Jazz Finland Live
Flame Jazz @ Turun Musiikkijuhlat,Linnateatteri, turku15.8. Klo 20:00
AKI RISSANEN TRIO
Aki Rissanen - piano
Antti Lötjönen - basso
Teppo Mäkynen - rummut
JUSSI FREDRIKSSON TRIO
Jussi Fredriksson - piano
Jori Huhtala - basso
Mika Kallio - rummut
Piano Trio Music -konsertissa kuullaan kahden nuoren sukupolven jazzpianistin uutta tuotantoa triokokoonpanolle sovitettuna. Suomalaisen jazzpianismin taso on kansainvälisesti korkea, ja Turun Musiikkijuhlien
konsertti tarjoaa yleisölle aitiopaikan aistimaan alan tuoreita virtauksia.
Aki Rissanen Trion ilmaisussa yhdistyvät eri vaikutteet pianistin soittouran laaja-alaisesta kirjosta, klassisesta lyyrisyydestä energiseen svengiin. Yhtyeen jäsenet ovat tasavertaisia oman äänen omaavia persoonia ja trion yhteissoitto on omiaan vahvojen tunnelmien välittämiseen. Uuden trion debyyttialbumi animaatioelokuvaan "Amorandom" kytkeytyvä levy nauhoitetaan vuoden 2013 aikana.
"Kansainväliseen huippuluokkaan on noussut Kuopiosta lähtenyt Aki Rissanen. Hän on osoittanut viime vuosina monissa yhtyeissä, että hänellä on harvinainen kyky rakentaa yllättäviä jännitteitä monipuolisen kosketuksen, tekniikan ja klassisen selkärangan avulla." -Helsingin Sanomat 19.11.2012
Jussi Fredrikssonin uusi trio esittelee pianistin tuoreimpia musiikillisia visioita. Vietettyään viime vuodet pitkien kaarien ja laajojen sävellysten maailmoissa, palaa hän nyt juurilleen pianotrion intiimiin ja spontaaniin ilmaisuun. Trion musiikissa on vahvasti mukana Fredrikssonille ominainen sävellyksellisyys, jota värittää ennakkoluuloton improvisointi. Inspiraatiota hän on kerännyt musiikillisten ilmiöiden lisäksi muun muassa kuvataiteista sekä värien ja sävellajien yhteyksistä. Pianistin rinnalla kuullaan instrumenttiensa ehdottomia huippuja basisti Jori Huhtalaa ja rumpali Mika Kalliota. Heidän rikas musiikillinen väripalettinsa yhdistyy intensiiviseen ilmaisuun, ja kokonaisuudesta muodostuu hetkessä väritetty vajaa tunnin mittainen sävelteos.
Keikat samana päivänä kaupungissa turku
Ei muita keikkoja.