio,Mestarinkadun sali, turku29.9. Klo 20:00
Pierre-Francois Blanchard (www)

Tänä syksynä 30 vuotta täyttävä Vapaat äänet tuo Mestarinkadun saliin ranskalaispianisti Pierre-Francois Blanchardin tuoreen ALIBI-trion tiistaina 29. syyskuutta.
April Jazzissa 2025 Poetic Ways -yhtyeessä loistanut Pierre-Francois Blanchard on kerännyt mainetta Ranskassa herkkänä ja sielukkaana pianistina. Hän tuli tunnetuksi 2015 duossa laulaja Marion Rampalin kanssa ja samaan aikaan pitkän linjan lauluntekijän ja laulaja Pierre Barouhnin säestäjänä. Myös saksofonilegenda Archie Shepp ihastui Blanchardin bluesiin ja kutsui hänet kvartettiinsa 2017. Blanchard julkaisi debyyttialbuminsa #puzzled duona klarinetisti Thomas Savyn kanssa. Levy sai Ranskassa vuoden 2024 parhaan jazzalbumin tunnustuksen ja sen myötä duo on kiertänyt ahkerasti Euroopassa ja Japanissa.
Pianistin tuore trio ALIBI jatkaa #puzzled-duon menestystarinaa, kun mukaan astuu nuori sellisti Adèle Viret. Kovassa nosteessa olevalle sellistille on myönnetty Victoire du Jazz -palkinto vuoden 2025 uutena tulokkaana. Kokenut Thomas Savy on yhtyeen veteraani. Nämä kolmea sukupolvea edustavat loistavat instrumentalistit ja luovat taiteilijat esittävät Blanchardin säveltämää ohjelmistoa. Ihastuttavan ALIBI-yhtyeen rikoskumppanit vievät meidät runolliselle matkalle musiikin ytimeen.
Pierre-Francois Blanchard piano, sävellykset
Thomas Savy klarinetti
Adèle Viret sello
Tiistai 29.9.2026 klo 20 Mestarinkadun konserttisali
Liput 20 euroa / ovelta klo 19:30 alkaen - käteisellä tai kortilla
Mestarinkadun konserttisali/ Turun konservatorion
Mestarinkatu 2, 20810 Turku
Yhteistyössä: Vapaat äänet ja Turun konservatorio
Maanantai 5.10.
turku
Monday Jazz Happening: Santsikuppi,Rica Bar, turku5.10. Klo 19:00

Santsikuppi on Turun konservatorion rytmimusiikin opiskelijoista koostuva energinen bändi, joka tarjoilee yleisölle monipuolisen kattauksen jazzia ja muita svengaavia tyylejä. Yhtye yhdistää nuorekkaan soitonilon ja vahvan muusikkouden tavalla, joka pitää kuulijan hereillä – vähän niin kuin hyvä kahvi.
Nimensä mukaisesti Santsikuppi ei tyydy yhteen kierrokseen, vaan tarjoilee musiikillista lisäannosta kerta toisensa jälkeen. Keikalla kannattaa siis varautua siihen, että korvat saavat yhtä lailla santsikupin – ja vieläpä ilman kahvijonoa.
Alina Knuutila-laulu
Eino Kostiainen-basso
Hanna Sorsa-laulu
Jenna Miettinen-saksofoni
Niilo Hirsimäki-kitara
Riku Putkonen-rummut
Sofi Sevilem-laulu
Virpi Valkeinen-laulu
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Perjantai 9.10.
turku
Flame Jazz: Kannaste4,Bar Ö, turku9.10. Klo 19:00

Saksofonisti Jussi Kannaste kuuluu suomalaisen jazzin arvostetuimpiin muusikoihin, mutta vasta yli kahden vuosikymmenen mittaisen uran jälkeen hän julkaisi ensimmäisen albuminsa yhtyeenjohtajana keväällä 2025. We Jazz Recordsin julkaisema Out Of Self and Into Others esittelee Kannasteen säveltäjänä, jonka ilmaisu liikkuu luontevasti modernin jazzin, vapaan ilmaisun ja vahvan melodisuuden rajapinnoilla. Sävellykset rakentuvat herkistä nyansseista, intensiivisestä vuorovaikutuksesta ja jatkuvasta liikkeestä, jossa tunnelmat voivat vaihtua kuiskaavan intiimeistä hetkistä räiskyvään energiaan.
Albumin nimi viittaa katseen kääntämiseen omasta itsestä kohti muita. Sama ajatus kuuluu myös livenä huippuyhtyeen tulkinnoissa: sävellykset tarjoavat tilaa yksilölliselle ilmaisulle, mutta niiden todellinen voima syntyy muusikoiden välisestä kommunikaatiosta. Lopputuloksena on moniulotteinen kokonaisuus, joka palkitsee kuulijansa yhä uusilla yksityiskohdilla.
Kotimaisen jazzkentän työllistetyimpiin saksofonisteihin lukeutuva Kannaste on tullut tutuksi muun muassa yhtyeistä Antti Lötjönen Quintet East, Jaska Lukkarinen Trio ja Ricky-Tick Big Band. Sibelius-Akatemian jazzosaston johtajana hän on myös keskeinen vaikuttaja suomalaisen jazzkoulutuksen kentällä. Kannaste4 tarjoaa mahdollisuuden kuulla hänen omaa musiikillista maailmaansa kirkkaimmillaan – henkilökohtaisena, oivaltavana ja vahvasti tätä hetkeä heijastavana.
Jussi Kannaste – saksofoni
Tomi Nikku – trumpetti
Johnny Åman – basso
Joonas Riippa – rummut
LIPUT: Tiketti (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 22 €
Eläkeläiset 20 €
Opiskelijat 12 €
Ikäraja 18 vuotta.
Lipunmyynti myös Bar Ö:n ovella konserttipäivänä klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Esteetön kulku pyynnöstä takaoven kautta.
Maanantai 19.10.
turku
Monday Jazz Happening: Brazilian Pilgrims,Rica Bar, turku19.10. Klo 19:00

Brazilian Pilgrims on turkulaisten, kokeneiden muusikoiden perustama yhtye, jonka intohimona on soittaa brasilialaisen musiikkigenren tuotantoa. Ohjelmisto rakentuu sekä modernimmasta että perinteisemmästä brasilialaisesta musiikista (bossa nova, samba, forro yms.).
Bändin ohjelmistoon kuuluu sekä tanssittavaa, nopeatempoisempaa meininkiä että kauniita balladeja ja kaikkea siltä väliltä.
Clara Reinikainen-lead vocals
Sofia Berlin-vocals
Anthony Johnson-violin, acoustic guitar
Eduardo Sinder-keys, vocals
Erkki Levä-bass
Petri Rinne-drums
Juha Ahokas-percussions
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Lauantai 24.10.
turku
Flame Jazz: Elifantree,Logi-sali, Logomo, turku24.10. Klo 19:00

Elektroakustinen Elifantree liikkuu vapaasti jazzin, kokeellisen popin, elektronisen musiikin ja improvisaation rajapinnoilla. Vuonna 2007 perustettu yhtye tunnetaan omaäänisestä ilmaisustaan, elastisista grooveista ja intensiivisestä live-energiastaan, jossa yllätyksellisyys ja vahva läsnäolon tuntu kulkevat käsi kädessä.
Elifantreen musiikki rakentuu laulun, saksofonin ja rumpujen ympärille, mutta yhtyeen äänimaailma laajenee jatkuvasti syntetisaattoreiden, elektroniikan, mellotronin, rumpukoneiden ja muiden erikoissoittimien kautta. Lopputuloksena on tunnistettava ja jatkuvasti muuntuva soundi, jossa herkät melodiat, virtuoosinen improvisaatio ja rohkea kokeellisuus sulautuvat poikkeuksellisen luontevasti yhteen.
Aktiivisesti ympäri maailmaa konsertoinut Elifantree on julkaissut seitsemän kriitikoiden ylistämää levyä, joista tuorein on toukokuussa 2026 julkaistu Florescence. Henkilökohtaista kasvua ja kukoistusta käsittelevällä albumilla kukan puhkeaminen symboloi itsensä hyväksymistä, rakkauden voimaa ja elämän jatkuvaa muutosta.
Kriitikot ovat kuvailleet Elifantreen musiikkia niin “korvan nyrjäyttäväksi elämykseksi” kuin musiikiksi, joka “nostaa popin taiteen tasolle”. Elifantree tunnetaan yhtyeenä, joka ei pysähdy paikalleen, vaan etsii jatkuvasti uusia tapoja yhdistää ääniä, rytmejä ja tunnelmia.
”Elifantree! What a glorious, mad, brilliant display! If jazz went mad and invented a new kind of cake, this would be it. I smiled all the way through!” – The Sound and The Fury
Anni Elif – laulu, syntetisaattori
Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni, elo-elektroniikka, mellotron, rumpukone, ewi
Olavi Louhivuori – rummut
Konsertti järjestetään Logi-salissa, sisäänkäynti Veturikadun kautta. Saliin on esteetön kulku. Ovet aukeavat klo 18. Konsertissa on väliaika, kokonaiskesto n. 1 h 45 min.
Salin etuosa on ikärajaton. Takana sijaitsevat pöytäryhmät ovat anniskelualuetta.
LIPUT: Logomo ja Lippu.fi (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 25 €
Eläkeläislippu 23 €
Opiskelijalippu 15 €
Lasten lippu (7-17 v.) 15 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa
Ryhmälippu (10 hlöä tai yli) 20 €
Maanantai 26.10.
turku
Monday Jazz Happening: Flame Jazz Messengers,Rica Bar, turku26.10. Klo 19:00

Jussi Fredrikssonin ja Severi Pyysalon perustama Flame Jazz Messengers jatkaa eloaan uudistuneella kokoonpanolla. Severi lähti, mutta musiikki jatkuu. Rouhea kvintetti tarjoilee juurevaa jazzia isolla sydämellä.
Mikko ”Gunu” Karjalainen - trumpetti
Max Zenger - saksofoni
Henri Mäntylä - piano
Filemon von Numers - basso
Jussi Fredriksson - rummut
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Lauantai 31.10.
turku
Norjalais-hollantilainen Beiggja syntyi, kun neljä omaleimaista jazzmuusikkoa vetäytyi Norjan talviseen metsään mukanaan vain soittimensa, muutama musiikillinen idea sekä avoin mieli. Hiljaisuuden keskellä syntyi herkkä ja peloton yhteissoundi, joka tallentui yhtyeen debyyttialbumille Morning (HUBRO, 2025).
Beiggjan musiikissa pohjoismainen avaruus, melodinen herkkyys ja vapaa improvisaatio kietoutuvat saumattomasti yhteen. Kika Sprangersin ilmaisuvoimainen saksofonisoundi ja Kjetil Mulelidin lyyrinen pianismi löytävät vahvan perustan Mats Eilertsenin lämpimästä bassonsoitosta ja Per Oddvar Johansenin vivahteikkaasta rumpaloinnista. Yhtyeen musiikkia on kiitelty intensiivisestä läsnäolosta sekä kauneuden tavoittelusta, ja lopputulosta on kuvailtu “sielun balsamiksi”.
Kesällä 2025 Beiggja nousi ensimmäistä kertaa konserttilavoille kiertueella Alankomaissa ja hurmasi yleisön loppuunmyydyissä konserteissa muun muassa Bimhuisissa Amsterdamissa sekä Jazz in Duketown -festivaalilla. Yhtyeen debyyttialbumi Morning on saanut laajaa kansainvälistä huomiota, ja sitä on ylistetty eurooppalaisen jazzin hienovireiseksi helmeksi.
“This exquisite display of Nordic jazz is the dose of tranquility your day calls for” – Band Camp
Kika Sprangers – altto- ja sopraanosaksofonit
Kjetil Mulelid – piano
Mats Eilertsen – kontrabasso
Per Oddvar Johansen – rummut
LIPUT: Tiketti (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu) ja Sibelius-museon lippukassa
Peruslippu 25 €
Eläkeläiset, opiskelijat, lapset ja työttömät 20 €
Maanantai 2.11.
turku
Monday Jazz Happening: FLEN,Rica Bar, turku2.11. Klo 19:00

FLEN is a chord-free jazz group with members from Sweden and Denmark who have been working together since 2021. Drawing inspiration from the formidable combination of Ornette Coleman, Don Cherry, Archie Shepp, as well as the Swedish towns of Flen, Årsta and Trelleborg, FLEN’s sound has continued to take shape and grow over the last years.
On their upcoming second full-length album, the band expands its expression to incorporate several styles adjacent to jazz, creating space for the members’ strengths both as soloists and composers. With touches of boogie, pop ballads, and Scandinavian melancholy, there is room for both humor and intimacy. The album will be released in November 2026 on the newly founded label Gutophone Records.
Andreas Lundblom - trumpet
Marius Zeeberg - saxophone
Olle Lannér Risenfors - double bass
Kristian Remnelius - drums
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Lauantai 7.11.
turku
Jazz & Wine Tasting with Mikko Gunu Karjalainen & Tuomo Prättälä,Turun musiikkitalo Fuuga, Viinibaari Fino, turku7.11. Klo 14:00
Jazz & Wine Tasting with Mikko Gunu Karjalainen & Tuomo Prättälä
Fuugan viinibaarissa maistellaan viinejä ja jazzmusiikkia trumpetisti Mikko Gunu Karjalaisen ja pianisti Tuomo Prättälän seurassa! Fuugan Jazzpäivän tunnelmallinen iltapäivä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille.
Miltä maistuu lasillinen jazzia? Miltä kuulostaa samettinen punaviini tai kupliva valkoinen? Trumpetisti Mikko “Gunu” Karjalainen ja pianisti-laulaja Tuomo Prättälä kattavat upouuden Turun musiikkitalo Fuugan ravintolaan tyylikkään tasting-elämyksen, jossa svengaava jazz, sielukas groove ja vahva musikaalisuus kohtaavat tarkoin valitut viinit.
Kaksikon lämminhenkinen esitys kuljettaa kuulijan tunnelmasta toiseen – herkistä balladeista rytmikkääseen ilotteluun ja yllätyksellisiin tulkintoihin. Marraskuisessa iltapäivässä musiikkia täydentävät sommelierin valitsemat 5 viiniä sekä suolaiset suupalat, jotka on sovitettu sävelmien makumaailmaan.
Elämyksellisen iltapäivän aikana kuullaan myös tarinoita musiikista, viinistä ja siitä, kuinka maut ja sävelet voivat yhdessä synnyttää jotain ainutlaatuista.
Mikko Gunu Karjalainen – trumpetti, flyygelitorvi
Tuomo Prättälä – piano, laulu
Sofia Lindholm – sommelier
Liput: Fuuga
75 € sisältäen konsertin, 5 viiniä ja suolaiset suupalat
Hassan Maikal & Sointi Jazz Orchestra,Turun musiikkitalo Fuuga, Ateljee-sali, turku7.11. Klo 20:30

Hassan Maikal & Sointi Jazz Orchestra
Hassan Maikalin ja Sointi Jazz Orchestran yhteiskonsertissa vahva tarinankertoja saa taustalleen rohkean ja räiskyvän 18-henkisen jazzorkesterin!
Fuugan Jazzpäivän ohjelmassa rohkeasti uutta luova Sointi Jazz Orchestra yhdistää voimansa tarkkanäköisen tarinankertojan Hassan Maikalin kanssa. Kokoonpano teki hurmiollisen ensiesiintymisensä viime kesän Flowssa ja marraskuussa myös Turussa saadaan nauttia tästä musiikkiherkusta. Ohjelmisto koostuu Hassan Maikalin Betonitarha– ja Ilmaista terapiaa -albumien kappaleista, jotka on sovitettu tätä kokonaisuutta varten Sointi Jazz Orchestralle.
Hassan Maikalin musiikki liikkuu sujuvasti rapin, R&B:n ja popin rajapinnoilla. Hän nousi laajempaan tietoisuuteen kehutulla Betonitarha-debyytillään, joka huomioitiin neljällä Emma-ehdokkuudella, joista yksi Vuoden albumi -sarjassa. Artistin uusin albumi Ilmaista terapiaa ilmestyi syksyllä 2024. Syksyllä 2013 perustettu Sointi Jazz Orchestra on yksi Suomen kiinnostavimmista jazzorkestereista. Sointi tunnetaan tarkkaan kuratoiduista konserttikokonaisuuksistaan ja ennakkoluulottomasta otteestaan uuteen musiikkiin.
Konsertin kapellimestarina toimii Rasmus Soini.
Sointi Jazz Orchestra
Rasmus Soini – kapellimestari
Hassan Maikal – rap, laulu
Liput: Fuuga
Peruslippu 32 €
Eläkeläiset 29 €
Opiskelijat, lapset ja työttömät 20 €
Konsertin kesto on n. 75 min, ei väliaikaa.
Koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlakonsertti! – Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu,Turun musiikkitalo Fuuga, Ateljee-sali, turku7.11. Klo 16:30

Koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlakonsertti! – Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu
Muusikkosukupolvet kohtaavat Fuugan Jazzpäivässä! Huippurumpali Teppo Mäkynen johtaa superyhtyettä, joka tuo jazzin historian nykypäivään mm. rapin ja elektronisen musiikin keinoin. Tule tutustumaan jazziin koko perheen voimin!
Suomen Jazzliitto on Jazz Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi koonnut yhdessä rumpali ja yhtyeenjohtaja Teppo Mäkysen kanssa juhlakiertueelle superyhtyeen, joka esittää uusia sovituksia suomalaisen jazzmusiikin helmistä. Eri muusikkosukupolvien edustajista koottu yhtye hyödyntää ilmaisussaan mm. elektronisen musiikin, r’n’b:n ja rapin soundeja ja rytmejä, tuoden kotimaisen jazzin historian tähän päivään. Konsertin keskiössä on musiikin tekemisen ja kokemisen ilo, jota vauhdittaa yhtyeen energinen ilmaisu.
Teppo Mäkynen on maamme arvostetuimpia jazzmuusikoita. Mäkynen tunnetaan muun muassa ennakkoluulottomista ja visionäärisistä kyvyistään liikkua eri musiikkityylien välillä, ja hänen musiikkinsa on tavoittanut laajasti uutta jazzyleisöä. Kokoonpanossa soittavat myös suomalaisen jazzin elävä legenda, saksofonisti Eero Koivistoinen, vaikuttavaa kansainvälistä uraa tekevä basisti Kaisa Mäensivu sekä nuoret nousevat tähdet: laulaja-kosketinsoittaja Maja Mannila ja vibrafonisti Mikko Antila.
Kiertuetta tukee Svenska kulturfonden.
Maja Mannila – laulu ja kosketinsoittimet
Eero Koivistoinen – saksofoni
Mikko Antila – vibrafoni
Kaisa Mäensivu – basso
Teppo Mäkynen – rummut
Liput: Fuuga
Peruslippu 25 €
Eläkeläiset 23 €
Opiskelijat, lapset ja työttömät 15 €
Konsertin kesto on n. 60 min, ei väliaikaa.
Maanantai 9.11.
turku
Monday Jazz Happening: Kulturama Band,Rica Bar, turku9.11.

Tukholman Kulturama oppilaitoksen opiskelijat vastaavat illan house band-osuudesta. Keikan jälkeen jatkuu normaalisti jamit jolloin on oiva mahdollisuus päästä soittamaan näiden lahjakkaiden muusikoiden kanssa.
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Perjantai 13.11.
turku
Michael Mayo (US) & UMO Helsinki Jazz Orchestra,Musiikkitalo Fuuga, Ateljee, turku13.11. Klo 20:30
Michael Mayo (www)

Kovassa nosteessa oleva laulaja ja säveltäjä Michael Mayo on
yksi sukupolvensa johtavista nykyvokalisteista. Mayon kausi
UMO Helsinki Jazz Orchestran päävierailijana käynnistyy tästä
konsertista upouudessa Fuugassa!
Yhdysvaltalainen laulaja ja säveltäjä Michael Mayo (s.1992) on yksi sukupolvensa johtavista nykyvokalisteista, joka on ollut jazzpiirien huulilla ylistystä keränneen debyyttinsä Bones (2021) ja sitä seuranneen, Grammy-ehdokkuuksiakin saaneen albumin Fly (2024) myötä. Hänen musiikkinsa yhdistelee elementtejä jazzista, neo-soulista ja R&B:stä ja hän on tunnettu erityisesti innovatiivisesta, monipuolisesti ääntä käyttävästä laulutyylistään. Mayo oli vasta kolmas vokalisti, joka hyväksyttiin arvostettuun Herbie Hancock Institute of Jazziin. Hän on tehnyt yhteistyötä ja kiertänyt lavoja mm. Hancockin, Jacob Collierin, Gretchen Parlaton ja Nate Smithin kanssa.
Päävierailijana hän laajentaa UMO Helsinki Jazz Orchestran repertuaaria ja tuo mukanaan uusia näkökulmia sekä laajasti omia kontaktejaan. Hän suunnittelee vähintään neljä ohjelmistoa kausittain ja esiintyy orkesterin kanssa vähintään kahdesti konserttikaudessa. Mayon kaksivuotinen päävierailijakausi ulottuu syksystä 2026 kevääseen 2028.
– Olen todella innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Korvissani on soinut jo pitkään valtavasti musiikkia, jonka herättämisestä henkiin tämän upean kokoonpanon kanssa olen aivan täpinöissäni. Uskon, että yhteistyöstämme tulee jotain ainutlaatuista, ja odotan suurella mielenkiinnolla yhteistä matkaamme, Mayo kommentoi.
Turun musiikkitalo Fuuga aukeaa syksyllä 2026! Konsertti järjestetään Ateljee-salissa. Konsertin kesto on n. 75 min, ei väliaikaa.
LIPUT: Fuuga
Peruslippu 39 €
Eläkeläiset 34 €
Opiskelijat ja lapset 20 €
Michael Mayo (US) & UMO Helsinki Jazz Orchestra,Musiikkitalo Fuuga, Ateljee, turku13.11. Klo 18:00
Michael Mayo (www)
Kovan kysynnän vuoksi avasimme myyntiin lisäkonsertin klo 18!
Kovassa nosteessa oleva laulaja ja säveltäjä Michael Mayo on yksi sukupolvensa johtavista nykyvokalisteista. Mayon kausi UMO Helsinki Jazz Orchestran päävierailijana käynnistyy tästä konsertista upouudessa Fuugassa.
Yhdysvaltalainen laulaja ja säveltäjä Michael Mayo (s.1992) on yksi sukupolvensa johtavista nykyvokalisteista, joka on ollut jazzpiirien huulilla ylistystä keränneen debyyttinsä Bones (2021) ja sitä seuranneen, Grammy-ehdokkuuksiakin saaneen albumin Fly (2024) myötä. Hänen musiikkinsa yhdistelee elementtejä jazzista, neo-soulista ja R&B:stä ja hän on tunnettu erityisesti innovatiivisesta, monipuolisesti ääntä käyttävästä laulutyylistään. Mayo oli vasta kolmas vokalisti, joka hyväksyttiin arvostettuun Herbie Hancock Institute of Jazziin. Hän on tehnyt yhteistyötä ja kiertänyt lavoja mm. Hancockin, Jacob Collierin, Gretchen Parlaton ja Nate Smithin kanssa.
Päävierailijana hän laajentaa UMO Helsinki Jazz Orchestran repertuaaria ja tuo mukanaan uusia näkökulmia sekä laajasti omia kontaktejaan. Hän suunnittelee vähintään neljä ohjelmistoa kausittain ja esiintyy orkesterin kanssa vähintään kahdesti konserttikaudessa. Mayon kaksivuotinen päävierailijakausi ulottuu syksystä 2026 kevääseen 2028.
– Olen todella innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Korvissani on soinut jo pitkään valtavasti musiikkia, jonka herättämisestä henkiin tämän upean kokoonpanon kanssa olen aivan täpinöissäni. Uskon, että yhteistyöstämme tulee jotain ainutlaatuista, ja odotan suurella mielenkiinnolla yhteistä matkaamme, Mayo kommentoi.
Turun musiikkitalo Fuuga aukeaa syksyllä 2026! Konsertti järjestetään Ateljee-salissa. Konsertin kesto on n. 75 min, ei väliaikaa.
LIPUT: Fuuga
Peruslippu 39 €
Eläkeläiset 34 €
Opiskelijat ja lapset 20 €
Maanantai 16.11.
turku
Monday Jazz Happening: Karri Kerkelä Group,Rica Bar, turku16.11. Klo 19:00
Karri Kerkelä Group

Karri Kerkelä Group soittaa Kerkelän omia jazz/rock instrumentaali fuusiosävellyksiä pääosin albumilta Karrizma (v.2015), sekä muutamia tuoreempia kappaleita.
Jusu Heinonen - saksofonit
Vesa-Pekka Kuusinen - koskettimet
Teemu Mäkinen - sähkökitara
Vesa Saloranta - sähköbasso
Karri Kerkelä - rummut.
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Torstai 19.11.
turku
Viktoria Tolstoy & Jacob Karlzon – Who We Are,Turun musiikkitalo Fuuga, Ateljee-sali, turku19.11. Klo 19:00
Viktoria Tolstoy

Viktoria Tolstoy & Jacob Karlzon – Who We Are
Rakastettu ruotsalaislaulaja Viktoria Tolstoy saapuu Turkuun luottopianistinsa Jacob Karlzonin seurassa! Kaksikon lämminhenkisessä konsertissa kuuluu pitkän yhteistyön tuoma luottamus ja sävykäs svengi.
Ruotsalaisen jazzin huippunimet, laulaja Viktoria Tolstoy ja pianisti Jacob Karlzon, palaavat yhteiselle levylle ja konserttilavalle alkuvuodesta julkaistun Who We Are -albuminsa myötä. Kaksikon lähes 30 vuotta jatkunut yhteistyö kuuluu saumattomana vuoropuheluna, jossa vahva keskinäinen luottamus ja kokemus sekä hetkessä syttyvä luovuus kohtaavat ainutlaatuisella tavalla.
Who We Are käsittelee aikaa, muutosta ja jatkuvuutta – sitä, miten maailma muuttuu ympärillämme ja miten musiikki voi kulkea mukana, lohduttaa ja uudistaa. Tolstoyn lämmin, herkkä ja ilmaisurikas ääni yhdistyy Karlzonin sävykkääseen ja ennakkoluulottomaan pianismiin muodostaen intiimin ja yllätyksellisen kokonaisuuden.
Konsertissa kuullaan uutta musiikkia tuoreelta albumilta sekä kaksikon uran varrelta tuttuja sävelmiä. Luvassa on koskettava ja vivahteikas ilta kahden mestarillisen muusikon seurassa.
Viktoria Tolstoy – laulu
Jacob Karlzon – piano
Liput: Fuuga
Peruslippu 35 €
Eläkeläiset 32 €
Opiskelijat, lapset ja työttömät 20 €
Viking Line Club -etulippu 30 €. Saatavilla vain klubilaisten omissa kanavissa.
Konsertin kesto on n. 2 tuntia sisältäen väliajan.
Maanantai 23.11.
turku
Monday Jazz Happening: Kasper Halttunen 5tet,Rica Bar, turku23.11. Klo 19:00

Kasper Halttunen 5tet esittää rumpali-säveltäjä Kasper Halttusen sävellyksiä modernin jazzin hengessä. Yhtyeen ilmaisun ytimessä ovat vahvat ja kauniit melodiat, sekä toistuvat luuppimaiset aihiot, joiden ympärillä bändin kollektiivinen improvisaatio pääsee oikeuksiinsa. Bändin soundissa vibrafonin ja alttosaksofonin pehmeä yhteissointi sulautuu perinteiseen pianotrioon ja kuultavissa on jazzperinteen lisäksi ripaus sävyjä esimerkiksi gospelin ja hiphopin maailmoista. Tämä ilmaisuvoimainen kokoonpano koostuu nuoren polven muusikoista, jotka ovat näkemyksellisellä soitollaan herättäneet laajasti huomiota Suomen jazzkentällä lukuisissa kokoonpanoissa. Yhtye julkaisee esikoisalbuminsa syksyllä 2026 yhdessä Flame Jazz Recordsin kanssa.
Mikko Antila - vibrafoni
Ilmari Rönkä - saksofonit ja huilu
Juho Valjakka - piano
Antti Ahoniemi - basso
Kasper Halttunen - rummut
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Lauantai 28.11.
turku
Jazzjoulu 2026!,Turun musiikkitalo Fuuga, Ateljee-sali, turku28.11. Klo 18:00

Jazzjoulu 2026!
Kotimaisen jazzin ykköstähdet Verneri Pohjolasta Linda Fredrikssoniin kokoontuvat samalle lavalle esittämään svengaavien joulusävelmien klassikoita!
Viime jouluna suuren suosion saavuttanut Jazzjoulu-konsertti saapuu ensimmäisenä adventtiviikonloppuna vihdoin myös Turkuun täynnä tähtiloistoa. Jazzjoulu soi lämpöä ja riemua, kun maamme eturivin jazzmuusikot kokoontuvat suuren perheen lailla yhteen. Varsinaista jouluherkkua on todellakin luvassa Timo Lassyn, Jukka Perkon, Johanna Förstin ja muiden mestareiden leipoessa tutut kotimaiset ja ulkomaiset klassikot yleisön nautittaviksi jazzin maustein. Kuulijat saavat koskettavan ja hauskan kimaran rakastettuja sävelmiä, kun ilmoille kajahtavat mm. Rekiretki, White Christmas ja Jouluyö, juhlayö. Näin loisteliasta All Stars -kattausta on harvoin tarjolla!
Verneri Pohjola – trumpetti
Jukka Perko – saksofoni
Linda Fredriksson – saksofoni
Timo Lassy – saksofoni
Jay Kortehisto – pasuuna ja laulu
Tuomo Prättälä – piano ja laulu
Johanna Försti – viulu ja laulu
Eero Seppä – basso
Teppo Mäkynen – rummut
Liput: Fuuga
Peruslippu 39 €
Eläkeläiset 34 €
Opiskelijat, lapset ja työttömät 20 €
Lauantai 5.12.
turku
Flame Jazz: Mikko Pellinen – NÄKYMÄ,Logi-sali, Logomo, turku5.12. Klo 19:00
Mikko Pellinen – NÄKYMÄ

Millainen on huominen? Vuosituhannen vaihteen optimismi on vaihtunut aikakauteen, jota varjostavat ilmastokriisi, luontokato, yhteiskunnallinen polarisaatio ja demokratian haasteet. Mistä löytyy toivoa epävarmuuden keskellä, ja mitä voimme itse tehdä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi?
Säveltäjä-basisti Mikko Pellisen uusi laajamuotoinen teos NÄKYMÄ tarkastelee näitä kysymyksiä henkilökohtaisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Pellisen kirjoittamat tekstit käyvät teoksessa vuoropuhelua musiikin kanssa, ja jazzyhtyeen ilmaisuvoimaiset instrumentaalijaksot avaavat uusia näkymiä aikamme suuriin teemoihin. Lopputuloksena on ajatuksia herättävä kokonaisuus, joka kutsuu kuulijan pohtimaan omaa suhdettaan ympäröivään maailmaan.
Teoksen kantaesityksen tulkitsee uusi ilmaisuvoimainen sekstetti solistinaan ainutlaatuinen laulaja-sellisti Anni Elif.
Mikko Pellinen tunnetaan monipuolisena säveltäjänä, sovittajana, muusikkona ja kapellimestarina. Hän on työskennellyt pitkään laulaja Aili Ikosen musiikin sovittajana ja taiteellisena tuottajana sekä säveltänyt ja sovittanut musiikkia laajasti niin jazzin, teatterin kuin orkesterimusiikin kentällä. Hänen viimeisimpiin töihinsä kuuluvat muun muassa jazzpianokonsertto Borderlines, musiikki Charlie Chaplinin kahteen mykkäelokuvaan sekä sovitukset Arppa-yhtyeen orkesterikonserttiin.
NÄKYMÄ-teoksen sävellystyötä on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
Mikko Pellinen – sävellys ja sanoitus, basso
Anni Elif – laulu, sello
Tomi Nikku – trumpetti
Heli Hartikainen – saksofoni
Riitta Paakki – piano
Ville Pynssi – rummut
Konsertti järjestetään Logi-salissa, sisäänkäynti Veturikadun kautta. Saliin on esteetön kulku. Ovet aukeavat klo 18. Konsertissa on väliaika, kokonaiskesto n. 1 h 45 min.
Salin etuosa on ikärajaton. Takana sijaitsevat pöytäryhmät ovat anniskelualuetta.
LIPUT: Logomo ja Lippu.fi (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 25 €
Eläkeläislippu 23 €
Opiskelijalippu 15 €
Lasten lippu (7-17 v.) 15 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa
Ryhmälippu (10 hlöä tai yli) 20 €
Maanantai 7.12.
turku
Monday Jazz Happening: Takahuoneband,Rica Bar, turku7.12. Klo 19:00

Turun Konservatoriosta tuleva Takahuoneband on yhdeksän ihmisen poppoo täynnä positiivisuutta ja pettämätöntä ammattitaitoa. Tervetuloa!
Linnea Tarvainen - laulu
Amanda Männikkö - laulu
Ida Stenvall - laulu
Sara Innanen - laulu
Taisia Turaeva - laulu
Elmeri Räisä - kitara
Santtu Paloluoto - basso
Samuel Helasmo - piano
Veikko Vermola - rummut.
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Perjantai 11.12.
turku
Turku Jazz Orchestra X Teppo Mäkynen X Mikko Hassinen: Le fou électrique,Musiikkitalo Fuuga, Ateljee, turku11.12. Klo 19:00

Jazzin virtuoosiset visionäärit Teppo Mäkynen ja Mikko Hassinen säveltävät yhdessä uuden teoksen maineikkaalle Turku Jazz Orchestralle. Joulukuussa Fuugassa kuultava kantaesitys on poikkeuksellinen sävellyskokonaisuus, jossa perinteisesti akustinen big band -sointi muuntuu elektroakustiseksi, muotoja häivyttäväksi ja sähköisesti laajennetuksi jazzteokseksi, joka kuulosta tältä ajalta. Teos tallennetaan myös levylle saman viikonlopun aikana.
Yksi teoksen keskeisistä innoittajista on Jean-Luc Godardin elokuva Pierrot le fou – ranskalaisen uuden aallon klassikko, joka rikkoi aikansa kerronnallisia konventioita leikkisästi ja radikaalisti. Samassa hengessä Mäkynen ja Hassinen lähestyvät big band -perinnettä: historia tunnetaan, mutta sitä luetaan tietoisesti “väärin”.
Sävellystyö etenee syklisesti. Mäkynen ja Hassinen säveltävät materiaalin, jonka Hassinen orkestroi Turku Jazz Orchestralle. Fuugassa kuultava konsertti on itsenäinen ja täysipainoinen taiteellinen kokonaisuus, mutta samalla lähtöpiste teoksen seuraavalle vaiheelle. Esitys taltioidaan siten, että materiaali voidaan myöhemmin remiksata ja muokata uudelleen osana sävellysprosessia
Remiksaus toimii tässä säveltämisen menetelmänä: taltioitu musiikki hajotetaan, pirstaloidaan ja rakennetaan uudelleen rohkeaksi elektronismusiikilliseksi kokonaisuudeksi. Levynjulkaisun jälkeen teos nuotinnetaan jälleen uudelleen ja palautetaan elävään esityskäyttöön – sykli sulkeutuu, mutta jättää jälkeensä muuttuneen teoksen.
Mäkystä ja Hassista yhdistää rumpalismin lisäksi omaleimainen tapa käyttää elektroniikkaa osana akustista ilmaisua – sen jatkeena, varjona tai täydellisenä vastavoimana. Minimalistiset rakenteet, naivistinen rohkeus ja hieman hullu sähköinen estetiikka kohtaavat big band -perinteen, synnyttäen soinnin, joka on yhtä aikaa tuttu ja täysin uusi.
Turku Jazz Orchestra
Teppo Mäkynen – sävellys, rummut
Mikko Hassinen – sävellys, orkesterin johto
Turun musiikkitalo Fuuga aukeaa syksyllä 2026! Konsertti järjestetään Ateljee-salissa. Konsertin kesto on n. 75 min, ei väliaikaa.
LIPUT: Fuuga
Peruslippu 39 €
Eläkeläiset 34 €
Opiskelijat ja lapset 20 €
Maanantai 14.12.
turku
Monday Jazz Happening: Tonttujamit,Rica Bar, turku14.12. Klo 19:00

Joulun sykkeeseen viritetyt Tonttujamit kutsuvat sinut mukaan nauttimaan rennosta jazzklubitunnelmasta, hyvästä musiikista ja iloisesta yhdessäolosta. Jamit ovat osa pitkän perinteen omaavaa Monday Jazz Happening -tapahtumaa, jossa lavalle nousevat niin kokeneet tekijät kuin uudet nousevat tähdet.
Illan aikana lavalla loistaa runsas joukko Turun konservatorion opiskelijoita, ja luvassa on tällä kertaa erityisen tunnelmallinen ja energinen kattaus jazzia – jouluisella twistillä.
Jamitonttuina häärii koko illan ajan vahva kolmikko: Tommi Karhusaari, Arto Nurmi ja Teemu Eronen, jotka pitävät huolen siitä, että groove kulkee ja meininki pysyy elävänä alusta loppuun.
Tommi Karhusaari - piano
Arto Nurmi - basso
Teemu Eronen - rummut
Monday Jazz Happeningissa ensimmäisen setin soittaa aina illan yhtye klo 19 alkaen, ja keikan jälkeen jatkuvat jamit, jossa kohtaavat musiikin opiskelijat, harrastajat ja jazzin ammattilaiset.
Monday Jazz Happening on Turun konservatorion ja Jazz City Turku ry:n tuottama tapahtuma yhteistyössä Rica Barin kanssa. Syksyllä 2026 käynnistyy Monday Jazz Happeningin 21. lukuvuosi.
Vapaa pääsy. Tervetuloa kuuntelemaan ja musisoimaan!
Perjantai 18.12.
turku
Flame Jazz: Hot Heros,Bar Ö, turku18.12. Klo 19:00

Hot Heros: Tähtisilmä – Konsta Jylhän sävellyksiä
Syyskauden päätöskonsertissa suunnataan vapaan jazzin ja suomalaisen kansanmusiikin kiehtovaan rajamaastoon. Kokeellisen jazzin kärkinimiin lukeutuva Hot Heros tarttuu tuoreella Tähtisilmä-albumillaan mestaripelimanni Konsta Jylhän ajattomiin sävelmiin ja rakentaa niiden ympärille oman, vahvasti tunnistettavan äänimaailmansa. Tuloksena on tinkimätöntä musiikkia, jossa melankolia, kauneus ja rohkea luomisvoima sulautuvat yhteen.
Omaleimaisen tamperelaistrion tulkinnat liikkuvat perinteen ja uudistumisen välimaastossa. Tähtisilmä-albumilla yhtyeen toinen jalka on syvällä suomalaisen kansanmusiikin perinteessä, ja toinen potkii tulevaisuuden ovea auki Pispalanharjun mutaan astuneella tennarilla. Jylhän melodioiden kaihoisat sävyt saavat rinnalleen improvisaation vapautta ja tummia sävyjä, jotka vievät kuuntelijan suurten kysymysten ja oudosti lohdullisen surumielen äärelle.
Tähtisilmä on saanut alkunsa yhtyeen pitkäaikaisesta suhteesta Jylhän musiikkiin, mutta lopputulos ei ole kunnianosoitus menneelle vaan elävä, tähän aikaan ankkuroitu taideteos. Hot Heros onnistuu tuomaan Konsta Jylhän sävellykset tähän aikaan ja tähän maailmaan ilman pakotettua moderniutta. Pelimanniperinteestä nousevat laulut resonoivat läpi vuosikymmenten ja vuosisatojen.
Sami Sippola – saksofoni
Ville Rauhala – kontrabasso
Janne Tuomi – rummut