Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Sunnuntai 12.1.

helsinki

SunJazz: Douglas Pashley Trio,Tenho Restobar, helsinki12.1. Klo 19:00

Douglas Pashley Trio

Vapaa pääsy

Kanadalainen pianisti-laulaja Douglas Pashley on luonut kansainvälistä uraa muusikkona, säveltäjänä, sovittajana ja lauluntekijänä. Hän on tuottanut musiikkia esimerkiksi televisioon, elokuviin ja musikaaleihin niin Japanissa, Britanniassa, Tanskassa kuin Suomessakin. Vuosina 2001–2008 Pashley sävelsi, tuotti ja sovitti lukuisia tunnettujen suomalaisartistien albumeita, esimerkiksi Tomi Metsäkedon kolme platinalevyä. Vuonna 2007 Pashley oli mukana perustamassa VanGogh-levymerkkiä.

Tällä hetkellä Pashley työstää uutta "Snowball"-musikaalia, joka saa maailman ensi-iltansa Ouluhallissa osana Oulun vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki-juhlallisuuksia.

Douglas Pashley Triossa soittaa Pashleyn lisäksi kaksi Suomen jazzkentällä tunnettua ja kysyttyä muusikkoa: Joonas Tuuri bassoa ja Ville Luukkonen rumpuja. Ohjelmisto koostuu omintakeisesta ja kiinnostavasta jazzin ja popin sekoituksesta, pitäen sisällään pianisti-laulajan omakohtaisen näkemyksellisiä sävellyksiä, svengaavia standardikappaleita sekä jazzillisia tulkintoja ikonisista rock-kappaleista. Yhtyeen esitykset vievät kuulijan saumattomaan ja intiimiin matkaan halki näiden muusikoiden taiteellisen ja musiikillisen lahjakkuuden maailman.