Jazz Finland Live

65/50€

14.00 Zoe Rahman Octet (UK)
Zoe Rahman – pno; Gareht Lockrane – fl; Helena Kay – asax; Tori Freestone – tsax; Mark Armstrong – tp; Rosie Turton – tb; Alec Dankworth –b; Gene Calderazzo – dr

Englantilainen Zoe Rahman (s. 1971) on moninkertaisesti palkittu pianisti ja säveltäjä, joka on tehnyt omia levyjä yli kaksikymmentä vuotta – ja pääosin sellaisella pianistin, basistin ja rumpalin perinteisellä yhdistelmällä, josta ei ole missään päin Eurooppaa varsinaista pulaa.

Ehkä Rahmanin ensimmäistä Suomen konserttia on saatu odottaa kauan juuri tämän takia. Ja ehkä myös siksi, että Rahmanin kansainvälinen näkyvyys itsenäisenä musiikintekijänä ei ole ollut koskaan kaikkein parasta – aivan yksinkertaisesta syystä. Jokaisen hänen levynsä vuodesta 2001 kustantanut ja julkaissut lontoolainen Manushi Records on hänen omansa, pelkästään hänen musiikkiinsa keskittynyt pieni yritys.

Mutta nyt on Suomen ensikonsertin ajoitus juuri oikea, uusia musiikillisia mahdollisuuksia avanneessa kiinnostavassa vaiheessa.

Rahman tulee Tampere Jazz Happeningiin ensimmäisellä suurella kokoonpanolla, joka esittää sävellyksiä hänen kunnianhimoisimmalta, henkilökohtaisimmalta ja kiitetyimmältä levyltään Colour of Sound (2023). Oman kahdeksan muusikon yhtyeen pari vuotta sitten perustanut Rahman halusi vihdoin kuulla livenä lavalla sen soundin, jonka hän kuvittelee useimmiten jo säveltäessään: piano on hänelle ennen kaikkea orkestraalinen instrumentti.

Tampereelle saapuva oktetti on vain puoliksi sama kuin levyllä, mutta Rahman on koonnut sen samalla periaatteella omaa musiikkia tekevistä eri ikäpolvien muusikoista. Nuorimmat ovat kolmekymppiset saksofonisti Helena Kay ja pasunisti Rosie Turton, vanhimmat kuusikymppiset basisti Alec Dankworth ja rumpali Gene Calderazzo, jotka ovat Rahmanin vakituisia kumppaneita myös hänen pianotriossaan.

15.45 Bushman’s Revenge (NO)
Even Hermansen – g; Gard Nilssen – dr; Tor Egil Kreken – b; Jørgen Brennhovd – sounds

Norjalainen rumpali Gard Nilssen (s. 1983) on käynyt Suomessa ainakin viidellä eri yhtyeellä: ensimmäisen kerran Tampere Jazz Happeningissa 2014, viimeksi vuoden 2023 lopussa Helsingissä sekä omalla akustisella triolla että Supersonic-orkesterilla, jossa on peräti seitsemäntoista muusikkoa. Mutta tämä ylivoimaisesti pitkäikäisin sekä tuotteliain kokoonpano on jäänyt jostain syystä aina väliin. Bushman’s Revenge täytti viime vuonna jo kaksikymmentä ja se on saanut julki yksitoista albumia, joista uusin on All The Better For Seeing You (2023).

Olisiko syy tietämättömyydessä tai sittenkin vaateliaassa, ehkä jopa hyljeksityssä tyylilajissa? 

Sähkökitaristin, bassokitaristin ja väkivahvan rumpalin Bushman’s Revenge ei ole varsinainen jazzyhtye eikä sen paremmin rockyhtye – mutta ei lankea tavanomaiseen, taitoja korostavaan jazzrockiin tai rockjazziiin. Vai soittaisiko tämä voimatrio sittenkin omanlaista progerockia, jota saattaa synnyttää versioimalla peräjälkeen Black Sabbathin, Ornette Colemanin, Policen ja Sun Ran kappaleita. Ja levyn nimi? Tietysti Never Mind The Botox (2011), yhtyeelle paikoin tyypilliseen virnuilevaan tapaan.

Bushman’s Revenge esittää silti pääosiin omaa uutta musiikkia, ja uusimmalla levyllä pelkästään kitaristi Even Hermansenin (s. 1982) sävellyksiä. Ehkä All The Better For Seeing You on siksi edellisiä tiiviimpi, hillitympi ja hallitumpi. Tai ehkä kolmikko on halunnut aloittaa kolmannen vuosikymmenensä jollain erilaisella, jopa vähän yllättävällä. Levyn avaava Halvannen Time – an hour and a half, more than enough pakottaakin heti tarkistamaan, että nyt soittaa varmasti Bushman’s Revenge, eikä sittenkin Bill Frisell. Se lupaa hyvää yhtyeen ensimmäiselle esittäytymiselle Suomessa. Tai sitten ei. Mieltymyksistä riippuen.

17.30 Kahil El’Zabar Ethnic Heritage Ensemble: 50th Anniversary Tour (US)
Kahil El’Zabar – dr, perc; Corey Wilkes – tp; Alex Harding – barsax; Ishmael Ali – vlc

Kaikkien aikojen ensimmäisessä Tampere Jazz Happeningissa esiintyi seitsemän nykyaikaista yhtyettä, joista yksi oli Ranskasta ja kaksi Yhdysvalloista. Niiden nosteessa kaksipäiväistä lokakuista tapahtumaa kiitettiin jälkikäteen ”taiteellisesti hyväksi avaukseksi”, jonka tähdestä ja oletetusta yleisötäkystä ei ollut epäselvyyttä. Hän oli ensi kertaa Suomeen saatu alttosaksofonisti Arthur Blythe, avantgardistinen traditionalisti ”suoraan jazzin ytimestä New Yorkista”. Nelikymppinen Blythe oli juuri tuolloin, 1982, soolouransa musiikillisella huipulla poikkeuksellisesti soivalla kvintetillä, jossa oli sekä sellisti, tuubisti että sähkökitaristi.

Ensimmäisen Jazz Happeningista esiintyjistä historiaan on jäänyt silti se toinen poikkeuksellisen amerikkalainen, vielä kauemmas menneisyyteen kurottanut Ethnic Heritage Ensemble. Tai ainakin se on tehnyt omanlaistaan historiaa, sillä yhtye täyttää lyömäsoittaja Kahil El’Zabarin (s. 1953) johtamana nyt jo puoli vuosisataa – ja palaa pitkällä juhlakiertueella vihdoin Tampere Jazz Happeningiin. Siis 42 vuotta edellisestä esiintymisestä ja jälleen sunnuntain konsertin pääesiintyjäksi.

Ajoitus on muutenkin odotuksia nostattava, sillä viimeiset kymmenkunta vuotta ovat olleet monien muodonmuutosten yhtyeelle parasta aikaa ainakin levytysten suhteen – ja melkein verrannollisia 1980-luvun alun uraauurtaviin vuosiin. Tuolloin yhden lyömäsoittajan ja kahden saksofonistin Ethnic Heritage Ensemble kiersi tiiviisti Eurooppaa sekä äänitti ensimmäiset levynsä Saksassa 1980, Italiassa 1981 ja Suomessa 1982, vain viikko Tampereen konsertin jälkeen. 

Rumpali Edward Vesalan julkaisema Welcome ei ollut kuitenkaan yksittäinen sattuma, sillä yhtye esiintyi Suomessa parin vuoden aikana kymmenkunta kertaa. Näiden vuosien muusikoista on  matkassa enää El’Zabar, jota ilman Ethnic Heritage Ensemble ei olisikaan Ethnic Heritage Ensemble. 

Vapaa pääsy

Hakukone kertoo taustatietoja etsivälle, että Bode Wilson on ammattikorkeakoulussa opiskeleva nuori amerikkalainen vapaapainija, leveähartiainen ja jykeväniskainen.

Ai pahus, nyt meni ensimmäinen hakuosuma pahasti pieleen. Tai ei ehkä sittenkään, sillä Tampere Jazz Happeningin sunnuntai-iltana Telakalla päättävä portugalilainen Bode Wilson painii myös – jazzin, improvisoidun jazzin kanssa.

Mutta tämä nimenomainen Bode Wilson on persoonana pelkkää kuvitelmaa, kolmen kokeneen jazzmuusikon yhtye. Tai ei ehkä sittenkään ihan täyttä sepitettä: saksofonisti-huilisti João Pedro Brandão (s. 1977), basisti Demian Cabaud (s. 1977) ja rumpali Marcos Cavaleiro (s. 1980) korostavat soittavansa vapauttavaa jazziaan ennen kaikkea kollektiivina, yhtenä miehenä. ”Musiikkimme perustuu kaveruuteen, kunnioitukseen ja kuunteluun, vuoropuheluun, keskusteluun ja väittelyyn.”

Toistakymmentä vuotta keikkaillut Bode Wilson on julkaissut kolme levyä, ensimmäisen 2014 ja uusimman Aetherin 2022. Se äänitettiin taivasalla kiviseinien ympäröimä, vanhan portugalilaisen kappelin raunioilla. Ajatus kuulemma oli, että tämä ympäristö kietoutuisi osaksi musiikkia, osaksi Bode Wilsonin improvisaatioita. Kuinka mahtaa käydä Telakalla, sen historiallisten, punatiilisten seinien ympäröimä? Kattohan on ja aika matalalla, mutta jonkinlaisesta elävän musiikin paikallisesta kappelista voi kai jo puhua.

Avaa tapahtuma