Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Eero Koivistoinen & UMO: Eero 70 vuotta,Malmitalo, helsinki27.1. Klo 15:00

keikka

Tammikuussa 70 vuotta täyttävä Eero ”Koippa” Koivistoinen aloittaa juhlavuotensa konserttisarjalla UMOn kanssa. Juhlintaan on myös toinen syy: Koivistoisen pitkä ura musiikin parissa on kestänyt jo 50 vuotta.

UMOn perustajajäseniin kuuluva ja orkesterin taiteellisena johtajanakin toiminut Eero Koivistoinen on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista jazzmuusikoista ja saksofonisteista. Koivistoiselle myönnettiin Suomen Jazzliiton ensimmäinen Yrjö-palkinto vuonna 1967. Vuonna 1969 hän niitti kansainvälistä mainetta voittamalla Montreux’n jazzfestivaalin yhtyekilpailun kvartettinsa kanssa ja voiton myötä esiintymällä Newportin maineikkaalla jazzfestivaalilla Yhdysvalloissa. Konserttimatkat ovat sittemmin suuntautuneet Euroopan lisäksi mm. Afrikkaan, Japaniin ja Indonesiaan.

Menneisiin vuosikymmeniin on mahtunut yhteistyötä lukemattomien suomalaisten ja ulkomaisten muusikoiden kanssa, kymmeniä levytyksiä ja satoja sävellyksiä aina pienyhtyeistä orkesterisävellyksiin, lastenmusiikkiin, balettiin ja elokuviin. Miehen tuoreimpiin töihin lukeutuvat sävellykset Juvenalia-kuorolle ja multimediateos Baltic Blues Kymi Sinfoniettalle. Projektit eripuolilla Afrikkaa ovat tuoneet Koivistoisen musiikkiin yhä enenevässä määrin afrikkalaisia sävyjä.

Koivistoisen omasta materiaalista koostuvassa konsertissa on luvassa läpileikkaus miehen big band -sävellyksistä vuosikymmenten varrelta sekä muutamia tätä konserttisarjaa varten sävellettyjä uusia teoksia ja sovituksia, ulottuen suomijazzista afrorytmeihin ja funkiin. Koivistoinen myös johtaa orkesteria.

Vuotalon kahden setin konsertti kestää väliajan kanssa noin 2 tuntia. Kanneltalon ja Malmitalon päiväkonsertit ovat tiivistetyt ja lyhyemmät, kestoltaan noin 1 tunti.

Huom. 45 minuuttia ennen konsertteja pidetään konserttitalojen kahvioissa Enemmän irti esityksestä -keskustelutilaisuudet, joissa Eero Koivistoinen kertoo esityksen taustoista.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Rytmihäiriöklubi: Mikko Iivanainen TrioRavintola Juttutupa, helsinki27.1. Klo 21:00

Mikko Iivanainen – kitara
Juho Kivivuori – basso
Hanne Luostarinen – rummut

Teho Majamäki: Travelogue -levyjulkkaritTavastia, helsinki27.1. Klo 21:00

Teho Majamäki (www)

keikka

Pitkän linjan muusikko, multi-instrumentalisti ja musiikin käsityöläinen Teho Majamäki julkaisi debyyttilevynsä 22.1. Albumi on monia etnisiä sävyjä sisältävä kerroksellinen matkakertomus, joka on syntynyt viimeisten 15 vuoden aikana matkalla ympäri maailmaa. Se heijastelee monikerroksisella soundillaan herkullisesti odottamattomia kohtaamisia, tilanteesta toiseen vaihtuvia tunnelmia ja yllätyksellisyyden iloa.

Teho Majamäki Travelogue -levyn julkaisukeikka

Teho Majamäki (perc)
Mamba Assefa (perc)
Juuso Hannukainen (perc)
Riku Pentti (DJ)
Paula Lehtonen & Klaus Nyqvist (VJ)

Vierailijoina:

Ismo Alanko (voc)
Johanna Kurkela (voc)
Karri "Paleface" Miettinen (voc)
Stina Koistinen (voc)
Hossni Boudali (voc)
Salla Luhtala (voc)
Linda Fredriksson (sax)

Liput 23 €, Tiketti

http://tehomajamaki.com
http://facebook.com/tehomajamaki

Ilmoita keikka

Tammikuu 2016
MaTiKeToPeLaSu
    123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat