Jazz Finland Live
Lauantai 3.5.
espoo
SoundScapes #5 - Improvisoidun nykymusiikin festivaali, 2. päivä,Espoon kulttuurikeskus, espoo3.5. Klo 19:00

Toukokuun 2.–3. päivä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa järjestettävä SoundScapes #5 -festivaali kokoaa yhteen kotimaiset ja kansainväliset modernin improvisoidun musiikin virtuoosit. Tästä 13-henkisestä ryhmästä kootut jännittävät artistikokoonpanot vievät yleisön kaksipäiväisen tapahtuman aikana kiehtovaan hetkellisesti luotujen äänimaisemien maailmaan, jossa ei ole ennakkoon sovittuja sääntöjä — avoin mieli, nopeat reaktiot sekä rohkeus hypätä tuntemattomaan toimivat festivaalin kantavina voimina. Konserttien aikana musiikki syntyy hetkessä ja jokainen esitys on ainutlaatuinen kokemus.
Festivaalin taiteilijaryhmää tähdittävät muun muassa improvisaatiomusiikin pioneerit Giancarlo Schiaffini sekä Philipp Wachsmann. SoundScapes -festivaalin taiteellisena sieluna ja konseptin luojana toimii itsekin esiintyjänä kuultava suomalainen saksofonisti Harri Sjöström. Berliinistä käsin 1980-luvulta saakka vaikuttanut Sjöström on tehnyt uransa aikana mittavaa vaikuttamis- ja verkostotyötä improvisoidun musiikin tunnettuuden kasvattamiseksi sekä taiteilijayhteyksien luomiseksi.
SoundScapes #5 ei ole vain konsertti, vaan ainutlaatuinen interaktiivinen taide-elämys, jossa yleisö on olennainen osa kokemusta. Festivaali ylittää rajat, ei ainoastaan musiikin, vaan myös kulttuurien ja ilmaisutapojen välillä, luoden syvällistä vuoropuhelua improvisaation ja yhteisen kuuntelun kautta. Tutustu julkaistuun ohjelmaan ja artistikokoonpanoihin!
Pe 2. - la 3.4. klo 19, saliovet klo 18:45
Konsertti-iltojen kesto noin 2h 15 min
Liput: 1pv 25/20 € | 2pv 45/40 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Artistit:
Liz Allbee: trumpetti
Cristiano Calcagnile: rummut & lyömäsoittimet
Sergio Castrillón: sello
John Edwards: kontrabasso
Lori Freedman: bassoklarinetti
Achim Kaufmann: piano
Veli Kujala: harmonikka
Jukka Kääriäinen: kitara & elektroniikka
Libero Mureddu: piano
Giancarlo Schiaffini: pasuuna
Harri Sjöström: sopraano- ja sopraninosaksofonit
Els Vandeweyer: vibrafoni & perkussiot
Philipp Wachsmann: viulu & elektroniikka
Ohjelma la 3.5.2025
Ensimmäinen osa / 60 min / 15 min/ ryhmä
Upandout (kvartetti)
Calcagnile - Kaufmann - Mureddu – Vandeweyer
rummut & lyömäsoittimet – piano – piano - vibrafoni
Siika Quintet (kvintetti)
Castrillón - Edwards - Kääriäinen - Kujala - Wachsmann
sello - kontrabasso - kitara & elektroniikka - harmonikka - viulu & elektroniikka
Tuuliset (kvartetti)
Allbee - Freedman - Schiaffini - Sjöström
trumpetti - bassoklarinetti - pasuuna – sopraano- & sopraninosaksofoni
Toinen osa / 60 min/ 15 min/ ryhmä
Just Nyt! (sekstetti)
Allbee - Edwards – Kaufmann – Kujala - Sjöström - Wachsmann
trumpetti - kontrabasso – piano – harmonikka – sopraano- ja sopraninosaksofoni - viulu & elektroniikka
Novoivoi (trio)
Calcagnile – Castrillón - Kääriäinen
rummut & lyömäsoittimet - sello - kitara & elektroniikka
Loops (kvartetti)
Freedman - Mureddu - Schiaffini – Vandeweyer
bassoklarinetti - piano – pasuuna – vibrafoni
13 – 4 – Teppo (tutti)
In memory of Teppo Hauta-aho
Allbee – Calcagnile – Castrillón – Edwards – Freedman – Kaufmann – Kujala -Kääriäinen – Mureddu – Schiaffini – Sjöström – Vandeweyer – Wachsmann
helsinki
Jazz evening with Selim Rantapuro,Ravintola Plaza, helsinki3.5. Klo 19:30
Selim Rantapuro

Vapaa pääsy
Tule kuuntelemaan laadukasta jazzia viihtyisään Ravintola Plazaan Helsingin Kamppiin. Kitarassa Selim Rantapuro ja bassossa loistava Mikael Saastamoinen.
turku
Flame Jazz: Jori Huhtala Basis,Bar Ö, turku3.5. Klo 19:00

Jori Huhtala – kontrabasso ja sävellykset
Max Zenger – alttosaksofoni
Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
Jaska Lukkarinen – rummut
Basisti Jori Huhtala julkaisee neljännen sooloalbuminsa uudella Basis-kvartetillaan ja yhtye saapuu odotetulle levynjulkaisukeikalle Turkuun. Kvartetin soundissa kuuluu Huhtalan visio vapauden ja kurinalaisuuden rajapinnalla liikkuvasta uudesta jazzmusiikista. Yhtyeen musiikki on syntynyt ajatuksesta vääntää perinteisen jazzyhtyeen vakiintuneita vipuja hieman eri asentoihin. Instrumenttien perinteisiä rooleja on laajennettu, mutta toisaalta myös karsittu. Myös sävellysten elementit poikkeavat tutusta järjestyksestä. Joskus vähemmän on enemmän, mutta välillä ladataan tiskiin ihan kaikki. Kvartetti soi yhtenä soittimena, harkiten ja hengittäen.
Huhtala on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen jazzkentän eturivissä määrätietoisella ja ilmaisuvoimaisella soitollaan. Huhtala tunnetaan mm. kotimaisten jazzlegendojen Eero Koivistoisen ja Raoul Björkenheimin yhtyeistä. Hänen tanakkaa komppaamistaan on kuultu myös Jussi Fredrikssonin, Sid Hillen ja Nina Myan kokoonpanoissa. Myös yhtyeen muut jäsenet edustavat kotimaisen jazzin kirkkainta kärkeä. Huhtala on säveltänyt varta vasten näille lempisoittajilleen kaiken levyllä ja konsertissa kuultavan materiaalin.
Peruslippu 22 €
Eläkeläiset 20 €
Opiskelijat 12 €
Ikäraja 18 vuotta.
Lipunmyynti myös Bar Ö:n ovella konserttipäivänä klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Esteetön kulku pyynnöstä takaoven kautta.
vantaa
16th Avenue,Lobby Myyrmäki, vantaa3.5. Klo 19:00
16th Avenue
Liput 21 €
16th Avenue syntyi kolmen ystävän yhteisestä rakkaudesta California- ja country-mausteiseen musiikkiin. Akustisen kokoonpanon ohjelmistossa kaikuu sekä 70-luku, että tämä päivä. Setissä soi muun muassa America, Fleetwood Mac, Todd Rundgren, Shawn Colvin, Terri Clarke ja Miley Cyrus.
16th Avenuessa vaikuttaa yksi Suomen eturivin muusikoista, kitaristi ja säveltäjä Jarmo Nikku sekä juuri uutta soolotuotantoaan julkaissut laulaja ja lauluntekijä Henry Kuronen. Nikku on vaikuttanut muun muassa Hectorin ja Kirkan yhtyeissä sekä Hoedown ja Broadcast -kokoonpanoissa. Bändin laulusolistina kuullaan laulaja Pia Karhua, joka on toiminut muun muassa stemmalaulajana Nashvillessa. Syksyllä 2024 kokoonpanoon liittyi basisti Masa Maijanen, joka on niin ikään nähty matkan varrella Hectorin, Hoedownin kuin myös Broadcastin riveissä.