Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Jazz-Espa: Hands and Omens,Espan lava, helsinki30.7. Klo 13:00

keikka

Valoa ja varjoja. Tarinoita. Kuvia. Kontrasteja, sattumia. Hands and Omensin kudokselliset äänimaisemat johdattavat kuulijan tunnelmasta toiseen.

Hands and Omens on pianisti Nikita Rafaelovin, viulisti Silva Kallionpään ja basisti Joonas Tuurin keväästä 2016 asti toiminut, genrerajoja uhmaava jazztrio. Yhtyeen pitkään hautunutta ja vivahteikkaaksi hioutunutta tuotantoa on kuultavissa viime syyskuussa julkaistulla ensilevyllä Where the Solid Ends.

Vaikka trion jäsenten musiikilliset juuret ovat voimakkaasti heille rakkaassa jazzissa, ei Hands and Omensin musiikissa ole kyse nimikkeistä. Vaikutteita on kuultavissa sieltä täältä eri tyylilajien karsinoista, ja kaikkia sääntöjä rikotaan surutta. Yhtyeen jäsenet ovat ammentaneet inspiraatiota ainutlaatuisiin sävellyksiinsä muiden muassa Edgar Allan Poen, Daniil Harmsin sekä Knut Hamsunin kirjallisuudesta.

Hands and Omens hakee ilmaisuunsa ennen kaikkea uudenlaista akustista sointia, vapaus ja kommunikatiivinen yhteissoitto edellä. Pelkistettyä kokoonpanoa käytetään ennakkoluulottomasti, ilman valmiita muotteja. Trion soitosta välittyy energia ja herkkä keskinäinen vuorovaikutus, jossa jokainen kolmesta tukee toistaan. 

Nikita Rafaelov – piano, Silva Kallionpää – viulu, Joonas Tuuri – kontrabasso

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Jazz-Espa: Susanna Aleksandra QuartetEspan lava, helsinki30.7. Klo 15:00

Susanna Aleksandra Quartet

keikka

Virolainen laulaja-säveltäjä Susanna Aleksandra ja pianisti Joonas Haavisto aloittivat yhteistyön vuonna 2018. Kahdella artistilla on yhteinen visio luoda musiikkia, jossa monitahoiset harmoniat, merkitykselliset lyriikat ja vahvat melodiat yhdistyvät useiksi musiikillisiksi kerrostumiksi. Heille on tärkeää antaa musiikin sanella, mihin suuntaan edetä; toisinaan se valitsee yksinkertaisen, toisinaan monimutkaisemman polun. Kvartetin musiikissa modernin jazzin sateenvarjon alla yhdistyvät vaikutteet perinteisestä jazzista, klassisesta ja populaarimusiikista sekä folkista. Kvartetin albumi Souls of the Night julkaistiin Japanissa maaliskuussa 2020.

Susanna Aleksandra – laulu, Joonas Haavisto – piano, Joonas Tuuri – basso, Ville Pynssi – rummut

Jazz-Espa: Pauli Lyytinen Magnetia OrkesteriEspan lava, helsinki30.7. Klo 17:30

keikka

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri on vahvasti improvisoiva, taiturimainen nykyjazzkvartetti, joka aloitti toimintansa vuonna 2015. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa vivahteita jazzista, freejazzista, avantgardesta sekä kamari- ja maailmanmusiikista. Lyytisen sävellykset tarjoavat otolliset puitteet jokaisen soittajan vahvuuksille ja haastavat yhtyettä tutkimaan myös entuudestaan tuntemattomia alueita. Yhtyeen toinen albumi Hypnosis julkaistaan maaliskuussa 2020 Eclipse Music -levymerkille. Julkaisua seuraa 10 konsertin kiertue.

Pauli Lyytinen – saksofonit, sävellykset, Verneri Pohjola – trumpetti, Eero Tikkanen – kontrabasso, Mika Kallio – rummut

Ilmoita keikka

Heinäkuu 2020
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat