Jazz Finland Live
Tiistai 19.3.
helsinki
jaZZanti-konsertti: AINON,ravintola Laulumiehet, helsinki19.3. Klo 19:00
AINON on sellisti-säveltäjä Aino Juutilaisen vuonna 2017 perustama helsinkiläinen yhtye, jonka musiikissa on vaikutteita jazzista, nykymusiikista ja klassisesta musiikista. Musiikki on osittain improvisoitua ja osittain sävellettyä juuri tälle instrumentaatiolle ja näille ainutlaatuisille muusikoille. Jokaisen persoonallisuus saa tilaa musiikillisella matkalla läpi vaihtuvien tunnelmien ja ajan kerrostumien. AINONin musiikki on omaleimaista ja sitä onkin vaikea sijoittaa mihinkään olemassa olevaan genreen. AINON yhdistelee asioita vapaasti assosioiden ja tavoittaa kuuntelijan leikkisyydellään. Tuoreudestaan huolimatta AINON on saanut paljon kehuja soinnistaan, energisyydestään ja muuntautumiskyvystään.
Muusikoista:
AINONin lisäksi Aino Juutilainen toimii aktiivisesti teatterin ja tanssitaiteen parissa säveltäjä-muusikkona. Hän valmistui vuonna 2013 Tanskan Kuninkaallisesta Musiikkiakatemiasta sellonsoiton maisteriksi, mutta klassisten opintojen ohella hän improvisoi paljon jazzmuusikoiden kanssa ja ajautui sitä kautta myös säveltämisen pariin. Juutilaisen tanskalais-suomalainen yhtye Vela julkaisi levyn nimeltä Wandering (Eclipse music 2017) ja levy sai positiivisen vastaanoton. Suomijazz kirjoitti levystä seuraavaa:
“Højlund ja Juutilainen löytävät toisensa korkeimmalla tasolla. Albumi on hyvin ehyt kokonaisuus, keskittyneesti luotua ja keskittymään pakottavaa musiikkia. Vahva ote kuulijasta säilyy alusta loppuun. “
Joonas Leppänen on musiikillinen tutkimusmatkailija, joka ei kaihda riskejä. Berliinin ja Göteborgin kautta suomeen palannut säveltäjä/rumpali on työskennellyt laaja-alaisesti monien musiikillisten visionäärien kanssa, niin kotimaassa kuin ulkomailla, kuten Mikko Innanen, Hanna Paulsberg, Aki Rissanen, Kalle Kalima, Susana Santos Silva, Felipe Salles, Samuli Mikkonen sekä Jukka Perko. Tällä hetkellä luonnossa olo toimii isoimpana vaikutteena musiikin tekemiseen.
Suvi Linnovaara on monipuolinen saksofonisti, jota inspiroi kokeellisuus, hauskanpito ja elämän absurdius. Hän aloitti musiikin ammattiopinnot Tampereella vuonna 2010, minkä jälkeen hän on muun muassa opiskellut Pariisissa vuosina 2013-2015 ja valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta muusikoksi vuonna 2017. Toistaiseksi hän on asettunut Helsinkiin ja opiskelee Sibelius-Akatemiassa Joonatan Rautiolan ja Petri Puolitaivalen oppilaana. Linnovaara ravistelee taiteen raja-aitoja projektissaan VILUS sirkustaiteilija Vilhelmiina Sinervon kanssa sekä duossa Tikka & Linnovaara jazz-saksofonisti Jarno Tikan kanssa. Linnovaara työskentelee myös teatterimuusikkona ja saksofoninsoitonopettajana.
Monipuolinen viulisti ja viululaulaja Satu-Maija Aalto on tuttu näky suomalaisten folk-artistien lavoilta. Hän on soittanut mm. Mikko Joensuun, Joose Keskitalon ja Vähäsarjan ja suomi-chansonin edustajan Aino Vennan yhtyeissä. Folk-tyylin lisäksi Aallon soitto taipuu klassisesta musiikista kansan- ja maailmanmusiikkiin. Omaksi erikoisuudekseen Aalto mainitsee ”viululaulun”, jossa hän yhdistelee viulua ja laulua ja luo niistä omaa harmonista maailmaansa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Satu-Maija Aalto on perehtynyt vapaaseen improvisaatioon Laponia Improvisations-kollektiivissa. AINON-yhtyeen lisäksi Satu-Maija Aalto on tunnettu nykykansanmusiikkia soittavasta Kuusto-yhtyeestä, jossa hän osallistuu myös sävellystyöhön.
Konserttia tukevat Helsingin kaupunki ja Musiikin edistämissäätiö
Liput: 10 - 18 €
UMO Ensemble meets Kalle Salonen Band + Guests,Musiikkitalon klubi, helsinki19.3. Klo 19:00
UMO Ensemble & Kalle Salonen Band
UMOn pianisti Seppo Kantonen, pasunisti Heikki Tuhkanen ja trumpetisti Teemu Mattsson lyövät hynttyyt yhteen Kalle Salonen Bandin kanssa edistääkseen ja juhlistaakseen yhdenvertaisuutta Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2019! Yhtye esiintyy Ihminen on hyvä asia -gaalassa Musiikkitalon klubilla yhdessä upeiden kotimaisten solistivieraiden Litku Klemetin, Kari Aallon ja Ilkka Alangon kanssa.
Gaalassa nautitaan loistavan musiikin lisäksi huippukokkien, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien valmistama kolmen ruokalajin illallinen sekä pieteetillä valittuja viinejä hyvässä seurassa. Illan aikana palkitaan myös vuoden ”ihmisin teko”, eli parhaiten tasa-arvoa edistänyt kulttuuriteko. Gaalan tuotto ohjataan palkinnon saajalle.
Gaala-lipun hinta on 150 €. Konsertin ja illallisen lisäksi lippu sisältää alkudrinkin, illallisviinit sekä kahvin tai teen.
Pukukoodi: tumma puku.
Tilaisuuden kesto on noin neljä tuntia.
Illallinen alkaa klo 19 ja UMO Ensemble meets Kalle Salonen Band + Guests esiintyy noin klo 21.30 alkaen.
Lisätiedot ja liput: www.ihminenonhyvaasia.fi
salo
SaloJazz: IMPÉRIAL ORPHÉON (FR),Kulttuuritalo KIVA, salo19.3. Klo 19:00
IMPÉRIAL ORPHÉON (www)
Liput 12€/5€ (opisk), jäsen 10€
Rémy Poulakis: harmonikka ja laulu
Damien Sabatier: sopranino- ja alttosaksofoni, Theremin
Gérald Chevillon: soprano- ja bassosaksofoni, huilu, efektit
Antonin Leymarie: rummut ja lyömäsoittimet
Liput ovelta 60 min ennen konserttia tai lippuautomaatti.fi/salojazz
Impérial Orphéon tarjoaa vastustamattoman matkan jazzin ilmaisusta populaarimusiikin kautta etnon sfääreihin. Mukaan mahtuvat mm. brasilialainen choro, Gnawan transsi, Balkanin kuume, italian iskelmä, valse musette, Rossinin oopperan hurmio...