Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Rytmihäiriöklubi: Impérial Orphéon,Juttutupa, helsinki20.3. Klo 21:00

keikka
Ranskalainen jazzyhtye Impérial Orphéon esiintyy kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Vapaat äänet -agentuurin tuottamalla kiertueella kuullaan musiikkia yhtyeen maaliskuussa julkaistavalta Seducere-debyyttialbumilta.
 
Impérial Orphéon yhdistelee musiikissaan ennakkoluulottomasti jazzilmaisua, etnovärejä ja poppia. Omaperäisen kokoonpanon riehakkaan värikkäässä ja hyväntuulisessa musiikissa soivat vaikutteet brasilialaisesta chorosta Balkanin niemimaan kautta italialaisiin iskelmiin ja Rossinin oopperoihin.
 
Raahen Rantajatseilla kesällä 2016 tanssittavalla ja energisellä esityksellään suomalaisyleisön hurmannut nelikko julkaisee pitkään odotetun ja huolella työstetyn debyyttialbuminsa Seducere Suomen-kiertueen alla maaliskuussa.
 
Vapaa pääsy.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Ateneum-klubi x We Jazz: OK:KOAteneum Bistro, helsinki20.3. Klo 20:00

keikka

OK:KO on rumpali Okko Saastamoisen luotsaama kvartetti, joka koostuu nuoren sukupolven arvostetuimmista jazzmuusikoista. Persoonalliset sävellykset ja solistien vahva oma ääni nostavat yhtyeen yhdeksi väkevimmistä kotimaisen jazzin uutuuksista. Järjestyksessään toinen OK:KO-levy Syrtti näkee päivänvalon sopivasti Ateneum-keikan alla, 22. helmikuuta.

Okko Saastamoinen, rummut / Jarno Tikka, saksofoni / Toomas Keski-Säntti, piano / Mikael Saastamoinen, basso

Ateneum-klubi X We Jazz: OK:KOAteneum Bistro, helsinki20.3. Klo 20:00

Kotimaisen jazzin edelläkävijänä tunnettu We Jazz järjestää kevään aikana kolme iltaa yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa. Ateneum-klubi X We Jazz -illat esittelevät kolme artistia We Jazzin julkaisurosterista ja Ateneum Bistron intiimissä klubitunnelmassa koettavat keikat myös nauhoitetaan myöhemmin tapahtuvaa livelevyjulkaisua varten.

Klubisarja alkaa 20.3. jolloin Ateneumissa nähdään uuden levynsä helmikuussa julkaiseva OK:KO. Muut kevään esiintyjät ovat 17.4. Timo Lassy & Teppo Mäkynen ja 15.5. Alder Ego. Tapahtumien ennakkoliput ovat myynnissä Ateneumin verkkokaupassa ja keikkalippuun sisältyy vapaalippu näyttelyihin.

Ke 20.3.
OK:KO

Ilmoita keikka

Maaliskuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Selaa kaupungeittain

Katso kaikki tapahtumat