Siirry pääsisältöön

Jazz Finland Live

Keskiviikko 30.7.

helsinki

Rytmihäiriöklubi: 52 Blue,Juttutupa, helsinki30.7. Klo 19:00

Adele Sauros - saksofoni

Tuomo Uusitalo - piano

Juuso Rinta - basso

Joonas Leppänen - rummut

Jazz-Espa: Aleksis Liukko Trio,Espan lava, helsinki30.7. Klo 13:30

keikka

Vuonna 2021 perustettu Aleksis Liukko Trio soittaa pianisti Aleksis Liukon uunituoreita sävellyksiä sekä kappaleita vuonna 2022 julkaistulta The Sonic Sessions -albumilta. Kuopiolaislähtöinen ja sittemmin helsinkiläistynyt Liukko valmistui vuonna 2019 Göteborgin yliopistosta musiikin maisteriksi. Liukko soittaa mm. Sointi Jazz Orchestrassa ja Juho Peltoniemi Quartetissa. 

Aleksis Liukko Triossa soittavat tämän hetken suomalaisiin kärkimuusikoihin kuuluvat basisti Mikael Saastamoinen (mm. Perussastamala, Linda Fredriksson) ja rumpali Okko Saastamoinen (mm. OK:KO, Arppa). Kolmikko luo vahvaa yhteissoittoa sekä luontevaa musiikillista kommunikaatiota. Afroamerikkalaisen musiikin perinne on kuultavissa ja taidokas ote improvisaatioon luo energisiä, pohjoismaisia ja eläväisen värikkäitä tunnelmia. 

Aleksis Liukko – piano  
Mikael Saastamoinen – basso  
Okko Saastamoinen – rummut 

Kuva: Laura Poikolainen

Jazz-Espa on Suomen Jazzliiton tuottama, kotimaiseen jazzmusiikkiin keskittyvä kaupunkifestivaali 28.7.–2.8.2025. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä laajalle kohdeyleisölle monipuolinen ja ajankohtainen kattaus kotimaisen jazzin kärkinimiä sekä nuoria tulevaisuuden lupauksia.

Jazz-Espa: Helmi Antila Quartet,Espan lava, helsinki30.7. Klo 16:00

keikka

Helmi Antila on helsinkiläinen uuden sukupolven laulaja-säveltäjä, pianisti ja viulisti. Antila palkittiin Suomen Jazzliiton myöntämällä Taimi-palkinnolla nuorena jazzlupauksena marraskuussa 2024. "Helmi Antila on muusikko, joka säteilee ympärilleen valoa ja inspiraatiota. Hän on multi-instrumentalisti, joka hallitsee soittimensa suvereenisti ja yhdistää hienosti teknisen taituruutensa taiteelliseen herkkyyteen", kuvailee palkintoraati valintaansa. 

Yleisönsä hurmannut Helmi Antila Quartet on lahjakkaista muusikoista koostuva yhtye, joka soittaa Antilan kirjoittamia suomenkielisiä kappaleita. Täyteläinen harmoniamaailma ja rehelliset omakohtaiset lyriikat – teemoinaan nuoruus, luonto, rakkaus ja ihmissuhteet – ovat kappaleiden ytimessä. Kvartetin soittajat ovat tulleet tunnetuiksi mm. yhtyeistä Saimaa, Aija Puurtinen & Brooklynin satu, Peela ja Stance Brothers. Kuohu Records julkaisi Antilan odotetun debyyttialbumin Kuvia nuoruudesta maaliskuussa 2025. 

Helmi Antila – laulu, piano 
Mikko Antila – vibrafoni, perkussiot 
Tuomo Purhonen – basso 
Mooses Kuloniemi – rummut 

Konsertti järjestetään yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Jazzmusiikin koulutusohjelman kanssa. 

Kuva: Anna-Maria Viksten

Jazz-Espa on Suomen Jazzliiton tuottama, kotimaiseen jazzmusiikkiin keskittyvä kaupunkifestivaali 28.7.–2.8.2025. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä laajalle kohdeyleisölle monipuolinen ja ajankohtainen kattaus kotimaisen jazzin kärkinimiä sekä nuoria tulevaisuuden lupauksia.

Jazz-Espa: Toomas Keski-Säntti Quartet,Espan lava, helsinki30.7. Klo 17:15

keikka

Helsinkiläinen pianisti ja säveltäjä Toomas Keski-Säntti äänitti esikoisalbuminsa Unearth asuessaan New Yorkissa. Maaliskuussa 2025 espanjalaisella Fresh Sound -levymerkillä julkaistu albumi esittelee palkitun pianovirtuoosin ensimmäistä kertaa yhtyeenjohtajana. Kyseisen albumin musiikkia tulkitsee Jazz-Espassa Keski-Säntin suomalainen kokoonpano, johon hän on valinnut pitkäaikaisia soittokumppaneitaan. 

Keski-Säntti on tuttu monista suomalaisen jazzin huippuyhtyeistä, joihin lukeutuvat mm. OK:KO, Jukka Perko PreBoppers sekä viime vuoden Jazz-Emmalla palkittu Selma Savolainen Horror Vacui. Keski-Säntti on esiintynyt aktiivisesti klubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa sekä New Yorkissa. 

Toomas Keski-Säntti – piano 
Tomi Nikku – trumpetti 
Joonas Tuuri – basso 
Teppo Mäkynen – rummut

Kuva: Severi Uusitalo

Jazz-Espa on Suomen Jazzliiton tuottama, kotimaiseen jazzmusiikkiin keskittyvä kaupunkifestivaali 28.7.–2.8.2025. Tapahtuman tarkoituksena on esitellä laajalle kohdeyleisölle monipuolinen ja ajankohtainen kattaus kotimaisen jazzin kärkinimiä sekä nuoria tulevaisuuden lupauksia.

turku

Flame Jazz Summer Live: Turku Sea Jazz Opening – Siina Suutarinen + John Nurmisen Säätiön Itämeri-keskustelu,Kirkkopuiston Terassi, turku30.7. Klo 18:00

Siina Suutarinen

keikka

Merellinen kaupunkifestivaali Turku Sea Jazz kutsuu yleisön mukaan jazzin aalloille jo viidettä kertaa! Pääsymaksuttomassa avajaistapahtumassa Kirkkopuiston Terassilla saadaan maistiaisia jazzkentän herkuista ja pysähdytään John Nurmisen Säätiön Itämeri-aiheisen keskustelutilaisuuden äärelle.

klo 18 ja klo 20 - Siina Suutarinen 

Siina Suutarinen on Suomen jazzkentän nouseva tulokas, joka herättää huomiota upealla laulusoundillaan ja raikkailla sävellyksillään. Suutarisen musiikki saa ainutlaatuisen soundinsa yhtyeen energisestä otteesta ja dynamiikasta. Kansainvälisellekin uralle tähtäävä laulaja julkaisi huhtikuussa 2025 debyyttialbuminsa. 

  • Siina Suutarinen – laulu
  • Ilari Mäkelä – piano ja rhodes 
  • Johannes Granroth – kitara 
  • Antti Ahoniemi – kontrabasso 
  • Kasper Halttunen – rummut 
  • Oona Mattsson – alttosaksofoni 
  • Casimir Ekman – tenorisaksofoni 

klo 19 - John Nurmisen Säätiön keskustelutilaisuus “Jazz elää ja inspiroituu merestä”

Väliajalla järjestetään John Nurmisen Säätiön itämerellinen keskustelutilaisuus, jossa ajankohtaiset vieraat pohtivat musiikin ja meren suhdetta ja meren vaikutusta jazzin inspiraation lähteenä. Mukana keskustelemassa Korpo Sea Jazzin taiteellinen johtaja Bosse Mellberg, Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen ja jazzrumpali Veikka Kajamies. Keskustelua johdattelee John Nurmisen Säätiön tuottaja Maija Soljanlahti.

Turku Sea Jazz -festivaalia vietetään 30.7.–2.8.2025 Kirkkopuiston Terassilla, Seilin saarella ja Merikeskus Forum Marinumilla. Tutustu festivaaliohjelmaan osoitteessa turkuseajazz.fi.

Flame Jazz Summer Live -konserttisarja koostuu kotimaisen jazzkentän ajankohtaisista nimistä ja taidokkaista kokoonpanoista. Maksuttomista ja ikärajattomista keikoista nautitaan kesäkauden ajan aina keskiviikkoisin 14.5.–27.8.2025 viihtyisässä puistotunnelmassa Turun Tuomiokirkonpuistossa.

Huom! Tapahtumalla on säävaraus. Koska Flame Jazz Summer Live -konsertit järjestetään ulkotilassa, sateisella säällä illan keikka voidaan siirtää toiseen ajankohtaan. Muutoksista ilmoitetaan Kirkkopuiston Terassin ja Flame Jazzin sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla.