Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Dalindèon ja Nieminen & Litmasen kevätkiertueen päätös,Klubi, tampere7.5. Klo 20:00

Dalindèo

Nieminen & Litmanen (www)

keikka

Energisistä livekeikoistaan tunnetut Dalindèo ja Nieminen & Litmanen päättävät kevään yhteisen klubikiertueensa Tampereelle. Vasta Emma-palkitun jazzilmiön ja elektronisen tunnelmamusiikin taitajakaksikon kevään viimeinen yhteiskeikka nähdään keskiviikkona 7.5. Tampereen Klubilla. Dalindèo on tehnyt tinkimätöntä työtä yli 10 vuoden ajan eri musiikkilajien yhdistäjänä. Yhtyeen menestyslevy "Kallio" vei bändin soundia jazzista surf-kitaroihin, Balkan-melodiikkaan ja 1950-luvun Suomi-iskelmään. Dalindèon musiikille olennaista ovat tanssittavuus, vahvat melodiat ja elokuvalliset tunnelmat.

Nieminen & Litmanen ovat lähes kymmenvuotisen uransa aikana vakiinnuttaneet asemansa jäljittelemättömänä, Hammond-soundiin pohjaavana instrumentaalimusiikin tanssibändinä. Perinnetietoisen yhtyeen ideana on alusta alkaen ollut tehdä omaa musiikkia kunnioittaen omia musiikkimieltymyksiään. Musiikista löytyy tunnelmia bluesista rockiin, reggaesta afroon, soulista funkiin, iskelmästä poppiin, rockabillystä punkiin ja jazzista bossanovaan.

Keikat samana päivänä kaupungissa tampere

Blackmotor -klubi 3 vuotta: Seppo KantonenPietilä -sali, Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2, tampere7.5. Klo 18:00

keikka

Black Motor on Sami Sippolan (saksofonit), Ville Rauhalan (basso) ja Simo Laihosen (rummut) muodostama vapaasti ja omien sävellysten pohjalta improvisoiva jazztrio Tampereelta. Kaikilla trion jäsenillä on vahvaa kokemusta sekä afroamerikkalaisesta juurimusiikista että populaarimusiikin vastakulttuureista. Useiden levytystensä ja live-esiintymistensä kautta yhtye on tullut tunnetuksi vapaan improvisaation alueella harvinaisen väkevää rytmistä groovea kaihtamattomana ryhmänä.

Black Motorin tapana on ollut aika ajoin kutsua vieraileva artisti katalysoimaan trion ydinreaktiota. Yhtyeen tämänkertainen vieras ei turhia esittelyjä kaipaa. Pianisti Seppo Kantonen (s. 1963) on soittanut komean uransa varrella niin monissa yhteyksissä, että lyhyessä katsauksessa on mahdotonta tehdä oikeutta monipuolisen pianistin kaikille tekemisille. Hyvän esimerkin Kantosen jazzorientoituneisuudesta ja merkityksestä suomalaiselle jazzille hänen uransa alusta alkaen antaa Kantoselle myönnetty Yrjö-palkinto jo vuonna 1985 - vain muutama vuosi sen jälkeen, kun nuori pianisti oli vasta astunut jazzin kentälle.

Kantosen työnantajiin on vuosien varrella kuulunut mm. UMO, saksofonisti Eero Koivistoinen, rumpali Jukkis Uotila sekä lukuisat Sibelius-Akatemian jazzosaston opiskelijatovereiden bändit. Rockmusiikin alueella pianistin taitoja ovat hyödyntäneet esimerkiksi J. Karjalainen sekä rumpali Remu Aaltonen. Kantosen omista yhtyeistä mainittakoon Klang-trio sekä 2000-luvun alussa trumpetisti Verneri Pohjolan, basisti Antti Lötjösen sekä rumpali Mika Kallion kanssa muodostettu Tokka-kvartetti.

Konsertti on osa Black Motor -klubisarjaa.

Vapaa pääsy!

Ilmoita keikka

Toukokuu 2014
MaTiKeToPeLaSu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat