Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

jaZZanti-konsertti: Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen,ravintola Laulumiehet, helsinki28.5. Klo 19:00

Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen

keikka

Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen

Joonas Haavisto - piano
Teemu Viinikainen - kitara
Antti Lötjönen - basso
Joonas Riippa - rummut

Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen on tuore kokoonpano, joka yhdistää yli kymmenen vuoden ajan keikkailleen pianotrion sekä jazzkitaristien eliittiin kuuluvan Teemun musiikilliset vahvuudet ja visiot. Yhtyeen ohjelmisto muodostuu pitkälti Haaviston sävellyksistä, joissa pitkät kaaret sekä vapaammat jaksot tasapainottavat toisiaan ja vaikutteita on kuultavissa jazzperinteen lisäksi niin klassisesta musiikista kuin hip hopistakin. Saksalainen levy-yhtiö Membran julkaisee maailmanlaajuisesti yhtyeen uuden albumin huhtikuussa 2019.

Konsertissa Musiikkiarkisto jakaa Erik Lindströmin apurahan nuorelle jazzmuusikolle. Lisätietoja 

Bio Joonas Haavisto

Pianisti ja säveltäjä Joonas Haavisto on yksi mielenkiintoisimmista pohjoismaisista jazzpianisteista. Hän on esiintynyt merkittävillä festivaaleilla sekä klubeilla ympäri maailmaa. Joonas sai arvostetun Steinway Artist -tittelin ensimmäisenä suomalaisena jazzpianistina toukokuussa 2017. Steinwayn rosteriin kuuluvat mm. Keith Jarrett, Brad Mehldau ja Ahmad Jamal.

Haavisto on esiintynyt yli kymmenen vuoden ajan trionsa, Joonas Haavisto Trion, kanssa mm. Royal Concert Hallissa Nottinghamissa, Pariisin Jazzcolors Festivaalilla, Jazzaheadissa Bremenissä, Les Boréales Festivaalilla Caenissa sekä Pori Jazzeilla. Trio on julkaissut neljä albumia ja saavuttanut suosiota erityisesti Japanissa, missä he ovat tehneet konserttisalikiertueita sekä esiintyneet legendaarisella Tokyo Jazz Festivaalilla. Kolmas albumi oku (2016) on saanut ylistäviä arvioita ja albumin kappale Frozen nousi maailmanlaajuisen Apple Musicin A-listalla 2016 jazzsävellyksien top 10:een. Japanin tärkeimmät jazzjulkaisut ja mm. Saksan Der Spiegel ovat antaneet erinomaisia arvioita levystä. Trion viimeisin Japanissa julkaistu albumi Gradation valittiin kuukauden levyksi elokuussa 2018 brittiläisen Peter Gabrielin suojeleman, Bowers & Wilkinsin ja Society of Soundin kollaboraation toimesta.

Sävellys on ollut Haavistolle tärkeä tapa tutkia musiikkia siitä asti kun hän alkoi soittamaan pianoa. Hänen jazzperinteestä ammentava tyylinsä on saanut vaikutteita niin klassisesta musiikista kuin hip hopistakin. Joonas on säveltänyt musiikkia erilaisille kokoonpanoille soolopianosta big bandeihin ja kamariorkestereihin. Haavisto sävelsi ja soitti kappaleen Toast elokuvaan Hymyilevä Mies, joka voitti Cannesin Un Certain Regard sarjan ja oli Suomen virallinen Oscar-ehdokas 2016.

Haavisto on soittanut kansainvälisesti merkittävien muusikkojen ja kokoonpanojen kanssa, joista mainittakoon mm. Jerry Bergonzi, Jonathan Kreisberg, Tivon Pennicott, John Fedchock, Bill Watrous, UMO, Lahti Sinfonia ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri.

”Joonas Haavisto is one of the most talented pianists of his generation.”
- Der Spiegel (November 2016)

”Joonas Haavisto Trio is one of the best piano trios in Europe.”
- Sounds & Books (November 2016)

”Latest masterpiece from the fast rising Nordic Star.”
— Jazz Critiques Magazine (March 2016)

”This trio´s real thrill lies in its unique balance and those breathtaking moments in their nuanced playing.”
— Toshiaki Uemura, CD Journal (February 2016)

”Every tune sounds excellent!”
— Takashi Kubota, Jazz Japan (February 2016)

http://www.joonashaavisto.com

Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

Liput: 18 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 12€, opiskelijat 10 €, pariskunnat 12 + 12 €. Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2 tai Helsinki Jazz kotisivulta, jolloin lippujen hinnat: 19,5/13,5/11,5 €.

Keikat samana päivänä kaupungissa helsinki

Esko Linnavalli -sävellyskilpailun finaali // UMOSavoy-teatteri, helsinki28.5. Klo 12:00

Suomen Big Band -yhdistys ja UMO järjestävät Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailunnyt kahdeksatta kertaa. Kilpailun finaali pidetään Savoy-teatterissa 28. toukokuuta. Esiraati valitsee kilpailuun lähetetyistä teoksista kymmenen, jotka UMO soittaa tässä finaalikonsertissa. Konsertissa tuomaristo palkitsee kolme sävellystä. Teokset kilpailevat anonyymisti alkukarsintavaiheessa, mutta finaalikonserttiin pääsevien kappaleiden säveltäjät julkistetaan kevättalven aikana. UMOn kapellimestarina toimii Antti Rissanen. (Kilpailuun osallistuville lisätietoja täältä.)

Kilpailu tekee kunniaa UMOn edesmenneelle perustajajäsenelle ja kapellimestarille Esko Linnavallille (1941–1991), joka toimi orkesterin taiteellisena johtajana 1975–1991. Linnavallin ansiosta UMOsta kehittyi kansainvälisesti tunnustettu jazzorkesteri sekä pysyvä instituutio Suomen musiikkikentälle. Suomen Big Band -yhdistys ja UMO ovat järjestäneet tätä big band -musiikin sävellyskilpailua vuodesta 2005 lähtien. Sävellyskilpailun tavoitteena on edistää suomalaisen big band -musiikin kehitystä ja nostaa esille uusia tekijöitä. Kilpailun suosio on kasvanut kerta kerralta ja uudet suomalaiset säveltäjäkyvyt ovat nousseet suuren yleisön ja big bandien tietoisuuteen kilpailun avulla. Kilpailun aiempia voittajia ovat mm. Pessi Levanto, Vellu Halkosalmi, Mikko Hassinen, Artturi Rönkä ja Sampo Kasurinen.

Vapaa pääsy, ennakkolippu tarvitaan! Noudathan ennakkolipun Savoy-teatterin lippuluukulta (0 €) tai Lippupisteestä (0,5 € + toimitusmaksu). Ennakkolipulla sisään klo 11:50 asti. Tämän jälkeen mahdollisesti tyhjäksi jääneet paikat täytetään liputtomilla asiakkailla. Kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska saliin ei pääse myöhässä. Konsertin kesto n. 2 h.

Tuotanto: Suomen Big Band -yhdistys ja UMO Jazz Orchestra.

Vapaa pääsy, ennakkolippu tarvitaan. Nouda ennakkolippu Savoy-teatterin lippuluukulta (0 €) tai Lippupisteestä (0,5 € + toimitusmaksu). Ennakkolipulla sisään klo 11:50 asti. Tämän jälkeen mahdollisesti tyhjäksi jääneet paikat täytetään liputtomilla asiakkailla. Kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska saliin ei pääse myöhässä.

Ilmoita keikka

Toukokuu 2019
MaTiKeToPeLaSu
  12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat