Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Bollywood Masala Orchestra,Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, helsinki9.5. Klo 19:00

Bollywood Masala Orchestra (www)

keikka

Bollywood Masala Orchestra yhdistää Bollywood-hittejä ja nykyaikaista musiikkia ainutlaatuisessa esityksessä.

Luvassa on kuudentoista esiintyjän värikäs ja energinen show, jossa perinteiset muusikot, puhallinorkesteri, tanssijat, laulajat ja akrobaatit yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa. Värikkäät asut ja tarttuvat rytmit vievät yleisönsä Intian tunnelmaan.

Intialaisessa musiikissa puhallinorkesteri ja perinteiset muusikot eivät ole aiemmin soittaneet yhdessä, joten kyseessä on uusi aluevaltaus intialaisessa livemusiikissa ja tanssissa. Orkesteri perustettiin vuonna 2012. Vuoden 2013 touko–lokakuussa se kiersi esiintymässä Euroopassa mm. Ranskassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Esiintyjät ovat kotoisin eri puolilta Intiaa mm. Jaipurista, Mumbaista ja Jodhpurista.

Bollywood Masala Orchestra teki yhtyeen johtaja Rahis Bhartinin unelmasta totta. Hän oli haaveillut puhaltimien ja perinteisten intialaisten soittimien yhdistämisestä. Bharti on kiertänyt 12 vuotta maailmaa erilaisten intialaisen musiikin kokoonpanojen kanssa.

Liput: 38/34 € / Lippupalvelu

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Metropolia Big Band: Omin sävelinArabiasali, Arabiankatu 2, helsinki9.5. Klo 18:00

Metropolia Big Band - Omin sävelin. Metropolian big band esiintyy kapellimestari Antti Rissasen johdolla Arabia-salissa.

Metropolian pop/jazz-musiikin koulutusohjelma järjestää vuosittain kaksi korkeatasoista konserttisarjaa. Syksyisin ja keväisin järjestetään Arabian yöt -konserttiviikot. Tiistai Arabia on tiistaisin pidettävä konserttisarja, jossa opiskelijat esittävät pääasiassa omia projektejaan. Tiistai-konserttisarjaan on vapaa pääsy.

Joonas Haavisto QuartetRavintola Allotria, Hämeentie 68, helsinki9.5. Klo 21:00

keikka

Legendaarinen Billy Strayhorn on yksi jazzhistorian merkittävimmistä säveltäjistä. Tunnetuimpia Strayhornin kappaleita ovat mm. Lush life, Chelsea Bridge ja Take the ́A ́ Train. Suomen eturivin jazzmuusikoista koostuva Joonas Haavisto Quartet on sovittanut uudelleen näitä Strayhornin tuotannon helmiä. Uutta kulmaa kappaleisiin on haettu kunkin muusikon vahvasta persoonallisesta ilmaisusta, bändin energisestä kommunikaatiosta sekä skandinaavisista sävyistä.

Joonas Haavisto - piano

Petri Puolitaival - saksofoni

Juho Kivivuori - basso

Ville Pynssi - rummut

Liput 10e.

Lippu- ja pöytävaraukset: 050 579 1400, info@allotria.fi

Panurama -klubi: Panu Savolainen & Olli Ahvenlahti ja Timo KämäräinenLavaklubi, Kansallisteatteri, Läntinen Teatterikuja 1, helsinki9.5. Klo 21:00

keikka

Panurama-klubien kevätkausi päättyy kahden huippumuusikon vierailuun.

Klubia isännöivän vibrafonisti Panu Savolaisen vieraaksi saapuu suomalaisen jazzin pioneeri, pianisti Olli Ahvenlahti sekä lukuisista eri yhtyeistä tuttu kitaristi ja laulaja Timo Kämäräinen. Ainutlaatuisen trion Panurama-klubin ohjelmisto koostuu mm. kappaleista Ahvenlahden pitkän uran varrelta. Toukokuun klubi-ilta on samalla toistaiseksi viimeinen Panurama-klubi.

Pitkän ja komean uran tehnyt pianisti-säveltäjä-kapellimestari Olli Ahvenlahti tunnetaan lukuisista television viihdeohjelmista sekä yhteistyöstään Vesa-Matti Loirin kanssa. Hänen 1970-luvulla julkaistut soololevyt "The Poet" sekä "Bandstand" ovat nousseet kulttiasemaan ja saavuttaneet vankkaa suosiota kansainvälisestikin.

Tällä hetkellä omaa TOOT TOOT -yhtyettään luotsaava kitaristi Timo Kämäräinen tunnetaan esimerkiksi Ismo Alangon ja Olavi Uusivirran yhtyeistä. Kämäräistä pidetään yli genrerajojen rohkeasti seikkailevana artistina, jonka soololevyt "Unea" ja "Pulpae" ovat saaneet innostuneen vastaanoton sekä musadiggareilta että kriitikoilta.

Maamme arvostetuimpiin nuoriin jazzmuusikoihin lukeutuva Panu Savolainen tunnetaan parhaiten arvostetun European Jazz Competition -kilpailun voittaneesta HERD-yhtyeestään. Savolainen toimii myös Sipoon Kalkkiranta Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana. Hänet valittiin Pori Jazzin Vuoden Taiteilijaksi vuonna 2010.

Olli Ahvenlahti, koskettimet
Timo Kämäräinen, kitara ja laulu
Panu Savolainen, vibrafoni

Liput: 10/ 7 e! Liput ennakkoon Kansallisteatterin lippumyymälästä (010 733 1331) ja esitysiltana Lavaklubin ovelta.

www.panusavolainen.com

www.facebook.com/panusavolainenvibes

www.ahvenlahti.com

Aura Flow - Album relese showKoko Jazz Club, helsinki9.5. Klo 21:00

keikka

Liput 15/10€

Aura Flow on viiden turkulaislähtöisen jazzmuusikon muodostama energinen
yhtye. Suomijazzin nousevista nimistä koostuva kokoonpano julkaisi
tammikuussa 2014 albumin You´ll Hear From Me, joka jo nimensä perusteella
viittaa lahjakkaan ryhmän tulevaisuuden näkymiin. Vuonna 2011 perustettu
Aura Flow on työstänyt debyyttiään huolella, ja odotus palkitaan nyt
eheällä ja raikkaalla pitkäsoitolla. Yhtye juhlii levynsä julkaisua kahden esiintymisen verran, ensin Koko Jazz Clubilla Helsingissä 9.5. ja seuraavana päivänä Tallinnan Philly Joe's -klubilla.


Jazz on Aura Flown äidinkieli, ja yhtyeen käyttämä murre viittaa
vahvasti länsirannikon svengaaviin tunnelmiin. Musiikki on perinteistä
ponnistavaa tuoretta jazzia, jota tulkitaan ennakkoluulottoman
suoraviivaisesti. Aura Flow ei yritä olla itseään suurempi eikä
myöskään pienempi, ja siksi musiikki onkin voimakasta ja tasapainoista.


Max Zenger – alttosaksofoni
Henri Mäntylä – piano
Henri Marjamäki – kitara
Teemu Åkerblom – basso
Jussi Fredriksson – rummut

Ilmoita keikka

Toukokuu 2014
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat