Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Kerava Jazz: Lowland Jam Band,Pub Robin's, Torikatu 1, kerava23.5. Klo 21:30

keikka

Lowland Jam Bandin jäsenillä on yhteinen nimittäjä: kaikki ovat kotoisin Pohjanmaan lakeuksilta. Tosin kukin on jo pitkään vaikuttanut Etelä-Suomen musiikkiympyröissä. Kun jäyhät pohjalaiset päästetään irralleen jamisessioon, tuloksena on rentoa kiihkoa, jota myös grooveksi kutsutaan.

Yhtyeen rumpalin, Markus Ketolan, muusikon urapolku sai alkunsa myös Kaustisen musiikkilukiosta, josta hän jatkoi Turun konservatorioon. Sibelius-Akatemian jazzosastolta hän valmistui vuonna 1998. Jatko-opinnot kiinnostivat: taiteen tohtorin arvon Markus sai vuonna 2007. Muusikon työ opintojen ohessa johti vuonna 1993 vakinaiseen kiinnitykseen UMO Jazz Orchestran rumpaliksi. Ketolalla on vuosien varrella ollut myös omia bändiprojekteja, joista tuorein, fuusiotyyppistä musiikkia soittava Ketola Rewired on ollut suosittu suurilla kesäfestivaaleilla. Suomen Jazzliitto myönsi Ketolalle arvostetun Yrjö-palkinnon vuonna 2012.

Yhtyeen nuoremman polven soittajista saksofonisti Petteri Hietamäki on valmistunut Pop/Jazzmusiikkipedagogiksi Metropoliasta vuonna 2009 ja toimii tällä hetkellä opetustehtävissä Pop & Jazz Konservatoriossa. Freelancer -muusikkona Hietamäki on toiminut vuodesta 2001 lähtien. Pääinstrumenttinsa alttosaksofonin lisäksi Hietamäki soittaa myös sopraano- ja tenorisaksofonia, poikkihuilua ja alttohuilua sekä klarinettia. Soittokeikkoja Hietamäki tekee enimmäkseen Riku Niemi Orchestran saksofonisektiossa. Hän on jäsenenä myös mainiossa Frank Zappan musiikille omistetussa Finnish Memorial Pancake Breakfast -bändissä.

Yhtyeen kosketinsoittaja Juha Kujanpää on myös valmistunut Metropoliasta ja opiskellut musiikkia lisäksi Trondheimissa Norjassa. Hänet tunnetaan säveltäjänä, joka on kiinnostunut erityisesti kansanmusiikin ja jazzin rajapinnasta. Kujanpää säveltää musiikkia elokuviin, dokumentteihin sekä teatteri- ja tanssiproduktioihin. Hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä, "Kivenpyörittäjä", syksyllä 2013. Juhalla on useita omia yhtyeitä, joista Juha Kujanpää Ensemble valittiin Kaustisen Folk Festivaalin vuoden yhtyeeksi 2014. Jazzia hän soittaa mm. Saarikorpi Brom -yhtyeessä.

Yhtyeessä bassoa soittava "adoptio-pohjalainen" Eero Tikkanen (s. 1987) on noussut nopeasti suosituksi komppaajaksi suomalaisen jazzin kentällä. Nuoren basistin monipuolisuus ulottuu tanssittavasta groovejazzista aina vapaan jazzin projekteihin. Tikkasen lavakarisma ja tinkimätön taiteellinen ilmaisuvoima ovat vertaansa vailla. Viime vuosina Tikkasta on erityisesti työllistänyt vauhdikas Mopo -trio, joka ammentaa musiikkinsa jazzista, 70-luvun punkista ja Suomen luonnosta. Kerava Jazzissa Tikkanen on esiitynyt aiemmin vuonna 2010 Auteur Jazz -yhtyeessä.

Petteri Hietamäki, saksofoni
Juha Kujanpää, koskettimet
Eero Tikkanen, basso
Markus Ketola, rummut

Vapaa pääsy!

 

 

Keikat samana päivänä kaupungissa kerava

Kerava Jazz: André Sumelius Trio & Ben Bay plays CannonballKerava -sali, Keuda -talo, Keskikatu 3 A, Paasikivenkatu, kerava23.5. Klo 19:00

keikka

André Sumelius Trio

Festivaalin groove-illan aloittava André Sumelius Triokoostuu muusikoista, joita näkee usein pääkaupunkiseudun klubien svengijazz -tapahtumissa. Triolaiset ovat profiloituneet "jammailujazzin" soittajiksi, mutta kaikentyyppinen jazz luonnistuu heiltä mainiosti. Perinteisten jazzstandardien hallinta on suvereenia: kaikki biisit ja sävellajit! André Sumelius tunnetaan rumpalina, jonka svengi groovaa huippulaadukkaasti. Opettajiin on kuulunut itse Tony Williams! Sumelius onkin useampaan kertaan ollut tahdittamassa tunnelmaa Kerava Jazzin joulujameissa.

Kitaristi Sami Linnaa voidaan kuvata sanalla perinnetietoinen. Hänen soittotyylinsä perustuu vanhojen mestareiden kuten Wes Montgomeryn, Barney Kesselin ja Jim Hallin soittotapaan. Sähkökitaran soundi on luonnollinen, ilman efektilaitteita tuotettu. Linna on kokenut pedagogi ja valmistelee omaa taiteen tohtorin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa.

Hammond-uruilla on aina ollut iso merkitys groovejazzissa. Ne kehitettiin alun pitäen korvaamaan kirkkourkuja, mutta äkkiäkös jazzin soittajat huomasivat niiden soveltuvuuden svengimusiikkiin. Perinteestä kiinnipitävä Helevä kuuluu jazzurkureiden parhaimmistoon jopa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Hänen svengaavia juoksutuksiaan on ilo kuunnella. Helevän vakiintuneista yhtyeistä tärkein on ollut Tonight At Noon. Myös Helevä on tunnettu pedagogi ja työstää parhaillaan tohtorin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa.

André Sumelius, rummut
Mikko Helevä, urut
Sami Linna, kitara


Ben Bay plays Cannonball

Vuonna 1989 pianisti Jukka Linkola sävelsi saksofonisti Pentti Lahden ensilevylle kappaleen "Ben Bay", josta tuli nimi koko albumille. Samalla Linkola tuli antaneeksi Penalle kutsumanimen, joka on putkahdellut esiin aina silloin tällöin. Cannonball Adderlay kuuluu alttosaksofonin kruunaamattomiin kuninkaisiin. Samoin Lahden Pena, joka on esittänyt Adderleyn musiikkia aiemmin Kerava Jazzin pubijameissa. Tämän illan groove jazz -konsertin ohjelmisto koostuu pääosin Penan sovittamista, Adderleyn harvemmin kuullun "Country Preacher" -levyn funkaavista souljazz -biiseistä.

Pena ei erityisesittelyjä kaipaa. Pitkä ura Olavi Virran yhtyeestä Kirkan bändin kautta UMO Jazz Orchestran äänenjohtajaksi on tehnyt miehen tunnetuksi ympäri Suomenmaan. Lähes viidenkymmenen vuoden soittokokemuksella ja letkeällä virtuositeetilla konsertissa rullaavat myös Adderley -hitit "Mercy, Mercy, Mercy" ja "Work Song".

Cannonball esiintyi useasti legendaarisen laulajan Nancy Wilsonin kanssa. Penan valinta bändin Wilsoniksi on Eeppi Ursin. Äänenkäytön nyanssit hallitseva artisti tunnetaan yhteistyöstään New Yorkissa vaikuttavan pianisti Mika Pohjolan kanssa sekä pari vuotta kestäneestä jäsenyydestä Club For Five -vokaaliyhtyeessä.

Pianisti Joe Zawinul toimi Adderleyn hovisäveltäjänä. Penan luottopianistina on Seppo Kantonen, pitkäaikainen soittokumppani UMO:sta. Monessa mukana oleva Kantonen johtaa omaa mainiota Kantonen Camping -yhtyettään sekä soittaa Mikko Innasen hulvattomassa Innkvisitiossa ja yhdessä rumpali Joonas Riipan kanssa Kahden Miehen Galaksissa.

Cannonballin bändissä kornettia soitteli velipoika Nat. Tässä jamisessiossa Natin roolin ottaa trumpetisti Mikko "Gunu" Karjalainen, Robins Pubin joulujazzailija. Freelancer -muusikko Karjalainen soittaa myös Ricky-Tick Big Bandissä ja johtaa omaa Gunu All Stars -yhtyettään.

Saksofonisti Yusef Lateef toimi pitkään Cannonballin aisaparina puupuhaltimissa. Pena on kutsunut - yllätys, yllätys - pasunisti Kasperi Sarikosken vahvistamaan torvisektiota. Mikäpä siinä, nuoremman ikäluokan muusikko Sarikoski kuuluu tällä hetkellä suomalaispasunistien kärkikaartiin. Ricky-Tick Big Band kuuluu myös Sarikosken yhtyeisiin, ja hän soittaa yhdessä veljensä, rumpali Jonatanin kanssa Quartester -yhtyeessä.

Cannonballin kvintetissä kontrabassoa soitti Sam Jones. Hänet korvaa Suomen ahkerimmin keikkaileviin basisteihin lukeutuva Tuure Koski, musiikin maisteri Sibiksestä. Kosken hyväntuulinen esiintyminen ja tarkka sormityö ilahduttavat kuulijakuntaa jamibändeissä, joissa tarvitaan jazzstandardit mennen tullen hallitsevaa basistia.

Maestro Louis Hayesin rumpupallille istahtaa Keravan omapoika, viime aikoina enemmän tuottajan- ja äänittäjäntöitä tehnyt Tommi Vainikainen. Onneksi Tommi ei ole kokonaan unohtanut rumpupalikoita, sillä hänen svenginsä pistää bändin kuin bändin groovaamaan.

Ben Bay a.k.a Pentti Lahti, saksofoni
Eeppi Ursin, laulu
Seppo Kantonen, piano
Mikko "Gunu" Karjalainen, trumpetti
Kasperi Sarikoski, pasuuna
Tuure Koski, basso
Tommi Vainikainen, rummut

Liput: 20/15 €

 

 

Ilmoita keikka

Toukokuu 2014
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat