Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Sunnuntai 24.2.

helsinki

Aapo Heinonen Quintet,Tenho Restobar, helsinki24.2. Klo 20:00

Pianisti ja säveltäjä Aapo Heinosen johtama Aapo Heinonen Quintet julkaisi viime syksynä kolmannen pitkäsoittonsa TARA saksalaisella Ozella Music -levymerkin kautta. TARA-albumilla musiikin tunnelma liikkuu hyvinkin melankolisesta, jopa synkästä, erittäin iloiseen ja pirteään yhden kappaleen sisällä, kokonaisuuden kuulostaessa silti orgaaniselta ja luontevalta. Vuonna 2009 perustettu Aapo Heinonen Quintet on miltei 10-vuotisen taipaleensa aikana hionut ilmaisunsa huippuunsa. Heinonen itse kuvailee kvintettinsä musiikkia pienyhtyeellä soitetuksi moderniksi big band -musiikiksi, ja TARAlla Aapo Heinonen Quintet kuulostaakin usein kokoaan suuremmalta. Kvintetin musiikille on ominaista vahvoista melodioista ja mielikuvituksellisista sovituksista rakentuva elokuvallinen atmosfääri, joka tarjoaa hedelmällisen pohjan improvisoiduille sooloille. Tyylillisesti yhtye hakee vaikutteensa laajalta spektriltä jazzin, elokuvamusiikin ja progressiivisen rockin ristiaallokosta, ja sen kuulijassaan visuaalisia mielikuvia herättelevää musiikkia on hankala sovittaa ahtaisiin lokeroihin.

Aapo Heinonen, koskettimet ja syntetisaattorit Jouni Järvelä, altto- ja sopraanosaksofonit Héctor Lepe, sähkökitara Vesa Ojaniemi, sähköbasso Tomi Saikkonen, rummut