Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Imatra Big Band Festival,"Jazz-Saimaa" -risteily, imatra3.7. Klo 12:00

keikka

Menestysyhtye HERDin ja Aili Ikosen tuore yhteistyöprojekti Jazzbasilli sukeltaa suomalaisen jazz-iskelmän kulta-aikaan. Ohjelmisto koostuu mm. Laila Kinnusen tunnetuksi tekemistä hiteistä päivitetyin versioin, mutta suurella kunnioituksella alkuperäisiä kohtaan. Paljon kiitosta saanut konsepti tuo tähän päivään ikivihreitä kuten Pojat, Valoa Ikkunassa ja Suklaasydän. Mitä näistä klassikoista saavatkaan irti maamme eturivin jazzarit?

HERD on muutaman vuoden aikana noussut yhdeksi maamme arvostetuimmista jazzyhtyeistä. Raikkaalla yhtyesoundillaan hurmaava trio on mm. voittanut arvostetun European Jazz Competition -kilpailun, esiintynyt North Sea Jazz -festivaalilla, toiminut Pori Jazzien house bandina 2010 sekä julkaissut debyyttialbumin “Live!!”. Lisäksi HERD on isännöinyt omaa suosittua klubisarjaansa HERD-klubia Kansallisteatterin Lavaklubilla syyskuusta 2012 alkaen.

Mestarillisena äänenkäyttäjänä tunnettu Aili Ikonen on musiikkiyleisölle tuttu lukuisista yhtyeistä kuten Kvalda, UMO Jazz Orchestra, Rajaton sekä Don Johnson Big Band. HERD & Aili Ikonen -yhdistelmää on kuultu ensimmäisen kerran Helsingin Musiikkitalon avajaisjuhlassa elokuussa 2011.

“Vangitseva solisti, tyylitietoinen säestystrio sekä upeat sovitukset nivoutuivat saumattomasti yhteen” – Matti Komulainen, Turun Sanomat (Jazzbasilli-konsertin arviossaan)

Aili Ikonen - laulu
Panu Savolainen - vibrafoni
Mikko Pellinen - basso
Tuomas Timonen - rummut

Liput: 45 e

Keikat samana päivänä kaupungissa imatra

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Heinäkuu 2013
MaTiKeToPeLaSu
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031    

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat