Teosto-palkinto Yonan, Linda Fredrikssonin, Cecilia Damströmin ja Eevil Stöön sävelteoksille
Vuoden 2022 Teosto-palkinnon saa neljä sävelteosta. Palkinnon kokonaissumma on historian suurin, 60 000 euroa, joka jaetaan tasan voittajateosten kesken.
Ajankohtaista -sivulla julkaistaan jazzalan tiedotteita ja ilmoituksia sekä kiinnostavia artikkeleita ja blogipostauksia.
Vuoden 2022 Teosto-palkinnon saa neljä sävelteosta. Palkinnon kokonaissumma on historian suurin, 60 000 euroa, joka jaetaan tasan voittajateosten kesken.
Tuoreen kyselyn mukaan kolme neljästä musiikkialalla toimivasta on kokenut epäasiallista käytöstä viimeisen viiden vuoden aikana. Epäasiallinen käytös ilmenee monessa eri muodossa, kuten asiattomina kommentteina ja vähättelynä sekä sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai etniseen taustaan perustuvana syrjintänä tai häirintänä. Alalla toimivat toivovat musiikkialan organisaatioiden tekevän enemmän tilanteen parantamiseksi. Epäkohtiin onkin jo reagoitu ja moni toimija on kehittämässä toimintamalleja epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi.
Flame Jazzin kesäkonserttisarja käynnistyy 18.5. Tuomiokirkkopuiston Terassilla. Ohjelma koostuu kotimaisen jazzkentän ajankohtaisista nimistä ja taidokkaista kokoonpanoista. Maksuttomista keikoista nautitaan kesäkauden ajan aina keskiviikkoisin viihtyisässä puistotunnelmassa Turun Tuomiokirkonpuistossa.
UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertoi kesällä useilla festivaaleilla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Iisalmi on muodostunut tärkeäksi konserttikaupungiksi suomalaisille jazzmuusikoille. Paikalliset konserttikävijät sekä yrityskumppanit ovat vaikuttaneet tähän suuresti mutkattomalla asenteellaan kohti uutta musiikkia ja aluetta elävöittäviä tapahtumia. Iisalmi Jazz Festival järjestetään nyt jo kolmannen kerran 27.7.–3.8.2022 – tällä kertaa kesätunnelmissa.
Suomen Jazzliitto tuottaa keväällä 2023 kaksi kotimaan kiertuetta, ajoille 13.–26.3.2023 ja 8.–21.5.2023. Kiertueille esiintymään voivat hakea kaikenlaiset jazzyhtyeet, joiden jäsenistä suurin osa on suomalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia. Hakuaika kiertueille on 11.4.2022 klo 9.00–9.5.2022 klo 16.00.
Suomessa järjestetään heinäkuussa ensimmäinen Jazzcamp for Girls -jazzleiri osana Pori Jazz Kidsin ohjelmaa. Leiri järjestään yhteistyössä Pori Jazz -festivaalin, Suomen Jazzliiton ja Palmgren-konservatorion välillä.
Puistoblues on julkistanut kaikki huippuartistinsa ensi heinäkuun konserttiin. Järvenpäähän saapuvat festivaalikansaa ilahduttamaan muiden muassa kotimainen kestosuosikki 22-Pistepirkko, virtuoosimainen yhdysvaltalainen laulaja/kitaristi Joanna Connor, Devon Allman feat. Larry McCray ja JD. Simo, ranskalainen ikisuosikki Gaëlle Buswel sekä vuosien tauon jälkeen Puistobluesiin palaava Shemekia Copeland. Festivaalin liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä alkaen 59 euroa.
Kestävämmän musiikkialan kehityshankkeissa selvitetään elävän musiikin hiilijalanjälki ja rakennetaan kestävän kehityksen suunnittelutyökalu. Jazzliitto hallinnoi vuosina 2022–2023 toteutettavia hankkeita, joissa ovat mukana kaikki keskeiset elävän musiikin järjestöt. Osallistu työpajaan 2.5. ja tule mukaan luomaan kestävämpää musiikkialaa!
Laulaja Susanna Aleksandran johtama kvartetti huipentaa Jazzliiton kiertuekevään seitsemän konsertin kiertueellaan toukokuussa. Kansainvälinen artisti tunnetaan sävykkäästä äänenkäytöstään sekä tarinallisuudestaan lauluntekijänä.