Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista

Ajankohtaista -sivulla julkaistaan jazzalan tiedotteita ja ilmoituksia sekä kiinnostavia artikkeleita ja blogipostauksia.

 




Yhdysvaltalainen jazzlegenda Herbie Hancock Suomeen heinäkuussa

Jazzin ja modernin rytmimusiikin kautta aikain suurimpiin legendoihin lukeutuva Herbie Hancock palaa Suomeen! Moninkertainen Grammy-voittaja esiintyy Helsingin Allas Sea Poolin uniikissa konserttimiljöössä tiistaina 25. heinäkuuta. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Lippu.fi:ssä.


UNESCOn Kansainvälinen jazzpäivä juhlii jälleen jazzmusiikkia rauhan ja kulttuurienvälisen vuoropuhelun sanansaattajana 30.4.

30.4. juhlitaan jälleen UNESCOn Kansainvälistä jazzpäivää. Jazzin taiteellisen itseisarvon lisäksi päivän viestin ydin on rauhan, kulttuurienvälisen yhteistyön sekä ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Suomessa viestiä vie eteenpäin Suomen Jazzliiton viikon kestävällä Jazzpäivä-kampanjalla, jonka kasvoina tänä vuonna loistavat jazzlegendat Olli Ahvenlahti ja Iro Haarla.


KYN julkaisee vaikuttavan kokonaisuuden uutta naiskuoromusiikkia 13. huhtikuuta

Suomen johtaviin naiskuoroihin lukeutuva KYN julkaisee 40. juhlavuotensa kunniaksi uuden levyn Varjoista 13. huhtikuuta. Levyllä kuullaan kolme uutta, KYN:n tilaamaa naiskuorosarjaa, joiden säveltäjät ovat Mikko Hassinen, Kirmo Lintinen ja Riikka Talvitie. Jazzista ja nykymusiikista vaikutteita ammentavia kuorosarjoja yhdistää palkitun runoilijan Harry Salmenniemen teos Yö ja lasi, josta säveltäjät ovat valinneet sävellystensä tekstit. Levynjulkistamiskonsertti järjestetään 13.4. Temppeliaukion kirkossa.


Papanosh kiertueella huhtikuussa Suomessa

Ranskan Normandiasta kotoisin oleva Papanosh tuo räiskyvän ja perinnetietoisen hard-bopinsa Suomeen huhtikuussa. Kvintetin tuore projekti A Very Big Lunch on kunnianosoitus amerikkalaiselle kirjailija Jim Harrisonille. Kiertue saa alkunsa Turusta 12.4. Sen jälkeen viisikko esiintyy Helsingissä, Riihimäellä, Seinäjoella, Raahessa, Tampereella, Äänekoskella ja Savonlinnassa. Yhtye juhlii uutta albumiaan laajasti ympäri Eurooppaa ja kiertue jatkuu Baltiassa 21.-29.4.





Lahti Jazz ry käynnistää klubitoimintansa 13.4. - avajaisklubilla esiintyy Riitta Paakki Quartet

Loppuvuodesta perustettu Lahti Jazz ry on ottanut vauhdikkaan lähdön vuoteen 2023. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Jazzliiton jäsenyhdistykseksi helmikuussa ja nyt vuorossa on säännöllisen klubitoiminnan käynnistäminen Lahdessa. Kuukausittaiset jazzklubit järjestetään Lahden Teerenpeli-ravintolassa huhtikuusta alkaen aina kuun toinen torstai. Klubit järjestetään kevätkaudella huhti-kesäkuussa ja kesätauon jälkeen syys-joulukuussa.